Parisuhteessa kuuluu sanoa "en voisi elää ilman sinua". Sinkkuna kuuluu sanoa "olen itsenäinen ihminen ja pärjään mainiosti yksinäni". Molemmat kommentit ovat tilanteesta riippuen oikeita ja ne pitää muistaa sanoa koska...no, koska ne vaan kuuluu sanoa.
Sinkullehan on erittäin tärkeää että ei saa olla epätoivoinen. Sitä siis pitää välttää, joten tulee painottaa kuinka yksin on mukava olla enkä todellakaan tarvitse ketään. Sitten kun tällä itsenäisyydellään saa jonkun hurmattua, niin pitää vaihtaa roolia nopeasti ja vakuutella että olen onnellinen vain sinun kanssasi.
Onnistuvatko muut hyvin tässä roolileikissä?
Sinkullehan on erittäin tärkeää että ei saa olla epätoivoinen. Sitä siis pitää välttää, joten tulee painottaa kuinka yksin on mukava olla enkä todellakaan tarvitse ketään. Sitten kun tällä itsenäisyydellään saa jonkun hurmattua, niin pitää vaihtaa roolia nopeasti ja vakuutella että olen onnellinen vain sinun kanssasi.
Onnistuvatko muut hyvin tässä roolileikissä?
Vastaukset 44
Vanhimmat
Naisten leikkejä tuollaiset. Feminisminkö seurausta, että naiset yrittää korostaa itsenäisyyttään vai onko kyse siitä, että pelimiesten pettämiksi joutuneet naiset ovat vihdoin heränneet siihen, ettei aina tarvitse hypätä tunteet edellä kaivoon?
"Naisten leikkejä tuollaiset."
Niinkin voisi sanoa. Jos ollaan sinkkuja, silloin ollaan sinkkuja ja tietysti tullaan toimeen omillaan, kun on vähän pakko :) Aika yksinkertaista. Se itsenäisyys sinänsä ei nyt ole niin pahasta, jos kyse on puhtaasti omillaan toimeen tulemisesta.
Itsenäisyys en poissulje parisuhdetta tai välittämistä, jos vain pysytään kohtuudessa, kuten niin monessa muussakin asiassa.
tuo varmaan ihan totta, kun on riittävästi sinkkuelämää takana ei oikein osaa heittäytyä sellaiseen avuttomuuden tilaan jota tuo "en voisi elää ilman sinua" vaatisi.
Aloittaja, sulla on hyviä aloituksia, virkistäviä tällä palstalla, kiitos.
Oma mielipide: en sanoisi parisuhteessa, että ”en voisi elää ilman sinua” – koska faktaa on, että jokainen voi elää yksin. Minä sanoisin ”en haluaisi elää ilman sinua”.
Näillä spekseillä roolileikki ei ole tarpeen, koska yksin on hyvä, mutta sopivan ihmisen kanssa on vielä parempi.
Kiitoksia...
On siinä silti tietty ristiriita vaikka asian muotoilisi noinkin. Jos onnistuisi löytämään sopivan ihmisen, niin eroaminen hänestä tuntuisi kamalalta. Silloin sitä vain kuljeskelisi yksin ympäriinsä onnettomana jonkin aikaa. Se olisi siinä tilanteessa hyväksyttävää. Nyt kun sinkkuna kuljeskelee ympäriinsä onnettomana, niin se on jotenkin tuomittavaa. Tilanne on kuitenkin käytännössä sama molemmissa tapauksissa: oikeaa ihmistä ei ole vierellä ja syksy painaa päälle.
Voi olla ristiriitaakin, mutta kaksi huomiota:
Ensinnäkin eroaminen kyllä tuntuu kamalalta, mutta toisaalta siinä on kyse siitä että ”en haluaisi elää ilman sinua” on muuttunut/muuttumassa ”haluan elää ilman sinua” – tilanteeksi; ts. yksin elämistä alkaa puoltaa useampi asia kuin yhdessä elämistä.
