Mitä mieltä nettiseurasta

mä olen vastannut nyt jo lähes työkseni noihin deitti-ilmotuksiin. sanotaanko että muutaman viikon sisällä yli 100 ilmoitukseen. vastauksia ei ole tullut _yhtään_.

ei kuule mitään tsänssejä ole ellet ole trendikäs laiha kusipää joka on nainut 500 naista. monissa ilmoituksissakin on suoraan mainittu "ei kokemattomille!", "ei neitsyille!" ja "toivoisin sun omaavan kokemusta parisuhde elämästä" jne.

pitää olla kokenu, rikas, kaunis ja trendikäs ja osata kehua itsensä maasta taivaisiin ennenku tulosta tulee. sen näkee noissa kavereissa :P jokaisella noin 5-15 "muijaa" (siis hoitoja/panoja mitäliekkään) samaan aikaan. toki iso osa niistä naisista kuvittelee seurustelevansa hänen kanssaan mutta eiväthän aidot pelimiehet (joita tässä maailmassa riittää), ikinä seurustele, naiset ovat heille vain kulutustuotteita.

Jos itsetunto ja itsevarmuus on aivan pakkasen puolella ei voi suositella edes nettiseuraa.

Tavallisen kiltin tytön löytää kyllä. Missejä et.

Valehtelevaan naiseen en ole koskaan netissä törmännyt.

Kannattaa aloittaa ehkä kirjekaveri seurasta ensin. Mutta kaikkihan on loppujen lopuksi tuuria tai korkeamman tahon kädessä mihin netissä törmää.

Ite oon kohtapuoliin 18, enkä ole koskaan seurustellut saati sitten mitään muutakaan. Johtuen varmaankin osittain siitä, että hieman ujohko olen ainakin aluksi ja osittain siitä, että en ole niin sanotusti koskaan "päässyt piireihin", elikäs ei kauheasti kaupungilla tule liikuttua.
Itekin olen nettiä harkinnut, että josko sitä kautta löytyisi jotain.
Ja kyllä netinkin välityksellä on monet löytäneet toisensa, yksi sukulainen esimerkiksi löysi nykyisen vaimonsa netin välityksellä. :) Ei se mitään ota, jos ei annakaan. :)

ihmisiä (sekä miehiä, että naisia) netin kautta enkä ole ikinä pettynyt.

Tosin minulla on aina ollut ohjenuora:
Älä odota mitään - katso vain mitä tapahtuu kun yrittää kiinnostua ihmisestä.

Nykyinen avomieheni on tavannut minut Cityn deittipalstalla. Ennen minuun törmäämistään hän oli itse laittanut ilmoituksen useamman kerran (aina erilaisen ja ilman valokuvaa, mutta ei koskaan antanut itsestään valheellista käsitystä), ja vastaillut kymmeniin ellei satoihin naisten ilmoituksiin. Treffeillä oli ollut yli kymmenen henkilön kanssa, joista noin viittä oli tapaillut pidemmän aikaa.

Itse en koskaan laittanut omaa ilmoitusta, koska epäilin että naiset saavat niin paljon ns. "bulkkivastauksia" että en halunnut alkaa kahlata niitä läpi. Miehen itsensä kirjoittama oma ilmoitus sen sijaan on aina väkisinkin jollakin tavalla yksilöllinen ja kertoo juuri kyseisestä miehestä jotakin.

Vastasin yhteensä seitsemän henkilön ilmoituksiin. Yksi näistä tulkitsi minun olevan hullu/mielenvikainen/vaikea ihminen, koska kerroin itsestäni niin avoimesti (en ole koskaan osannut pitää itseäni salassa), eikä halunnut tavata minua. Hihittelin tapaukselle itsekseni, koska todellisuudessa minun kanssani on niin helppo tulla toimeen, että jotkut jopa ihmettelevät sitä ääneen. Muut kuusi olin aluksi aikeissa tavata, mutta tapaamisista toteutui lopulta neljä. Näistä neljästä yksi oli hyvin erilainen kuin oli antanut ilmoituksessaan ymmärtää, yhdestä sain mukavan ystävän, yhden kanssa koin raivokkaan, erittäin tunnepitoisen mutta loppuelämää ajatellen liian vaikean rakkaussuhteen, ja tämä yksi oli minulle se "perfect match".

Olemme molemmat sitä mieltä, että netti on meille ehdottomasti paras kanava tavata kumppani. Meillä kummallakin on aiemmin ollut suuria vaikeuksia löytää sellainen ihminen, joka olisi yhtä fiksu (tai edes lähelle) kuin itse on. Baareissa sellaisia ei pyöri (kumpikaan meistä esimerkiksi ei käy baarissa juuri koskaan), eikä kumpikaan ollut törmännyt potentiaalisiin ehdokkaisiin edes omassa korkeakoulussaan. Netti-ilmoituksella sen sijaan voi tavoittaa paljon ihmisiä eri konteksteista, ja mikä parasta, ilmoitusten seulonta on aika helppoa. Ihmisten kirjoituksista kun on varsin helppo arvioida juuri kirjoittajan fiksuutta. Tietenkään älykkyys ei ollut kummankaan ainoa kriteeri, mutta kriteereistä ehkä se, joka on kaikkein vaikeimmin täytettävissä.

Nettitreffailu sopii mielestäni erityisen hyvin ihmisille, jotka tietävät tarkkaan mitä haluavat. Tässä en kuitenkaan tarkoita niitä silmänvärejä sun muita epäolennaisia hommeleita. Väittäisin, että ihminen, joka kuvittelee tietävänsä, että haluaa nimenomaan ruskeasilmäisen, tummahiuksisen ja yli 180-senttisen miehen, ei todellisuudessa tiedä omista haluistaan ja tarpeistaan juuri mitään. Jokainen, joka on joskus rakastanut syvästi, tietää että pinnalliset toiveet tulee vedettyä vessasta alas sillä sekunnilla kun omat syvemmällä asuvat tarpeet tulevat jonkun ihmisen kanssa täytetyiksi. Miksi siis pitää niitä seuranhaun kriteereinä (paitsi tieysti jos haluaa kumppanin vain sosiaalisesta näyttämisen tarpeesta)?

Oma käsitykseni siis on se, että mitä paremmin nettideittaaja tuntee itsensä (ja sitä kautta sen, mitä etsii), ja mitä paremmin hän kykenee tätä verbaalisesti kuvailemaan, ja mitä viitseliäämpi hän on ilmoitusten ja vastausten kirjoittamisessa, sitä paremmin homma toimii!

Lisäksi: harjoitus tekee mestarin. Etenkin avomieheni sanoi harjaantuneensa nettideittailu-uransa aikana aika hyväksi rivien välistä lukijaksi. Ensimmäiset tapaamiskokemukset olivat kuulemma olleet niitä kaikkein huonoimpia, ja siitä sitten harjaantumisen myötä alkoi taso nousta. :)

Happy hunting!

Saara