Huvittavat pukeutumisnormit

Vaatteet ei oo aate

Jos nykyaikaisia pukeutumisnormeja miettii yhtään, niin voi ne ymmärtää täysin naurettaviksi ja perusteettomiksi. Vaatteet on ankarasti jaettu "miesten ja naisten vaatteisiin". Kuitenkin esimerkiksi hame on vaate jota mies voi fyysisesti pitää ihan yhtä hyvin kuin housujakin, hame voi tosin joskus olla jopa mukavampi kuin ahtaat ja huonosti istuvat housut.

Jostain syystä kulttuurissamme on kehittynyt aikojen saatossa todella vahvat käsitykset siitä että miten miesten ja naisten tulee pukeutua. Säännöistä poikkeaminen tulkitaan yleensä transsukupuolisuudeksi tai homoseksuaalisuudeksi/lesboudeksi vaikka kyse olisi vaan hieman omalaatuisemmasta mausta. On täysin perusteetonta väittää että jos heteromies pukee ylleen hameen tai sukkahousut, muuttuu hän yhtäkkiä homoksi! Ja eivät homot ole keskimäärin muita miehiä naisellisempia, useimmat homot pukeutuvat ihan samoin kuin muutkin miehet.

Millä ihmeellä saisi kaikki ihmiset ymmärtämään sen että jokainen voi pukeutua haluamallaan ilman että se merkitsee mitään sen erikoisempaa? Koska vaatteet eivät kerro sitä millainen ihminen on. Vaatteet eivät liity useimmilla ihmisillä mitenkään seksuaaliseen suuntautumiseen. Koittakaa nyt vihdoin ymmärtää että vaatteet on vain vaatteita!

260

5910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Jos joku rikkoo kulttuurisia normeja tai tapoja, niin totta kai se kertoo tästä ihmisestä jotain.

      Jos haluat käyttää hametta ja olet mies, niin siitä vain. Miksi kaikki ihmiset pitäisi saada ymmärtämään, mitä se merkitsee tai ei merkitse.

      • Miksikö?

        Siksi, että vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuva on ahdasmielinen ja suvaitsematon sukupuolivähemmistöjä kohtaan eikä halua, että häntä luullaan trans-ihmiseksi. Se olisi ihan kamalaa.

      • AnttiM43

        Keski-ikäisenä miehenä kannatan kyllä rajojen rikkomista. Olen esteetikko ja pidän kaikesta kauniista ja usein olen ajatellut miksi mies ei voi pukeutua kauniisiin asuihin niinkuin naisetkin ja miehille kun sellaisia kauniita ei tehdä niin sitten kai pitäisi käyttää naisten asuja.
        Tämän johdosta omaankin pari kaunista silkkistä yöpaitaa joihin voin ainakin iltaisin ja yöllä pukeutua....
        Siis kannatan vahvasti pukeutumisnormien vapautusta näkymättömistä kahleista

      • ajanhenkeen

        kyllä veit sanat suustani.itse käytän kilttiä ja ajan britti autolla ja britti traktorilla.on tietysti museoajoneuvoja molemmat.kun ajan saksalaisella mersulla on natsisaksan koppalakki.ja kun ajan venäläisellä katsilla on koppalakki harmaa punainen rantu ja musta lippa.kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.tosin kun ajan gm autolla on ihan suhna vaatteet päällä.ja tietysti pipo kun ollaan pohjolassa.

      • mistä niitä saa ?
        AnttiM43 kirjoitti:

        Keski-ikäisenä miehenä kannatan kyllä rajojen rikkomista. Olen esteetikko ja pidän kaikesta kauniista ja usein olen ajatellut miksi mies ei voi pukeutua kauniisiin asuihin niinkuin naisetkin ja miehille kun sellaisia kauniita ei tehdä niin sitten kai pitäisi käyttää naisten asuja.
        Tämän johdosta omaankin pari kaunista silkkistä yöpaitaa joihin voin ainakin iltaisin ja yöllä pukeutua....
        Siis kannatan vahvasti pukeutumisnormien vapautusta näkymättömistä kahleista

        onko ne sellasia hello kitty-tyyppisiä ?, sviddu kun olisi IHQ ! jos ne on sellaisia.

      • ou jee makee
        Miksikö? kirjoitti:

        Siksi, että vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuva on ahdasmielinen ja suvaitsematon sukupuolivähemmistöjä kohtaan eikä halua, että häntä luullaan trans-ihmiseksi. Se olisi ihan kamalaa.

        olen nähnyt miehillä,naisten leniki päällä,ja peruukki vaalea pitkähiuksinen.oli muuten korkokengätkin.oli ihan hauskaa katseltavaa ei minua ainakaan ahdistanut vaikka olen hetero.ja olihan tässä taannoin erkki pohjoiskarjalasta ison talon omistaja pukeutui naiseksi ja meni vielä naisen kanssa naimisiin tv ohjelmassa.olen myös nähnyt naiseksi pukeutuneita miehiä joilla on vielä isot rinnatkin ei sille luonnon oikulle voi mitään jos on rinnat ja kulkuset jalkovälissä ihan normaaleja tyyppejä neki on.on vain luonto antanut paremmat eväät kuin norm mieh mikä se sitten on onko se peräkammarin poika vai mikä.ja toisekseen mitä se kenellekkään kuuluu jos rakkaus kohdistuu samaa sukupuolta olevaan.oli se sitten nainen tai mies.luonto se on joka tikanpojan puuhun ajaa.

      • Thaimaan transut
        ou jee makee kirjoitti:

        http://thaimaan.blogspot.com/2010/11/thaimaa-ladyboy-thaimaa-transvestiitti.html
        on mies, joka pukeutuu naiseksi Thaimaassa. Usein he ovat kauniimpia kuin suomalaiset naiset.

      • Satu-setä

        Kerro, mitä normien ja tapojen rikkominen kertoo ihmisestä.

      • no...
        Satu-setä kirjoitti:

        Kerro, mitä normien ja tapojen rikkominen kertoo ihmisestä.

        kapinallinen, mahdollisesti edelläkävijä. Tuli mieleen se mainos jossa jotain tapahtuu sitten kun miehetkin käyttävät korvakoruja.

      • Heeettkoneeen
        ajanhenkeen kirjoitti:

        kyllä veit sanat suustani.itse käytän kilttiä ja ajan britti autolla ja britti traktorilla.on tietysti museoajoneuvoja molemmat.kun ajan saksalaisella mersulla on natsisaksan koppalakki.ja kun ajan venäläisellä katsilla on koppalakki harmaa punainen rantu ja musta lippa.kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia.tosin kun ajan gm autolla on ihan suhna vaatteet päällä.ja tietysti pipo kun ollaan pohjolassa.

        Paitsi että kiltti on miehen vaate. Se olisi Skotlannissa nopea ja kova turpasauna jos sanoisit skotti miehelle että kiltti on hame.

      • miees kaks-kasi
        Thaimaan transut kirjoitti:

        http://thaimaan.blogspot.com/2010/11/thaimaa-ladyboy-thaimaa-transvestiitti.html
        on mies, joka pukeutuu naiseksi Thaimaassa. Usein he ovat kauniimpia kuin suomalaiset naiset.

        Niin, itsestäni on loppujen lopuksi jännä nähdä mitenkä pitkälle miehet ovat valmiita menemään naisellisuuden suuntaan.Itse miehenä koen että haluan olla maskuliinin, olla ihan oikeasti mies.Se että joku mieheksi itsensä tunnustava haluaa pukeutua mm. hameisiin herättää kysymyksen miksi? pelkkä mukavuus kysymys se silloin ei enään ole vaan kysymys on jostain syvemmästä asiasta.Jokuhan siinä hameessa pitää kiinnostaa että sellaisen vetää päälleen.

        Vaikka, eipä tuo hame ole vielä mitään..onhan miestensukkahousuja,toppeja ja onhan näitä parhaimpia jotka haluavat tukea manboobseja rintaliiveillä....

        Ei siinä mitään, jokainen saa puketua ihan niinkuin haluaa, en vain tajua sitä syvempää ajatusta mutta, eipä minun kaikkea tarvitsekkaan ymmärtää.

      • hajatuksia
        Miksikö? kirjoitti:

        Siksi, että vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuva on ahdasmielinen ja suvaitsematon sukupuolivähemmistöjä kohtaan eikä halua, että häntä luullaan trans-ihmiseksi. Se olisi ihan kamalaa.

        No vaikka olen aika liberaali niin l minä irvistän jos aikuinen mies pistää minihamee ylleen ja pitsi topin harvalle miehelle sellaiset sopii oikeasti.Siihen vielä mustat nailonit niin awot. Jos jokufirma tekee mihen vartalolle suunnattuja hameita jotka on suunniteltu juuri miehelle ja miehenvartalolle ja miehisiksi niin mikä estää? naisten vaatteet on naisten koska ne tehdään naisille ja naisten keholle tämä millainen on naisen keho ja millainen on miehenkeho on biologiaa johon ei tule sotkeutua. Ja johon ei kuulu puuttua. Harva nainen ja harva mies on enää niin sisältä viisas että tietää mitä on naiseus ja mieheys ja arvostaa niitä piirteitä itsessä ja muissa ja tunnustaa erojen tärkeyden. Hirvitää nämä femakko mammat ja tasa-arvo hysteerikot jotka ajaa tätä sukupuolineutraalius asiaa lastenkoteihin ja kouluihin väkisillä. On olemassa lapsiakin jotka haluavat olla sitä sukupuolta johon ovat syntyneet ja toteuttavat sitä automaattisesti niinkuin biologia sanelee.. Heille sitten väkisillä nämä modernit mammat kiskovat mekkoja ja housuja päälle ja ostavat nukkeja ja nallipyssyjä koska herranjesta tasa-arvoa! Tämä individualismi ja nöyryyttäminen on jatkunut liian kauan. Yrittetään korostaa toisen henkisellä ja fyysisellä kustannuksella omaa erikoisuuden tavoittelu egoa hinnalla millä hyvänsä. Tämä trendi on jatkunut jo vuosia ja sen satoa korjataan jo laajalti kun nämä henkiseti ja fyysisestin sairaat itsestään kultuuristaan ja yhteiskunnastaan vieraantuneet kärsivät yksilöt joilla ei ole hajua edes perus elämään kulusta häiriköivät kaikkialla . antakaa poikien olla poikia ja tyttöjen tyttöjä he itse aikuisena kyllä toivottavasti osaavat päättää vetävätkö hameen vai housut ylleen. Toistaan vielä kerrän ihan sama jos aikuinen mies vetää hameen ylleen tai nainen tunkee sukan poksyihinsä. Antakaa lasten olla lapsia älkääkä höyrytkö turhia. Lapset voivat vaurioitua arvaamattomasti aikusten hulluuksista.

      • skirts4men?

        Niinpä, siinäpähän miehet pukekoon hameen jos siltä tuntuu, eikai se ole lailla kiellettyä, vastaantulevat ihmiset saattavat repsahtaa nauruun, mutta jos on todella sillä kannalla et miehet voi pukee hameen, niin sitten se ei varmaankaan haittaa.

      • Selvennystä asiaan
        skirts4men? kirjoitti:

        Niinpä, siinäpähän miehet pukekoon hameen jos siltä tuntuu, eikai se ole lailla kiellettyä, vastaantulevat ihmiset saattavat repsahtaa nauruun, mutta jos on todella sillä kannalla et miehet voi pukee hameen, niin sitten se ei varmaankaan haittaa.

        Tuo nauruun repsahtaminen on vain omissa kuvitelmissasi.Rappahousuissa julkisella paikalla kekkalonti on enemmän säälittävämpää ja naurettavaa.

      • Tai sitten vain
        no... kirjoitti:

        kapinallinen, mahdollisesti edelläkävijä. Tuli mieleen se mainos jossa jotain tapahtuu sitten kun miehetkin käyttävät korvakoruja.

        Mielisairas.

        Uhmakas, teatraalinen, histrioninen.

      • ei 1600-luvulla

        Ja taas jonkun järjenjättiläisen mielestä homoseksuaalisuus on rinnastettavissa pedofiileihin. Tätä myötähäpeän määrää..

      • Syvempi ajatus
        miees kaks-kasi kirjoitti:

        Niin, itsestäni on loppujen lopuksi jännä nähdä mitenkä pitkälle miehet ovat valmiita menemään naisellisuuden suuntaan.Itse miehenä koen että haluan olla maskuliinin, olla ihan oikeasti mies.Se että joku mieheksi itsensä tunnustava haluaa pukeutua mm. hameisiin herättää kysymyksen miksi? pelkkä mukavuus kysymys se silloin ei enään ole vaan kysymys on jostain syvemmästä asiasta.Jokuhan siinä hameessa pitää kiinnostaa että sellaisen vetää päälleen.

        Vaikka, eipä tuo hame ole vielä mitään..onhan miestensukkahousuja,toppeja ja onhan näitä parhaimpia jotka haluavat tukea manboobseja rintaliiveillä....

        Ei siinä mitään, jokainen saa puketua ihan niinkuin haluaa, en vain tajua sitä syvempää ajatusta mutta, eipä minun kaikkea tarvitsekkaan ymmärtää.

        on saada syvälle kakkoseen.

      • miees kaks-kasi
        Syvempi ajatus kirjoitti:

        on saada syvälle kakkoseen.

        Niin, no se - se tuskin on... ja mitä sitten vaikka olisikin.Ei homoissa ei ole mielestäni mitään pahaa tai vikaa.Jos joku rakastaa toista aidosti niin mikäs sen hienompaa.Tuupatkoot sitten vaikka kakkoseen..:D

      • asdasdasdasd
        hajatuksia kirjoitti:

        No vaikka olen aika liberaali niin l minä irvistän jos aikuinen mies pistää minihamee ylleen ja pitsi topin harvalle miehelle sellaiset sopii oikeasti.Siihen vielä mustat nailonit niin awot. Jos jokufirma tekee mihen vartalolle suunnattuja hameita jotka on suunniteltu juuri miehelle ja miehenvartalolle ja miehisiksi niin mikä estää? naisten vaatteet on naisten koska ne tehdään naisille ja naisten keholle tämä millainen on naisen keho ja millainen on miehenkeho on biologiaa johon ei tule sotkeutua. Ja johon ei kuulu puuttua. Harva nainen ja harva mies on enää niin sisältä viisas että tietää mitä on naiseus ja mieheys ja arvostaa niitä piirteitä itsessä ja muissa ja tunnustaa erojen tärkeyden. Hirvitää nämä femakko mammat ja tasa-arvo hysteerikot jotka ajaa tätä sukupuolineutraalius asiaa lastenkoteihin ja kouluihin väkisillä. On olemassa lapsiakin jotka haluavat olla sitä sukupuolta johon ovat syntyneet ja toteuttavat sitä automaattisesti niinkuin biologia sanelee.. Heille sitten väkisillä nämä modernit mammat kiskovat mekkoja ja housuja päälle ja ostavat nukkeja ja nallipyssyjä koska herranjesta tasa-arvoa! Tämä individualismi ja nöyryyttäminen on jatkunut liian kauan. Yrittetään korostaa toisen henkisellä ja fyysisellä kustannuksella omaa erikoisuuden tavoittelu egoa hinnalla millä hyvänsä. Tämä trendi on jatkunut jo vuosia ja sen satoa korjataan jo laajalti kun nämä henkiseti ja fyysisestin sairaat itsestään kultuuristaan ja yhteiskunnastaan vieraantuneet kärsivät yksilöt joilla ei ole hajua edes perus elämään kulusta häiriköivät kaikkialla . antakaa poikien olla poikia ja tyttöjen tyttöjä he itse aikuisena kyllä toivottavasti osaavat päättää vetävätkö hameen vai housut ylleen. Toistaan vielä kerrän ihan sama jos aikuinen mies vetää hameen ylleen tai nainen tunkee sukan poksyihinsä. Antakaa lasten olla lapsia älkääkä höyrytkö turhia. Lapset voivat vaurioitua arvaamattomasti aikusten hulluuksista.

        "No vaikka olen aika liberaali"
        jepjep. :D Viestistäsi oikein paistoi läpi liberaalius. Oletko mielestäsi myös kehitysmaiden lapsia suurilla summilla tukeva hyväntekijä kun laitat 5 senttiä unicefin keräyslippaaseen kaupassa käydessäsi? :D

      • skirts4men?
        Selvennystä asiaan kirjoitti:

        Tuo nauruun repsahtaminen on vain omissa kuvitelmissasi.Rappahousuissa julkisella paikalla kekkalonti on enemmän säälittävämpää ja naurettavaa.

        Ehkä vanahoje ja viisaijje mielestä, mutta en itse ainakaan hameessa menisi kulkemaan julkisesti, helarit rupeaa kikattelemaan niin et lasitkin hajoo

      • pysykää asiassa

        Pitikö homokortti kaivaa tähänkin rättikeskusteluun.

      • On se vaikeata

        Sinähän tässäkin aloit jauhaa homoudesta, vaikkei siitä edes keskustella. Pakkomielle, kenties?

      • Aromaa Marilyn
        miees kaks-kasi kirjoitti:

        Niin, no se - se tuskin on... ja mitä sitten vaikka olisikin.Ei homoissa ei ole mielestäni mitään pahaa tai vikaa.Jos joku rakastaa toista aidosti niin mikäs sen hienompaa.Tuupatkoot sitten vaikka kakkoseen..:D

        No ite kyl haluun kakkoseen ilman rakkauttakin. Tälläsenä baariMikkona se ei oo ees vaikeeta.

      • 8+1

        Sulla on mennyt käsitteet sekaisin. Homot, pedofiilit ja piilohomot miehet, joilla on pitkä tukka ja koruja ja jotka ovat olevinaan niin äijää.

    • 4+8

      Muutos vaatii aina edelläkävijöitä. Historiassa on selvästi nähtävissä kuinka muutosta haluavia laitetaan jopa vankilaan sen takia, että he haluavat yhteiskuntaan muutosta tavalla tai toisella. Monet ihmiset kokevat erilaisuuden uhkakuvana. Suurin asenteellinen muutos olisi, jos saisimme toiset ihmiset arvostamaan ja kunnioittamaan toisenlaisia ihmisiä.
      Olen itsekkin huomannut, että nainen olla miehinen ja silloin nainen on vain hieman poikamainen. Miehen ei tarvitse laittaa muuta kuin punaista päälleen, niin johan alkaa kerätä kummaksuvia katseita.

      • 7+2

        "Miehen ei tarvitse laittaa muuta kuin punaista päälleen, niin johan alkaa kerätä kummaksuvia katseita."

        Tjaa-ah, ei se kyllä ihan niin ole että pelkkä punainen keräisi kummia katseita. Punaisia päällystakkeja on ollut iät ja ajat. Joku pinkki alkaa mennä mauttomuuden ulkopuolelle.
        Sama juttu vaikka jossain neuleissa tai collegeissa punainen on väri joka ei herätä heti homomielleyhtymää, toisin kuin jos kerrot että käytät punaisia pitsialuspöksyjä.

        Pakko kyllä ihmetellä teidän vähemmistöjen hinkua kunnoituksesta ja arvostuksesta. Te olette mitä olette, arvostuksenne ja kunniotuksenne saatte parhaiten kaltaisiltanne, mitä te sitä muilta kerjäämällä kerjäätte? En minäkään niitä teiltä ole kerjäämässä. Missä on oma arvostuksenne ja itsekunnioituksenne?

      • sukkisobsessio
        7+2 kirjoitti:

        Pinkki on ollut miesten klassisessa, jopa konservatiivisessa, pukeutumisessa suosituimpia värejä vuosikaudet varsinkin pukupaidoissa ja solmioissa.

        En suosittele kenellekään tanssimista kaikkein umpinaisimmassa tynnyrissä kasvaneiden pillin mukaan.

      • On koettu

        Sen verran on pinkinvärisissä satiini ja pvc mekoissa "tuolla ulkona " kuljeskeltua,että ei niitä muita voi vähempää kiinnostaa millaisissa kamppeissa kulkee.

      • En oo
        sukkisobsessio kirjoitti:

        Pinkki on ollut miesten klassisessa, jopa konservatiivisessa, pukeutumisessa suosituimpia värejä vuosikaudet varsinkin pukupaidoissa ja solmioissa.

        En suosittele kenellekään tanssimista kaikkein umpinaisimmassa tynnyrissä kasvaneiden pillin mukaan.

        ikinä eläissäni pinkkiä paitaa päälleni laittanut, enkä laita!!!

      • hajatuksia

        Muutos ei aina ole parempaan ja kehitystä...

      • ..........
        En oo kirjoitti:

        ikinä eläissäni pinkkiä paitaa päälleni laittanut, enkä laita!!!

        Kiitos, että jaoit kanssamme tämän tärkeän tiedon.

      • Kulttuurin mielivalt
        sukkisobsessio kirjoitti:

        Pinkki on ollut miesten klassisessa, jopa konservatiivisessa, pukeutumisessa suosituimpia värejä vuosikaudet varsinkin pukupaidoissa ja solmioissa.

        En suosittele kenellekään tanssimista kaikkein umpinaisimmassa tynnyrissä kasvaneiden pillin mukaan.

        Pinkistä sen verran, ettei se ole ollenkaan ollut "tyttöjen väri" ennen kuin moderni teollisuus ja markkinointi alkoi tehdä siitä prinsessa-barbi-my-little-pony höttöä. Päinvastoin ennen oltiin sitä mieltä, että tytön pitää olla viileän rauhallinen ja hillitty, eikä käyttää jotain "kiihkeätä" väriä, kuten vaaleanpunaista. Purppurat ja punaiset ylipäätään olivat vallan ja mahdin symboleja - eivät naisten, joilla valtaa ei ollut joitain yksittäisiä hallitsijoita lukuun ottamatta.

        Yleensä ottaen voidaan sanoa, että pinkki kuuluu pienten lasten mielestä sarjaan nätit värit. Myös muut kirkkaat värit ja pastellit kuuluvat niihin. Rumia värejä ovat (kakan) ruskeat, (kuran) harmaat ja muut. Mutta ei aikaakaan, kun käsitykset ovat jo sukupuolittuneet, kun lapsi on tiedostanut sukupuolensa ja sukupuolten erot. Sitten käsitykset sanelee sukupuolittunut kulttuuri. Jos kaikkialla miehet käyttäisivät pinkkiä ja naisilla näkyisi tummansinistä, pikkupoika ei suin surminkaan panisi tummansinistä päällensä, vaan pinkkiä, koska hän on poika.

    • Itse näen koko sukupuolisuuden eräänlaisena mosaiikkina, jossa itse kussakin meistä on monenlaisia osasia. Miksei se voisi heijastua pukeutumiseenkin.

      Onhan se toki niin helppoa, ja tylsää, tyytyä siihen mitä nyt miehen perussettiin kuuluu. Jos se on se mitä haluaa, niin asia on ihan ok. Toiset taas haluavat kikkailla ja etsiä omaa olemustaan vastaavaa tyyliä, ja sekin on ihan ok.

      Turha täällä on peräänhuudella lupaa tehdä näin tai noin ja turha täällä on yrittää pakottaa ketään mihinkään sukupuolimuottiinkaan.

      Veikko Lavi kiteytti asian hyvin:"Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä..."

    • Nimimerkkkki

      Minusta vaatteet pitäisikin olla myynissä vartalotyypin ei sukupuolen mukaan.

      • johan on markkinat

        Suurinta osaa naisista varmaankin ihastuttaisi penkoa hepeniä miesten rytkyjen seasta. Ja suurin osa miehistä olisi vaatekaupoissa riemuissaan joutuessaan hiplaamaan hepeniä etsiessään jotain eräpukua.

        Vaatteisiin ei ole merkitty kieltolappuja, että ne ovat vain miehille tai vain naisille. Niinpä ihmetyttää, mikä vaikeus teillä on mennä ostamaan haluamaanne osastoilta, joilta kaikkein todennäköisimmin niitä löydätte.

        Jos vaikkapa mihihameita ei ole miehen vartalotyypille, ei auta muu kuin teettää. Ompelijoita on olemassa.

      • seksistisika
        johan on markkinat kirjoitti:

        Ompelijattaria.

        Ja oikeita vaattureita.

    • talvitakki2

      Ei pukeutumisnormeista tarvi välittää. Itse pukeuden muuten kuten normaali mies, mutta käytän monesti naisten takkeja. Omistan mm. muutaman naisten tekonahkatakin ja viime talvena suosiossa olleen Onlyn mustan parkatakin :) Paras takki mikä mulla on ikinä ollut, hyvännäköinen, lämmin ja korkee tuulelta suojaava kaulus. Plus tytöt kattelee paljo enemmä ku käyttää naisten takkia, useimmat aika kiinnostuneen ja uteliaan näköisinä.

    • raimoreipas12345

      Ei ihmisen tarvitse elää normien vankilassa, vaikka nuo normit usemmiten kuitenkin henkistä suojaa takavatkin,, mut pirun tylsää se on. Olen mies keski-iässä, viikonlopulla pukeuduin nahka-asuun, takkiin ja housuihin, laiton kohtuullisen paksukorkoiset, mut korkeakorkoiset nilkkurit jalkaan, kovin sieväkin kampaaja nainen helsinkiläisessä olutravintolassa innosti minua teettämään pitkän kietaisunahkahameen, ja muuten aion teettääkin - olemme olleet sittemmin viestiyhteyksissä!! En ole homo, mut annan oudolle sisäiselle halulleni valtaa, miksi en ..kivaa on, suosittelen! ..en koe loukkaavani ketään!

      • 18+17

        Mies ei saa pukeutua nätisti. Vaikka pukeutuisin miehen vaatteisiin, mutta jos pukeudun nätisti, niin siitä saa heti homon leiman. Silti pukeudun mieluummiin kauniisiin vaatteisiin kuin virttyneisiin maastohousuin ja iänikuisiin harmaisiin miesten kävelykenkiin.

      • Ei voi vähempää kiin
        18+17 kirjoitti:

        Mies ei saa pukeutua nätisti. Vaikka pukeutuisin miehen vaatteisiin, mutta jos pukeudun nätisti, niin siitä saa heti homon leiman. Silti pukeudun mieluummiin kauniisiin vaatteisiin kuin virttyneisiin maastohousuin ja iänikuisiin harmaisiin miesten kävelykenkiin.

        Taitaapi riippua siitä, missä asuu. Joissain paikoissahan suunnilleen ainoaa sallittua musiikkiakin on Janne Tulkki, Antti Huovila ja Matti ja Teppo.

      • 17+5
        Ei voi vähempää kiin kirjoitti:

        Taitaapi riippua siitä, missä asuu. Joissain paikoissahan suunnilleen ainoaa sallittua musiikkiakin on Janne Tulkki, Antti Huovila ja Matti ja Teppo.

        Tuo on totta "Ei voi vähempääkin" mitä sanoit. Jossain suurissa kaupungeissa voit pukeutua kuten haluat, mutta jos menet jos menet johonkin em. musiikin valta-alueelle, niin siellä on vallalla edelleen tiukat sukupuolinormit. Naisella on pyykkärin huivi otsalla ja miehellä jalaksen turvasaappaat ja tarjoustalon verkkarit.
        Siellä katsotaan pitkään, jos päällä ei ole sen kummalisempaa kuin Guess farkut ja SuerDry huppari. Olet heti ufo, saatika jos pukisit päälesi jotain radikaalimpaa kuten vaikka hel-looks sivuilla.

    • 12+18

      Vaatteet eivät todellakaan ole vain vaatteita. Transsukupuoliset viimeistään todistavat, etteivät ne ole merkityksettömiä kehon peitteitä.

      "Aikojen saatossa" on ehkä vähän vahvasti sanottu. Nykyiset sukupuolittuneet muotikäsitykset eivät ole paria sataa vuotta vanhempia. Yläluokkainen mies sai varsinkin ennen 1800-lukua koreilla, käytti ihonmyötäisiä sukkia, sukkiksia, puuteria, peruukkia, hienoja kankaita ja pitsejä oli kauluksissa ja hihansuissa. Toki silloinkin oli sukupuolilla oma muotinsa. Korkokengätkin ovat alun perin miehen kengät, koska mies tarvitsi niitä ratsastuksessa ja naisten jalat olivat erittäin runsaiden hameiden alla piilossa.

      Nykyään saa aika vapaasti ilmaista itseään pukeutumisella. Toisaalta jos mitään sovinnaisuuksia tai sääntöjä ei olisi, kenelläkään ei olisi mitään syytä rikkoa tai haastaakaan niitä. Pukeutuminen olisi pelkkää luonnonvoimilta suojautumista. Kyllä olisi hauskaa.

    • housutjalkaan

      Osta pentele skottihame. Kotona piilossa pidä vaikka kukkamekkoa ja päähän vedä vaikka sukkahousut. Senkin akka.

      • Miksi piilotella kukkamekkoa? Se on paljon kauniimpi kesäisellä torilla kuin lukkojen takana sisällä. Torilla muutkin pääsevät ihailemaan kukkakuosia, mikä taas kotosalla ei hevin onnistu.

        Jos haluat piiloutua torillakin harmaamustaan, tee se. Mutta älä käskytä muita!

      • 19+16

        Tarkistitko että poninhäntäsi ja kaulakorusi ovat suorassa noin kiihkeän kirjoituksen jälkeen.

      • Heh-hee!
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Miksi piilotella kukkamekkoa? Se on paljon kauniimpi kesäisellä torilla kuin lukkojen takana sisällä. Torilla muutkin pääsevät ihailemaan kukkakuosia, mikä taas kotosalla ei hevin onnistu.

        Jos haluat piiloutua torillakin harmaamustaan, tee se. Mutta älä käskytä muita!

        Kukkamekko ja karvaiset sääret, mikä herkullinen yhdistelmä. Kun sen vielä maustaa kaljamahalla, rastatukalla ja napaan ulottuvalla parralla. Siinä vasta silmäniloa, jee

        Ehkä se skottilainen kansallispukeutuminen olisi sittenkin kauniimpaa katsottavaa, eh?

      • torstai
        Heh-hee! kirjoitti:

        Kukkamekko ja karvaiset sääret, mikä herkullinen yhdistelmä. Kun sen vielä maustaa kaljamahalla, rastatukalla ja napaan ulottuvalla parralla. Siinä vasta silmäniloa, jee

        Ehkä se skottilainen kansallispukeutuminen olisi sittenkin kauniimpaa katsottavaa, eh?

        Ponihäntääkin on miehet käyttänyt,iät ja ajat ja hiuksia värjäilty,koruja lukuunottamatta...Siis miksei samantien vaatetuskin vaihtoon..

      • Heh-hee! kirjoitti:

        Kukkamekko ja karvaiset sääret, mikä herkullinen yhdistelmä. Kun sen vielä maustaa kaljamahalla, rastatukalla ja napaan ulottuvalla parralla. Siinä vasta silmäniloa, jee

        Ehkä se skottilainen kansallispukeutuminen olisi sittenkin kauniimpaa katsottavaa, eh?

        Eiköhän se kukkamekon käyttäjä siisti myös karvansa. Kokonaisuus ennen kaikkea!

    • Yritetään ymmärtää

      "vaatteet on vain vaatteita"

    • Lil-Woman

      Hmm täytyypä laittaa tänne jotain kun kerrankin asiallinen keskustelu.

      Olen nuori nainen ja jostain syystä käytän miesten farkkuja. Oletteko koskaan pysähtyneet naisten vaate osastolle ja oikeasti katsoneet niitä hirvityksiä mitä naisen normien mukaan pitäisi käyttää? Ensinäkin naisten farkut on helvetin epä mukavat, Jalat pitää olla ihan tikut että ne hirvitykset mahtuu jalkaan,. Joissain farkuissa perse kohta on nostettu niin että kävellessä sellaiset jalassa sattaa tehdä vähän kipeää. Pitääköruveta anorektikoksi ennekuin voin pitää naisten farkkuja??
      Miesten farkut mukavat jalassa ja vaikka sitten leimattaisiin lesboski niin ei siitä tarvi välittää, Pysyypähän kaikkein pervoimmat ukot kaukana.

      Joskus käytän jopa miesten boxereita jos olen kotosalla ja kerran joka exä sanonut että ne on sexyt mun päällä.

      • Boksereita naisille!

        Osuipas silmään viestisi :D Itse olen etsiskellyt naisellisia bokserimallin alushousuja, koska ne olisivat oikeasti mukavampia käyttää kuin naisten hengettömät pitsit, joka vakoon tunkevat ja peffan paljastavat hipsterit tai mummon laihdutusvyötärö-jätit. Olen aidosti sitä mieltä, että sellaiset olisivat kivan näköiset jalassa, mutta koska en mistään ole järkevällä hinnalla ja vaivalla löytänyt naisten kuosilla, pitää kai mennä sinne miesten osastolle pian...

    • JTT

      Juu sulle hame ja naisille sepalus alushousuihin.

      • aewrfwer

        Tai koska naisella bosaa ja miehellä vain nolla niin seuraava rintsikkaerä olkoon sulkupuoleton eli kenties tuosta välimaastosta: semmoset joisson tilaa vaan yhelle keskellä rintaa olevalle bosalle. Tai koska miehellä on pussit ja kalu eikä naisella kumpiikaan niin semmoet pokserit joisson tilaa vain joko kalulle tai pusseille. Eikoo kätevää tämä sukupuoleton/ kakineuvoisten vaatettaminen? Shenalke-vaatteitahan ne oikeestaan onkin, hehe

      • dfghdfthdf
        aewrfwer kirjoitti:

        she-male vaatteita tarkoitin, tai mitä koon ne katoyat kans..

    • ---

      mitens se piisiki meni.. vaatteet...on mun aatteet.

    • Siinämielessäkylläki

      Jokainen voi pukeutua tekojensa mukaan!!!!

    • asdfvasdf

      En tiiä juuri muita sukupuolettomia ihmishahmoja kuin tikku-ukot. Heille passaa semmoset sukupuolettomat vaatteet

      • Hah.

        sanohaan sen jo nimi että ukko se on.

    • vääjäämättä

      Ihmisrodun loppu alkaa häämöttää.

      • #¤%&"#¤%

        vääjäämättä. Ei ihmisrotu siihen lopu jos rekkalesbo "kutsuu" naisia lapikkaat jalassa.

    • euroqueen

      Vaateteollisuus suosii perinteistä etikettiä eli vaatteita ei oikeastikaan saisi käyttää ihan miten sattuu ja sitä sitten kutsutaan punkkariksi, joka ei piittää vaateteollisuuden antamista ohjeista. Vaateteollisuus johtaa vaatekauppoja ja omalla tavallaan määrää nämä pukeutumisen perusasiat, kuten vaatekappaleiden käytön. Sitten taas toisaalta vaatekaupat on täynnä erilaisia vaatemallistoja, että vaateteollisuus ei todellakaan suosittele mitään uniformutyyliä, vaan perustuu hippiliikkeen aatteisiin, että kauniita vaatteita ja erilaisia vaatteita, mutta perusasiat kuuluu olla oikeinpäin, eikä väärinpäin. Hullut ja osaamattomat on sitten erikseen, että jos on mieleltään aina alle 3-vuotias, ettei ole edes vaatekappaleilta vielä oppinut, niin se on tyhmän näköistä.

      Vaatetuksen perusoppeihin kuuluu juuri niiden vaatteiden opettelu.

    • Huhheijaavaan

      Vai hameeseen.. Mies? No, kaikin mokomin jos siltä tuntuu.

      Oma mies onneksi vielä sattuu vannomaan tämän ah niin tylsän ja perinteisen "ahdasmielisen" pukeutumisen nimiin.

      • E iKulttuurin Raisk.

        Homot pitävät ovat näin ahdasmielisiä, etteivät hyväksy terveitä pukeutumisnormeja, millä Suomen menestys ja hyvä maine on rakennettu. Nyt tällä homo-aikakaudella olemme kaikilla alueilla syöksykierteessä, Suomi tippuu joka tilastolla, ei todellakaan ole leikin asia miten elämme.

      • Kulttuuria kerraksee
        E iKulttuurin Raisk. kirjoitti:

        Homot pitävät ovat näin ahdasmielisiä, etteivät hyväksy terveitä pukeutumisnormeja, millä Suomen menestys ja hyvä maine on rakennettu. Nyt tällä homo-aikakaudella olemme kaikilla alueilla syöksykierteessä, Suomi tippuu joka tilastolla, ei todellakaan ole leikin asia miten elämme.

        Ettäkö Suomen menestys ja hyvä maine on rakennettu jollain meille ominaisella pukeutumisella? Ei hyvää päivää. Kyllä se on rakennettu siitä huolimatta.

        Homouden kanssa tällä keskustelun aiheella ei ole mitään tekemistä.

    • Trendejä

      Miesten muoti maailmalla

      http://www.amok.ch/de/webshop_products.php

      http://www.independent.co.uk/news/world/europe/stockholm-male-train-drivers-get-around-shorts-ban-in-hot-weather-by-wearing-skirts-8650585.html

      http://www.shifteast.com/unisex-fashion-the-mens-skirt-boom/

      Suomessa on perinteisesti asenne, jossa miehet pakotetaan pukeutumaan jollain tavalla. He itse painostavat toisiaan ja pakottavat toiset samaan "hyväksyttyyn" muottiin. Se sama yhteisöpaine on hajoamassa naisten keskuudesta. Miehet pitävät kiinni vanhentuneista asenteista, kyseenalaistamatta miksi he tekevät niin.

      Jos joku haluaa pukeutua vaikka toisen maan trendin mukaan, niin nämä ahtaassa kasvaneet päättelevät että " se on erilainen". Niin, mitä sitten? Onko se hyvä vai huono? Vähentääkö se "mieheisyyttä" jos laittaa skotti tyylisen miesten hameen päälle?

      ps. laittakaa villahousut alle jos käytätte talvella hametta.

      • fiini juttu

        Trendejä:lle

        Aivan tosissaako linkkailet homomiesten suurelta osin hallisteman muotimaailman kynästä syntyneiden yksittäisten muotinäytösten homo-metro-seksi asusutukseen tulevana trendinä "maailmalla"?

        Nämä samaiset homoseksuaali-disainerit ja muodin vaikuttajat ovat myös lobanneet poikamaisen laihat naismannekiinit, joka ei suinkaan vastaa keskivertoa heteromiehen makua eikä myöskään vastaa lainkaan naisten todellista monenkirjavaa ja mielyttävää kehojen vaihtelevuutta.

        Eläköön se miesten ja naisten ero, myös ulkoiselta habitukseltaan. Olkoot miehet miehiä ja naiset naisia.

      • Trendejä
        fiini juttu kirjoitti:

        Sä hyväksyt erilaisuuden mutta et kuitenkaan...?

        Elä ja anna elää.
        Ei sun ole pakko pukeutua muuhun kuin itse valitsemiisi vaatteisiin.

      • Myyty nainen

        Tuo mies tuolla AMOK:in sivuilla, jolla ruskeassa paidassa punainen ympyrä ja jalassa ruskea vekkihame... http://www.amok.ch/de/webshop_details.php?ArtNr=111039&Farb=10 saisi minulta välittömän treffikutsun! Enkä ole pukeutumistyyliltäni tai sukupuoliselta suuntaumukseltani poikkeava. Se hame oli vain tosisöpö ilmestys .D

      • Neiti Söpö
        Myyty nainen kirjoitti:

        Tuo mies tuolla AMOK:in sivuilla, jolla ruskeassa paidassa punainen ympyrä ja jalassa ruskea vekkihame... http://www.amok.ch/de/webshop_details.php?ArtNr=111039&Farb=10 saisi minulta välittömän treffikutsun! Enkä ole pukeutumistyyliltäni tai sukupuoliselta suuntaumukseltani poikkeava. Se hame oli vain tosisöpö ilmestys .D

        Niin saisi minultakin treffikutsun. Hame voi olla kaunis miehenkin yllä, kyllä. Ei tarvitse aina tuoda keskusteluun kukkamekkoja. Vaan eihän dorkat muuta osaa kuin mollata toisia.

      • Myyty nainen
        Neiti Söpö kirjoitti:

        Niin saisi minultakin treffikutsun. Hame voi olla kaunis miehenkin yllä, kyllä. Ei tarvitse aina tuoda keskusteluun kukkamekkoja. Vaan eihän dorkat muuta osaa kuin mollata toisia.

        Niinpä. Hameidenkammoksujat näkevät aina sielunsa silmin sen niittykukkakuvioisen hellemekon ja olkihatun. Mutta kuka on sanonut, ettei maskuliinisia hameita voisi tehdä? Maailma on kuoseja ja detaljeja pullollaan.

      • fiini juttu
        Trendejä kirjoitti:

        Sä hyväksyt erilaisuuden mutta et kuitenkaan...?

        Elä ja anna elää.
        Ei sun ole pakko pukeutua muuhun kuin itse valitsemiisi vaatteisiin.

        Trendejä:lle

        Niin, tämä on oma mottoni: Eläköön se miesten ja naisten ero, myös ulkoiselta habitukseltaan. Olkoot miehet miehiä ja naiset naisia.

        Lisäyksenä. Edellisen makuni & ihmisyyskuvani ja kantani vuoksi metroseksi-homo-lesbo-lookit joissa miehisyys tai naisekkuus transformoidaan alkuperästään muuksi ei vastaa näkökulmaani eikä arvomailmaani. Pidän omani.

        Toisaalta molemmille sukupuolille löytyy erilaisia asuvariaatioita, jotka ovat samalla omaa sukupuolta vastaavia. Toki naisille runsaamin ja se sopii hyvin näin miehen silmään ;-).

        Ps. Itseeni ei muuttuvat tuuliviiri-trendi-lobaukset vaikuta. Vielä vähemmän mikäli on kyseessä hälventää ja sekoittaa sukupuolien eroja.

        PsS. Vain hetki sitten oli muotia pienet ja / sekä kaarevat aurinkolasit. Nyt rahaa tekevät trendin lobbaajat ovat tuoneet takaisin liki naurettavat 70-80-lukuiset suuret TV-ruudut ja massat oitis juoksevat niiden perässä ajatellen olevansa trendikkäitä tai vain koska pitää seurata massoja.

        Tuuliviirit ovat ideaaleja rahastettavia trendeillä fyrkkaa tekeville ;-)

        Osa menee vielä pidemmälle ja hakeutuu jopa plastiikkakirurgin veitsen alle trendejä seuratakseen...uutta trendiä odotellessa...

    • Hame on naisen vaate

      Ei Juma!
      Kyllä minä olen mies enkä rupea naisten vaatteissa kekkuloimaan. Miksi sukupuolineutraaliutta pitäisi väkisin ruveta suosimaan ja miksi sen pitäisi aina olla mies joka muuttaa, nytkin tuota pukeutumista? Eläköön se pieni ero! Jokainen voi olla sitä mikä hyvältä tuntuu. Jos haluaa olla äijä niin miksi hänen tyylinsä kyseenalaistetaan? Eihän eläinmaailmassakaan naarslinnut ole vaatimassa että urokset eivät saa olla komeita!