Toisekseen: sanot ”kuljeskelee ympäriinsä onnettomana” – onko se sitten juuri tuota roolileikkiä, että näyttelee ”hyvin tässä menee”, muttei itse usko oman esitykseensä? Olen vähän miettinyt, että onko koko onnellisuus jonkinasteinen harha tai ansa? Että, nyt esim. tässä tapauksessa luulee vaikka parisuhteessa olevien olevan merkittävästi onnellisempia kuin itse. Eli sitten pitäisi taas palata siihen, että pyrkisi olemaan niin onnellinen kuin mahdollista omassa elämässään – aidosti, ilman roolileikkejä. Joka siis tarkoittaa sitä, ettei läheskään joka hetki ole onnellinen (se kun juuri on mahdotonta), mutta että pystyisi jotenkin niihin positiivisiin asioihin fokusoitumaan mieluummin kuin negatiivisiin.
Mutta varmaan oma tausta vaikuttaa paljon siihen, miten tuon kokee. Jos itse ajattelen aikaa vaikka 1,5 vuotta taaksepäin, vielä parisuhteessa – se oli yhtä helvettiä. Siihen verrattuna yksin kuljeskelu on tuntunut hyvältä ja olen huomattavasti onnellisempi kuin tuolloin.
Naisilla on helppoa, kun voivat aina valita, haluavatko suhteeseen vai eivät. Ätmi ei saa suhdetta, vaikka haluaisi, ja jos jotenkin ihmeellä saa niin siitä ei ole varaa luopua, koska uutta ei kuitenkaan saisi.
Tämä on aina hankalasti selitettävä asia. Sinkkuelämä ja parisuhde kuitenkin eroavat aika paljon toisistaan. Ihmisestä riippuen hyvinkin paljon. Silti pitäisi tykätä molemmista. Parisuhteesta kuuluu tietysti tykätä jos sellaiseen hakeutuu ja sinkkuudesta kuuluu tykätä jos haluaa antaa itsestään kiinnostavan kuvan. Onko mahdollista tykätä molemmista niin paljon toisistaan poikkeavista asioista vilpittömästi? Ehkä, mutta luulen että monilla se vaatii roolin vetämistä jossain vaiheessa.
Joo, varmasti erilaisia rooleja joutuu jokainen vetämään, kyllähän sitä jo erilaisia rooleja ottaa esim. työpaikallaan, ystävien tai omien vanhempien seurassa. Persoona sisällä on sama, mutta käytös/rooli vaihtelee tilanteesta toiseen.
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla ”Parisuhteesta kuuluu tietysti tykätä jos sellaiseen hakeutuu ja sinkkuudesta kuuluu tykätä jos haluaa antaa itsestään kiinnostavan kuvan.” mutta kysyisin/kommentoisin oikeastaan: miksi parisuhteesta/sinkkuudesta kuuluisi tykätä, koska nehän ovat tavallaan ”vain” ihmisten antamia leimoja erilaisista ihmissuhdestatuksista?
Itse en siis tykkäisi parisuhteesta/sinkkuudesta, vaan ”tyydyn” tykkäämään itsestäni (toiv. terveellä tavalla) ja puhtaasti todeta, että olen hyvä ja kiinnostava ihminen. Jos löydän ihmisen joka minusta vaikuttaa hyvältä ja kiinnostavalta, olen avoin kokeilemaan parisuhdetta ja myös hänestä tykkäämään. Yhdessä tuon ihmisen kanssa sitten rakentaisimme juuri meille kahdelle sopivan parisuhteen – ja toivottavasti tykkäisimme suhteestamme. Eli kiinnostus kohdistuu ihmiseen (yksilöön, kuka oikein olet?) mieluummin kuin suhdestatukseen (kuka tahansa).
Jos tämän linkkaa taas rooleihin, niin parisuhteessa pitää tietysti pystyä toista vastaan tulemaan, ja ehkä sikäli erilaista, sovittelevampaakin vastavuoroisuuteen perustuvaa roolia välillä vetää kuin yksin ollessa – ainakin siis jos on kiinnostunut parisuhteesta ko. henkilön kanssa. Mutta itsestään pitää tykätä myös siinä, ettei hävitä omaa persoonaa ja häviä ”rooliin” vain parisuhteen saadakseen tai sen pitääkseen. Tuo raja on veteen piirretty viiva – mitkä roolit, tai kompromissit, on ok ja mitkä ei ja sen viivan voi tietysti vain itse kukin itselleen piirtää.
Okei, voin jotenkin ymmärtää tuon ja mahd. turhautumisen, mutta voisin kysyä puolestani:
onko se sitten helppoa, että on parisuhteessa ja molemmat rakastaa toisiaan kamalasti mutta suhde ei toimi vaikka mitä tekisi? Vaikka kuinka haluaisit, niin et saa sitä toimimaan, vaan siitä on pakko luopua? Eli ei ole kyse, ettei siitä voisi luopua, vaan siitä on pakko luopua? Ei ole aina niin yksioikoisia nämä asiat...
Huh! aivan asiallista tekstiä, mutta noinko perinpohjaisesti täytyy näitä luonnon meille antamia asioita analysoida. Itse tunnen ja nimenomaan tunnen kropassani kiinnostuksen jotain kohtaan. Ei ihmisten kanssakäyminen voi olla näin hankalaa, että pitää esseitä kirjoittaa. Ei ihmistä ole luotu yksinelämään.
"miksi parisuhteesta/sinkkuudesta kuuluisi tykätä, koska nehän ovat tavallaan ”vain” ihmisten antamia leimoja erilaisista ihmissuhdestatuksista?"
Tuo kuulosti pelottavan paljon nimimerkiltä "aparaatti", mutta hyvä kysymys kieltämättä. Mielestäni nykyään ihmiseltä vaaditaan kohtuuttoman suurta onnellisuutta, ainakin näin koen sinkkumiehenä. Tietysti minun pitää antaa itsestäni hyvä ja ainakin melko positiivinen kuva toiselle, mutta joskus yksineläminen vaan masentaa. Käytännössä en siis pääse parisuhteeseen siitä syystä että haluaisin päästä. Jos en haluaisi parisuhdetta, niin luultavasti mahdollisuuteni parisuhteeseen paranisivat huomattavasti.
Ymmärrän jotenkuten periaatteen "saat sen mistä luovut" mutta tämä "saat sen mitä et halua" -periaate on jo mutkikkaampi.
Heh, ehkei olisi tarpeen niin paljon ruotia, toisaalta keskusteluahan tällä palstalla on tarkoitus käydä ja siitä mielestäni tässä kyse. Ehkä pitäisi kuitata koko Sinkut-palsta toteamalla, että luonto loi meidät tällaisiksi – siis pariutukaa!
Vaikkei ihmisten kanssakäyminen olisikaan hankalaa, niin onko väärin asioita analysoida ja pohdiskella?
Aparaatti-yhteys naurattaa (kylläkin hiukan creepysti), ei parane varmaan enää käyttää leima-sanaa.. :)
En keksi enää mitään fiksua, se voi olla hyvin mahdollista että jos/kun aikaa kuluu enemmän, kipuilen täsmälleen samojen asioiden kanssa. Mutta tuosta onnellisuusharhasta olen aika varma - kuuluu ihmisluonteeseen kuvitella että toisilla menee paremmin, ulkopuolelta kun katsoo.
Ei kai siinä mitään, mietin vain miten tällaiset palstat ja netti ylipäänsä on vaikuttanut ihmisten kanssakäymiseen. Vielä 20-vuotta sitten ei ollut tällaisia, vaan asiat hoidettiin kasvotusten, jos hoidettiin. Lähdettiin porukalla etsimään sitä oikeaa aidosti kaupungille. Nyt tuntuu, että osa ihmisistä perustaa käsityksensä ihmisistä, jonkun facebookin kautta. Itse en ole edes siellä ja hymyillen luen näitä uutisia mitä facebook on aiheittanut joillekkin.
Sinällään kiva, että kaltaisesi tyypit saavat pätemispaikan ja näyttää paremmuuttaan.
Nyt alan katsoa formuloita. Ja äänestän persuja muuten. Sovinistikin vielä.
"..molemmat rakastaa toisiaan kamalasti mutta suhde ei toimi vaikka mitä tekisi"
Tätä mä en koskaan ymmärrä. Miten suhde ei voi toimia, jos kuitenkin on rakkautta? En tajua. Ehkä olen sitte kokemattomuuden takia liian naiivi,mutta itse ainakin haluan usko, että rakkaus kantaa kaikkien ongelmien yli ja ratkaisee ne jos vaan haluaa.
"All you need is love" lauloi Beatleskin aikanaan. Rakkaudenhan pitäisi uhrautua ja kantaa ja kestää kaiken?
No, varmaan olen naiivi mutta haluan uskoa ainakin näin.
Voisin vastata omalta kohdaltani. Epäonnistunutkin parisuhde on askel, ei ehkä oikeaan, mutta johonkin suuntaan kuitenkin. Ainakin siinä on jonkinlainen aihio jota voi työstää. Tärkeämpi pointti on kuitenkin vaikutus itsetuntoon. Jos on toisena osapuolena suhteessa niin on jo päässyt melko pitkälle. Ei ole enää ihan surkein kaikista yksinäisistä miehistä. Vaikka kaikki viisaat elämäntaito-ohjeet sanoisivat mitä niin ihan jo pelkkä treffeille pääsy nostaa hetkellisesti itsetuntoa ja antaa virtaa.
Joo, ihan hyvä pointti netin vaikutuksista, itsekin olen kaikki ihmissuhteeni livenä muodostanut ja käsitellyt, fb:ssä olen vain kummilasten painostuksesta – siellä ”päden” hurjalla noin kymmenellä ystävällä mutten ollut koskaan tajunnut tuota paremmuuden näyttämisen mahdollisuutta.
Liittyykö muuten sovinismi formuloihin vai persuihin? Kysyn ihan siksi, että formulat kanssa itsellä tuossa taustalla auki (joskin melko mielenkiintoisen alkukauden jälkeen kiinnostus on nuupahtmassa), niin että lienenkö sitten peräti sovinisti?
Persulla keitti yli, kun näki analyyttisuutta:) Hyi, se on varmaan jotain akateemista tai muuta kauheaa elitismiä!
Ei se rakkaus aina riitä, koska rakkaus ei ole yhtä kuin se suhde. Itsekin uskoin että kaiken se kestäisi ja ratkaisisi - ja edelleenkin jos uuteen suhteeseen lähden niin haluan näin uskoa. Mutta varmuutta ei ole enää yhtään mistään.
Eivät liity toisiinsa. Tämä kausi alkaa tosiaan olla Wettelin heiniä. Ensi kaudesta tulee toki mielenkiintoinen Räikkösen Ferrari siirron vuoksi.
Anteeksi purkautumiseni, olen nyt vain jotenkin alakuloinen ja puran sen tällä tavalla typerästi, kun en jaksa muutakaan tehdä.
Vaikutat kivalta tyypiltä.
No probs, anteeksipyyntö hyväksytty :)
Ja kyllä, titteli taitaa olla aika lailla taputeltu, mutta taistelipa Kimi aika hienon lopun tämän päivän kisaan.
Älä pelaa roolileikkiä, alat vakuuttelemaan vasta sitten kun siltä tuntuu. Ja jos ei ala tuntumaan, niin miksi sitä väkisin roikkua toimimattomassa suhteessa. Eikös ne hyvän parisuhteen kulmakivet ole rehellisyys ja luottamus;-)
Muuten hyvä, mutta suhdetta ei pidä edes aloittaa, jos siitä ei tule toimivaa.
Kommenttini perustui siihen, että henkilö ei omista kristallipalloa. Harvoinhan sitä pystyy etukäteen tietämään toimiiko suhde jos sitä ei kokeile.
Huonosti onnistuu ja kuulostaakin typerälle. Minä tapaan sanoa, että hyvässä parisuhteessa seistään tukevasti omilla jaloilla, mutta lähekkäin. "En voi elää ilman sinua" kuulostaa läheisriippuvuudelta, mikä mielestäni on huono parisuhteen pohja.
Sinkkuna toki pärjää mainiosti, mutta minusta hyvää parisuhdetta ei voita mikään. Tosin sinkkuus on parempi vaihtoehto kuin huono suhde, kuten usein kuulee sanottavan.
"Parisuhteessa kuuluu sanoa "en voisi elää ilman sinua"."
Kuka puhuu noin ollessaan parisuhteessa? Korkeintaan ehkä joku mieleltään sokeutunut, joka lisäksi kuvittelee moisella roolin leikkimisellä olevan muka jotain väliä. Parisuhteessa voi aivan hyvin sanoa saman mikä sinkkunakin pitäisi jo luonnostaan olla ei-tarvitsemistilan johdosta. Eli voi aivan hyvin sanoa kumppanille vaikka vain: "Olen itsenäinen ihminen ja tiedostan pärjääväni mainiosti ilmankin sinua. En tarvitse sinua ollenkaan oman onnellisuuteni täyttäjäksi. Sinä et ole onneni, et iloni." Jos kumppanisi ei ymmärrä näitä lausumiasi pyhiä sanoja, hän voi aivan hyvin ottaa eron sinusta ja tienne erkanevat. Entäs sitten?
Mielipidejuttu tämä. Ainakaan minä en selviäisi ilman rakastani. Olen sen hänelle kertonut useinkin ja hän saman minulle. Elämme toisillemme ja olemme tyytyväisiä... emme sokeita.
Ymmärrän sinua täysin. Haluat elää tuolla tavalla, koska et ole vielä oivaltanut rajattoman paljon paremmasta tavasta elää, jonka minä olen jo hiljattain tiedostanut. Vain täydellisesti hereillä oleva ihminen pystyisi sanomaan kumppanilleen ne sanat, jotka aiemmin tuossa luettelin.
Valaise sitten minut ja kerro kuinka hienoa on olla riippumaton mistään muusta kuin itsestään ja kuinka tämä tapahtuu.
Minusta meidän on mahdoton olla elossa täällä jos ei ole asioista tai ihmisistä riippuvainen. Pieni vauvakin on äidistään riippuvainen.
Toi osa tosta, nyt on ihan teennäistä sontaa.
Kyllä ihminen itsenäinen voi olla ja silti parisuhde voi olla hänen ilonsa ja onnensa, ihan yhtälailla kuin muutkin asiat, paitsi että yleensä vielä vähän enemmän kun parisuhde voi hyvin. On täysin naurettavaa esittää, että itsenäisyys tarkoittaisi sitä, ettei toinen ihminen saisi eikä voisi tehdä onnelliseksi ja perhe olla ilonlähde. Totta hemmetissä jos ihmisellä on hyvä parisuhde hän saa sitä tarvita oman onnellisuutensa täyttäjäksi, ja miksipä ei? Onnellisuus on myös hyvät keskustelut, seura, turva, luottamus, perhe, hyvä seksi, läheisyys, rakkaus ja hellyys. Miksipä se ei onnea täydentäisi? Miksi toinen ihminen, jaettu rakkaus ja elämä saisi tai voisi olla onneni ja iloni!
Minun mielestäni tuo on ihan teeskentelyä. Minulle koiranikin on minun onneni ja iloni ja olen sanonutkin sen sille, tosin se vaan tuskin sitä ymmärtää :) Olen joskus katsellut sen onnea ja ajatellut, että olen onnellinen ihan vain siitä jo kun se on onnellinen ja kyllä se on minun onnellisuuttani täyttänyt ja on minun onneni ja iloni. Joten miksi parisuhde ei voisi semmoinen olla? Kyllä minun onneani täydentää rakkaus (tosin siis muunkinlainen kun parisuhderakkaus) ja minä oikein haluan tarvita sitä!
Ja minä olen itsenäinen ihminen, seurustellut ja ollut liitossakin, nyt ihan tyytyväinen ja onnellinen sinkku, ja elänyt yksin jo 10 vuotta. Eikä mun tarvitse todistella itsenäisyyttäni hokemalla miten en muka muita tarvitsisi.
Ihan täyttä soopaa.
En koskaan menisi sanomaan kumppanilleni mitään noin typerää enkä vakuuttamaan häntä siitä, että hän olisi minun onneni kannalta samantekevä.
On monenlaista tarvitsemista, ehkäpä sinä et ole vielä saavuttanut riittävää itsenäisyyttä, että uskaltaisit sitä myöntää.
Luulen, että sinun pitää vielä vähän heräillä enemmän. Voin olla väärässä, mutta sen kuvan tuosta saa.
Tosin reiluuden nimissä on nyt sanottava tarkennus, että en tosin ole sanonut, enkä ole sitä mieltä että "en voisi elää ilman sinua", koska olenhan minä aika mukavasti porskuttanut niin sinkkuna kun liitossa. Mutta voisin sanoa hyvin "En haluaisi elää ilman sinua!" (enkä viittaa itsemurhaan vaan siihen että en haluaisi elää ilman rakkauttani, jos semmoinen olisi, vaan rakkauteni kanssa) tai että "en voi kuvitella eläväni ilman sinua", koska olen niinkin rakastanut. Että en vaan ole voinut kuvitella, vaikka olenkin tiennyt että se on mahdollista.
Sanoin sen erotessanikin, enkä osannutkaan kuvitella, vaikka eron syyt ovat niin selkeät, että en tosiaankaan eroani kadu. Täytyi oikein opetella. Siitäkin huolimatta, että olen ennen sitäkin liittoa asunut yksin 10 vuotta ja pärjäsin oikein mallikelpoisesti.
Minusta vahvuus vaan ei ole sitä, että pitäisi kiistää heikkoutensa eikä kukaan ole saari tai kaikkivoipa, elämä olisi kamalaa jos kukaan ei olisi onneni eikä iloni ja minä oikein mielelläni otan, kaikesta tästä pärjäämisestä ja itsenäisyydestäni huolimatta, elämääni rakkautta oman onnellisuuteni täyttäjäksi.
Eikä hävetä vähääkään sitä myöntää ;)
Sinun määrittelemäsi sanat eivät olleet sen pyhempiä kuin vaikka pa*kahuussi tai höpönlöpö.
Totta kai maallinen muotomme eli ruumiimme on riippuvainen tietyistä perustarpeista, ei siitä pidä olla huolissaan. Mutta sitten mielenpaholainen tulee ja kehittää yksiä jos toisia lisätarpeita, ja näin saadaan aikaiseksi hemmetillinen sekasotku, jossa nyt elämme. Tästä kaikesta vapautuminen merkitsee sitä elämää, joka useimmilta meiltä on jäänyt puuttumaan. Valoisaa, uskomattoman hienoa ja tasapainoista.
Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa. Luulisin ainakin ymmärtäväni jos tarkoitat että me itse omassa mielessämme luomme oman onnellisuutemme ja se ei ole riippuvainen asioista joita ympärillämme tapahtuuu. Se kuitenkin tukee sitä, että juuri minä tarvitsen oman mieheni. Minusta tuolla periaatteella siis jokainen luo elämälleen omat sääntönsä. Kaikki on vain ihmisten mielissä ja jokaisessa siis omalla tavallaan. Minä tarvitsen ja haluan mieheni. En voi elää ilman häntä ja näin se omassa maailmassani menee jonka luon itselleni.
Lisäksi... minusta mieli ja keho on niin paljon yhteydessä toisiinsa että niitä on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen.
Emme me mielessämme luo onnellisuutta. Se virtaa meistä sisäisesti jo luonnostaan, ilman tuota mieltä, pikemminkin mielen tuolta puolen. Nimenomaan se onnellisuus itsessään riisuu meidät erinäisiltä tarpeilta, kuten kumppanin tarpeelta. Koska todellisuudessa se ei edes ole mikään tarve vaan ainoastaan palavaa halua, ripaus lisämaustetta. Ilmankin voi olla yhtä onnellinen, mutta mieli ei usko tätä. Toki jos sinulla on jo kumppani, niin ei sinun tarvitse tässä nyt erota. Älä käsitä väärin sanomaani. Voit pitää sen mikä sinulla jo on. Mutta tästä lähtien ymmärrät, että onnellisuutesi lähde ei olekaan ulkoisessa todellisuudessa kuten niin usein harhaanjohtavasti luullaan, vaan sisäisessä lähteessäsi, joka jo itsessään pulppuaa täysillä yli äyräidensä tulvivaa iloa, rauhaa, tyyneyttä ja onnellisuutta.
Tottakai mies selviää ilman naista. Romantiikka vain sotkee miesten päät.
Aivan! Onhan meillä kädet!
Heh, heh! Tää oli itseasiassa aika hauska aloitus, koska tottahan toi just on! Ensin pitäs sinkkuna vakuuttaa kaikki, että varmasti on niiiiiin onnellinen yksin, mutta ei tietenkään niin, ettei kukaan uskalla lähestyä! Sillä tokikaan, et saa olla "epätoivoinen", etkä missään tapauksessa "etsiä ketään" sillä jokainenhan meistä tietää, että se löytyy vaan kun ei etsi, eikä kukaan rakasta sinua, jos et ole jos yksinäsikin rakastunut itseesi ja kaikki yksinäisyyden tunteet on epätoivoa... Paitsi tietenkin parisuhteessa, missä sinun pitää tietenkin olla toisesta niin riippuvainen, että et voisi elää ilman häntä, mutta niin itsenäisesti, ettet ole mikään riippakivi. Ja tunteiden ilmaiseminen on toki tärkeää, koska eihän kukaan jaksa semmoista, ettei toisen tunteista tiedä, mutta kukaanhan ei myöskään jaksa semmoista liikaa roikkumista, mistä merkkinä voi olla liian aikainen tunteiden tunnustaminen - mitkä kuitenkin pitää osoittaa, ettei toinen luule, että et ole kiinnostunut!
Lisäksi täytyy muistaa, että sinkkuna pitää kuitenkin olla avoin ja silmät auki ja kuitenkin niin, että ei vaan liikaa flirttaile, ja hymyillä, muttei antaa liikaa luuloja. Parisuhteessa tietenkin, pitää tarvita toista, muttei liikaa ja muistaa, että ilman toista voi elää, vaikkei tietenään voi ja täytyy muistaa, ettei saa liian helpolla luovuttaa, ero ei ole ratkaisu, mutta jos on onneton, on omaa tyhmyyttä jos siinä roikkuu.
Sinkku ei saa koskaan valittaa, koska sinkku elämä on ihanaa, vaikka väkisin ja jos ei ole, eipä ole ihme ettei kukaan huoli, kun olet niin kamala. Jos taas tietty liian onnellisesti olet sinkku, olet tietenkin liian nirso ja kuvittelet olevasi muiden yläpuolella, mutta hei! Ei se ole helppoa parisuhteessakaan :)
Ja sitärataa.
Ja aina paras neuvoja on se, joka ei itse tilanteessa ole. Tähän meistä kai syyllistyy kaikki vuorollaan ja hyvääkin tarkoittavat neuvot menee usein pieleen.
Mut ihan hauska aloitus!
Balanssi pitäisi olla sellainen ettei sinkku korosta liikaa epätoivoista sinkkuuttaan tai näytä liian itsenäiseltä.
Yksinkertaisesti uskon siihen ettei vain ole olemassa sitä oikeaa jos on yksin. Kukaan ei ole kiinnostunut tai itse ei tee tarpeeksi töitä saadakseen seuraa.
Tosin on ihmisiä jotka ovat tyytyväisiä yksin mutta mutta silti uskoisin että jokainen kaipaa jotain ihmistä lähelleen. Ystävät eivät kyllä aina riitä siihen tarpeeseen.
Parisuhde on kiva.
Yritin väkisin kesällä seurustella,mutta ahdistuin. Toinen osapuoli oli niin ihastunut ja innokas. Oli pakko lopettaa leikki lyhyeen. Tajusin jälleen,että olen onnellinen vapaana. En jaksa edes viestitulvia. En jaksa olla sosiaalinen joka hetki. Sellainen vapaa suhde toki sopisi,että nähdään,kun on sellainen fiilis eikä joka päivä edes viestitellä.
Roikottaja siis.
Minä olen viihtynyt hyvin yksin jo vuosia siten tapahtuneen eroni jälkeen. Mutta jos joskus kohtaan sellaisen ihmisen, jonka kanssa ns. kolahtaa kunnolla, niin ehkäpä siitä heräisi kiinnostus alkaa parisuhteeseen.
Jäin miettimään miten itsenäisyys ja sinkkuus muka liittyvät yhteen.
Korpototalitarisaatioon kuuluu lähinnä rahan teot.
Mä en jaksais jotain typerää lähetyssaarnaajaa joka viikko. Parempi omin käsin. Joku sanokin mun käsistä, että ne on kultaa.