Lari Parikan hyvä kirjoitus TS:ssä

vklökh

Turun sanomissa on uskonnottomuus ja kirkon perustettomat etuoikeudet hyvin esillä.

Toi kirjoitus naamakirjassa ( eroakirkosta ja pakkouskonto, molemmissa).

19

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ateistix

      Hyvä kirjoitus. Tässä napakkaa tekstiä kirjoituksesta:

      "Hyvä esimerkki kirkon taloudellisen toiminnan huolimattomuudesta on hautaustoimimaksujen keruu. Vaikka kirkko saa tuottoja suoraan kansalaisilta miljardi euroa vuosittain, ei se pysty järjestämään toimiaan niin, ettei hautaustoimimaksuja tarvitsisi kerätä 17 miljoonan euron verran suomalaisilta läheisensä menettäneiltä. Vielä kun huomioidaan, että kirkon hautainhoitorahastolla on pääomaa 240 miljoonan euron edestä, muuttuu hautaustoiminnan maksullisuus yhä huvittavammaksi."

      http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/536208/Valtio ja kirkko erotettava toisistaan

    • Typeryys loppuun?

      "Palmun esittämä tilanne siitä, että osa kansalaisista nauttisi vapaamatkustajina kirkon ja muiden vastaavien järjestöjen palveluksista on itse asiassa todellisuuden peilikuva. Kirkon vähälukuiset aktiivijäsenet nauttivat vapaamatkustajina suuren massan maksamista erittäin hintavista palveluista."

      Niinpä, itse en halua mitään kirkon palveluita missään muodossa, en itselle enkä lapselleni. Aina kun joku uskovainen esittää että olen vapaamatkustaja, tulee lähinnä mieleen yleisesti uskovaisten matala älykkyys. Se että kirkko ylläpitää tiloja ja järjestää niissä harhaisille harhoja tukevaa toimintaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.

      Esimerkiksi joulukirkosta puhuvat, jotka ei koskaan muulloin käy kirkossa, voisi ottaa järjen käteen. Kuinka moni lähtee joulukirkkoon, jos pääsymaksu on 400 euroa? (tai muu summa jonka vuodessa kirkollisveroa maksaa.)

      • ateistix

        "Kuinka moni lähtee joulukirkkoon, jos pääsymaksu on 400 euroa? (tai muu summa jonka vuodessa kirkollisveroa maksaa.) "

        Hyvä kysymys. En maksa kirkollisveroa, mutta en ole siltä koskaan mitään pyytänytkään.

    • _silmänkääntötemppu_

      Paljon hyvääkin tuossa kirjoituksessa on, mutta jotenkin minulle paistaa läpi vain tämä.

      "Pappi Heikki Palmun ehdotuksen mukaan kirkollisverosta pitäisi luopua (TS 10.9.) ja siirtyä jonkinlaiseen hyväntekoveroon, jossa jokaisen veronmaksajan olisi maksettava yhteen hyvää tekevään järjestöön osan tuloistaan."

      Kirjoituksen ainoa tavoite on avata tietä kaikkien maksamalle uskotoverolle, joka on vain nimetty uudelleen hyväntekoveroksi. Kirkon pappi Heikki Palmu tietenkin lukisi yhdeksi hyväntekijäjärjestöksi, joka saisi tätä kautta kirkollisveronsa uskovilta. Uskonnottomien maksettavaksi jäisi todellisten hyväntekojärjestöjen ylläpitäminen. Eli uskovat maksaisivat vain kirkollisveronsa kirkolle eivätkä joutuisi maksamaan todellisille hyväntekijäjärjestöille mitään.

      Tässä on kysymys samanlaisesta silmänkääntötempusta kuin aiemmin kirkon riveistä esitetyssä julkisten rakennusten ylläpidosta, jolla perusteltiin miksi uskonnottomienkin pitäisi maksaa yheistä uskontoveroa. Eli uskovat maksaisivat omat kirkkonsa ja uskonnottomat maksaisivat yhteiset presidentinlinnan ja muut vastavat rakennukset. Eli yhteiset rakennusten ylläpidon maksu lankeaisi vain uskonnottomien kontolle.

    • 3/4 3/4 3/4

      Yksi hyvä lainaus tämän palstan vakio häirikolle.

      "Vaikka noin kolme neljästä suomalaisesta kuuluu kirkkoon"

    • 1 2 3 4

      Onko Turkulaisia? Olisi kiva nähdä mitä se Pappi Heikki Palmu 10.9 Turun Sanomissa oikein kirjoitti.

      • ei mitään kirkolle

      • j k
        ei mitään kirkolle kirjoitti:

        Aivan mielipuolista pakkoverotuksen rakentelua.

        Annetaan vihdoinkin ihmisten päättää itse, mihin he haluavat käyttää sen osan tuloistaan, jota kirkko hamuaa itselleen.

        Samaa mieltä. Kyllä veroja kerätään kansalaisilta jo sellaisella volyymilla, ettei tuollaista enää tarvita, eikä sille ole edes kunnon perusteluita.

      • Temokraatti
        ei mitään kirkolle kirjoitti:

        Aivan mielipuolista pakkoverotuksen rakentelua.

        Annetaan vihdoinkin ihmisten päättää itse, mihin he haluavat käyttää sen osan tuloistaan, jota kirkko hamuaa itselleen.

        Samaa mieltä. Ihan älytöntä rakentaa byrokratiaa sitä varten, että ihmiset voisivat siirtää valtion verokeräyksen kautta rahaa eri järjestöille. Mikseivät ihmiset voisi suoraan lahjoittaa rahaa haluamallensa puljulle? Tai olla lahjoittamatta, jos siltä tuntuu?

      • 11 22 33
        j k kirjoitti:

        Arkistosta löytyi:

        http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/532795/Kirkkojen ja uskonnottomien verotuskaytannosta

        Kirkko laittaa kirkollisverosta alle yhden prosentin köyhien auttamiseen. Tällä verukkeella pappi Heikki Palmu ehdottaa, että uskonnottomille on määrättävä pakollinen kirkollisveron suuruinen hyväntekeväisyysvero, jotta järjestelmä kohtelisi kaikkia tasapuolisesti. Hahaha anna mun nauraa. Huomattavaa on, että kirkkoon kuuluvat ei pappi Heikki Palmun mallissa voisi vapaasti valita jotain hyväntekeväisyysjärjestöä mitä, vaan heille ruksitetaan automaattisesti maksu kirkolle. Aivan järjetön malli. Se, että kirkkolla on tarve kerätä rahaa ylläpitääksen järjetöntä järjestelmäänsä ei voi tarkoittaa, että kirkkoon kuulumattomille lankeaa maksuvelvollisuus johonkin toiseen toimintaan.

      • lzdurytg
        11 22 33 kirjoitti:

        Mitä tarkoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöillä? Kuka niiden tilejä ja johtajien palkkoja pääsee tarkistamaan ja ovatko ne edes sellaisten asioiden kannalla joita mainostavat?

        Petyin Amnestyyn täysin, kun se vastusti ranskalaisnaisten niqabkieltoa. Perusteluna oli se, että sitten nämä Ranskan musliminaiset eivät pääse edes ovesta ulos, koska miehet estävät, jos he eivät peitä itseään!

    • nyt pitääTERÄSTÄYTYÄ

      Nyt on kirkon riveistä jo kolmeen kertaan julkisesti ehdotettu kaikille yhteistä kirkollisveroa eri nimikkeillä. Ensin oli pari vuotta sitten joku hihhulin yliopistotutkielma. Sitten tuli viime keväänä kiinteistöveromalli. Ja nyt esitetään samaa hyväntekeväisyysmallin verukkeella. Löytääkö kukaan noista kehdesta ensimmäisestä esityksestä nettilinkkejä. Ja olihan tästä arkkipiispa Mäkisenkin esitys verotusoikeudesta kaikille kirkkokunnille, joka ei vielä koskenut uskonnottomia, mutta joka voisi hyvinkin toisessa vaiheessa laajentua koskemaan myös uskonnottomia. Olisi hyvä pitää kirjaa ketä näitä esittää ja mitä hölynpölyä on esitetty? Näyttää siltä, että tätä asiaa aletaan puskemaan kirkon riveistä laajemmallakin rintamalla läpi. Vielä tämä on ollut ev.lut. uskovien yksinpuhelua, mutta jos kirkon agenda ottaa vähääkään poliitikkojen piireissä tuulta alleen on valmistauduttava vyöryttämään kriittistä kritiikkiä kaikilla mahdollisilla foorumeilla. Tälläinen järjettömyys ei saa mennä läpi.

