Sijoitusperheen kieroutunut lastenkasvatus

Eiköhän tuo ole kautta linjan samanlaista. Jos tapat toisen ihmisen, niin saat siitä helpomman tuomion kuin ampuisit salaa hirven. Minunkin mielestä tuomiot ovat kuin päätä silittäisi. Tietysti tuomitulta kysyttäessä vastaus on taas toinen.Mutta kun miettii, että tämäkin pariskunta otti tästä lastenhoidosta vielä kunnalta rahaa, niin olisi odottanut tuomion ja korvausten olevan suuremmat. Mielestäni tässäkin on rikoksella hyödytty eli hoitokorvaukset takaisin.
Lasten kasvatuksessahan on nykyään linjana, ettei lapseen saa koskea elikkä periaatteessa reihuvaakaan lasta et saa ottaa kiinni, vaikka olisi vaarana, että hän vahingoittaa itseään tai toisia. Tämäkin kun on pakottamista. Elikkä toisessa ääripäässä on lapsen vapaa oikeus tehdä mitä tahtoo ja toisessa, ettei mitään kunnon tuomioita tule, vaikka aikuiset kiusaisivat lasta ihan tarkoituksella. Tässä sitten vanhempana tasapainottelet ympäristön ja lakien puitteissa, ja jos jokin menee vikaan, niin syyllinen on jo varma. Ja jos lapselle sattuu jotain, niin ensimmäinen epäilty on aina vanhempi.
Nyt on oikeudessa tämä kaivoon tipahtanut lapsi. Huoltoyhtiö on syyllisenä, mutta itse olen ihmetellyt eikö lapsen vanhemmilla ole kuitenkin velvollisuus huolehtia lapsen turvallisesta leikkiympäristöstä. Missä vanhempien ajatukset olivat, kun veivät lapsen leikkimään paikkaan, missä on salaojakaivoja? Vai eikö kaupungissa käytetä omaa harkintakykyä tai silmiä. Luotetaan vain sokeasti ympäristön olevan turvallinen. Myönnän kyllä, että tuollainen kaivonkansi on vaarallinen kaikille, ja ettei tuollaisia saisi todellakaan olla ympäristössä.
Onnettomuuksia ja tapaturmia sattuu, niille ei vain aina voi mitään, mutta ainahan voimme yrittää.
Tämän päivän Suomessa ollaan osittain jo siinä pisteessä, että lastensuojeluviranomaisille tulee lastensuojeluilmoituksia siinä määrin, että hukkuvat niiden selvittelyyn. Osa aiheellisia ja osa aiheettomia. Olen miettinyt sitäkin, että vaikka kuinka korostetaan matalaa kynnystä niiden tekemiseen, mutta onko siitä hyötyä. Siellä voi viivästyä sellaisen ilmoituksen tutkiminen, mikä tosissaan vaatisi toimia, kun silitellään päätä ja heristellään sormea toisaalla. Mikä meitä ihmisiä estää kysymästä suoraan tarvitko apua? Tai seuraamaan tilannetta ehkä hiukan tarkemmin, kuin tarttua oitis puhelimeen ja aloittaa prosessi, missä menee aikaa ja ei aina edes ole lapsen etu. Näissäkin tutkimuksissa lapsi joutuu käymään läpi keskusteluja vieraitten ihmisten kanssa ja jonkin kerran on käynyt mielessä, että aika rankkaa pienelle ihmiselle, joka ei välttämättä edes ymmärrä sen olevan hänen hyväksi. Tai pahimmassa tapauksessa joutuu erilleen koko perheestä ja pitkäksi aikaa.