Kinkkinen pähkinä:
Olin pari iltaa sitten kaverini kanssa ulkona. Sitä ei todellakaan tapahdu usein, sillä olen muuttanut 500km päähän entisestä kotipaikastani, eikä ystäviäni usein eksy tänne.
Kun kerroin tästä vierailusta, tyttöystäväni ilmoitti asian olevan ihan ok, senkus menette käymään jos siltä tuntuu, ja hän voi lähteä jos jaksaa, taikka sitten hän voi ehkä hakea minut...
Osoittautui, että totuus tässä asiassa oli jotain aivan muuta. Tyttöystäväni alkoi jo alkuillasta, kun kylille oli määrä lähteä, näyttää minulle kovin pitkää naamaa, eikä oikein suostunut keskustelemaan mikä mättää. Hän ei myöskään ollut halukas lähtemään mukaamme, edes syömään. Soitin hänelle pari kertaa illalla, mutta vastaus oli melko jäinen.
Kun sitten tulin kotiin, hän käyttäytyi aivan kuin hermonsa menettänyt (ja sen perusteella, mitä nyt tiedän, hän epäili minun olleen joko vieraissa, tai ainakin vehtaamassa jotakin, mikä ei pidä paikkaansa). Hän tuhersi itkua nurkassa, vastaanottimet täysin suljettuina millekään kommunikointi-yrityksille, ja oli lähdössä milloin minnekin haahuilemaan keskellä yötä.
Tätä jatkui n.3 tunnin ajan, ja yritin jossain vaiheessa mennä nukkumaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska hän ennen pitkää ilmestyi makuuhuoneeseen ja repi kaikki lakanat, peitot ja tyynyt pois sängystä, tuhertaen yhä jotain josta en oikein saanut selkoa.
Silloin minulla hitsasi. Nousin istumaan ja löin seinään niin lujaa kuin pystyin. Käteni vain sattui osumaan lasipäällystettyyn tauluun, joka tietenkin meni tuhannen paskaksi. Samoin kuin käteni, jota sitten lähdettiin sanaakaan sanomatta kuskaamaan poliklinikalle, jossa siihen ommeltiin tikkejä.
Nyt tyttöystäväni meinaa, että se oli suhteemme loppu. Olemme tunteneet yli 3v., ja vaikeaakin meillä on joskus ollut, yleensä kuitenkin (ainakin omasta mielestäni) erittäin onnellistakin, ja mm. juuri näitä tapahtumia edeltävänä päivänä oli hänellä aivan täysin eri ääni kellossa.
Ymmärrän, että mokasin siinä, etten olisi saanut hermostua, ainakaan noin silmittömästi. Ja hän varmasti pelästyi tekoani suunnattomasti.
Mutta kysymys kuuluu, ONKO naisella oikeus itse käyttäytyä aivan kuten sattuu itsestä milloinkin tuntumaan, järjestää esim. keskellä yötä tällaisia edellä kuvatunlaisia hermonkoettelu-maratoneja, asioista, jotka on jo aiemmin sovittu olevan "ok" - ja jos sitten miehellä silmissä sumenee sekunnin ajaksi, kaikki on hänen vikansa??
Olen kyllä pahoillani siitä, mitä tein. Ja välitän hänestä todella. Mutta samalla minusta tuntuu, että jos kaikki todellakin on näin heppoisin perustein hukkaan heitettävissä, eikä hän lainkaan suostu näkemään sitä, mitä itse teki tilanteen synnyttämiseksi - onko suhteessamme mitään järkeä?
En nimittäin ole väkivaltainen, vaan sietokykyni yksinkertaisesti ylittyi sinä hetkenä aamu-6:lta, jolloin minun ei oltu sallittu nukkua hetkeäkään, joidenkin hihasta vedettyjen epäilysten tähden.
Sitäpaitsi hän on itsekin minulle aiemmin myöntänyt, että hänen tarvitsee opetella hallitsemaan juuri tällaisia mielialan vaihteluita, jotka näihinkin tapahtumiin viime kädessä johtivat. Kumma kyllä, tähän tapaukseen hänen oikkuilunsa kuulemma eivät ole mitenkään vaikuttaneet, mikä ei ainakaan minusta kuulosta loogiselta.
Olen myöskin menettänyt isäni aivan hiljattain, joten luulin, että tyttöystäväni tukisi minua tässä asiassa, mutta vähänpä on sitäkään tukea näkynyt senjälkeen kun häntä näin "verisesti olen loukannut".
Itse olen kyllä vähän sillä kannalla, että vaikkakin olen vilpittömästi pahoillani omista tekosistani, niin ellei hän tajua, että mokasi myös itse, kun rupesi minulle tällaista extempore-hermojenkestotestiä pitämään, sitten saa etsiä itselleen sellaisen miehen, joka tuollaista on valmis sietämään.
Olin pari iltaa sitten kaverini kanssa ulkona. Sitä ei todellakaan tapahdu usein, sillä olen muuttanut 500km päähän entisestä kotipaikastani, eikä ystäviäni usein eksy tänne.
Kun kerroin tästä vierailusta, tyttöystäväni ilmoitti asian olevan ihan ok, senkus menette käymään jos siltä tuntuu, ja hän voi lähteä jos jaksaa, taikka sitten hän voi ehkä hakea minut...
Osoittautui, että totuus tässä asiassa oli jotain aivan muuta. Tyttöystäväni alkoi jo alkuillasta, kun kylille oli määrä lähteä, näyttää minulle kovin pitkää naamaa, eikä oikein suostunut keskustelemaan mikä mättää. Hän ei myöskään ollut halukas lähtemään mukaamme, edes syömään. Soitin hänelle pari kertaa illalla, mutta vastaus oli melko jäinen.
Kun sitten tulin kotiin, hän käyttäytyi aivan kuin hermonsa menettänyt (ja sen perusteella, mitä nyt tiedän, hän epäili minun olleen joko vieraissa, tai ainakin vehtaamassa jotakin, mikä ei pidä paikkaansa). Hän tuhersi itkua nurkassa, vastaanottimet täysin suljettuina millekään kommunikointi-yrityksille, ja oli lähdössä milloin minnekin haahuilemaan keskellä yötä.
Tätä jatkui n.3 tunnin ajan, ja yritin jossain vaiheessa mennä nukkumaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska hän ennen pitkää ilmestyi makuuhuoneeseen ja repi kaikki lakanat, peitot ja tyynyt pois sängystä, tuhertaen yhä jotain josta en oikein saanut selkoa.
Silloin minulla hitsasi. Nousin istumaan ja löin seinään niin lujaa kuin pystyin. Käteni vain sattui osumaan lasipäällystettyyn tauluun, joka tietenkin meni tuhannen paskaksi. Samoin kuin käteni, jota sitten lähdettiin sanaakaan sanomatta kuskaamaan poliklinikalle, jossa siihen ommeltiin tikkejä.
Nyt tyttöystäväni meinaa, että se oli suhteemme loppu. Olemme tunteneet yli 3v., ja vaikeaakin meillä on joskus ollut, yleensä kuitenkin (ainakin omasta mielestäni) erittäin onnellistakin, ja mm. juuri näitä tapahtumia edeltävänä päivänä oli hänellä aivan täysin eri ääni kellossa.
Ymmärrän, että mokasin siinä, etten olisi saanut hermostua, ainakaan noin silmittömästi. Ja hän varmasti pelästyi tekoani suunnattomasti.
Mutta kysymys kuuluu, ONKO naisella oikeus itse käyttäytyä aivan kuten sattuu itsestä milloinkin tuntumaan, järjestää esim. keskellä yötä tällaisia edellä kuvatunlaisia hermonkoettelu-maratoneja, asioista, jotka on jo aiemmin sovittu olevan "ok" - ja jos sitten miehellä silmissä sumenee sekunnin ajaksi, kaikki on hänen vikansa??
Olen kyllä pahoillani siitä, mitä tein. Ja välitän hänestä todella. Mutta samalla minusta tuntuu, että jos kaikki todellakin on näin heppoisin perustein hukkaan heitettävissä, eikä hän lainkaan suostu näkemään sitä, mitä itse teki tilanteen synnyttämiseksi - onko suhteessamme mitään järkeä?
En nimittäin ole väkivaltainen, vaan sietokykyni yksinkertaisesti ylittyi sinä hetkenä aamu-6:lta, jolloin minun ei oltu sallittu nukkua hetkeäkään, joidenkin hihasta vedettyjen epäilysten tähden.
Sitäpaitsi hän on itsekin minulle aiemmin myöntänyt, että hänen tarvitsee opetella hallitsemaan juuri tällaisia mielialan vaihteluita, jotka näihinkin tapahtumiin viime kädessä johtivat. Kumma kyllä, tähän tapaukseen hänen oikkuilunsa kuulemma eivät ole mitenkään vaikuttaneet, mikä ei ainakaan minusta kuulosta loogiselta.
Olen myöskin menettänyt isäni aivan hiljattain, joten luulin, että tyttöystäväni tukisi minua tässä asiassa, mutta vähänpä on sitäkään tukea näkynyt senjälkeen kun häntä näin "verisesti olen loukannut".
Itse olen kyllä vähän sillä kannalla, että vaikkakin olen vilpittömästi pahoillani omista tekosistani, niin ellei hän tajua, että mokasi myös itse, kun rupesi minulle tällaista extempore-hermojenkestotestiä pitämään, sitten saa etsiä itselleen sellaisen miehen, joka tuollaista on valmis sietämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No eihän se ole sinun tehtäväsi olla psykiatri. Tytön pitäisi itse ratkaista omat ahdistuksensa jotka johtivat tilanteeseen, sinä voit tietysti olla tukena. Eihän sinun tarvitse ihan joka tilanteeseen alistua ja kyllä suuttuminen on normaalia, vaikka ei ehkä oikeutettua tuollaisessa tilanteessa. Naiset pelkäävät tuonkaltaisia voimannäyttöjä, eivätkä ne tilannetta paranna. Parasta jos tulevaisuudessa menisit halaamaan, rauhoittaisit ja pyytäisit nukkumaan.
Naiset todellakin tuntuvat testaavan miehiä, mutta muista, että tilannetta aina hallitsee se, joka saa toisen rauhoittumaan.
arvaappa miten paljon kaduttaa, ettei tullut tehtyä juuri tuota "halaamaan, rauhoittaisit ja pyytäisit nukkumaan"... taikka yritin kyllä, mutta ilmeisen kehnolla menestyksellä.
Kontolleni joudun ottamaan myös sen, ettei tällaisista asioista ole selvästikään puhuttu suhteessamme tarpeeksi. Tämä homma olisi ollut estettävissä monellakin eri tavalla.
Täytyy vissiin vaan toivoa, että vielä ylipäätään on suhde, jonka ongelmia paikata. Välitän kyllä hänestä paljon.
hei,
mielestäni on aika ilmiselvää, että tyttösi käytös johtui vain siitä että hän pelkää menettävänsä sinut. Hän pelkää että tapaat ravintolassa jonkun josta tykkäät enemmän. Hän ei oikeasti usko siihen että todella rakastat häntä ja että hän on se ykkönen sinulle, kävipä mitä tahansa.
Pääasiassa ongelma on hänen päässään, etkä voi sitä täysin poistaa vaikka mitä tekisit tai sanoisit, mutta ennen kuin lopetatte suhteenne, kannattaisi mielestäni keskustella kunnolla. Tämä episodi voi olla vasta sen oikean rakkauden alku teidän välillänne. On mahdollista että nyt kun nuo asiat ja pelot ovat tulleet päivänvaloon, niitä pystyy nyt avoimesti käsittelemään, ja hyvinkin voitte päästä voiton puolelle ja todella oppia toisistanne jotain arvokasta tuon yön seurauksena. Jutelkaa avoimesti, ja jos siitä ei tule mitään, menkää ulkopuolisen asiantuntijan puheille, parikin kertaa voi tehdä jo ihmeitä.
Älä luovuta vielä, useimpiin naisten käsittämättömiin "kohtauksiin" ja kummalliseen käytökseen löytyy kyllä jokin looginen syy. Kun sen saatte selville, niin asioiden setviminen on paljon helpompaa.
Onnea matkaan!
feministinäkin ymmärrän sinua. muija käyttäyty aivan sekopäisesti. jos kerta asia tapahtu niin ku sanoit etkä missään vieraissa ollut ja soittelit muijalle ja olit pyytäny mukaan, ni sillä muijalla vinksahti päässä.
ja tollaset kandee jättää omaan arvoonsa...olisin itekki lyöny nyrkin seinään...ja mitä muija muka pelästy, helvetti mä olisin lyöny turpaan(en sano että olen väkivallan puolella ja miehen ei pidä lyödä naista, mut mun hermot olis ainaki pettäny)...vainoharhainen se on...oo onnellinen et pääsit eroon tollasesta hullusta...
nyt on reilu 3 vkoa tästä ekassa viestissä kuvatusta tapahtumasta. Tilanne on se, että olemme eronneet, ja hän on myös lähettänyt kaikki tavarani entiselle kotipaikkakunnalleni. Näppärää.
Hän ei myöskään halua pitää minkäänlaista yhteyttä, taikka keskustella asiasta yhtikäs mitään. Itse uskoo varmasti olevansa niin pirun loukattu ja väärin kohdeltu. Hän ei ilmeisestikään yksinkertaisesti käsitä, että kaikki ei ole voinut johtua tuosta yhdestä kerrasta, ja asiat olisi pitänyt voida selvittää, yhdessä.
Minusta tuo on vain yksinkertaisesti kakaramaista. Edelleen haluaisin yrittää häntä ymmärtää, ja vaikka se ehkä jostain kuulostaa ällistyttävältä, OLEN myös aidosti pahoillani siitä mitä tein. Taikka varsinkin siitä, ettei näistä asioista pystytty ajoissa keskustelemaan.
Tiedän, minun pitäisi yrittää unohtaa koko homma. Kun olet tuntenut ihmisen yli 3v., ja sentään välitit aidosti siitä mitä välillänne oli, se ei tosiaankaan ole helppoa.
Tajusin juuri myös, että vaikka en ole väkivaltainen, enkä ole pettänyt, tulin silti kohdelluksi kuin olisin näin menetellyt. Yksikään nainen ei elämäni aikana ole saanut vastaavia skitsoja kuin tämä tapaus. En kyllä usko itsekään, että voisin häneen enää luottaa.
Sattuu se silti, ja pirusti sattuukin.