      • äly hoi älä jätä
        tepi kirjoitti:

        Tällainen ainakin oli muutama vuosi sitten.

        http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2009/05/27/upotettaisiinko-kirkko-valtion-budjettiin/200913241/12

        http://myyrantyo.blogspot.fi/2009/06/uskovaiset-taas-uskonnottomien.html

        Mäkisen diipadaapaajuttu oli niin epämääräisesti sanottu, että se voi tarkoittaa mitä tahansa.

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12422-ksml-arkkipiispa-valmis-keskustelemaan-kirkon-verotusoikeudesta

        "Perjantaina tarkistettavan väitöstutkimuksen mukaan kirkollisvero voitaisiin korvata valtion budjettirahoituksella. Budjettirahoitus olisi reilumpi vaihtoehto sekä maksajien että muiden uskonnollisten yhteisöjen kannalta, tutkija sanoo."

        Kivasti Ensio Erä-Esko:kin unohtaa väitöskirjatutkimuksessaan uskonnottomat. On reiluja malleja, kun uskonnottomat laitetaan kaikissa malleissa maksumiehen rooliin vaikka kaikkien mallien tarkoitus on vain rahoittaa uskontojen harjoittamista.

      • -.-.-.-.-

      • hahahaaaa
        äly hoi älä jätä kirjoitti:

        "Perjantaina tarkistettavan väitöstutkimuksen mukaan kirkollisvero voitaisiin korvata valtion budjettirahoituksella. Budjettirahoitus olisi reilumpi vaihtoehto sekä maksajien että muiden uskonnollisten yhteisöjen kannalta, tutkija sanoo."

        Kivasti Ensio Erä-Esko:kin unohtaa väitöskirjatutkimuksessaan uskonnottomat. On reiluja malleja, kun uskonnottomat laitetaan kaikissa malleissa maksumiehen rooliin vaikka kaikkien mallien tarkoitus on vain rahoittaa uskontojen harjoittamista.

        Ensio Erä-Esko on aika puolueeton kaveri. Äijä on seuraavan puljun toimitusjohtaja (ceo). Eli ei mikään ihme että päätyi väitöstutkimuksessaan tollaseen tulokseen.

        Tyska Ev. Luth. Församlingen i Finland
        http://www.yritystele.fi/haku/yritykset/Ensio Erä-Esko/filters/tid:119017
        http://evl.fi/EVLKuvailutiedot.nsf/Organisaatiot02/000562FI?OpenDocument&lang=FI

      • .....
        -.-.-.-.- kirjoitti:

        Tässä esitys kiinteistöveromallista, jossa julkisten rakennusten ylläpito työnnettäisiin uskonnottomien harteille samalla kun uskovat rahittaisivat vain omaa uskonnollista järjestelmäänsä.

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12041-kirkkoherra-avasi-keskustelun-uskontoverosta

        Jassoo ja hohhoijjaa.

        "Vihko kutsuu keskustelunavaukseksi tarkoittamaansa mallia paremman termin puutteessa uskontoveroksi. Siinä nykyinen keskimäärin noin 1,3 prosentin suuruinen kirkollisvero ja kirkon saama osuus valtion yrityksiltä keräämästä yhteisöverotuotosta korvattaisiin kaikilta kerättävällä prosentin suuruisella uskontoverolla."

        Ja sitten kuitenkin tämä jäppinen kirjoittaa:

        "”Verotuskysymysten tasapuolisen ratkaisemisen ohella voitaisiin laajassa parlamentaarisessa työskentelyssä ratkaista erikseen muut valtion ja uskonnollisten instituutioiden väliset suhteet. Pääperiaatteena tulisi olla valtion uskonnollinen neutraalius sekä tasapuolisuus suhteessa eri uskontoihin sekä heihin, jotka ovat uskonnottomia”, Vihko kirjoitti lauantain Helsingin Sanomissa."

        Ei uskontoveron periminen ole tasapuolista eikä myöskään osoittaisi valtion neutraaliutta uskontoihin.

      • huokaus...
        ..... kirjoitti:

        Kuin pisteenä iin päälle kyseessä on _Kauniaisten_ kirkkoherra.

        Eikö yhteisövero ilman hautausvelvoitetta riitä???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe