KÄYTETYISSÄ AUTOISSA ON AINA PUOLEN VUODEN TAKUU

Uuden auton arvo romahtaa tunnetusti heti, kun sen ajaa kaupasta kotipihaan. Siksi moni päätyy mieluummin käytettyyn. Suomessa myydään puoli miljoonaa käytettyä autoa vuodessa, eli 4-5 kertaa enemmän kuin uusia.

200 tkm ajettu auto voi olla paremmassa kunnossa kuin samanlainen, jolla on ajettu puolet vähemmän. Toista on saatettu pitää talvet lämpimässä autotallissa ja ajeltu vain asfaltilla, toista on rääkätty käynnistämällä se kylmänä pakkassäässä ja ajamalla kuoppaisilla mökkiteillä.

– Jotkut ihmiset menevät transsiin autokaupassa. Hurjia summia maksetaan autoista, joiden käyttöikä alkaa jo olla ohi. Kauppahinta tulee melkein siitä, että auto on hyvännäköinen, sanoo ylitarkastaja Veli-Matti Mäki-Fränti kuluttajariitalautakunnasta.

Mäki-Fränti ei asemansa vuoksi suostu nimeämään yhtään automerkkiä, josta maksetaan usein liikaa. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että monen nuoren miehen alta löytyy liki puhkiajettu Audi tai BMW.

Nykyään autot kestävät entistä pidempään. 100 000 kilometriä pidettiin pitkään rajana, jonka jälkeen auto alkaa olla ikäloppu. Nykyautoille 200 tkm ei ole Luomalan mukaan matka eikä mikään.

Sitkeässä elää esimerkiksi mielikuva, että ranskalaiset autot ruostuvat helposti. Ja ruostuivathan ne – joskus viime vuosituhannella. Huono maine elää yhä, eivätkä Peugeotit, Renaultit ja Citroënit ole vieläkään yhtä suosittuja kuin Volvot tai Toyotat. Siksi vähän ajetun ranskalaisen voi saada vähillä kilometreillä edulliseen hintaan.

Ongelmia voi tulla siitä, ettei myyjä eikä ostaja tunne lakia tai tulkitsee sitä väärin. Kuluttajariitalautakunnan Mäki-Fräntin mukaan erityisen väärinymmärretty säädös on niin kutsuttu 6 kuukauden virheolettama.

Kuluttajat tulkitsevat säädöstä usein niin, että kaikilla tuotteilla – myös puhkiajetuilla autonrasseilla – olisi 6 kuukauden lakisääteinen takuu. Myyjät taas vetoavat usein siihen, että 6 kuukauden jälkeen heillä ei ole myymästään autosta enää mitään vastuuta.

Todellisuudessa mitään lakisääteistä takuuta ei ole olemassa. Myyjän lakisääteinen virhevastuu ei katkea tietyn ajan jälkeen, vaan riitautetut tilanteet käsitellään kuluttajariitalautakunnassa tapauskohtaisesti.

6 kuukauden virheolettama tarkoittaa, että jos virhe huomataan puolen vuoden sisällä auton luovutuksesta, sen oletetaan lähtökohtaisesti kuuluvan myyjän vastuulle. Säädöstä ei sovelleta aina, esimerkiksi jos kyse on normaalista kulumisesta.
1224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ammutaanpa alas tämäkin harhaluulo ankka.

KÄYTETYSSÄ AUTOSSA EI OLE PÄIVÄNKÄÄN TAKUUTA, ELLEI MYYJÄLIIKE SELLAISTA ERIKSEEN MYY TAI TARJOA!

Piste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vai onko sittenkään? kirjoitti:

Uuden auton arvo romahtaa tunnetusti heti, kun sen ajaa kaupasta kotipihaan. Siksi moni päätyy mieluummin käytettyyn. Suomessa myydään puoli miljoonaa käytettyä autoa vuodessa, eli 4-5 kertaa enemmän kuin uusia.

200 tkm ajettu auto voi olla paremmassa kunnossa kuin samanlainen, jolla on ajettu puolet vähemmän. Toista on saatettu pitää talvet lämpimässä autotallissa ja ajeltu vain asfaltilla, toista on rääkätty käynnistämällä se kylmänä pakkassäässä ja ajamalla kuoppaisilla mökkiteillä.

– Jotkut ihmiset menevät transsiin autokaupassa. Hurjia summia maksetaan autoista, joiden käyttöikä alkaa jo olla ohi. Kauppahinta tulee melkein siitä, että auto on hyvännäköinen, sanoo ylitarkastaja Veli-Matti Mäki-Fränti kuluttajariitalautakunnasta.

Mäki-Fränti ei asemansa vuoksi suostu nimeämään yhtään automerkkiä, josta maksetaan usein liikaa. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että monen nuoren miehen alta löytyy liki puhkiajettu Audi tai BMW.

Nykyään autot kestävät entistä pidempään. 100 000 kilometriä pidettiin pitkään rajana, jonka jälkeen auto alkaa olla ikäloppu. Nykyautoille 200 tkm ei ole Luomalan mukaan matka eikä mikään.

Sitkeässä elää esimerkiksi mielikuva, että ranskalaiset autot ruostuvat helposti. Ja ruostuivathan ne – joskus viime vuosituhannella. Huono maine elää yhä, eivätkä Peugeotit, Renaultit ja Citroënit ole vieläkään yhtä suosittuja kuin Volvot tai Toyotat. Siksi vähän ajetun ranskalaisen voi saada vähillä kilometreillä edulliseen hintaan.

Ongelmia voi tulla siitä, ettei myyjä eikä ostaja tunne lakia tai tulkitsee sitä väärin. Kuluttajariitalautakunnan Mäki-Fräntin mukaan erityisen väärinymmärretty säädös on niin kutsuttu 6 kuukauden virheolettama.

Kuluttajat tulkitsevat säädöstä usein niin, että kaikilla tuotteilla – myös puhkiajetuilla autonrasseilla – olisi 6 kuukauden lakisääteinen takuu. Myyjät taas vetoavat usein siihen, että 6 kuukauden jälkeen heillä ei ole myymästään autosta enää mitään vastuuta.

Todellisuudessa mitään lakisääteistä takuuta ei ole olemassa. Myyjän lakisääteinen virhevastuu ei katkea tietyn ajan jälkeen, vaan riitautetut tilanteet käsitellään kuluttajariitalautakunnassa tapauskohtaisesti.

6 kuukauden virheolettama tarkoittaa, että jos virhe huomataan puolen vuoden sisällä auton luovutuksesta, sen oletetaan lähtökohtaisesti kuuluvan myyjän vastuulle. Säädöstä ei sovelleta aina, esimerkiksi jos kyse on normaalista kulumisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu