Ruotsalainen hankki BRB:n Rovaniemelle ja tuomittiin.

Pitäskö Ruotsalaisen kunnia palauttaa nyt kun BRB kerää mainetta ja kunniaa sekä työllistää 400 ihmistä Rovaniemellä.

Ketkä olivat ne loiset jotka ajoivat Ruotsalaisen ulos politiikasta ja tuomittavaksi ?

Nuo loiset vois nyt tuomita ja laittaa vaikka Siperiaan, ilman moottorikelkkaa tai mönkijää.... Ihan vaan apostolin kyydillä talsimaan.
13295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Poliitikkojen ja virkamiehien tehtävä on palvella kansaa ja nimenomaan hoitaa sitä hommaa siten, että hyvinvointia syntyy.

Mutta (tässä tulee se yksi mutta, koita pinnistellä mukana...) poliitikkojen ja virkamiesten ei pidä hoitaessaa duuniaan pistää rahoja omiin taskuihin. Hehän jo palkan veronmaksajilta.

Mikäli rikos on tapahtunut, vaikkakin sen tuloksena aiheutuu positiivisia asioita yhteisölle. Se Ei silti paina itse rikosta villaisella.

Tästä syystä meillä on lait, jotka määrittävät mikä on sallittua toimintaa ja mikä ei.

Synninpäästö tulee sitten hovissa, tai ylempää.

Kaksi väärää ei tee oikeaa.

Äänestä

Ruotsalaiselle kultaa sekä mirhamia ja palsamia haavoille. Korkein oikeus tuskin ottaa asiaa edes käsiteltäväkseen. Toivottavasti Ruotsalainen lähtee vielä mukaan koska äänivyöryä mahdotonta estää vaaleissa.

Äänestä

Kyllä tuo vähän haisee siltä että jotkut yrittivät peittää muita rikoksia tuolla offensiivilla. Olisiko esim. ollut se että kaupungin johtoon kuuluva tyyppi teki kaikkensa että kaupungin maata aivan kaupungin keskeltä siirretään ILMAISEKSI suursijoittajien firmalle. Kaupungilla kerrotaan että asiaan vaikutti runsaasti sukulaisuus.

Äänestä

Niin, me ollaan kauhean pahoillaan että Rovaniemi säästi muutama sata työpaikkaa ja täällä toimii elinkelpoinen yritys. Aivan sama ainakin minulle mitä maata on myyty tai annettu toimivalle yritykselle. Tärkeintä on, että täällä on töitä, ja pitkällä tähtäimellä työntekijöiden verotuloja kaupungille. Ymmärrän, että viides kolonna ja sen Rovaniemen osasto on pahoillaan asiasta. On se harmi, kun jollakin yrityksellä meneee hyvin ja Ari Ruotsalaista ei tuomittukaan. Onko persaukset taas vinkumassa täällä?

Äänestä
  • Saanko pölliä naapurin mummon rahat jos palkkaan sillä työttömän duuniin?

    Ai mitä hä?

    Äänestä

Ari Ruotsalainen toimi erittäin viisaasti, ja oli osallisena siihen että kelkkatehdas jäi Rovaniemelle ja vielä laajensi toimintaansa. Se oli suorastaan valtiomiesmäinen teko joka pitäisi tyhmimmänkin tolikan tajuta. Toivottavasti Ari palaa politiikkaan takaisin, se mies saa ainakin minun ääneni vuorenvarmasti.

Ihme porukkaa täällä Rovaniemellä, ei voi muuta sanoa. Tuntuu että osa on sitä mieltä, että olisi ollut parempi kun nyt saisi tuijottaa ränsistyvää tyhjää rakennusta jossa ennen oli kelkkatehdas.

Äänestä

Miksi sontasiioni (LK) ei kirjoita mitään siitä että Ruotsalainen on vapautettu kaikista syytteistä ? Näyttää siltä että sontasiionin 1 toimittaja kirjoittaa edelleenkin Kremlin ja yhden punatakkisen loisen ohjeiden mukaan.
Ruotsalainen on saanut vapauttavan päätöksen hovioikeudesta.

Äänestä
  • On se kirjoittanut, sinä et vaan ole ymmärtänyt lukemaasi. Jos tutustuisit Suomen oikeusjärjestelmään tietäisit, että Ruotsalaista ei ole vapautettu mistään, vaan käräjäoikeuden mielestä mitään rikollista ei tapahtunut.

    Koska syyttäjä on valittanut päätöksestä, asian käsittelee seuraavaksi hovioikeus ja mahdollisesti tämän jälkeen korkein oikeus jos vieläkään osapuolet eivät ole yhtä mieltä päätöksestä.

    Että vielä ei kannata henkseleitä paukutella. Oikeusprosessi tarkoittaa poliittisesti vilttiketjuun joutumista, paitsi jos olet Ilkka Kanerva, sitä miestä ei kaada kukaan. :)

    Äänestä

  • tekstaripalsta kirjoitti:

    On se kirjoittanut, sinä et vaan ole ymmärtänyt lukemaasi. Jos tutustuisit Suomen oikeusjärjestelmään tietäisit, että Ruotsalaista ei ole vapautettu mistään, vaan käräjäoikeuden mielestä mitään rikollista ei tapahtunut.

    Koska syyttäjä on valittanut päätöksestä, asian käsittelee seuraavaksi hovioikeus ja mahdollisesti tämän jälkeen korkein oikeus jos vieläkään osapuolet eivät ole yhtä mieltä päätöksestä.

    Että vielä ei kannata henkseleitä paukutella. Oikeusprosessi tarkoittaa poliittisesti vilttiketjuun joutumista, paitsi jos olet Ilkka Kanerva, sitä miestä ei kaada kukaan. :)

    http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2013/Sivut/yle-hovioikeus-vapautti-ilkka-kanervan-ja-ari-ruotsalaisen.aspx

    Olet varmaan paskavasuri kun olet noin saatanantyhmä...

    Äänestä

  • voi pientä poloista. kirjoitti:

    Katos hovikeikka olikin jo käyty, no ei muuta kuin ehdolle vain.

    Kyllähän läpimeno on taattu mikäli kaltaisia fiksuja kavereita löytyy runsaasti lisää.

    Verbaaliakrobatiasi on lähes Runebergin tasoa. Pääset varmasti pitkälle elämässäsi. No ainakin toimeentulotukipäivänä kunnes rahat loppuu.

    Varo verenpainettasi, tunnut käyvän aika kierroksilla. :)

    Äänestä

  • potkukelkkatehtailij kirjoitti:

    Katos hovikeikka olikin jo käyty, no ei muuta kuin ehdolle vain.

    Kyllähän läpimeno on taattu mikäli kaltaisia fiksuja kavereita löytyy runsaasti lisää.

    Verbaaliakrobatiasi on lähes Runebergin tasoa. Pääset varmasti pitkälle elämässäsi. No ainakin toimeentulotukipäivänä kunnes rahat loppuu.

    Varo verenpainettasi, tunnut käyvän aika kierroksilla. :)

    naapurit joutuvat vielä ruokkimaan sinua ?

    Hyikakkaahyiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii

    vaikka ei paskasakin asiat tietystikään meitä rehellisiä ihmisiä kiinnosta muusta syystä kuin että me joudumme elättään teitä paskasakkia.

    Äänestä

Ja sinulla on logiikka jutuissasi, nimenomaan hiiren logiikka. Hovioikeus on vapauttanut Ruotsalaisen kaikista syytteistä, sinä et sille mitään voi. Tai voit, odottelet temmi pystyssä kotona josko korkein oikeusaste ottaisi vielä asian käsittelyyn. Silläkö loiset moittivat Ruotsalaista, että pelko on suuri joutua töihin?

Äänestä

Ruotsalainen tulee takaisin politiikkaan ja näyttää pikkuisille valittajarikollisille, miten asiat ovat. Sitten voi laittaa nuo pikkuiset kitisijäpoliitikot kärsimään rangaistustaan. Pikkuiset hiirulaiset aivan varmasti kompastuvat omaan näppäryyteensä ja sitten kavereita "viedään linnasta linnaan..."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Työ tuo leipää. kirjoitti:

Pitäskö Ruotsalaisen kunnia palauttaa nyt kun BRB kerää mainetta ja kunniaa sekä työllistää 400 ihmistä Rovaniemellä.

Ketkä olivat ne loiset jotka ajoivat Ruotsalaisen ulos politiikasta ja tuomittavaksi ?

Nuo loiset vois nyt tuomita ja laittaa vaikka Siperiaan, ilman moottorikelkkaa tai mönkijää.... Ihan vaan apostolin kyydillä talsimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu