Tuli kutsu.
En haluaisi mennä, sillä hän on lähes saman ikäinen kuin itse olen.
En siis pidä omista syntymäpäivistäni ja kun nuo esiintyvät lähekkäin, niin tilanne on hankala ja minun on vaikea luvata tulevani. Pitäisi kuulemma kuvatakin ja muutakin puuhaa luvassa.
Pitäisiköhän hankkiutua matkoille.
Monen viikon päähän ei oikein voi väittää olevansa flunssassa.
Kaverin synttärit
56
154
Vastaukset
- höh,
mihin sinusta on kladonnut suora puhe ja rehellisyys?
- määmy
Sut kutsuttii duuniin, ei viettää bileit.
Infoo olevas estyny, syyt ei tartte kertoo.Hankala välttää.
Pitäisi olla äärimmäisen pätevä syy.
Tai sitten vain selitän entistä tarkemmin mitä asiasta ajattelen.- määmy
buddy-love kirjoitti:
Hankala välttää.
Pitäisi olla äärimmäisen pätevä syy.
Tai sitten vain selitän entistä tarkemmin mitä asiasta ajattelen.Tuol aempaa yks ehdotti oot valmistelemas, otat kuvii jonki aikaa, häippäset pariks tunniks ja palaat siivoomaan.
Frendi tajuu ku selität ettei sua hoksita nähdä kännis hoipertelevii tyyppei.
Mun mieleest räkä poskel tyypeist ei saa hyvii fotoi määmy kirjoitti:
Tuol aempaa yks ehdotti oot valmistelemas, otat kuvii jonki aikaa, häippäset pariks tunniks ja palaat siivoomaan.
Frendi tajuu ku selität ettei sua hoksita nähdä kännis hoipertelevii tyyppei.
Mun mieleest räkä poskel tyypeist ei saa hyvii fotoiMutta humalaisethan eivät ole mielestään lainkaan humalassa.
Olen suututtanut joskus jonkun kertomalla, ettei hän juuri sillä hetkellä kykene käsittelemään puheena olevaa asiaa siksi, että on humalansa takia puolitajuton.
Väitti olevansa aivan selvä (ja muistaaksen epäili vielä minun olevan itse humalassa, mitä en koskaan ole).
- Valkku, tässä hei.
Ovatko he tuttuja, kavereita? Pyysivät silti kuvamaan = töihin? No jos olet kerran hyvä siinä. Ja sitten ohessa alkaa kyseleminen ja omaisuusvertailu?
En tiedä miehistä, mutta naiset kyselee todella suoraan mm. missä mies ja miksi ei ole lapsia, Audia ja asuntolainaa? Ehkä haluaisi perustella viimeaikaisia muutoksia ja valintoja.
Siksi en käy missään tai jos menen, valitsen seuran sellaiseksi joilla ei ole kyselyikää eikä mitään intressiä ruveta kilpailamaan -kenellä on mitäkin eniten. Vaikka olisin kansainvälisen yrityksen johtaja, en haluaisi mennä kalkkiviivoille elvistelemään. Tulee Déjà-vu kun ajeltiin velipojan kanssa kilpaa muoviautoilla ulkona koivun juurelle tehdyllä kilpuriradalla....wroooom.
Aikuiset taantuvat lapsiksi kun tavataan pitkästä aikaa. Tsori, mulla ei ole positiivisempaa tai kannustavampaa kommentoitavaa tähän. Toin oman antipatiani esille. Kyllä sun pitäisi (edes joskus) tehdä jotain mikä tuntuu sinusta hauskalta. Usko tai älä, sitäkin tarvitaan. En sun ole pakko mennä sinne, tee jotain muuta.
Siinä on riskinsä ja mahdollisuutensa jos menet. Jos menet, mene selkä suorana kuin kaupungin tavoitelluin poikamies. Jos kyselevät, kerrot kaikki ja vain valikoidusti parhainpäin, vaikka kuinka vatuttais. Hymyile. Jos se tuntuu liian suurelta riskilta ja traumaa aiheuttavalta, tee jotain muuta kivaa, voimaannuttavaa.En minä kerro bileissä juuri mitään itsestäni.
Mieluummin keskustelen itseni ulkopuolisista asioista.
Kerran vertailivat omia toimiaan ja kysyivät mitä minä nykyään teen. No, kerroin hitsaavani juuri sillä viikolla ruostumatonta terästä ja että pidän sitä hyvänä meditaatioharjoituksena, sillä kaikki keskittymishäiriöt näkyvät työn jäljessä. Päättelivät että olen nykyisin siis hitsari ja vaikenivat, sekä vaihtoivat nopeasti pöytää. Oikeasti tilanne oli se että satuin tarvitsemaan ruostumattomasta teräksestä tehdyn savupiipun ja se oli näppärintä tehdä itse suoraan paikalleen.
Oma omituisuutensa on myös se että erään kumppani osoittaa minua kohtaan melko sopimattomalla tasolla olevaa kiinnostusta, mutta meillä on onneksi sen tyypin kanssa sanaton sopimus ettemme kumpikaan huomioi asiaa mitenkään.
Ja sitten jos niille tulee humalassa erimielisyyksiä, niin joudun sovittelemaan tilannetta.
Kerran mukana oli humalainen poliisi joka uhkaili ja haastoi minua jatkuvasti (tosin muutamaa muutakin).
Tilanne meni lopulta siihen että hän alkoi pelätä minua ja silloin katsoin parhaaksi lähteä kaikken turvallisuuden takia ajoissa paikalta.
Ja tuo ihan sen takia että tarjosin hänen organisaatiolleen uhkakuvakonsultaatiota ja sen yhteydessä kerroin miten pudotetaan matkustajakoneita tai saadaan maailman tarkimmin suojellut henkilöt hengiltä.
Ilmeisesti hän ei ollut omassa organisaatiossaan niin korkealla kuin väitti ja lisäksi hänellä oli erittäin paha itsetunto-ongelma, johon poliisin ammattiin hakeutuminen ei ollut tuonut apua. Enkä edes olisi kertonut noita asioita jos hän olisi jättänyt epäilemättä kykyjäni.
Harkitsin vakavasti tekeväni ilmoituksen hänen esimiehelleen noista uhkailuista ja vieläkin mietin että olisi pitänyt. Mielestäni ei ole asiallista aloittaa bileissä keskustelua sanoilla "eikö olekin niin, että se joka hallitsee toisen hapensaantia, hallitsee tilannetta".
Hiukan rasittavia kokemuksia välillä.- Valkku, tässä hei.
buddy-love kirjoitti:
En minä kerro bileissä juuri mitään itsestäni.

Hiukan rasittavia kokemuksia välillä.Juuust ja mä luulin ajautuvani ongelmiin pelkällä läsnäolollani.
Saati jos kiusaannun ja avaan suuni.
Olen saanut ihmisen suuttumaan pelkällä hymyllä. Siis hän isotteli ja näytti pallin-mallia, minä hymyilin ja lopulta melkein kannustin sitä typerää manööveriä.
Sitten jos niitä alkaa kiusaamaan jutuilla, eikä ne tajua sen huumoria....tai tajuavat, että nyt osat ovat kääntyneet, he katsovat minua kuin outoa lintua.
Jos minä ajattelen, että he ovat outoja ja vajavaisia, niin sitä samaa he varmaan ajattelevat minusta.
Toi teräshormi-detalji oli hyvä idea. Se onnistuu jos kukaan ei kysele suoraan ja erikseen perheenjäsenten kohtaloista tai mitään aviosäädystä. Silloin pitää varmaan heittäytyä kuuroksi. Jos vastaa totuudelllisesti, on vaikea päästä enää mihinkään ....tasolle. Mä tarviin välttelykurssin.
Vaan kerron vaikka piirtäneeni..."sydäntaulun ja etsin siihen eri sävyjä...joo"
Outoa lukea tätä tekstiä. Milloin minusta tuli tällainen? Valkku, tässä hei. kirjoitti:
Juuust ja mä luulin ajautuvani ongelmiin pelkällä läsnäolollani.
Saati jos kiusaannun ja avaan suuni.
Olen saanut ihmisen suuttumaan pelkällä hymyllä. Siis hän isotteli ja näytti pallin-mallia, minä hymyilin ja lopulta melkein kannustin sitä typerää manööveriä.
Sitten jos niitä alkaa kiusaamaan jutuilla, eikä ne tajua sen huumoria....tai tajuavat, että nyt osat ovat kääntyneet, he katsovat minua kuin outoa lintua.
Jos minä ajattelen, että he ovat outoja ja vajavaisia, niin sitä samaa he varmaan ajattelevat minusta.
Toi teräshormi-detalji oli hyvä idea. Se onnistuu jos kukaan ei kysele suoraan ja erikseen perheenjäsenten kohtaloista tai mitään aviosäädystä. Silloin pitää varmaan heittäytyä kuuroksi. Jos vastaa totuudelllisesti, on vaikea päästä enää mihinkään ....tasolle. Mä tarviin välttelykurssin.
Vaan kerron vaikka piirtäneeni..."sydäntaulun ja etsin siihen eri sävyjä...joo"
Outoa lukea tätä tekstiä. Milloin minusta tuli tällainen?Huumori on ongelmallinen alue, sillä kyseinen kaverini on ärsyyntyessään väittänyt minua näsäviisaaksi. Ilmeisesti johtuu siitä, että toisinaan testaan ihmisten ironiantajua tai kykyä vastata päättömyyteen vielä suuremmalla päättömyydellä.
Tai kykyä havaita paradokseja.
Yleensä ei toimi, mutta ei se sinänsä ole minun ongelmani.
Esimerkki: "Minulla on niin hyvä muisti, etten edes muista milloin olisin unohtanut jotakin".
Lähes poikkeuksetta ne kuvittelevat että kehun muistiani (vain yksi erittäin nopea on tajunnut heti).
Turhauttavaa.
- Ikisinkku M
Kun kerran on kutsuttu niin menet sinne ja pidät hauskaa, tarpeeksi välttelemällä kohta ei kutsutakaan ja se saattaisi syödä miestä paljon pahemmin.
Olen jo onnistunut välttelyssä aika hyvin, eikä minua enää kutsuta juuri minnekään.
Firman bileet ovat kerran vuodessa ja tuo on lähes ainut tilaisuus jossa käyn.- Ikisinkku M
buddy-love kirjoitti:
Olen jo onnistunut välttelyssä aika hyvin, eikä minua enää kutsuta juuri minnekään.
Firman bileet ovat kerran vuodessa ja tuo on lähes ainut tilaisuus jossa käyn.Eihän tuo synntärihomma nyt niin kovin kamala voi olla, otat vaikka kevyesti kuppia siellä koko ajan niin että pysyy pikkuvihne päällä ja aika kuluu nopsaan, vähn kuvailet siinä samalla. Eihän sitä tiedä vaikka alat viihtymään kun et ajattele liikaa.
Ikisinkku M kirjoitti:
Eihän tuo synntärihomma nyt niin kovin kamala voi olla, otat vaikka kevyesti kuppia siellä koko ajan niin että pysyy pikkuvihne päällä ja aika kuluu nopsaan, vähn kuvailet siinä samalla. Eihän sitä tiedä vaikka alat viihtymään kun et ajattele liikaa.
Tilanteen kannalta onnettomasti, olen aina ollut täysin raitis.
- Ikisinkku M
buddy-love kirjoitti:
Tilanteen kannalta onnettomasti, olen aina ollut täysin raitis.
Ahaa, siinähän se varsinainen ongelma sitten onkin, tuollaissa tilaisuuksissa ilo ilman viinaa on teeskentelyä ja juurikin sitä et jaksa. Ota punkkua, lasi silloin, toinen tällöin kuvaamisen lomassa, se on terveellisempää kuin täysraittius, ei kimpoa liikaa otsikkoon ja hidastaa ikääntymistä.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/punaviinista loytyi 23 uutta yhdistetta ndash osa ehka terveysvaikutusten takana/a921197 Ikisinkku M kirjoitti:
Ahaa, siinähän se varsinainen ongelma sitten onkin, tuollaissa tilaisuuksissa ilo ilman viinaa on teeskentelyä ja juurikin sitä et jaksa. Ota punkkua, lasi silloin, toinen tällöin kuvaamisen lomassa, se on terveellisempää kuin täysraittius, ei kimpoa liikaa otsikkoon ja hidastaa ikääntymistä.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/punaviinista loytyi 23 uutta yhdistetta ndash osa ehka terveysvaikutusten takana/a921197Olen jättänyt vappusimankin pois, sillä pienistäkin määristä alkoholia tulee outo olo.
Jopa liköörikaramelleista tulee.
(jokin tarkkailuprosessi alkaa kierrellä ympäriinsä ja havaitsee lieviä häiriöitä muissa prosesseissa, ja sen jälkeen pääprosessiin tunkee jatkuvia virheilmoituksia)
- määmy
Mikä o suurin syy ettei hoksita bileet, kuvaaminen, muu puuha?
Jos o taskupokkari, voi kuluttaa akkuu ennen bileit ja parin foton jälkeen sippaa akku.Pakko tehdä ammattimaista jälkeä ja isolla kalustolla.
(enkä edes kuvaa kuin oikeilla kameroilla)- määmy
buddy-love kirjoitti:
Pakko tehdä ammattimaista jälkeä ja isolla kalustolla.
(enkä edes kuvaa kuin oikeilla kameroilla)Mikää ei oo pakko. Must o kiva järkätä ja kuvail bileis, tutustuu uusiin tyyppeihi. Joskus mukaviin. Perusjärkkäri, valivoimaine obiska irtosalama
- määmy
määmy kirjoitti:
Mikää ei oo pakko. Must o kiva järkätä ja kuvail bileis, tutustuu uusiin tyyppeihi. Joskus mukaviin. Perusjärkkäri, valivoimaine obiska irtosalama
Teorias, ku kyse o hyväst frendist. Hää ymmärtää jos ei hoksita olla tilaisuudes.
Ja monest ku järkkää bileit, voi itse innostuu bileist. Vaik ne ois ennen nähny. määmy kirjoitti:
Mikää ei oo pakko. Must o kiva järkätä ja kuvail bileis, tutustuu uusiin tyyppeihi. Joskus mukaviin. Perusjärkkäri, valivoimaine obiska irtosalama
En oikeastaan pidä uusista ihmisistä.
Varsinkaan laumoina.
Hankalaa keskittyä joka suuntaan ja kommunikaatio jää liian pinnalliseksi.
Eikä niillä yleensä ole bileissä kovin mielenkiintoisia juttuja.
Useimmiten olen linnoittautunut jonnekin keittiön nurkaan ja keskustellut muutaman harvan jo tuntemani kanssa ja omassa rauhassa.määmy kirjoitti:
Teorias, ku kyse o hyväst frendist. Hää ymmärtää jos ei hoksita olla tilaisuudes.
Ja monest ku järkkää bileit, voi itse innostuu bileist. Vaik ne ois ennen nähny.Pitäisi kyetä olemaan ajattelematta niitä syntymäpäivinä ja varsinkin olisi syytä olla muistamatta että ne olemattomat omatkin ovat kohta.
Ja vielä se että kutsu on avec.
Ei ole ketään jonka voisi viedä.
Mulla on aika usein toi olo, silloin harvoin kun jonnekin kutsutaan. Aika usein kuitenkin pakotan itseni menemään. En odota yleensä mitään hauskaa, mutta sitten sitä helposti yllättyykin, että ihmisten ilmoilla oleminen ja sosiaalinen toiminta onkin yllättävän kivaa. Jos arki on tasapaksua, niin kaikki erilainen tuntuu ihmeelliseltä..
Jos menet vaikka hetkeksi ja keksit sitten jonkun kortin, minkä voit vetää esiin ja päästä poistumaan tyylikkäästi, jos onkin kamalaa.. Mutta ole kuitenkin paikalla tunti tai pari, ennen kuin päätät, häivytkö vai et.. Tuollainen, että on koko ajan puuhaa (kuvaaminen) minusta auttaa viihtymään juhlien alkukankeudessa.Noissa juhlissa on hankaluutena se, että minun oletetaan olevan avustamassa jo ennen varsinaista alkua sekä tekemässä loppusiivousta (lainattu tila joka pitää saada heti kuntoon).
Ei siis voi häipyä ja niitä kuviakin pitäisi ottaa.- y.b offina..
buddy-love kirjoitti:
Noissa juhlissa on hankaluutena se, että minun oletetaan olevan avustamassa jo ennen varsinaista alkua sekä tekemässä loppusiivousta (lainattu tila joka pitää saada heti kuntoon).
Ei siis voi häipyä ja niitä kuviakin pitäisi ottaa.Häipyminen kesken kaiken ja palaaminen loppusiivoukseen voi silti onnistua, jos olet ovela.. Anna ymmärtää, että sulla on joku työprojekti kesken, muttet voi puhua siitä enempää tms.? Mutta kerro vasta paikan päällä, juuri ennen häipymistä, ei etukäteen, koska silloin tulee liikaa kysymyksiä.
y.b offina.. kirjoitti:
Häipyminen kesken kaiken ja palaaminen loppusiivoukseen voi silti onnistua, jos olet ovela.. Anna ymmärtää, että sulla on joku työprojekti kesken, muttet voi puhua siitä enempää tms.? Mutta kerro vasta paikan päällä, juuri ennen häipymistä, ei etukäteen, koska silloin tulee liikaa kysymyksiä.
Muuten ok, mutta kaveri toimii myös edustajanani omien projektieni markkinoinnissa, joten hän tietää kaiken mitä minulla on tekeillä.
Enkä mielelläni huijaa ketään missään tilanteessa.
Ärsyttävää.- yb offina..
buddy-love kirjoitti:
Muuten ok, mutta kaveri toimii myös edustajanani omien projektieni markkinoinnissa, joten hän tietää kaiken mitä minulla on tekeillä.
Enkä mielelläni huijaa ketään missään tilanteessa.
Ärsyttävää.Anna ymmärtää, että on kyseessä joku ihmissuhde/sukulais"projekti", josta et halua avautua.. Et edes tavallaan huijaa...? Olethan sinä itsekin itsesi ihmissuhde. Ja jos myöhemmin kyselee, sano, että asia ratkesi jo. Ei kai kellekään kaverille tarvitse kaikesta kuitenkaan avautua?
yb offina.. kirjoitti:
Anna ymmärtää, että on kyseessä joku ihmissuhde/sukulais"projekti", josta et halua avautua.. Et edes tavallaan huijaa...? Olethan sinä itsekin itsesi ihmissuhde. Ja jos myöhemmin kyselee, sano, että asia ratkesi jo. Ei kai kellekään kaverille tarvitse kaikesta kuitenkaan avautua?
Kyllä se silti herättäisi kyselyjä.
Eikä se edes oikein auta, sillä tilanne on joko niin että olen siellä koko ajan, tai sitten en mene lainkaan. En osaa lähteä hommista kesken ja jos hoidan, niin hoidan loppuun asti (tosin omat hommat ovat aina kesken, eli koskee vain muille luvattuja).buddy-love kirjoitti:
Kyllä se silti herättäisi kyselyjä.
Eikä se edes oikein auta, sillä tilanne on joko niin että olen siellä koko ajan, tai sitten en mene lainkaan. En osaa lähteä hommista kesken ja jos hoidan, niin hoidan loppuun asti (tosin omat hommat ovat aina kesken, eli koskee vain muille luvattuja).Päädyt sitten menemään tai et, niin ei kenenkään ole pakko synttäreitä itse viettää. Voit ilmoittaa etukäteen, että vietät synttäreitäsi salaisessa paikassa matkoilla. Matka ei oikeasti tarvi olla kuin mökillä/naapurikaupungissa hotellissa/mummolassa tms. Kunhan et paljasta _kenellekään_ paikkaa ja suljet kännykän siksi päiväksi. Palstailet sitten vaikka sen päivän ja kokkailet mieleisiä herkkuja tms.
On tullut parinkin ihmisen kanssa pähkäiltyä tässä jo menneitä ja tulevia ( mm.pyöreitten) täyttämisiä, kun aika monet eivät vain halua viettää synttäreitä, varsinkaan niitä pyöreitä vuosia.Paras ratkaisu tällöin on tosiaan viettää yksin tai kaksin jonkun kanssa se synttäri poissa kotoa, kellekään paikkaa kertoen ja puhelimet kiinni, meilejä ym. lukematta.
- Älä mee...
...
Meillä on kaverin kanssa systeemi, jossa hän ruokkii minut aina kun käyn ja minä huollan hänen tietokoneensa ja teen muita käytännön asioita, sillä hän on lähinnä ja lähes ainoastaan suuntautunut kirjalliseen tuotantoon.
Juhlatoiminnassa puolestani olen yleensä tehnyt kakun, mutta nyt se on jonkun muun hommana. Nakki kuitenkin niinsanotusti iskee ja kun tapana on ollut että auttelen asioissa, niin nyt se on sitten kuvausta ja järjestelytoimintaa.
Sinänsä ok, sillä viihdyn bileissä mieluummin tekemässä kuin olemassa.
Tässä on suurin ongelma siinä miten automaattisesti arvioin omaa menetystäni ja tilaani kuten syntymäpäivien suhteen aina tehdään. Tuosta syystä en juhli omiani ja luontevasti osallistuna vain täysin eri ikäisten syntymäpäiväjuhliin.
Kaveri oli loukkaantumassa aika raskaasti kun olin viime kerralla kieltäytymässä ja hänen silloinen nyksänsä puhui minut ympäri.
Lisäksi siellä luultavasti käytetään melko runsaasti alkoholia ja ihmiset muuttuvat rasittaviksi jonkin rajan ylitettyään.- Jaa...
Kuka zun elämääsi ohjaa?
Jaa... kirjoitti:
Kuka zun elämääsi ohjaa?
Tutkimusten mukaan tajuntamme kuvittelee olevansa se joka tekee päätökset, mutta oikeasti sekalaiset aliprosessit ovat päättäneet asiat joa aikoja sitten ja tajuntamme vain keksii selityksiä sille miksi "haluaa" tehdä asiat juuri kyseisellä tavalla. Erityisen mielenkiintoisia testituloksia on saatu koehenkilöillä joiden aivopuoliskojen välinen yhteys on vahingoittunut ja puoliskot toimivat suurelta osin itsenäisesti. Toinen puolisko kuitenkin keksii jatkuvati selityksiä sille miksi itse toimii sen mukaan miten toinen puolisko on päättänyt. Testin seuraajan on helppo nähdä loogiset virheet, mutta henkilö itse ei niitä tajua.
Aliprosessimme ohjaavat siis meitä ja itse vain seuraamme sivusta.- Ahaa,
buddy-love kirjoitti:
Tutkimusten mukaan tajuntamme kuvittelee olevansa se joka tekee päätökset, mutta oikeasti sekalaiset aliprosessit ovat päättäneet asiat joa aikoja sitten ja tajuntamme vain keksii selityksiä sille miksi "haluaa" tehdä asiat juuri kyseisellä tavalla. Erityisen mielenkiintoisia testituloksia on saatu koehenkilöillä joiden aivopuoliskojen välinen yhteys on vahingoittunut ja puoliskot toimivat suurelta osin itsenäisesti. Toinen puolisko kuitenkin keksii jatkuvati selityksiä sille miksi itse toimii sen mukaan miten toinen puolisko on päättänyt. Testin seuraajan on helppo nähdä loogiset virheet, mutta henkilö itse ei niitä tajua.
