Olen seurustellut naisystäväni kanssa vuoden verran, emme asu yhdessä eikä ole aikomustakaan muuttaa yhteen. Samassa kaupungissa kuitenkin asutaan.
Jo alussa naisystäväni sanoi että hän ei ehdi tapaamaan useasti johtuen hänen lapsien hoidosta ja vaativasta työstä firmassaan.
Alussa näimme useammin mutta nykyään viikonloppuisin, joskus harvoin viikollakin.
Noin joka toinen viikonloppu yövyn heidän luonaan.
Niinä harvoina aikoina jolloin hänen lapset ovat muualla hoidossa, vietämme tämän ajan lähes poikkeuksetta yhdessä.
Sen käsitän varsin hyvin että lapset ovat etusijalla ja vastuu firmasta on suuri.
Joskus kuitenkin mielessäni on että olisin tyytyväisempi jos näkisimme useammin.
Jokainen suhde on omanlaisensa mutta miten muilla vastaavilla pareilla??
Kuinka usein näette ja oletteko tyytyväisiä?
Jo alussa naisystäväni sanoi että hän ei ehdi tapaamaan useasti johtuen hänen lapsien hoidosta ja vaativasta työstä firmassaan.
Alussa näimme useammin mutta nykyään viikonloppuisin, joskus harvoin viikollakin.
Noin joka toinen viikonloppu yövyn heidän luonaan.
Niinä harvoina aikoina jolloin hänen lapset ovat muualla hoidossa, vietämme tämän ajan lähes poikkeuksetta yhdessä.
Sen käsitän varsin hyvin että lapset ovat etusijalla ja vastuu firmasta on suuri.
Joskus kuitenkin mielessäni on että olisin tyytyväisempi jos näkisimme useammin.
Jokainen suhde on omanlaisensa mutta miten muilla vastaavilla pareilla??
Kuinka usein näette ja oletteko tyytyväisiä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä ollaanko vastaava pari, mutta molemmilla täyspäiväiset työt ja kaksi kouluikäistä lasta aiemmasta avioliitosta, jotka molemmilla n. puolet ajasta. Ollaan oltu n. 9 kk yhdessä.
En ole tyytyväinen siihen, kuinka usein nähdään. Varsinkin kahdenkeskistä aikaa on todella vähän, ja ylipäänsä sitä yhteistä aikaa on joskus haastavaa järjestää, kun on lasten harrastuksia, lemmikkejä ja muutakin elämää (mm. ystävät).
Näiden haasteiden takia olen tällä hetkellä todella tyytymätön ja turhautunut meidän suhteeseen, ja se turhautuneisuus tekee mut kiukkuiseksi ja pahantuuliseksi, mikä väistämättä heijastuu parisuhteeseenkin.
Tällä hetkellä tuntuu, ettei kahden lapsellisen, työssä käyvän parisuhde voi onnistua, ainakaan tyydyttävällä tavalla. En tiedä sitten, että odotanko liikaa, mutta joka tapauksessa enemmän odotan parisuhteelta kuin mitä tässä suhteessa saan. On alkanut tuntua siltä, että olisi helpompi olla kokonaan ilman.
Terve vaan.
Kovin on tutunoloista tekstiä. Se ero on että mulla ei ole lapsia.
Mullakin on välillä kovin turhautunut olo kun harvakseltaan tavataan emännän kanssa.
Pitää ottaa asia puheeksi emännän kanssa ja keskustella asiasta.
Alussa ei harvakseltaan näkeminen niin haitannut mutta nyt on sellainen fiilis että ei tällaista jaksa pitkään.
meillä myös vastaava tilanne. lapset, työ ja lemmikit rajoittavat aikaa. olen asennoitunut siihen että elämä on tälläistä ja aikansa kutakin. ja jos ajattelee kuinka paljon ydinperheessä jossa on lapsia vanhemmilla on ns. yhteistä aikaa. eipä juuri ollenkaan.
mun lapset ovat kyllä jo melko isoja ja odotan kun lähtevät pesästä on loppuelämä aikaa keskittyä sitten parisuhteeseen.
kyllä tämä tilanne silti kieltämättä harmittaa toisinaan, olisihan se ihanaa viettää enemmän aikaa yhdessä. mutta asenne vaikuttaa paljon.
Jokainen suhde on erilainen, ei ole mitään tiettyjä normeja vaan jokainen pariskunta toimii miten parhaalta tuntuu. Jos tuo ei tunnu sinusta sopivalta yhteydenpidolta suhteessa, niin siitä tulee puhua ja pohtia yhdessä ratkaisuja. Onko tilanne muuttumassa ikinä, vai onko samanlaista aina. Sulatatko sen, että joudut olemaan paljon yksin suhteessa. Meillä meni 3 vuotta niin että oltiin yhdessä vain viikonloput, kun asuttiin eri paikkakunnilla, kunnes muutettiin yhteen.
Olemme seurustelleet pian kaksi vuotta ja välimatkaa on noin 100 km. Näemme ainoastaan viikonloppuisin ja tällainen tilanne sopii meille. Itselläni on kouluikäiset lapset ja miesystävälläni aikuinen poika, joka asuu jo omillaan.
Kyllähän ikävä on joskus kova, mutta tähän ollaan jo totuttu.