Parin viikon päästä 60-vee.
Vielä muutamia vuosia sitten tuli läträttyä aivan liiaksi viinaksien kanssa, ja totesin lajin ylivertaisen raskaaksi. Muutosta oli saatava aikaan.
Vähensin rajusti käyttöä, ja samalla hurahdin kasvissyöntiin, eräänlaiseen laktovegetaariseen.
Tummaa leipää, raakoja kasviksia, lasillinen piimää, joskus kananmuna.
Havahduin vasta siihen, että tuttavat kadullakin alkoivat utelemaan, olenko sairastunut?
Vaaka sai ällistymään vieläkin enemmän. Pieni olen, 170 cm, mutta paino oli humahtanut 48 kiloon! Olin laihtunut noin 15 kiloa.
En itse ollut aiemmin huomannut/tajunnut muutosta ollenkaan.
Vointi oli kyllä sen mukainen.
Jatkuvia unihäiriöitä, pätkänukkumista, ja vetämätön, tolkuttoman ahdistava ja painostava olo ja sysimustat mielialat.
Ruoka-annokset olivat olleet mitättömän pieniä, ja kärsin todennäköisesti proteiinipuutteestakin, kun lihakset olivat kuihtuneet.
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Siihenkin piti saada muutos, joten aloin syömään reilummin, runsaasti soijaa, joskus lihaakin. Paino nousikin kymmenisen kiloa.
Lihaskunto oli edelleenkin surkea jatkuvista kävelylenkeistä, pyöräilystä ja käsipunttien heilutteluista huolimatta.
Pohkeet menivät kivuliaasti aivan jumiin muutaman sadan metrin kävelystä, eikä päivittäiset väkisin kävelytkään auttaneet.
Eräs povasi ohitusleikkausta jalkoihin itsensä tavoin.
10 liikettä käsipunteilla oli aivan maksimi.
Laitoin vain isomman myllyn päälle ja lisää pökköä pesään.
Aloin ravaamaan veren maku suussa rappuja pitkin asuntooni 6.kerrokseen päivittäin.
Muutamassa viikossa pohkeiden jumittaminen oli ohi kokonaan.
Nykyään ramppaan asuntooni kaksi rappua kerrallaan.
Siskon miehen sukulainen tekee joka päivä 90-vuotiaana 40 kyykkypunnerrusta aivan alhaalta ylös, hoitaa kaikki asiansa itse, ajaa autoa, ja on useita vuosikymmeniä ikäistään nuoremman näköinenkin.
Sekin liikesarja piti ottaa jokapäiväiseen repertuaariin.
Aika rankalta se tuntuu edelleenkin, mutta ei haittaa.
Sopii kokeilla.
Nykyään heiluttelen samoja käsipunttejakin eri liikesarjoina 50-60 kertaa, yhteensä parisataa kertaa.
Mielestäni oleellista lihaskunnon paranemista ei tapahdu, ellei intensiivisellä kuormituksella vedä aivan maitohapoille asti.
Sen sain kuitenkin todistettua ainakin itselleni, että vanhakin vahvistuu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.