Etsitkö yhä suhdetta vaiko et?

ite en ainakaan ole luovuttanut vaan olen realisti, joten turha vaiva etsiä yhtään mitään..

Onhan se jo aika selvää ettei sitä enää ketään löydä kun ikääkin on jo 30 ja sosiaaliset pelot ym vaivana. Olisi parempi lakata kokonaan olemasta olemassa. Siis suomeksi kuolla pois ettei kenellekään olisi vaivaa. Tulevaisuudessaa samaa yksinäisyyttä edessä kunnes joskus saa raihnaisena pienen eläkkeen jolla kituuttaa. Vierestä saa vaan seurata kun kaikki sukulaiset ja tuttavien kersat pariutuu ja hankkii lapsia elävät onnellisina.

Poikani on luovuttanut mitä naistenhakuun tulee. Niinkuin monen muunkin asian suhteen.

Miksi olisin? Tähänkin mennessä ovat naiset minut löytäneet, joten en usko että mikään on muuttunut. Odotellessa :)

Ennen kuin ehti alkaakaan. Jos ei 30v mennessä ole koskaan päässyt naisen haarojen väliin ähkimään, niin kyllä se on kättä jatkossakin, turha elätellä mitään kuvitelmia enää. Teinineitsytnaiset joita haluaisi nussia alkavat olla tavoittamattomissa, vai pistääkö setä muka lippalakin väärin päin päähän ja rullalaudan kainaloon ja menee rennosti heittämään tytöille läppää? Ja mitkään 30 rupsahtaneet nussitut kurpat, pahimmassa tapauksessa yh:t äpärineen, eivät VITTU NIINQU KIINNOSTA!

No joo kait se pitää.

Odottelen, että nainen iskisi minut kaupan kassalla tai liikennevaloissa. Olen 32-vuotias komea mies, mutten ole seurustellut koskaan. Ärsyttää kun naiset eivät iske minua vaan katselevat ja hymyilevät kaukaa. Vítun pelkurit!

En etsi. Turha on tälläisen ruman etsiämitään.

Olen luovuttanut. Olen sinkkunainen, mutta koska olen myös pullukka yksinhuoltaja, niin olen alinta mahdollista kastia naismarkkinoilla. Ähkivää tatuoitua amisjyystäjää en huoli, joten olen suosiolla yksin.

En etsi enää aktiivisesti. Ei minulla olisi mitään sitä vastaan että tapaisin jonkun ihanan naisen, mutta en enää jaksa nöyryyttää itseäni väkinäisellä etsimisellä.

Olen käynyt vuosikausia aktiivisesti yöelämässä, harrastuksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Olen kokeillut nettitreffailua useampaankin kertaan. Ilman suhdetta tässä silti vielä ollaan yli 30-vuotiaana miehenä. Enää ei jaksa hakata päätä seinään.

Mielestäni en ole luovuttanut, vaan realisti. Ne ajat ovat mennyttä. Nyt ja jatkossa on ihan muut kuviot. Jos mies olisi löytynyt, hän olisi löytynyt jo vuosia sitten. Vuodet vierivät huikeaa vauhtia. Jännittävää huomata, kuinka suuri määrä sopivan ikäisiä kavereita vuosittain sairastuu vakavasti ja osa menee hautaan asti. Näin se vaan on, mutta Ihan mukavaa on elo yksinkin - ei ainakaan tarvitse leskeksi jäämistä kokea.

Olen jo luovuttanut. Harkitsen peräkammarinpojaksi ryhtymistä ja totaalista luovuttamista, jos muuttaisi takaisin äitin luokse asumaan ja luovuttaisi koko elämästä.

En tällä hetkellä mitenkään erityisesti etsi suhdetta, mutta sydämessä on hiljalleen alkanut kyteä toive uuden kumppanin löytymisestä.

Tiedostan toki parinmuodostuksen haasteet enkä pidä missään nimessä itsestäänselvyytenä, että löytäisin kumppania. Sydäntäni on tässä aika rajustikin murjottu, mutta jotenkin oudosti se vaan edelleen sykkii ja kaipaa rakkautta. En halua tuota kaipuuta tukahduttaakaan, joten pidän ainakin mahdollisena, että joskus vielä saisi kokea rakkauden.