Huomasin tässä pari päivää sitten että en olekkaan päässyt eräästä miehestä yli vaikka on kulunut sellaiset kaksi vuotta siitä kun viimeksi nähtiin.
Noin ehkäpä kolme vuotta sitten aloin tosissani välittämään tästä miehestä, ymmärsin häntä silloin kun muut eivät näyttäneet ymmärtävän ja vaikka tämä tyyppi tuntui pitävän itseään tyhmänä tajusin että oikeasti hän on fiksu. En saanut tehtyä aloitetta vaikka tilaisuuksia tuli ja meni, ja vaikutti että hän yritti saada minut tekemään aloitteen, antamalla mulle ei niin noloja tilaisuuksia tehdä aloite/kysyä treffeille. Molemmat oltiin kait lopulta yhtä hölmöjä, kun ei saatu mitään aikaiseksi, mutta aivan erityisen hölmöksi tunnen itseni.
Oikeastaan tuntuu että elin silloin "päivä kerrallaan" ja olin vain tyytyväinen ja iloinen siitä että näin häntä joka päivä, enkä edes haaveillut hirveämmin mistään muusta, kunnes kyseinen henkilö sitten muutti pois. Tietyllä tavalla tuo tyyppi piristi mun päiviä ihan älyttömästi ja sen jälkeen kun en nähnytkään häntä itsekkin menetin sen positiivisen asenteen joka mulla oli ollut noina päivinä. Olin vihainen itselleni ja yritin peittää itseäni kohtaan tunteman vihan sillä että muka vihaisin häntä.
Podin "sydänsuruja" varmaan selaisen vuoden, kunnes sain muuta ajateltavaa/ pohdin tulevaisuudensuunnitelmia ja unohdin hänet melkolailla täysin noin puolen vuoden ajaksi .. noh nuo tulevaisuudensuunnitelmat ei onnistuneetkaan. Aloin deittailemaan, mutta kukaan noista tyypeistä ei oikeastaan kiinnostanut, vaikka heidän seurassaan viihdyinkin paremmin kuin olisin odottanut. Melkeimpä yritin pakottaa itseni ihastumaan erääseen tyyppiin, kunnes tajusin että yritän vaan huijata itseäni jos jatkan...
..ja sitten tajusin että kaiken tän ajan oon edelleen pitänyt mahdollisena että näkisin tota kaks vuotta sitten pois muuttanutta miestä jossain kaupassa/torilla/kadulla/tms. paikassa, kun sillä on vielä kavereita/perhe täällä päin.
Tiedän että tyypillä on facebook ja varmasti löydänkin sen jos etsin, kun meillä on yhteisiä kavereita. Mun omaa oloa se ainakin luultavasti helpottas että tekisin jotain asian eteen, vaikka sitten näin myöhään ja vaikkei hän (niin kuin luultavasti käy) vastaisikaan myöntävästi.. Mietin vaan oisko täysin tyhmää mennä fb viestillä tunnustamaan/kysymään treffeille kahden vuoden jälkeen?
Noin ehkäpä kolme vuotta sitten aloin tosissani välittämään tästä miehestä, ymmärsin häntä silloin kun muut eivät näyttäneet ymmärtävän ja vaikka tämä tyyppi tuntui pitävän itseään tyhmänä tajusin että oikeasti hän on fiksu. En saanut tehtyä aloitetta vaikka tilaisuuksia tuli ja meni, ja vaikutti että hän yritti saada minut tekemään aloitteen, antamalla mulle ei niin noloja tilaisuuksia tehdä aloite/kysyä treffeille. Molemmat oltiin kait lopulta yhtä hölmöjä, kun ei saatu mitään aikaiseksi, mutta aivan erityisen hölmöksi tunnen itseni.
Oikeastaan tuntuu että elin silloin "päivä kerrallaan" ja olin vain tyytyväinen ja iloinen siitä että näin häntä joka päivä, enkä edes haaveillut hirveämmin mistään muusta, kunnes kyseinen henkilö sitten muutti pois. Tietyllä tavalla tuo tyyppi piristi mun päiviä ihan älyttömästi ja sen jälkeen kun en nähnytkään häntä itsekkin menetin sen positiivisen asenteen joka mulla oli ollut noina päivinä. Olin vihainen itselleni ja yritin peittää itseäni kohtaan tunteman vihan sillä että muka vihaisin häntä.
Podin "sydänsuruja" varmaan selaisen vuoden, kunnes sain muuta ajateltavaa/ pohdin tulevaisuudensuunnitelmia ja unohdin hänet melkolailla täysin noin puolen vuoden ajaksi .. noh nuo tulevaisuudensuunnitelmat ei onnistuneetkaan. Aloin deittailemaan, mutta kukaan noista tyypeistä ei oikeastaan kiinnostanut, vaikka heidän seurassaan viihdyinkin paremmin kuin olisin odottanut. Melkeimpä yritin pakottaa itseni ihastumaan erääseen tyyppiin, kunnes tajusin että yritän vaan huijata itseäni jos jatkan...
..ja sitten tajusin että kaiken tän ajan oon edelleen pitänyt mahdollisena että näkisin tota kaks vuotta sitten pois muuttanutta miestä jossain kaupassa/torilla/kadulla/tms. paikassa, kun sillä on vielä kavereita/perhe täällä päin.
Tiedän että tyypillä on facebook ja varmasti löydänkin sen jos etsin, kun meillä on yhteisiä kavereita. Mun omaa oloa se ainakin luultavasti helpottas että tekisin jotain asian eteen, vaikka sitten näin myöhään ja vaikkei hän (niin kuin luultavasti käy) vastaisikaan myöntävästi.. Mietin vaan oisko täysin tyhmää mennä fb viestillä tunnustamaan/kysymään treffeille kahden vuoden jälkeen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tee se.
Jos ajatellaan toisin päin niin haluaisitko että joku tyyppi ottaisi sinuun yhteyttä tuolla tavoin parin vuoden jälkeen?
Minkä neuvon antaisit sellaiselle miehelle joka haluaisi lähestyä sinua parin vuoden jälkeen?
Jos asia helpottaa tapahtui mitä hyvänsä mieltäsi niin mitä menetettävää sinulla on?
En tiedä kiinnostaako, mutta tehty on :) johan helpotti mun oloa.
Oli kyllä niin asiallisesti kirjoitettu tuo tunnustus/treffipyyntö että luulisi ettei ainakaan toiselle planeetalle karkaisi lukemisen jälkeen ja ei niin tunteellinen että saisin hävetä ja katua jälkeen päin :) Ois voinut varmaan olla tunteellisempikin, mutta en tosiaan halua mitään "en oo ikinä päässyt susta yli
Toivottavasti natsasi :)
Olin aikoinaan (yli 10 v sitten) ihastunut silloisen "poikaystäväni" hyvään kaveriin. Poikaystävä jäi 6 kk tapailun jälkeen, josta meni n. vuosi niin tämä kaveri soitti mulle pyytääkseen jotain mulle lainaamaansa pikku juttua takaisin. Olin aivan haltioissani, että näen tämän kaverin taas. Ilta kului baarissa ja jatkoilla mun luona. Aamulla oli sitten jo sutinaa. Tästä alkoi 3 vuotta kestänyt suhde. Ei ollut mun elämän mies, mutta upeeta oli.
Ei natsannut, kiitos kysymän :) Tuon tyylinen lopputulos tässä asiassa ois ollut ihan ihanne tilanne itellekkin ja en ois varmaan uskonut onneani jos oisin saanut nähdä kyseisen tyypin vielä, mutta näin kävi tällä kertaa :)