Pahimmat aloittelijoiden virheet (?)

ruostunut

Hei. Olen aloittamassa uudestaan vanhaa akvaarioharrastustani, ja tahtoisin välttää möhlimästä kaikkea kun vanhat tiedot ja taidot ovat päässeet ruostumaan surkeasti. Tästä syystä yritän imeä mahdollisimman paljon tietoa kokeneimmilta akvaristeilta. Mitkä ovat teidän mielestänne pahimmat virheet akvaarioharrastuksessa jotka aloittelija voi tehdä? Mitkä olivat omat pahimmat mokanne?

Saa kertoa minkälaisia kikkandeeruksia tahansa, kaikkia tulen arvostamaan (kunhan ne vain ovat päteviä).

4

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - Liian pieni akvaario ja sijoittaminen väärään paikkaan (ei aurinkoon).
      - Liian nopea kalaston laittaminen akvaarioon (veden pitää antaa kypsyä).
      - Keskenään yhteensopimattomien kalojen hankkiminen (käyvät toistensa kimppuun, eivät sovi akvaarion ph-arvoon, eivät sovi akvaarion veden kovuuteen).

      Jos alun karikot on vältetty akvaarion hoitaminen alkaa suotuisissa merkeissä. Sitten vain pitää huolehtia säännöllisistä vedenvaihdoista ja suodattimien puhdistuksista ja sopivasta määrästä ruokaa.

      Kannattaa hankkia vähintään 250 litran akvaario ja suunnitella yhteen sopiva kalasto eikä ostaa suin päin "kauniita kaloja". Ulkosuodatin helpottaa sekä omaa että kalojen elämää.

      • ruostunut

        Kiitos!


    • emeritus

      Akvaarioharrastus on muutamassa vuodessa edistynyt huimasti. Enää ei kehoteta välttämään pieniä akvaarioita vaan kaikenkokoisille löytyy käyttöä. Mitoita suodatin, lämmitin ja valaistus altaan koon mukaan.
      Edullisissa valmispaketeissa on aina tingitty jossakin kohtaa laadusta. Tunnetuista merkeistä joutuu maksamaan vähän ekstraa, mutta vastineeksi saa takuun ja huoltovarmuutta.
      Luo hyvät suhteet paikkakuntasi akvaariokauppiaaseen mikäli sellaisen löydät. Takaat näin harrastuksen jatkumisen tai jopa yleistymisen paikkakunnallasi. Suosi kotimaisia verkkokauppoja, jotka pystyvät kilpailemaan ainoastaan palvelulla vaan eivät hinnoilla.
      Käytetty kehysakvaario on turvallinen vaihtoehto kunhan silikonit ovat kunnossa. Omavalmisteisiin ja kehyksettömiin kannattaa suhtautua varoen. Isommat altaat saattavat vuotaa uudelleen täytettäessä mikäli alkuperäinen asennusalusta on ns. "propelli".
      Pohjasoraksi sopii 2mm pesty akvaariosora, jnka pinnalle voi lisätä hieman karkeampaa 4-6mm kiveä rikkomaan tasalaatuisuutta. Tumma hiekka vaatii ylimääräistä valotehoa. Käytä valkoista kalkkisoraa varoen.
      Bakteerikannan kehittymistä ja ylläpitoa edistäviä tiivisteitä kannattaa käyttää. Varmimpia ovat typpeen pakatut bakteerit.
      Kalojen ja kasvien menestymisen kannalta seurattavia vesiarvoja ovat karbonaattikovuus ja rauta ja nitraatti. pH säätyy automaattisesti neutraaliksi kun KH on yli 4 ja vettä vaihdetaan säännöllisesti orgaanisten happojen ja nitraatin poistamiseksi.
      Jos haluat kasvien kukoistavan pudota 60-150 litraisten akvaarioiden kalalistalta partamonnit ja levänuoliaiset.
      Pahin aloittelevan akvaristin moka on liikaruokinta hiutaleruuilla ja pohjatableteilla.
      Kannattaa käydä :www.kouluakvaariot.fi

    • Määä.

      Pahin ja yleisin virhe aloittelijoiden ja kokeneempienkin keskuudessa on mielestäni se ettei akvaariota kypsytetä ennen kuin kalat laitetaan sinne. Usein homma menee niin että ostetaan akvaario, kalat, kasvit, suodattimet ja kaikki tarpeellinen. Kaikki äkkiä akvaarioon ja vettä perään että saadaa mahdollisimman nopeasti ne kalat sinne akvaarioon. Sitten kysytään omasta akvaariosta mitään tietämättä mikä mun kaloja ja kasveja vaivaa. Koskaan kun ei viitsitä mittailla vesiarvoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      250
      2239
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1329
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      836
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      768
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe