Viime yönä työreissulta kotiin ajaessa oli jo todella lähellä lopullisen ratkaisun teko - itsemurha. Se on jo pidempään käynyt mielessä aina välillä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana jo todella useasti. Alle vuosi sitten valmistuin yliopistosta ja nyt olen saanut ok palkkaisen vaikituisen työpaikan. Varsinkin työpaikan saannin jälkeen on alkanut kiehtomaan ajatus lopullisesta ratkaisusta.
Mitä minulla on enään saavutettavissa elämältä? Työ on sinänsä mielenkiintoista, mutta mitään kunnianhimoa minulla ei ole edetä urallani, joten siitäkään ei syytä saa. Perhettä minulla ei tule koskaan olemaan, kun olen jo liian vanha sitä alkamaan perustamaan (30v).
Ainoa syy mikä minut nyt yöllä esti oli tieto siitä millaista tuskaa ratkaisuni aiheuttaisi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni, velipojat siitä kyllä ylipääsisivät. Eli taitaa ainoa ratkaisu olla kitkutella elemää eteenpäin ainakain niin kauan kuin vanhemmat elävät.
Mitä minulla on enään saavutettavissa elämältä? Työ on sinänsä mielenkiintoista, mutta mitään kunnianhimoa minulla ei ole edetä urallani, joten siitäkään ei syytä saa. Perhettä minulla ei tule koskaan olemaan, kun olen jo liian vanha sitä alkamaan perustamaan (30v).
Ainoa syy mikä minut nyt yöllä esti oli tieto siitä millaista tuskaa ratkaisuni aiheuttaisi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni, velipojat siitä kyllä ylipääsisivät. Eli taitaa ainoa ratkaisu olla kitkutella elemää eteenpäin ainakain niin kauan kuin vanhemmat elävät.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sinä olet vasta 30-vuotias, et todellakaan ole liian vanha mihinkään muuhun kuin tarran saamiseen hammaslääkäriltä. Sinulla on elämässä jäljellä vielä vaikka mitä koettavaa ja nähtävää! Älä nyt hyvä ihminen heitä hukkaan niin kallista lahjaa kuin elämä, ethän?
Mikset täyttäisi elämääsi asioilla, joista saat iloa ja tyydytystä? Aloita uusi harrastus, matkustele, opiskele lisää, nauti auringosta, paljain jaloin hiekalla kävelystä, punaviinilasillisesta, hikitreenistä, ihan mistä vain mistä saat sisältöä elämääsi.
Tämä voi olla nyt tällaista ärsyttää tsemppauspuhetta, mutta elämä on oikeasti liian ihanaa poisheitettäväksi. Kaikilla meillä on taakkamme kannettavana ja omat kipupisteemme, mutta ne ovat osa elämää, osa ihmisenä olemista. Ei vastoinkäymisten saa antaa lannistaa, vaikka voimat olisivat joskus vähissäkin.
Ei elämässäni ole ollut oikeastaan mitään vastoinkäymisiä viimeaikoina. Itseasiassa pelkästään asioita, joista pitäisi olla iloinen. Valmistuin, sain töitä, uusi asunto ja kaveripariskunta pyysi kummiksi lapselleen. Silloinkun kaikki meni päin persausta oli syy olla antamatta periksi, nyt sitä ei ole.
En vain saa itse nautintoa mistään. En liikunnasta, en harrastuksista, en ystävien tapaamisesta. Ystävien ja työkavereiden nähden kyllä osaan näytellä sen verran, että heillä ei ole aavistustakaan minun ongelmistani.
Harkitse terapiaa? Se on auttanut montaa muutakin elämän pään sisäisissä kriiseissä. Miksi jumitat tuossa naisasiassa?
Yritin päästä terapiaan opiskeluaikana. Sanottiin vain, että ei sinulla ole tarvetta, muilla on. Eli ei minulla mitään ongelmia voi olla ja ajatuksen ovat vain turhaa haihattelua päässäni. Mistä päättelet, että jumitan vain naisasiassa? Siitä olen jo päässyt muutama vuosi sitten yli, en ole sitä mitä naiset haluavat, joten olen pyrkinyt kaikin keinoin unohtamaan haaveilut perheestä ja rakentamaan yksinäistä elämää.
No nyt sulla on rahaa eikä ilmeisesti mitään suuria intoja sitä kuluttaa joten mene sillä terapiaan. Ei se edes maksa paljoa kun moneen harrastukseen vertaa.
Jos et jumita kerran omien sanojesi mukaan naisasiassa niin mitä ihmettä mahdat tehdä sinkkupalstalla uhkailemassa itsemurhalla naisettomuuttasi/perheettömyyttäsi valittaen?
Kuten tuossa jo ehdotettiin, niin terapia on tosiaan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Itsetuhoiset ajatukset ovat sen verran vakavia, että sinuna käyttäisin kaiken saatavissa olevan avun niistä eroon päästäkseni. Keskusteleminen ulkopuolisen kanssa saattaa antaa aivan uudenlaisia näkökulmia, joita et itse ole osannut nähdä.
Ymmärrän, että olet selvästikin masentunut etkä ehkä jaksa nähdä asioiden valoisaa puolta, mutta en silti oikein ymmärrä tuota ajatusta, että nyt sinulla ei ole syytä olla antamatta periksi. Sinullahan on kaikki syyt olla antamatta periksi! Sinulla on esimerkiksi pieni kummilapsi, ihminen, jonka elämässä saatat olla hyvinkin merkittävä henkilö. Lapsen vanhemmat ovat osoittaneet suurta luottamusta sinua kohtaan, kun ovat sinut lapsensa kummiksi pyytäneet. Olet saavuttanut elämässäsi paljon, ja siitä on syytä olla ylpeä.
Ja tuosta nauttimisesta sen verran, että omalla kohdallani se lähtee arvostamisesta. Arvostan sitä, että olen saanut mahdollisuuden ja vapauden tehdä asioita, joista nautin. Kaikilla tässä maailmassa sitä mahdollisuutta ei ole. Minulla on, kuten myös sinulla.
Silläkin uhalla, että olen edellistä kirjoitustani ärsyttävämpi, lähetän sinulle voimahalin ;)
Moni suosittelee täällä terapiaa. Miten ihmeessä sitä terapiaa hankitaan? Kerran joku postasi jonkun linkin tänne missä oli Helsingissä tyyliin sata eri vaihtoehtoa. Onpas todella helppoa valita.
lääkärin kautta saadaan lähete psykiatriselle, jossa todetaan terapian tarve
Ei riitä kantti kyllä mennä lääkärille puhumaan omista ongelmista. Ei auta muuta kuin kärvistellä.
Rahaa on kyllä tullut kulutettua melko reilusti. Asunto on isompi kuin tarvitsen ja sisustin tämän siten, että miellyttäisi. Niin ja ostin vain pari vuotta vanhan auton, joten tällä hetkellä kaikki raha tulee käytettyä lainan lyhennyksiin.
Niin, minulla ainakin on edessä hyvin todennäköisesti yksinäisen miehen loppuelämä. Ainakin haaveet omasta perheestä on syytä heittää jossain vaiheessa. Sitä kun alkaa miettimään niin eihän se välttämättä kovin hohdokasta ole. Jossain vaiheessa tulee varmaan alkoholi mukaan kuvioihin entistä enemmän. Elämäntarkoitusta on varmasti vaikea löytää jatkossa kun se nytkin on aikalailla hukassa. Voihan sitä elellä yksinään näiden kaikkien turhuudentunteiden kanssa, mutta kyllä se toinenkin vaihtoehto aina joskus käväisee mielessä.
ysimillinen auttaa
paska-aivo vittu! Sun paska "huumorisi" ei nyt naurata yhtään.
Sinulla on elämä vielä kokonaan edessäsi. Älä jää yksin tuollaisten ajatusten kanssa. Mikäli ihminen harkitsee tuollaista tai päätyy siihen epätoivoiseen ratkaisuun, on asiat oltava todella synkästi. Ei koe muuta ulospääsyä. Se on elämän tuhlausta. Oikeasti. Varaa aika lääkärille tai juttele jonkun tutun kanssa ajatuksistasi. Älä jää yksin. Elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi. Etkä koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Se voi yllättää iloisesti tai voit pettyä. Joka aamu kuitenkin kannattaa hertätä ottamaan siitä selvää. Voimia.
Mies ehtii perustaa perheen vielä yli nelikymppisenäkin ihan hyvin. Jos haluat uskoa johonkin markkina-arvoteorioihin, niin lohduttautu silläkin, että etenkin noin 5-10 vuotta nuorempien silmissä arvosi vaan kasvaa kun ikää tulee ja omaisuutta kertyy.
Sitä odotellessasi panostat itseesi. Pidä hauskaa, matkustele, harrasta, treenaa itsesi huippukuntoon, maksa asuntolainasi. Lopeta se alituinen naisettomuuden vatvominen, suhteita ja seksiä kokemattomat tuntuvat mielikuvissaan rakentamaan noista ihan uskomattomia juttuja joille todellisuus (jopa se YTM:ien todellisuus) usein kalpenee.
Kyllä mielestäni yli 35:na on jo liian vanha isäksi. Ei jaksa yövalvomisia ja siitä virkeänä töissä. Nuorempana sen vielä voisi jaksaakkin.
Sulla on ihan muita ongelmia jos koet itse itsesi liian vanhaksi isäksi 35-40 vuoden iässä. Siihenkin auttaisi se itsensä tiukkaan kuntoon laittaminen. Iän myötä itselläni muutenkin unentarve vain on vähentynyt ja mahdollisuus järjestellä työaikojani lisääntynyt.
Kuka sinulle on kertonut, että 35-vuotiaana alkaa vanhuus? Minä en ainakaan tähän asti ole huomannut mitään väsymisen merkkejä, enkä nyt usko jaksamisen seuraavankaan 10v aikana romahtavan. Enkä edes ole mikään terveysintoilija.
25 vuotiaana jaksoi päivän töissä vaikka edellisenä yönä ei olisi ollut nukkunut kuin tunnin tai kaksi. Nykyään jos unet jäävät alle 5h niin on seuraavan päivän aivan pihalla ja töistä ei tule mitään. Miten tässä enään lasten kanssa yövalvomisia jaksaisi ja vielä tehdä tehokkaasti töitä. Ne ajat ovat menneitä.
Ihminen on nuori niin kauan kun itse haluaa olla nuori. ;)
Yhtälailla olit liian vanha valmistumaan yliopistosta ja pääsemään töihin ilmeisesti omalle alallesi.
Ei mies ole koskaan liian vanha perustamaan perhettä. Mutta ei toivo perheestä toisaalta voi olla ainoa sinua täällä roikottava asia. Luultavasti sinun olisi opittava downshiftaamaan odotuksiasi elämältäsi; sillä ei sinun elämäsi tule koskaan olemaan yhtä nautinnontäyteistä juhlaa. Ei edes vaikka saavuttaisit kaiken mistä olet koskaan haaveillut. Ei ainakaan ilman merkittävää asennemuutosta. Todennäköisesti et tule elämään edes yhtä täydellisen onnellista päivää loppuikänäsi, et ainakaan täyttä viikkoa, joten sinun on opittava nauttimaan arjen pikkuasioista: läheisistäsi, auringosta, kahvikupillisesta, liikunnasta..
Itselläni on tänään vapaapäivä ja aamulla vähän remontoin asuntoa, sitten kävin kauppahallissa höpisemässä mukavia parin tiskin tyttösten kanssa ja ostin illallistarpeet, join kupin kahvia ja luin IS:n.. ei mitään erikoista, ei mitään mihin kuka tahansa ei pystyisi, mutta olen tähän astiseen päivääni ihan tyytyväinen ja mieluummin elän seuraavat 20 000 päivää vaikka yhtä tylsästi pikkuasioista nauttien kuin hyppään pimeyteen ja menetän ne 20 000 ihan kivaa normipäivää. Luultavasti ehdin sinne pimeään lopulta kuitenkin menettämättä toisen puolen bileistä mitään.
Siinä se ero onkin: sinulla on ihan kivoja normipäiviä. Minulla ei. Parhaita hetkiä ovat yleensä ne, kun pitää tehdä jotain ikävää, eikä siksi ehdi ajatella kuinka huonosti kaikki on. Olen päässyt muutamille treffeille, jotka olivat kuin huonoja työhaastatteluita, ja muuten ole saanut naisiin mitään kontaktia. Olen kelvoton ihminen naisten silmissä. Minulla on melko hyväpalkkainen mutta vastenmielinen työ. Yhteiskunnan typeryys ahdistaa. En saa nautintoa enää oikein mistään. Normipäivä on pahempi kuin olla kuolleena, mutta roikun täällä, jos vaikka käsittämätön ihme tapahtuisi ja joku huolisi minut.
Miksi juuri 20 000 päivää? Minulla on omat arkipäivät, jossa on myös kahvi ja lukeminen. Onko se paljon? Vai onko se vähän?
Ota Jeesus sydämeesi.
Heei, kamoon – et todellakaan ole liian vanha – yhtään mihinkään!
Kerrot että sinulla on paljon mistä pitäisi olla tyytyväinen – oletko miettinyt miksi et noista asioista osaa nauttia? Saatko mistään iloa? Jos kyllä, minkälaisista asioista? Pystytkö kenenkään kanssa puhumaan täysin avoimesti, ilman että näyttelisit kaiken olevan hyvin?
Tärkeintä on, ettet jää yksin noiden ajatusten kanssa, voit olla anonyymisti yhteydessä – paljon osaavampiin tahoihin kuin tämän palstan väki – mm. kriisipuhelimen tai tukinetin kautta:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus
Ei ole ketään kelle puhua avoimesti, kaikille valehdellut jo niin monta vuotta ettei sitä voi lopettaa. Aina olen onnistunut näyttelemään, että olen tyytyväinen elämääni. Tänäänkin oli kavereiden kanssa illanistujaiset, poistuin heti ensimmäisten joukossa paikalta, koska en vain jaksanut näytellä enään.
En oikeastaan nauti mistään kuin ehkä aivan ohimenevän hetken. Teen hyvää ruokaa, ja nautin siitä syödessäni - mutta 5 minuuttia syönnin jälkeen koen syyllisyyttä ja itseinhoa koska söin liikaa. Sama kaikissa herkuissa. Liikunnasta hyvä tunne saattaa jatkua ehkä 10 minuuttia, mutta sitten palataan takaisin mitään tuntemattomuuteen.
Ei tällä hetkellä ole mitään hyötyä ottaa yhteyttä mielenterveysseuraan tai mihinkään vastaavaan. En vain osaa olla vetämättä roolia, että ihan hyvinhän tässä menee. Niinkuin paperilla kaiken pitäisi ollakkin.
Sinä olet vain masentunut ja tarvitset siihen hoitoa. Akuutisti auttaa lääkitys, mutta se tueksi kannattaa käydä myös terapiassa.Käy työterveyslääkärillä juttelemassa tuntemuksistasi niin hän ojaa sinut eteenpäin ja tarvittaessa kirjoittaa masennuslääkettä ensiavuksi.
Sinun elämässäsi on kaikki hyvin ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Älä ihmeessä heitä noita mahdollisuuksia hukalle. Liian vanha sinä et ole mihinkään. Älä myöskään pelkää turvautua rakkaisiin ihmisiisi vanhempiisi ja sisarruksiisi.
Et TODELLAKAAN ole liian vanha alkaa perustamaan perhettä, tuon olet kyllä repinyt omasta päästäsi. Ja 30v?? Olet vasta hiljaittain varttunut aikuiseksi ja ehdit muutenkin tehdä mitä vain. Koulut on käyty ja vakkariduuni, olet suoriutunut vähintäänkin kunnialla tähän mennessä.
En voi kiistää sitä ettetkö aiheuttaisi läheisillesi silmitöntä surua jos päättäisit päiväsi oman käden kautta. Varmasti hekin toivovat sinun parastasi ja että sinä itse olisit onnellinen. Oletko viime aikoina miettinyt, mitä itse omalta elämältäsi todela haluat? Maailma on auki omalla kohdallasi.
Vai huonosta naismenestyksestäkö se kaikki riippuu? Et maininnut siitäkään mitään avauksessasi.
No naisille en koskaan ole kelvannut kuin haukkumisten vastaanottajaksi, ja muutamallle kännipanoksi. Parisuhteeseen yksikään nainen ei ole voinut minua kuvitella. Kyllähän sekin oman lisänsä tuo, mutta sen asian olen jo hyväksynyt, että tulen elämään lopun elämääni yksin.
liian vanha perheen perustamiseen? itse olen 3 kymppinen ja vasta harkitsen perheen perustamista.
Mutta olet kyllä muuten kelvoton siihen hommaan, jos tuollaisia mietit.
Elämä on sellainen lahja, joka on katsottava loppuun asti. jotkut joutuu luopumaan elämästään pakolla ja sinä onneton harkitset lopettaa sen kun on tylsää. Ei perkele. Ja vielä se, että meinaat tehdä itsemurhan liikenteessä. Todella itsekästä ja välinpitämätöntä. Et ole iästäsi huolimatta edes kasvanut aikuiseksi.
Joo, niin kuin moni tossa jo sanoi niin olet suhteellisen nuori vielä. Sitten kun olet 40v ja edelleen samassa tilanteessa niin sitten se vasta vituttaa.
Käy hyvä mies pian yksityisellä lääkärillä, itsetuhoisuus kyllä otetaan siellä vakavasti.
Laajenna ympyröitä muualle kuin hima-duuni-hima.
Lekurin jälkeen pidä kunnon loma jossain ulkomailla.
Suomi ON ankea paikka jos jää paikalleen junnaamaan, täällä tarvitsee tukiverkon joka välittää.
On ikävää lukea tuollaista :( olisin ikionnellinen vakituisesta työpaikasta.
Minulla on leikkaus tulossa ja olen tosi surullinen etten saa olla terve :( En ymmärrä mikset voi arvostaa elämääsi.
Kukaan toinen ei voi tehdä sinua onnelliseksi, ihan turhaa haikailet parisuhteen perään.
Tsemppiä, toivottavasti tulet järkiisi etkä ajattele moista kauheutta enää.
En haikaile parisuhteen perään, tiedän etten tule sitä saamaan. Yksi syy miksi mietin lopullista ratkaisua on se, että joku toinen siitä tulisi hyötymään. Saamaan työpaikkani, joku sellainen, joka sitä arvostaisi. Ei minussa ole pokkaa sanomaan itseäni irti, liikaa velkaa , ja joku muu siitä joutuisi kärsimään. Helpoiten kaikki loppuisi vain minun ratkaisulla.
Ai että parisuhde ja välittävä ihminen ei voi tehdä onnelliseksi? Sinä se tässä kauhea olet.
oisit antanu mennä, kunhannketäänmet ois satuttanut. vapautus työpaikkaki sellaiselle, joka sitä arvostas.
Itse olen kans 30v ja tuskin tulee enää perhettä, tai mitään muutakaan. Mulla ei ole edes koulutusta, eikä työtä, joten ihan hyvin sulla menee, vaikka kuvitteletkin, että ei ole mitään.