Aliprosessimme ohjaavat siis meitä ja itse vain seuraamme sivusta.Sinä siis menet sinne synttäreille ja nyt vain perustelet itsellesi hyvän syyn. Ok.
- Ja...
buddy-love kirjoitti:
Tutkimusten mukaan tajuntamme kuvittelee olevansa se joka tekee päätökset, mutta oikeasti sekalaiset aliprosessit ovat päättäneet asiat joa aikoja sitten ja tajuntamme vain keksii selityksiä sille miksi "haluaa" tehdä asiat juuri kyseisellä tavalla. Erityisen mielenkiintoisia testituloksia on saatu koehenkilöillä joiden aivopuoliskojen välinen yhteys on vahingoittunut ja puoliskot toimivat suurelta osin itsenäisesti. Toinen puolisko kuitenkin keksii jatkuvati selityksiä sille miksi itse toimii sen mukaan miten toinen puolisko on päättänyt. Testin seuraajan on helppo nähdä loogiset virheet, mutta henkilö itse ei niitä tajua.
Aliprosessimme ohjaavat siis meitä ja itse vain seuraamme sivusta.Kuinka vanha sä oikein oletkaan. Voit ilmasta sen matemaattisena probleemana, tajuan kyllä...
Ja... kirjoitti:
Kuinka vanha sä oikein oletkaan. Voit ilmasta sen matemaattisena probleemana, tajuan kyllä...
No, jos tarkkoja ollaan, niin olen ollut keskeytyksettä elossa jo heti siitä lähtien kun ensimmäinen solu jakaantui siellä muinaisessa alkumeressä.
Tajuntani ei ole ihan niin iäkäs, mutta sekin on silti jo ihan tolkuttoman vanha.Ahaa, kirjoitti:
Sinä siis menet sinne synttäreille ja nyt vain perustelet itsellesi hyvän syyn. Ok.
Itseasiassa oen päättänyt olla menemättä ja nyt yritän sopeutua siihen että minut puhutaan ympäri ja että velvollisuudentunnossa suostun siihen.
- Ihan..
buddy-love kirjoitti:
Itseasiassa oen päättänyt olla menemättä ja nyt yritän sopeutua siihen että minut puhutaan ympäri ja että velvollisuudentunnossa suostun siihen.
hyvä perustelu molemmille puoliskoille.
- Oukei,
buddy-love kirjoitti:
No, jos tarkkoja ollaan, niin olen ollut keskeytyksettä elossa jo heti siitä lähtien kun ensimmäinen solu jakaantui siellä muinaisessa alkumeressä.
Tajuntani ei ole ihan niin iäkäs, mutta sekin on silti jo ihan tolkuttoman vanha.Olet siis aivan liian nuori, jotta minä voisin antaa sinulle mitään.
Oukei, kirjoitti:
Olet siis aivan liian nuori, jotta minä voisin antaa sinulle mitään.
Luultavasti turvallisempaa juuri noin.
(suojelkaa itsejänne)- Joojoo,
buddy-love kirjoitti:
Luultavasti turvallisempaa juuri noin.
(suojelkaa itsejänne)Ärsyttävyydessä voisit minua hyvinkin opastaa, vaik oltkin ihan untuvikko vasta...
Joojoo, kirjoitti:
Ärsyttävyydessä voisit minua hyvinkin opastaa, vaik oltkin ihan untuvikko vasta...
Vaatii luontaista lahjakkuutta ja jatkuvaa harjoittelua.
- mutta..
buddy-love kirjoitti:
Vaatii luontaista lahjakkuutta ja jatkuvaa harjoittelua.
minua on nyt jäänyt vaivaamaan sun tarkempi ikä. Etkö voisi olal niin ystävällinen, että kertoisit sen?
mutta.. kirjoitti:
minua on nyt jäänyt vaivaamaan sun tarkempi ikä. Etkö voisi olal niin ystävällinen, että kertoisit sen?
