Olen ollut joskus aika masentunut ja olen hakenut siihen apua ystävieni kannustamana, ja nyt asiat on vähän paremmalla suunnalla, mutta en ole kunnolla parantunut. Suurin osa ystävistäni kuitenkin on ehkä ymmärtänyt että olen jo ihan toipunut.
Eli siis ongelma alkaa siitä kun
Kaverit pyytää mua johonkin, mutta en millään jaksaisi lähteä, koska en ole kovin sosiaalisella tuulella ja muutenkin tekis mieli jäädä kotiin löhöämään, koska olen luonteeltani vähän ujo ja erakko, jos verrataan muihin, ja viihdyn myös yksin tosi hyvin. Mutta toisaalta viihdyn myös tosi hyvin ystävieni kanssa, heidän kanssaan on ihan rentoa ellei sitten olla isommassa porukassa missä on vähemmän tuttuja. Mut ongelma on se että kun hyvä kaveri ei ymmärrä oikeestaan yhtään miltä tuntuu oikeesti olla masentunut ja on huono itsetunto, ja vielä ujo. Muuten hän on tosi kiva ja ihana ystävä. Esim. jos hän pyytää mua johonkin, niin pelkään että hän loukkaantuu jos sanon että ei, koska en oikeesti jaksa, mutta sitten jos sanon joo niin olen huonoa ja tosi tylsää seuraa, koska en uskalla tai jaksa olla sosiaalinen. Mää en niinku oikeen tiiä mitä mää tekisin. En tiiä ymmärtikö kukaan mitä yritin selittää, mutta tunnen itteni niin huonoksi kavreiks että ei kukaan.. Varsinki ku se mun kaveri on kauheen sosiaalinen ja vähän menevää tyyppiä ni pelkään että menetän meidän 10 vuoden hyvän ystävyyden kun se ei jaksa enää pyytää mua mihinkään tai ku oon niin tylsää seuraa sille, ja hänellä on paljon muita ystäviä, että mitä hän minulla tekisikään. Ja haluan itse ainakin niinkun olla ystävällinen sille koska en halua että hän luulee että en enää välitä hänestä, mutta toisaalta mulle tulee semmonen tunne että se ei jaksais enää katella mua.. Äääh vaikee selittää, mut pakko selittää jotain johonkin koska ahistaa...
Eli siis ongelma alkaa siitä kun
Kaverit pyytää mua johonkin, mutta en millään jaksaisi lähteä, koska en ole kovin sosiaalisella tuulella ja muutenkin tekis mieli jäädä kotiin löhöämään, koska olen luonteeltani vähän ujo ja erakko, jos verrataan muihin, ja viihdyn myös yksin tosi hyvin. Mutta toisaalta viihdyn myös tosi hyvin ystävieni kanssa, heidän kanssaan on ihan rentoa ellei sitten olla isommassa porukassa missä on vähemmän tuttuja. Mut ongelma on se että kun hyvä kaveri ei ymmärrä oikeestaan yhtään miltä tuntuu oikeesti olla masentunut ja on huono itsetunto, ja vielä ujo. Muuten hän on tosi kiva ja ihana ystävä. Esim. jos hän pyytää mua johonkin, niin pelkään että hän loukkaantuu jos sanon että ei, koska en oikeesti jaksa, mutta sitten jos sanon joo niin olen huonoa ja tosi tylsää seuraa, koska en uskalla tai jaksa olla sosiaalinen. Mää en niinku oikeen tiiä mitä mää tekisin. En tiiä ymmärtikö kukaan mitä yritin selittää, mutta tunnen itteni niin huonoksi kavreiks että ei kukaan.. Varsinki ku se mun kaveri on kauheen sosiaalinen ja vähän menevää tyyppiä ni pelkään että menetän meidän 10 vuoden hyvän ystävyyden kun se ei jaksa enää pyytää mua mihinkään tai ku oon niin tylsää seuraa sille, ja hänellä on paljon muita ystäviä, että mitä hän minulla tekisikään. Ja haluan itse ainakin niinkun olla ystävällinen sille koska en halua että hän luulee että en enää välitä hänestä, mutta toisaalta mulle tulee semmonen tunne että se ei jaksais enää katella mua.. Äääh vaikee selittää, mut pakko selittää jotain johonkin koska ahistaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mene sinä mukaan jos pyydetään, olo paranee eikä tarvitse hautoa ongelmiaan kun on kivaa kamujen kanssa.
Mene äkkiä!