Olen pian 25-vuotias ja vailla mitään koulutusta ja työtä. Tiedän myös että tällä luonteella ei tulla koskaan parisuhteessa olemaan eikä perhettä perustamaan. Masennuksen ja mielenterveysongelmien takia olen jo monta vuotta harkinnut itseni tappamista. Tietenkin kaikissa asioissa epäonnistuminen voimistaa sitä ajatusta että olisi syytä vain tehdä itsemurha. Minun elämässäni ei todellakaan ole mitään tarkoitusta enkä voi sitä tarkoitusta väkisinkään luoda.
Olen pysytellyt hengissä oikeastaan vain vanhempieni takia kun en pysty aiheuttamaan heille sitä tuskaa mikä heille aiheutuisi jos tekisin itsemurhan. Ihan turha kannustaa millään lauseilla että ei sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Olen elänyt jo monta vuotta näiden ongelmien kanssa, hakenut apua ja toivonut että asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. Jossain vaiheessa vain loppuu väkisinkin toivo paremmasta tulevaisuudesta. Oikeastaan parasta mitä huominen vois tuoda tullessaan olis maailmanloppu. Elämä ei tosiaankaan tunnu miltään lahjalta näiden kaikkien ongelmien kanssa taistellessa.
Sait siis kohtuupalkkaisen työpaikan, mutta olet ilmeisesti syrjässä naisasioista? Etkä huolisi vaimoksesi kymmenien tai jopa satojen miesten patjaa, kun itse puursit yliopiston läpi naama oppikirjassa?
Seuraavaksi tavoitteeksi elämässäsi otat miestään kunnioittavan ja naisellisen immen hankkimisen vaimoksesi Thaimaasta. Työelämässä mukana olevana pystyt hyvin kustantamaan vaimon ja lapsen elatuksen, varsinkin jos et ole kovin materialistinen. Olet onnellinen, kun itämainen vaimosi ja lapsesi ovat onnellisia, ja vaimosi palkitsee sinut vuoteessa illan päätteeksi.
Ei sitä vaimoa kannata Suomesta hankkia, jos elämäntapasi ja arvosi ovat täysin toiset nykyelämänmuodin kanssa, mitä naiset seuraavat.
Täytyy myöntää, että sama ratkaisu on joskus myös käynyt päässäni. Mutta nautin tietyistä hetkistä elämässäni liikaa, ja varsinkin sukulaisille aiheutettu mieli paha on kanssa tärkeä tekijä ajatuksesta luopumisesta. Tietenkin aiheutan mielipahaa äidilleni ja mummoilleni kun en hanki jälkikasvua. Olen yrittänyt heille selittää, etten vain kelpaa naisille, mutta eivät he oikein tahdo uskoa. He elevät vielä maailmassa, jossa mies jolla oli koulutus, töitä ja tahto perheeseen löysi naisen.
En kyllä aina kadu ikisinkkuna oloakaan. Tietenkin välillä olo on tyhjä, mutta todella helppo harrastaa piiloalkoholismia. Pystyy vetämään vaikka joka ilta pikkukännit, kukaan ei huomaa mitään. Ei itseään tarvittse heti tappaa, sen voi tehdä nautinnollisesti myös pikkuhiljaa elämäntavoilla.
Tie on kyllä erittäin huono paikka tehdä itsemurha.
Sinuna kyllä skippaisin koko ajatuksen ja lopettaisin turhasta valittamisen ja alkaisin elämään. Jos ei seuraa löydy eikä perhettä voi perustaa niin sitten olkoon niin. Yksin voi tehdä vaikka mitä kunhan vain tekee eikä ajattele tekevänsä. Täysin järjetöntä tuhlata elämänsä tehdäkseen sitä missä ei onnistu jos voi tehdä paljon asioita, joissa onnistuu ja saa hyviä kokemuksia. Tietenkään ei kannata luovuttaa asian suhteen, mutta ei sen tarvitse olla elämän dominoivin asia.
Samaa huuhaa-positiivisuutta jota täällä usein näkee. Älä murehdi ja tee mitä haluat ja blaaa blaaa. Ihan niin kuin tuo auttaisi.