http://www.hs.fi/kulttuuri/a1379383379325
Kaikki paras taidemusiikki on myös parasta rytmimusiikkia, joten termin "rytmi" väärinkäyttö koskemaan pooppia on harhaanjohtavaa.
Kukaan musiikillista oppia saanut ei ikimaailmassa allekirjoita sellaista väitettä, että Riku Niemen rytmi-poopille pitäisi jakaa resursseja.
Kansainvälinen musiikkiyhteisö ei tule antamaan poopille taiteen leimaa ja tälle on pätevät vuosisataiset syynsä. Kyse ei ole luovan ja jalostuneen musiikin tekemisestä.
Ihan samalla tavalla kertotaulujakaan ei tulla koskaan pitämään korkeampana matematiikkana, vaikka lauma intoilijoita kuinka ylistäisi kertotauluja matematiikan ylimpänä saavutuksena.
Poop-kasaa ei tulla koskaan pitämään merkittävänä tuotteena, vaikka poop-kärpäset kuinka hinkuaisivat tuoksuvalle kakkakikkareelle arvokkaan asian leimaa.
Kioskikirjallisuutta, TV:n saippuasarjoja tai pornoteollisuuttakaan ei tueta valtion kassasta, sillä kertakäyttöviihde on vain kertakäyttöviihdettä.
Lisää resursseja tarvitaan musiikkikoulutukseen, sillä laadukkaan ja monipuolisen musiikin harrastaminen edistää ihmisten hyvinvointia. Riku Niemen viittaamalla "rytmimusiikilla" ei kuitenkaan ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
Mitä tulee puhtaimpaan ja pelkistetyimpään rytmiin ( = musiikillinen anti on alistettu palvelemaan rytmiä), sen tuottamisen historiallinen kehitys loppui jo alkuunsa.
Historian tunnetusti kovimpia rytmin tuottajia nimittäin olivat alkuapinat.
Vain taidemusiikin tekijät ovat vieneet näitten apinoitten rytmillisiä saavutuksia edelleen eteenpäin ja tästä syystä vain taidemusiikkia voi perustellusti kutsua laadukkaaksi rytmimusiikiksi ja vain sitä on perusteltua tukea.
Rytmimusiikki ja Riku Niemi
Fil. Maist.
2
173
Vastaukset
- Lerppu palstalla
Näköjään Dhommin impotenssiin ei vieläkään ole löytynyt parantavaa lääkettä.
- Leidi Gagga
Onko Dhommi se joka pistää Beatles -ponterolaisia ojennukseen ammattimaisin ottein?
Dhommi on ihana mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476