Mihin ihmeeseen sinä sitä tarvitsisit.
En minä ole koskaan ollut sen ikäinen kuin olen ollut.
Pienenä en ajatellut kuten ikäiseni, olin sitä mieltä että nuoriso käyttäytyy omituisesti ja että aikuisilla on tylsää.
Kun olin nuorisoa, ajattelin että nuoriso käyttäytyy omituisesti ja että aikuisilla on tylsää.
Edelleen olen samaa mieltä, mutta nyt minua kiusaa se että aikuiset teeskentelevät jatkuvasti ja niin paljon. Ja että se on liian helppo havaita.
Lisäksi aion radikalisoitua ikääntyessäni.- No,

Lisäksi aion radikalisoitua ikääntyessäni.Ikäkriisisi kiinnostaa minua. No, jos se alkaa vielä mua vaivata, niin otan selvää muuta kautta.
No, kirjoitti:
Ikäkriisisi kiinnostaa minua. No, jos se alkaa vielä mua vaivata, niin otan selvää muuta kautta.
Ei ikäkriisi voi olla ainaisesti esiintyvä ilmiö.
Tämä on ollut joka vuosi jo iät ja ajat.buddy-love kirjoitti:
Ei ikäkriisi voi olla ainaisesti esiintyvä ilmiö.
Tämä on ollut joka vuosi jo iät ja ajat.Nimetkäämme se eksistentiaalikriisiksi.
Ehkä ei kuitenkaan Nietzscheläinen versio, vaan pikeminkin Cantorilainen.- juu,
buddy-love kirjoitti:
Nimetkäämme se eksistentiaalikriisiksi.
Ehkä ei kuitenkaan Nietzscheläinen versio, vaan pikeminkin Cantorilainen.eksistentiaalikriisisi on krooninen, totta. Auttaisiko jos lopettaisit teeskentelyn?
- yb offina..
Ilmoita ettet mene. Kaverisi tajuaa et täytekakkua tarvitsee tilata puolet vähemmän ja ilahtuu ikihyviksi.
Olen yrittänyt vähentää...
Itseasiassa voisin lopettaa kakkujen syönnin ihan milloin tahansa.
Eikä se ole mikään ongelma, sillä ei ole koskaan vielä mennyt muisti ja olen pysynyt ihan järjissäni.
Töistäkään en ole kovin usein luistanut, vaikka on ollut kakkua tarjolla.
Eikä mene edes kovin montaa palaa päivässä.
Ihan hallinnassa siis.Tälle yb offille: en usko että kakunsyönti on tässä se ongelma kuitenkaan, eikös b-b ole kunnostautunut kakkujen _tekemisessä_?
yksinkertainen.blondi kirjoitti:
Tälle yb offille: en usko että kakunsyönti on tässä se ongelma kuitenkaan, eikös b-b ole kunnostautunut kakkujen _tekemisessä_?
siis b-l..
- -palstan naiset-
Olet aika nyhverö mieheksi.
- öötla
komp komp.
- noo,
miträ tekis antinyhverö? Ja naisetko saa olla nyhveröitä?
Voisit sinä aivan hyvin mennä sinne synttäreille. Saisit muuta ajateltavaa ja voisit (yllätys, yllätys) jopa viihtyä. Jos aina välttelet ystävien tapaamista sinusta tulee täysin mökkihöperö.
Koita olla voimakastahtoinen, taistele itsellesi iloinen mieli ja mene ystäväsi juhliin. En tarkoita mitää tekopirteätä teeskentelyä, vaan aidosti yrität viihtyä siellä.
Ystäväsi ilahtuu varmaasti. Eihän se ole kuin yksi päivä vuodesta, ei tunnu kovin suurelta uhraukselta.
Voit tyytyväisin mielin mörrimöykkyillä loppuvuoden. :)
Minä äänestän, että menet juhlimaan ystäväsi kanssa ja yrität viihtyä.
- Täältä 1 ääni synttärien puolesta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381289
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35820Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472