Yleensä neuvoksi parisuhdeongelmiin tarjotaan tälläkin keskustelupalstalla sitä iän ikuista "kuuntele sydämesi ääntä"-fraasia. Minä vain en osaa kuunnella itseäni! Ja jos vain menee tunteiden mukaan, eikö kaikki suhteet olisi jo päätyneet eroon? Tuntemukseni ovat monesti niin vastakkaisia, että ei tiedä mihin niistä luottaisi. Tapasin avomieheni 4,5 vuotta sitten ja seurustelua on nyt takana 3,5 vuotta. Yhdessä olemme asuneet vuoden verran. Ongelmani on se tavallinen: arki! En löydä miehestäni enää niitä asioita joihin aikoinaan ihastuin tai rakastuin.. olenkin alkanut epäillä olenko koskaan oikeasti rakastanut HÄNTÄ. ehkä olen rakastanut tunnetta. nyt kun tunteet ovat kadonneet arjen harmauteen, tuntuu ettei jäljellä ole enää paljonkaan. Olen aina ollut tyytymätön itseeni, ja sitä kautta on helposti tyytymätön myös toiseen. Nyt olen ajautunut jonkinlaiseen kierteeseen: ensin ärsytti jotkut asiat, ja nyt ei ole enää mitään mikä miehessä ei minua ärsyttäisi! Yhdessä olo on nyt vain toisen sietämistä. Ero pyörii mielessä vähän väliä, mutta en haluaisi erota liian heppoisin perustein. Ja arjen ongelmat tuntuvat minusta liian heppoisilta. Meillä on kuitenkin niin paljon hyvää takanamme! Mieheni on kiltti, uskolllinen ja hyväntahtoinen.
Ennen kuin aloimme seurustella, minua haittasi ja häiritsi hänessä jotkin tietyt piirteet.. en ensimmäisenä vuotenamme olisi osannut kuvitella että seurustelisimme joskus, koska hän ei ollut unelmieni prinssi. Jotain kuitenkin tapahtui. Aloin nähdä hänet pikkuhiljaa uudessa valossa ja aloin ymmärtää häntä aivan eritavalla. Hän tuntuikin yhtäkkiä kiehtovalta ja jännittävältä, ja minulla oli todella mukavaa hänen kanssaan. Rakastuin. Ajan myötä yhteenkuuluvuuden tunne vain vahvistui.
Nyt se on kuitenkin kadonnut jonnekin. Mieheni näyttää minusta taas samanlaiselta kuin silloin ennen kuin aloimme seurustella. Samat piirteet ovat taas alkaneet häiritä minua. Haluaisin löytää taas yhteenkuuluvuuden tunteen.. en vain tiedä miten. Itseäni en osaa kuunnella!
Ennen kuin aloimme seurustella, minua haittasi ja häiritsi hänessä jotkin tietyt piirteet.. en ensimmäisenä vuotenamme olisi osannut kuvitella että seurustelisimme joskus, koska hän ei ollut unelmieni prinssi. Jotain kuitenkin tapahtui. Aloin nähdä hänet pikkuhiljaa uudessa valossa ja aloin ymmärtää häntä aivan eritavalla. Hän tuntuikin yhtäkkiä kiehtovalta ja jännittävältä, ja minulla oli todella mukavaa hänen kanssaan. Rakastuin. Ajan myötä yhteenkuuluvuuden tunne vain vahvistui.
Nyt se on kuitenkin kadonnut jonnekin. Mieheni näyttää minusta taas samanlaiselta kuin silloin ennen kuin aloimme seurustella. Samat piirteet ovat taas alkaneet häiritä minua. Haluaisin löytää taas yhteenkuuluvuuden tunteen.. en vain tiedä miten. Itseäni en osaa kuunnella!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen ollut saman miehen kanssa naimisissa jo 24-vuotta ja jos yhtään lohduttaa niin tuntemukseni ovat aivan samanlaiset kuin sinulla. Joskus sen aviomiehen namavärkki ottaa niin "kupoliin", että täytyy pois katsoa ettei tekisi mitään hölmöä. Sitten tulee taas se kohottava laine ja mies näyttää niin ihanalta ja minulle sopivalta. Tätä se siis on ollut koko 24 vuotta. Vieläkään en tiedä miksi elän tätä elämää enkä irroita siitä otettani ja anna vain mennä. Mutta kun se sydän sanoo välillä niin kaikenlaista ja tiedän myös sen, että säälin pitäisi osata erottaa siitä oikeasta rakkaudesta.
Loppujen lopuksi olen tullut kuitenkin siihen päätelmään että kovin tasainen avioelämä ei edes sopisi minulle vaan se tylsistyttäisi minut hengiltä.
Pohtimalla nämä asiat vain pahenevat ota siis aikalisä. Tarvitset etäisyyttä mene yksin johonkin, sillä joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.
Hyvää syksyä sinulle!
Love is only the feeling. Totuus on, että arki tulee kaikille ja ruoho ei ole loppujen lopuksi vihreämpää aidan toisella puolella. On sitten eri asia, mitä itse todellakin haluaa. Sen asian kanssa kannattaa mietiskellä ihan kunnolla. Kestävä parisuhde on hieno asia, mutta se ei ole kenelläkään täydellinen. Aidossa suhteessa vihaa ja inhotusta on ihan yllin kyllin. Kyse on arvoista. Mutta sydän tekee joskus kepposia; kun ei vaan tiedä, missä mennään. Aika on melko hyvä keino. Pitemmällä aikavälillä tulee pitempikestoisia päätöksiä. Uppoudu itseesi, pitempää matkaa et tarvitse.
voisiko olla niin että et ole elänyt itseksesi tarpeeksi pitkään missään vaiheessa? Vain siten oppii todella tuntemaan itsensä ja tulee kunnolla mietityksi mitä haluaa kumppaniltaan ja millaisessa parisuhteessa on onnellinen.
Kuulostaa että olet hyvin levoton ja rauhaton, sinulle tekisi hyvää ottaa aikalisä ja ottaa ihan rennosti kunnes sinulle selviää mitä todella elämästäsi haluat. Sinun on selvitettävä mikä on juuri sinulle tärkeää jotta olet onnellinen. Kukaan toinen ihminen ei voi sinua tehdä onnelliseksi, se fiilis tulee itsestäsi, ja toinen voi olla siinä vierellä vain sitä jakamassa ja vahvistamassa. Kyllä se sydämen ääni on silloin tosi selkeä kun tuntee itsensä kunnolla.
Yksi selkeä pointti on se että sanot ettet ole koskaan ollut tyytyväinen itseesi. Tiedäthän sen vanhan viisauden että ketään ei pysty oikeasti rakastamaan ilman että ensin rakastaa itseään. Sinun on nyt opittava hyväksymään itsesi, sitten vasta pystyt seuraamaan sydäntäsi siten että se tekee sinut onnelliseksi. Aloita vaikka lukemalla kirjallisuutta itsetuntemuksesta ja itseluottamuksesta, voisi olla paikallaan myös käydä juttelemassa terapiassa siitä mistä huono omanarvontuntosi mahtaa juontaa juurensa. Kun opit tykkäämään itsestäsi ja olemaan ylpeä siitä mitä olet, niin parisuhdekin alkaa tuntua ihan erilaiselta.