      • KALLE KELLO

        mene sanoon se skoteille

      • Ihan yhtä hyvin
        KALLE KELLO kirjoitti:

        mene sanoon se skoteille

        sen voi sanoa homoille. Herkästi ja verisesti loukkaantuvia ovat molemmat. Parempi taitaa olla että jättää sanomatta ja koko asian huomiotta, sama pätee naisiin jotka haluavat miestä muuttaa. Antaa niiden kalkattaa, aikansa saavat kulumaan paremmin eivätkä ole tuhlaamassa kaikkia olevia ja tulevia rahoja shoppaillessa.

      • VAI AINA MIES...

        Vai että "aina mies, joka muuttaa pukeutumista"! Onko sinulla silmät päässä. Naisille on vuosikymmenet ollut sallittua pukeutua "miesten vaatteisiin", mutta ei päinvastoin. Housut ovat naisella OK, mutta eivät suinkaan olleet vielä muutama vuosikymmen sitten. Nainen voi näyttää miltä hyvänsä, Suomessa jopa täysin jätkämäisen karulta, mutta miehen koreuteen kiinnitetään negatiivista huomiota. Tässä asiassa ei lainkaan toteudu tasa-arvo eikä valinnan vapauden tasapuolisuus.

        Miehet joutuvat olemaan perinteiden pakkopaidassa; naisille sallitaan mikä tahansa. Silti naiset ruikuttavat jotain kulttuurin alistavia pakkoja!

      • Makutuomari?
        Ihan yhtä hyvin kirjoitti:

        sen voi sanoa homoille. Herkästi ja verisesti loukkaantuvia ovat molemmat. Parempi taitaa olla että jättää sanomatta ja koko asian huomiotta, sama pätee naisiin jotka haluavat miestä muuttaa. Antaa niiden kalkattaa, aikansa saavat kulumaan paremmin eivätkä ole tuhlaamassa kaikkia olevia ja tulevia rahoja shoppaillessa.

        Oletko ihan varma, että homo loukkaantuisi siitä, mitä mieltä sinä olet hänen vaatemaustaan?

    • jossain saa, ei joss

      Naiset saa pukeutua Suomessa, miten haluavat.
      Miehet arabimaissa mutta naiset ei

      • 13+18

        Niin, ja miehet arabimaissa pukeutuvat liehuvaan mekkoon, naiset Suomessa pitkiin housuihin. Noin se on kun oma tahto toteutuu))).

    • KALLE KELLO

      Senkus vedät niskaasi mitä tykkäät/haluat, ei sitä ole laissa kielletty. Jos joku gateroi sinut homoksi/lesboksi/transuksi/muuten vaan hulluksi, niin anna luulla. Itsepä tiedät parhaiten. Miksi ihmisillä on niin vahvasti iskostunut yläkertaan, että "mitä muut minusta ajattelevat", oli kyse sitten mistä tahansa. Kyllä näitä v****joita on maa pullollaa, ja nämä on juuri niitä huonon itsetunnon omaavia, jotka ei uskalla revitellä vaikka mieli tekisi. Anna palaa, ja ole sellainen kun olet äläkä yritä esittää "hienompaa"

      • ............

        kategorisoi

    • jossain saa, ei joss

      Suomessa saa pukeutua miten haluaa,varsinkin naiset, arabimaissa vain miehet

    • MiesHamosessa

      Pidän naistenvaatteita lähes aina kotonaollessani päällä. Ne tuntuvat mukavilta päällä ja ovat esteettisestikin miellyttäviä. Ulkona ko.vaatteiden pitäminen kohdallani on sitten vaikeampi asia. Olen toki useampiakin kertoja ollut kaupungilla naistenvaatteissa, mutta silloin olen meikannut ym."naisistanut" itseäni, jotta ristiriita vaatteiden ja fyysisen olemuksen välillä ei olisi suuri. Minulla on pitkät, puoliväliin selkää ulottuvat hiukset ja muutenkin kohtuullisen feminiininen olemus, mutta siitä huolimatta en halua tulla kohdelluksi naisena, koska en kuitenkaan koe itseäni sellaiseksi. Joten, jos haluan mennä ulos naistenvaatteissa, minun täytyy muuttua sellaiseksi mitä en oikeasti ja todella ole, ja se tuntuu erittäin kiusalliselta. Haluan, että minua pidetään miehenä, vaikka pidänkin naistenvaatteita. Ristiriita on siinä, että jos nykyisin mies pitää naistenvaatteita, kyseessä ei voi olla oikea mies vaan jonkinlainen, naista leikkivä pelle tms. Siksi en ole enää aikoihin julkisesilla paikoilla ollut naistenhepeneissä. Jos toisaalta menisin naistenvetimissä mutta meikkasmattomana yms. niin sitten alkaisi tuijottelu ja arvuuttelu että mikähän tuokin nyt sitten on: lintu vai kala. En todellakaan ole henkilö joka haluaa herättää huomiota liikkuessaan, on ihmisiä jotka eivät siitä välitä, mutta en kuulu heihin vaan tunnen itseni siinä tilanteessa hyvin kiusaantuneeksi. Toivottavasti vielä tulee (lähiaikoina) aika, jolloin ihminen saa ilman tuijottelua yms. pukeutua miten lystää, eikä se aiheuta kiusallista huomiota.

      • der Spiegel

        "ja ovat esteettisestikin miellyttäviä."

        Minusta ei ole oikein kovin mieltäylentävää katsoa peilistä karvaista ja turvonnutta juoponnaamaa missään kukkamekoissa. Siksi jätän suosista naisille sen.

        Suosittelen sinullekin samaa...

      • faktatiski
        der Spiegel kirjoitti:

        Karvainen ja turvonnut juoponnaaman ei ole mieltäylentävä näky, oli vaatteet millaiset tahansa.

      • HienoHame

        Kyllä naisten vaatteita ovat paljon hienompia kuin miesten. Suunnitellaanko miesten vaatteeita naisten vaatteiden vastakohdaksi? Jos naisten vaatteissa on hienoja yksityiskohtia, ovat tiukat ja seksikkäät, niin miesten vaatteet ovat yksinkertaisia, huonosti istuvat ja tylsät. Naiset ovat paremmannäköisiä, heillä on kaunistava meikki ja hienommat kampaukset, ei ole mikään ihme että mies haluaisi koittaa naisten ulottuvuuksia. Kotona on joskus hame ja korkokengät mutta ulos en lähtisi. Huomattavasti pienempi erovaisuus herättää jo niin paljon huomiota. Näinä vaikeina ja tiukkoina aikoina ihmisten suvaitsevuus on kärsinyt, ja voisi käydä huonosti jos mies liikkuisi hameessa yöelämässä. Yhdyn toiveeseen suvaitsevammista ajoista, olisi jokaiselle mukavampi asua siinä yhteiskunnassa

    • kukkelikuu4

      Mikä nykymaailmaa vaivaa? Kaikki pitäisi tasapäistää. Mitään velvollisuuksia ei saisi olla, oikeuksia sen sijaan senkin edestä. Ja vai vielä että miehen pitäisi pukea hame päälle. Ei hyvää päivää. Siitä sitten vaan. Mutta ole valmis muiden reaktioihin. Sillä se ei vaan ole normaalia. Vaatteet on vaatteita, mutta pukeutumisella voi viestiä. Jos mies haluaa pukea rintaliivit, sukkahousut ja hameen, se kertoo aika paljon. Enemmän kuin tuhat sanaa.

      • faktatiski

        "miehen pitäisi pukea hame päälle."

        Ei pidä, mutta sen pitäisi olla mahdollista ilman kanssaihmisten paheksuntaa, tuijotusta tai muuta typerää käytöstä.

    • Just näin..

      No vedä vaikka naapurin miehen tangat jalkaa jos siltä tuntuu!!

      Mistä näitä alotuksia oikee satelee!?!?

    • vitut nimimerkistä

      vaatteet ei ole aatteet:lle sanosin että josko et ole transu niin sitten sulla ei tasan ole kaikki lepakot tapulissa. vaatteet ja pukeutuminen yleensäkin kertovat millaine n ihminen yleensäkin on. ja kun väität että hame on mukavampi kuin ahtaat ja huonosti istuvat housut, niin kokeileppa joskus mennä asiansa osaavatn vaatemyyjän palveltavaksi. saatat yllättyä miten mukavalta tuntuu luopua siitä "rippikoulupuvusta" ja alkaa käyttämään istuvampia vaatteita. tosin joudut ehkä siitä "riemusta" maksamaan hieman suolaisemman hinnan mutta väittäisin että olet tyytyväisempi kuin mitä ikinä voisit olla kulkiessasi miehenä hameissa. paitsi tietenkin josko olet transu tahi hinttarin morsian. josko minä olisin yritysjohtaja ja tulisit hameeseen pukeutuneena miehenä minulta töitä kysymään niin saisit olla onnellinen josko en tilaisi paluumatkallesi sitä kyytiä jossa pari kaapin kokoista kaveria tulee sinua hakemaan "pitkähihaisen" paidan kera ja antavat sinulle turvallisen kyydin turvalliseen pehmustettuun pyöreään koppiin jossa et varmasti kolhi itseäsi enempää etkä pääse nurkkaan tarpeillesi.

      Pienenä vinkkinä. otahan nyt ne lääkkeesi ja jatkossa säännöllisesti kun ovat tainneet jäädä muutamaan kertaan ottamatta. sen jälkeen menet kiltisti pitkällesi ja odotat että ne alkavat vaikuttaa jonka jälkeen voit uudestaan tuumia tätäkin asiaa jolloin huomaat miksi ne pillerit kannattaa ottaa ajoissa kuten siinä reseptissä sanotaan.

      • Kuju48

        Tuntuu olevan aika ahdasmielinen tuo sinun ajatusmaailmasi. Mitä hittoa se sulle kuuluu jos joku pukeutuu vaikka perunasäkkiin.
        Ymmärrätköhän sinä rassukka ollenkaan mitä on transvetismi. Ihmiset jotka haluavat pukeutua toisen sukupuolen vaatteisiin ovat ristiinpukeutujia tai crossdresseritä lontoon kielellä ja ovat ihan puhtaita heteroita suurimmaksi osaksi.
        Pukeutuminen on heille se juttu.
        Mutta pidä sinä vaan niitä kusen polttamia flaneli kalsareitasi ja ole onnellinen

      • KALLE KELLO

        Lepakoillakin on enemmän älliä päässä kuin sinulla

      • 1+11

        Aika monissa maissa miesten vaate on nykyisinkin hame, esim. skottilainen kiltti, arabien liehuhelmakaavut, fidziläisten poliisien virka-asu, luonnonkansojen lannevaatteet, muinaisen Kreikan ja Rooman toogat ja tunikat. Housut taas ovat olleet eskimo- ja haareminaisten vallitseva asu. Yöpaita on ollut kummankin sukupuolen yöasu (ainakin niissä piireissä, missä yleensä pukeuduttiin) ja pyjama vasta aika myöhäinen keksintö. Hameen mukavuus etenkin lämpimässä on eittämätön; vastalauseita synnyttää lähinnä asenne. Kylmillä ilmoilla taas pitkät housut ovat ykkösasu. Onneksi nykyisin sallitaan turvallinen ja lämmin pukeutuminen molemmille sukupuolille, vielä 60-luvulla tyttöjä vaadittiin koulussa esiintymään hameissa lukuunottamatta urheilupäiviä.

    • Naisena olen Suomessa aina voinut pukeutua miten haluan. Liituraitapuku, paitapusero ja silkkisolmio on kuulunut aina välillä työasuihini. Kukaan ei ole epäillyt seksuaalista suuntautumistani sen vuoksi.

      Miksi miehet eivät voisi halutessaan pukeutua hameeseen - ainakin vapaa-aikanaan. En tosin keksi yhtään hyvää syytä, miksi pukeutua. Yöpaita tai kesällä jokin kaftaanityyppinen vaate voisi tietenkin olla mukava.

      Annetaan kaikkien kukkia niin kuin haluavat.

    • Lellu

      Niin, miksi on luotu mies ja nainen, onko se unohtunut. Kaikki pitäis nykyään olla neutraalia, neutraalia?? On tämä mennyt mallilleen, sanon minä.

      • Jonenigula

        Aika hyvä pointti!

        Kiintiöhomoja tunkee joka tuutista. Erikoisinta tässä on heterojen syyllistäminen ahdasmielisiksi.

        Pitää muistaa, että homothan ovat seksuaaliVÄHEMMISTÖ, miksi maailma pitäisi muuttaa heidän mukaisekseen. Esim. erästä presidenttiehdokasta hypetettiin lähes yksinomaan homouden vuoksi.

      • sokea Reetta näki
        Jonenigula kirjoitti:

        Aika hyvä pointti!

        Kiintiöhomoja tunkee joka tuutista. Erikoisinta tässä on heterojen syyllistäminen ahdasmielisiksi.

        Pitää muistaa, että homothan ovat seksuaaliVÄHEMMISTÖ, miksi maailma pitäisi muuttaa heidän mukaisekseen. Esim. erästä presidenttiehdokasta hypetettiin lähes yksinomaan homouden vuoksi.

        Teinitytöiltä näyttävät oli jotenkin houkuteltu lavan eteen kirkumaan kun ehdokas saapui .

      • Ei ole luotu

        "Niin, miksi on luotu mies ja nainen, onko se unohtunut."

        Ei ole luotu. Sinulla on toki oikeus uskoa mihin satuihin vain haluat, kuten Aatamiin ja Eevaan, mutta ei uskosi niistä totta tee.

      • Millainen1

        Ei luonto ole luonut naisille hameita ja miehille housuja. On luotu vain se mitä syntyjään olemme niin fyysisillä kuin psyykkisilläkin valmiuksilla. Jotkut tykkää käyttää hameita ja jotkut housuja. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko joku mies vai nainen tai homo vaiko lesbo tai mikä hänen maailmankatsomuksensa yleensäkin on. Meidän nykyinen kulttuuri ja yhteiskunta ja muoti vain liittää hameet naisiin ja housut miehiin...melko kapeakatseista jos ei muuta ymmärrä.

      • meitä on moneksi

        Kukaan ei väitä, että kaiken pitäisi olla neutraalia, vaan että moninaisuus olisi suotavaa.

      • Kuten ei myös
        Ei ole luotu kirjoitti:

        "Niin, miksi on luotu mies ja nainen, onko se unohtunut."

        Ei ole luotu. Sinulla on toki oikeus uskoa mihin satuihin vain haluat, kuten Aatamiin ja Eevaan, mutta ei uskosi niistä totta tee.

        "mutta ei uskosi niistä totta tee. "

        ... sinun valheesi. Tai no eihän se ole sinun valheesi, vaan sinut on johdettu harhaan uskomaan epätosia asioita. Kenenköhän toimesta? Lue raamattua niin huomaat...

      • 5+2

        Ei kai ole vaadittu että kaikki olisi neutraalia vaan että kukin voisi pukeutua kuten haluaa. Tuskin vaatteita valitaan neutraliteetin merkeissä. Muistaakseni myös nuo vasta luodut ihmiset, Aatami ja Eeva, pukeutuivat hyvin unisex- tyyliin viikunanlehteen...

    • SuoratSanaset

      Muistan elävästi vieläkin kun tapasin -90 luvulla ravintolassa kauniin naisen jolla oli miehen puku päällä, kravattia myöten:) Siinä aamuyön tunteina kun riisuimme vaatteita toisiltamme, niin huomasin sieltä vaatteiden alta paljastuvan erittäin seksikkään ja timmissä kunnossa olevan naisen vartalon. Rakastelu oli taivaallista ja sitä harrastettiinkin sit muutaman vuoden aikana tiheään:) Sitt minä töppäsin ja oikeastaan kadun vieläkin kuinka tyhmä olin silloin. Menetin jotain korvaamatonta elämästäni...

      • Petyitkö

        Varmaan alitajuisesti ajattelit jonkintasoisat homomeinInkiä tuon puvun takia.

    • muoti vaihtelee

      Skottiruutuinen hame kiltille miehelle päälle ja kalukukkaro päälle niin ei puutu muuta kuin säkkipilli.

    • Tissiliivitkinpukee

      Tietysti pukee, nämä ukothan on sukkahousu js hameväkeä nykyisin.
      Onneksi miehekkäitä miehiä on vielä olemassa.

      • faktatiski

        Ei miehekkyys ole kiinni vaatteista, vaan jostain ihan muusta.

    • eipä huvita

      Oisko se nyt hyvän näköistä, jos olis hame ja karvaiset kintut, no ei.

      Nykyään miehillä on jo korvikset, ponnarit, nutturat ja meikit, niin jossain
      se raja on tultava vastaan.

      • aikoihineletty

        Polveen ulottuva hame voisi olla riittävän miehinen saappaat. Paksummat sukkahousut, sillä eihän sitä tarvitse täysin naisten tavalla pukeutua, vaan niin että lopputulos on tyylikäs.

        Pitkät hiukset pukee miestä oikein hyvin kunhan luopuu siitä ajoissa hiusten harventuessa.

        Tulevat sukupolvet luultavasti nauraa tätä tiukkaa pukeutumiskoodia miesten ja naisten välillä ja ihmettelee seksuaalivähemmistöjen syrjimistä.

      • älä viitsi
        aikoihineletty kirjoitti:

        Eikös sitä sanota, "että vedä hame päälles" kun pidetään jotain
        akkamaisena ja kyllä minä en alkaisi mihinkään suhteeseen hame
        maakarin kanssa.

        Itse en voisi käyttää kravattia, enkä pukua. Pukeudun naisellisesti,
        hiukset ulottuu vyötärölle ja meikkaan hillitysti, koska sotamaalaus,
        ei pue ketään, varsinkaan miehiä, joilla on paksut ja pikimustat rajaukset
        silmien ympärillä.

        Ei siitä tasa arvo kärsi, jos ei heittäydy pelleksi sentään.

      • faktatiski

        Raja tulee vatsaan siinä, mihin kukin yksilö haluaa sen omalla kohdallaan asettaa.

    • ei sallita sitä

      En kannata sukupuoli neutraaliutta kyllä Miehen täytyy näyttää Mieheltä ja Naisen naiselta myös ja juuri pukeutumisessa noudatettava.Mikähän siitäkin tulis jos MIEHET huitelis hame päällä.Mutta sallittakoon se niille jotka tuntevat siihen halua kyllä vaatteet liittyvät melko paljonkin sexualiiseen suuntautumiseen.Ja saahan sitä pukeutua kuinka haluaa nykyisinkin kuka sen on kieltänyt se taas on yx ja sama ymmärtääkö ihmiset jos MIES on pukeutunut hameeseen.

      • aerstony

        Juuri sinun kaltaistesi takia miehet eivät voi hameisiin pukeutua.

        Mitä ymmärtämistä toisen pukeutumisessa vaaditaan? Itse en jaksa nähdä vaivaa siitä miten joku pukeutuu. Mies hameessa kiinnittää huomiota paljon vähemmän kuin joku teinityttö piukassa minihameessa ja tissit paljastavassa topissa. Jälkimmäisen kohdalla tulisi ehkä mietittyä, onko katsonut peiliin, tai onko vanhemmat tietoisia vaatevalinnasta.

        Melko ahdasmieleistä ajattelua, mies on automaattisesti homo,jos pukeutuu hameeseen, niinkö? tuolla logiigalla naisenkin pitäisi sitten olla lesbo, jos pukeutuu housuihin. Joku kaltaisesti ahdasmielinen on keksinyt, ettei mies voi pukeutua hameeseen, ja tässä sitä ollaan. Kuitenkin naiset voi laittaa housut jalkaan, sen kummemmin selittelemättä. Aika kornia.
        Ei minua haittaisi jos miehet pukeutuisivat hameisiin. Kyllä minä omani tunnistaisin mieheksi siitä huolimatta. Voitais käyttää samoja vaatteita, iso plussa.

    • housuhame

      Tämä meidän kulttuurin luomat rajoitteet vaatetukselle ovat kyllä enemän kun huvittavat, lähentelee mielestäni tragikoomisuutta. Ajatelkaapa nyt esimerkiksi vaatekappaletta joka on paksuhkosta puuvillakankaasta tehtynä miesten pitkä takki, nahasta tehtynä sama vaate on jopa jotenkin pelottava ja vähintäänkin kovan leiman saanut ja jos sen kaltainen vaate tehdään laskeutuvasta viskoosista esimerkiksi, on se naisten takkimekko.
      Mielestäni tässä ei ole kyse edes tasa-arvosta vaan ihan kummallisten normien purkamisesta.

      • JormaJulma

        "Mielestäni tässä ei ole kyse edes tasa-arvosta vaan ihan kummallisten normien purkamisesta."

        OK, mutta mitä tällä normien purkamisella saavutetaan?

        Jos kuvittelet purkamisella syntyvät uuden hienon vapaan maailman olet kyllä toivottoman väärässä. Tuloksena ovat toisenlaiset normit joita pitää taas noudattaa ja todennäköisesti vielä tiukemmin kuin aikaisempia. Ettei ole taantumuksellinen, homofobinen tai jotain.

        Niin se käy.

      • housuhame
        JormaJulma kirjoitti:

        Kyllä se on ihan välttämätöntä ihmiskunnan kehittymisen ja eteenpäin menemisen kannalta, että välillä tarkastellaan totuttuja käytäntöjä kriittisesti. Kyseenalaistetaan ne normit joita yhteisömme käyttää.
        Mitä haittaa miesten hameeseen pukeutumisella voi olla? Tai sillä että puretaan pukeutumiskoodeja?

        Fobiat on pelkotiloja ja niistä soisin kaikkien maailman ihmisten vapautuvan mahdollisimman pian.

      • Jos kerran
        housuhame kirjoitti:

        ennen Darwinin aikaa pukeutuivat miehet hameisiin ja sukkiksiin, ja riisuttuaan ne alkoi kehitys kehittyä nykyiseen muotoonsa(mm.evoluutioteoria, suhteellisuusteoria ym), niin mikä ihmeen hinku niitä hameita sitten on takaisin käyttöön ottaa? Sehän veisi meidät vain takaisin kivikauteen.

        Hameesta ole kuin haittaa! Mieti, mitä tulisi vaikka metsurin hommista hameen kanssa? Ensimmäisenä mekonlieve kiinni ketjusahan terässä. Ei konepajallakaan kauaa hameniekkaa töissä katseltaisi. Se on työturvallisuuskysymys.

        Teollinen kehitys sai mahdollisuutensa vasta kun miehet luopuivat hameiden käytöstä. Ei nyt sentään viitsitä nuijamiesaikaan enää palata kun olemme nähneet sivilisaation kehittymisen näinkin pitkälle.

      • faktatiski
        Jos kerran kirjoitti:

        Luettelit hyvin spesifeistä töistä johtuvia käytännön syitä hameiden epäkäytännöllisyydelle. Koskisiko sama käytännöllisyysnäkökulma jos puhuttaisiin kaupan myyjästä tai toimistotyöläisestä? Vielä silloinkin ihmisten vapaa-ajan pukeutuminen jää kokonaan käsittelemättä.

        Nykyisen pukeutumisnormin totaalinen hajottaminen ei taannuttaisi meitä, pointtisi "nuijamiesajasta" oli niin typerä ja huonosti perusteltu, ettei siihen edes kannattaisi kiinnittää huomiota.

      • 14+6
        Jos kerran kirjoitti:

        ennen Darwinin aikaa pukeutuivat miehet hameisiin ja sukkiksiin, ja riisuttuaan ne alkoi kehitys kehittyä nykyiseen muotoonsa(mm.evoluutioteoria, suhteellisuusteoria ym), niin mikä ihmeen hinku niitä hameita sitten on takaisin käyttöön ottaa? Sehän veisi meidät vain takaisin kivikauteen.

        Hameesta ole kuin haittaa! Mieti, mitä tulisi vaikka metsurin hommista hameen kanssa? Ensimmäisenä mekonlieve kiinni ketjusahan terässä. Ei konepajallakaan kauaa hameniekkaa töissä katseltaisi. Se on työturvallisuuskysymys.

        Teollinen kehitys sai mahdollisuutensa vasta kun miehet luopuivat hameiden käytöstä. Ei nyt sentään viitsitä nuijamiesaikaan enää palata kun olemme nähneet sivilisaation kehittymisen näinkin pitkälle.

        Tuskin naismetsuritkaan hameeseen pukeutuvat työmaalla tai naishitsaajat telakalla. Onhan meillä erikseen työn vaatimat vaatteet ja sitten vapaa-ajan vaatteet tai juhlavaatteet. Normit ovat samat työvaatteiden suhteen sukupuolilla, mikseivät ne olisi myös vapaa-ajalla?

    • Heke1234

      Miehille miehiset vaatteet ja naisille naiselliset vaatteet.Käytännöllisyys on kaikkein tärkeintä.

      • faktatiski

        Paitsi että tuolla ei ole mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa.

      • Käytännöllisyys?

        Ja miten naistenvaatteet ovat naiselle käytännölliset ja miestenvaatteet miehelle?

        Naisena en ainakaan käsitä millä tavoin esim. korkokengät tai lyhyet hameet ovat käytännöllisiä, kummallekaan sukupuolelle.

      • hilppuharakka
        Käytännöllisyys? kirjoitti:

        Ja miten naistenvaatteet ovat naiselle käytännölliset ja miestenvaatteet miehelle?

        Naisena en ainakaan käsitä millä tavoin esim. korkokengät tai lyhyet hameet ovat käytännöllisiä, kummallekaan sukupuolelle.

        Onhan minissä hyvä tuuletus kesähelteellä! Korkokengät luovat ryhtiä ja pituutta, jotka kuvastavat korkeaa statusta, joten ne ovat siinä mielessä käytännölliset.

        Tietenkin monilla feministeillä on ihan eri näkemys asiasta, koska heidän mielestään kaiken pitäisi olla harmaata massaa ja mahdollisimman miehekkään rumaa.

    • palttoon nappi

      Jokainen voi pukeutua ihan niin kuin haluaa. Eikö kuitenkin selvyyden kannalta ole helpompaa, että on osastot naisten, miesten, lasten ja nuorison vaatteille? Sillä tavallahan jokainen voi sitten suunnistaa sille osastolle, josta vaatteita haluaa ostaa esim. rokkihenkisemmät vaattet nuorten osastolta, hepeneet naisten osastolta ja bokserit miesten osastolta. Ajatelkaapa vaikka Stockmannin valtavaa vaateosastoa, jota on ainakin 2-3 kerrosta. Kukaan ei löytäisi mitään, jos nämä eri osastot sotkettaisi sekaisin.

      Jos mies pukeutuu naisten vaatteisiin, hänellä on siihen oikeus. Minulla on myös oikeus sinkkunaisena kieltäytyä seurustelemasta tai tapailemasta miestä, joka pukeutuu omasta mielestäni häiritsevästi. On varmasti ennakkoluulottomia ja avarakatseisia naisia, joita ei häiritse se, että mies on pukeutunut yltiönaisellisesti, mutta minä en ole sellainen.

      Työssäni häiritsee välillä se, että ihmisestä ei tunnista, että onko hän mies vai nainen. Esimerkiksi sovituskoppiin opastaminen on vaikeaa, jos sukupuolta ei tunnista. Kuitenkin nämä ihmiset loukkaantuvat poikkeuksetta, jos asiakaspalvelija ei tunnista hänen sukupuoltaan. Itse ehdottaisin, että esimerkiksi asiakastiedoissa kysyttäisi aina sukupuolta varmuuden vuoksi. Edelleenkin korostan, että ihmisellä on oikeus näyttää miltä hän haluaa, mutta käytännön syistä olisi joskus aiheellista tietää, että onko kyseessä mies vai nainen.

      • tyueiwopq

        Ei tarvitse olla erikseen miesten ja naisten sovituskoppeja - ongelma poistettu.

      • 5+10

        Ei kai sovituskopeissa ole muita ihmiisiä? Minä en kyllä lähtisi sovittamaan vaatteita kaupassa, jossa sovituskoppiin laitettaisiin muitakin. Pukuostoksilla ei pitäisi olla väliä sukupuolesta.

    • KTS (Ei kirj.)

      Kautta aikojen miehet ovat käyttäneet hameita ja suurin osa edelleenkin käyttää niitä (skotit, Tyynen meren ja muiden trooppisten alueiden kaislahameet, balkanin miehet, arabien kaapumaiset mekot) jne...

      • Totta, mutta...

        nuo kaislahameet ja arabimekot eivät ehkä ole kaikkein suositeltavimpia terveyden kannalta näillä leveysasteilla. Kyllä munat mekossa jäätyy kun tulee kolkyt ja risat pakkasta. Eikös skoteillakin ole erilaiset kivessairaudet yleisimpiä sairauksia sukupuolitautien ohella?

      • kirkonmiehillä hame

      • Tosiasia

        Suomessa ei ole kansallisia perinteitä miesten hamepukeutumiseen ,niin kuin esim Skoteilla ja muilla.

      • ota selvää
        Tosiasia kirjoitti:

        Suomessa ei ole kansallisia perinteitä miesten hamepukeutumiseen ,niin kuin esim Skoteilla ja muilla.

        Kyllä Suomessakin miesten juhlapukeutumiseen 1600 luvulla kuului pitkä lähes nilkkoihin asti oleva paita. Lyhyet paidat oli työvaatteita.

      • Kaukaa haettu
        ota selvää kirjoitti:

        Kyllä Suomessakin miesten juhlapukeutumiseen 1600 luvulla kuului pitkä lähes nilkkoihin asti oleva paita. Lyhyet paidat oli työvaatteita.

        No niinpä vissiin...1600- luvulla, varmaan Aatamikin on heilunut hameessa ;D

      • 18+11
        kirkonmiehillä hame kirjoitti:

        Myös Paavi, kardinaalit ja katoliset papit käyttävät hametta.
        Ei se virka/juhla-asu ole lähes 2000 vuoteen muuttunut mihinkään:
        http://en.wikipedia.org/wiki/Choir_dress

        Hahhah, muistan hyvin kun pohdittiin millainen virka-asu pitäisi naispapeilla olla. Oma ehdotukseni oli että käyttäkööt samanlaista hametta kuin virkaveljensäkin)).

      • 7+8
        Tosiasia kirjoitti:

        Suomessa ei ole kansallisia perinteitä miesten hamepukeutumiseen ,niin kuin esim Skoteilla ja muilla.

        hmmm... miten pitkät perinteet on "suomalaisella" pukeutumisella? Täällä kauiten asuneilla saamelaisilla on sekä miehillä että naisilla peski, eräänlainen nahka- tai kangasmekko ja nahkahousut. Hatusta sitten erottaa kumpi on.

    • 12+22

      No saahan sitä pukeutua miten lystää, mutta siihen voi varautua että saa kommentteja osakseen ja ahdistelua.

      Minun mielestä koululaisille voisi tulla koulupuku, housupuvut kaikille, ei mitään minihameita joissa voi vilahtaa. Toisekseen kannatan sitä, että pukeutumisessa tulisi olla jotkut säännöt, että mikä on liian paljastavaa ja mautonta. On epäkohteliasta muille ihmisille jos joku kulkee pelkissä alkkareissa. Jos mies tulisi töihin ilman paitaa...... olisko kivaa kattella toisen paljasta pintaa koko päivän? En usko. Muita naisia ärsyttää sellaset naiset, jotka on kuin ........ ja yrittää olla niin perkleen viehättävää miesten silmissä, jolloin itse ASIALLINEN aihe jää kakkoseksi.

      Jos kulkee puolialastomana ja 5 numeroa liian pienissä vaatteissa, voi saada ahdistelijoita kimppuunsa. Itseään saa syyttää jos joutuu raiskatuksi. Sinänsä hyvä että näitä ählyjä tuodaan tänne. Sama koskee miehiä. Ajatelkaa jos miehet kulkisi "baletti-trikoissa" ihan pokkana päivittäin. Saattais muita ihmisiä ärsyttää ja syystä.

      • ärsytät minua, häivy

        "Jos kulkee puolialastomana ja 5 numeroa liian pienissä vaatteissa, voi saada ahdistelijoita kimppuunsa. Itseään saa syyttää jos joutuu raiskatuksi. Sinänsä hyvä että näitä ählyjä tuodaan tänne."

        Raiskaajan vika se raiskaus on AINA. Jos sinä et pysty hillitsemään itseäsi vähäpukeisen naisen nähdessäsi, et ole soveltuva kuljeskelemaan vapaana. Huomauttaisin myös, että pukeutuminen vain ääriharvoin (jos koskaan) on motiivina raiskaukselle.

        "Saattais muita ihmisiä ärsyttää ja syystä."

        Jos sinua ärsyttää muut ihmiset "ja syystä" niin pysyttele ihan kotosalla vaan.

      • 6+5
        ärsytät minua, häivy kirjoitti:

        Kun vaatenumerointi kulkee Suomessa parillisilla numeroilla ( 32, 34, 36, 38, 40, 42, 44....) niin miten voi kulkea 5 numeroa liian pienissä?

    • Hame ei ole mukava

      Jollain punkkarilla tai muutenkin omalaatuisesti pukeutuvalla hame ei ehkä juuri kiinnitä huomiota. Riippuen hameen mallista ja väristä muusta vaatetuksesta.
      Mutta kyllä mies vaan näyttäisi huvittavalta hame päällä. Mutta ehkä se johtuu siitä, että hame on totuttu näkemään vaan naisen päällä ja mielletään naisen vaatteeksi. Kiltti taas ehkä näytä naurettavalta. Jos miehet olisi aina pitäneet hameita niin en tiedä olisiko se sitten toinen juttu. Mutta nyt juu ei kiitos miehelle hametta! Ja hame ei ole kovin käytännöllinenkään, en tiedä miksi miehet haluaisi sen pukea päälleen? Okei ehkä se kesäkuumalla voi olla mukava, mutta muuten housut on musta paremmat. Hametta pidän vaan ulkoisista syistä, en mukavuus.

      Kyllä pikkuisen epäilen, että naisten vaatteet muka olisi niin kovin mukavia päällä, että miehen pitää jopa meikata ja esittää naista, että voi laittaa ne vaatteet päälle ulos lähtiessään? Täytyisiköhän alkaa pukeutumaan miesten vaatteisiin, niin vois testata, että onko ne tosiaan niin epämukavia? Ehkä vika on, että housusi malli ei sovi sinulle tai on väärää kokoa?

    • Heteroseniori-Pappa

      Mistähän saisi ostettua 44-45-kokoiset elegantit korkosaapikkaat? Sama hamosten ja mekkojen kohdalla eli ostaisinhan minä, jos jyhkeälle miehelle mahtuvia kokoja löytyisi? Js sitten pitäisi rohkaista mielensä ja lähteä mekossa ynnä korkosaapikkaissa julkisille paikoille, niin taitaisin tarvita rohkaisua. Ehkäpä tasa-arvohenkinen maan hallitus eli ministerit Jyrki K., Erkki T., Paavo A., Jussi N., jne. kohta siltään istahtaisivat eduskunnassa hallituksen aitioon mekkoihin sonnustautuneina! Ja ryhmäkurin voimalla olisi mahdollista antaa tasa-arvoisuutta edistävä vaikutelma nääräämällä kaikki sikspäkkihallituksen puolueita edustavat kansanedustajat mekko- tai hamekuosiin kaikki ryhmästä erottamisen uhalla.

      • elegantit korkosaappaat

        Suosittelen tilaamaan täältä jos haluaa elegantit saappaat:
        http://www.herringshoes.co.uk/product-info.php?&brandid=55&shoeid=7303
        Tuollainen balmoral-tyyppinen saapas on ainoa saapasmalli joka sopii myös saketin kanssa etiketin mukaan käytettäväksi juhlatilaisuuksissakin, mutta on elegantti myös normaalina arkikenkänä. Korkoa siinä näyttäisi olevan noin 3-4 cm.

    • poiespotkittu

      Voi noita asioita on paljon.
      Ajatellaan vaikka terveydenhoitoa. Naisilla on papa- ja rintatutkimuksia säännöllisin välein. Se on toki hyvä
      Kun lähdettiin ajamaan miehille vastaavaa, tosin vain yhtä pientä verikoetta, eli PSA- koetta. Törmättiin heti kustannuksiin.
      Olisin sitä mieltä, että vaikka puhutaan tasa-arvosta ja tasa-arvovaatimuksista työssä niin miksei ajatusta voisi laajentaa toisin päin eli miehet olisivat tasavertaisia terveydenhoidossa. Eturauhassyöpä on erikoinen syöpälaji siinä määrässä, että se tulee esille vasta kun se on laajentunut. Pienellä verikokeella voitasisiin saada isoja hoihosäästöjä, puhumattakaa henkisistä rasitteista

      • 7+15

        Kyllä noita tutkimuksia saa jos haluaa. Ne maksavat jonkin verran mutta niin maksavat nykyisin myös naisten tutkimukset. Kutsuja niihin tulee tietyille ikäluokille mutta tutkimus maksaa.
        Henkinen rasite miehille tuosta tutkimuksista tulee , kun monesti hoito on tautia pahempi (pallit pois). Eturauhassyövän merkkerit testissä eivät tarkoita aina että syöpä olisi kehittymässä tai että se olisi edes tappava normaalin elinajan puitteissa.
        Asia ei tietysti kuulu tähän vaateteemaan ellei nyt sitten ajatella että munaton mies voi hyvin tälläytyä hameeseen, minusta kyllä munakaskin).

    • nainen

      Aivan vapaasti voit käyttää hametta.
      Naiset nykyään harvoin enää pukeutuu hameeseen.

      • ..........

        Aivan. Tasapuolisuutta peliin!

    • Tasa-arvoa miehillek

      Olen täysin samaa mieltä.
      Onneksi omassa kotonaan saa sentään olla niissä vaatteissa missä viihtyy. Ihanteellista tietenkin olisi että niin voisi olla muuallakin.

      Muualla maailmassahan ei ole niin tiukkaa pukeutumiskoodia kuin pohjoismaissa ja joissain maissa hame kuuluu miehillä jopa kansallispukuunkin.

      Mutta pohjoismaathan ovat tuttettuja tiukkapipoisuudestaan ja holhousmentaliteeteistaan.

      • 6+13

        Hah, missähän päin maailmaa olet käynyt muodostamassa tuon mielipiteesi? Kyllä pohjoismaissa on kaikkein suurin vapaus pukeutumisen suhteen. Se. että asenteelliset ihmiset sättivät netissä ei ole mitään siihen verrattuna, että väärästä pukeutumisesta piestään julkisesti.

    • buutti

      Aika monelle vaateet eivät ole vain vaatteita, vaan niistä nekee jotain ihmisen mielenliikkeistä, kiinnostuksen kohteista, musiikkimausta, iästä ja viiteryhmistä. Haluat sitä tai tai et, niin ihmisten pukeutuminen heijastaa myös heidän aate- ja arvomaailmaansa.

      Tällaisten asioiden muuttuminen vaatii aikaa eikä muutos silti välttämättä tapahdu sillä tavalla ja siihen suuntaan kuin tietty ihminen haluaa koska maailmassa on paljon muitakin ihmisiä joiden mielihalut ja tavoitteet ovat muualla ja monesti vielä ristiriidassa toistensa kanssa.

      Se että hyppii tasajalkaa ja huutaa: vaatteet on vain vaatteita - vaatteet on vain vaatteita!! Ei varsinaisesti muuta mitään. Jos haluat muutosta, niin se tarkoittaa että sinun pitää myös tehdä asian eteen jotain ja kulkea etujoukossa muuttamassa asiaa ja tässä tapauksessa se tarkoittaa että rikkoa niitä normeja muutenkin kuin pelkästään pulisemalla jollain satunnaisella nettipalstalla. Teot ovat lähes aina voimakkaampia kuin sanat.

    • sgjdhnhj

      Mikä estää miehiä käyttämästä hameita, jos siltä tuntuu? Naisten pukeutuminen housuihin ei ollut myöskään itsestään selvyys. Legendaarinen Coco Chanel vapautti naiset hameista, mekoista ja korseteista sekä antoi naisille mahdollisuuden pukeutua nykyaikaisiin alusvaatteisiin ja housuihin. Ennen Chanelia naiset ahtautuivat korsettiin ja tyytyivät pukeutumaan mekkoihin ja hameisiin. Ehkä miehet kaipaavat yhtä vallankumouksellista muotisuunnittelijaa kuin Chanel oli aikoinaan. Toisaalta mitä vikaa nykyisessä muodissa on? Jokainen pukeutuu miten haluaa. Itse olen sitä mieltä, että miehille sopii paljon paremmin housut, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

    • aikamuuttaaasenteita

      Sitähän se tasa-arvo on että arvostetaan myös ihmisiä jotka suosivat perinteikästä pukeutumista. Jos siihen on itse tyytyväinen ja elämässään siihen kasvanut ja ok asian kanssa niin miksi syyllistää kapeakatseisuudesta tai syrjinnästä..Jokainen voi pukeutua niinkuin haluaa. Jos haluatte avartaa ihmisten mieliä niin se syntyy teoilla, ei valittamalla netissä. Ihmiset kummeksuvat naisellisia vaatteita miehillä ja miehisiä naisilla koska eivät ole tottuneet niitä näkemään katukuvassa. Kun se lisääntyy, niin ehkä esim. 50 vuoden päästä tilanne on toinen. Mutta nyt eletään murrosaikaa. Vain ajan kuluminen näyttää muutoksen asenteissa.

    • saappaas

      Muoti ja varat ja omaisuus ja Vaatteet tarkoiusta on olemassa käyttäjällä, minä en esim. löydä naidessa Vaatetta ja en itsetyydytetyssä aikeessa, olen jo himoinnut vaatteitta, siis, naidessakaan ei tarvitse katsoa, näkeekö, vai ei, mutta kyllä sitten ollaan käpäläraudassa, Itse pidän kaikenlaisista Vaatteista kunhan roikkuvat, ja ovat käytettävissäni, hameet on hyvä, niinhän se on ... ei se mies sovellu naisten vaatteisiin, mutta voi olla näyttäviä vaatteita, niin, muoti tarjoaa esim. ei condominorra

    • jjjjjjjjj

      En tiedä olenko nyt vanhan aikainen mutta minusta hyvintehdyt miesten puvut esimerkiksi ovat miehen päällä todella kauniita. Itse pidän näistä vanhanaikaisista sukupuolirooleista pukeutumisessa, mutta ei minua häiritse jos kadulla kävelee vastaan nainen "miesten" vaatteissa tai toisin päin. Minulle riittää että oma mieheni pukeutuu mielellään vaatteisiin jotka miellyttävät minun silmääni. Ja kyllä on miehelläni ollut esim naisten farkkuja. Eihän sillä ole väliä kunhan istuvat hyvin ja ovqt hyvän näköiset hänen jalassa.
      Itse pidän siitä että voin pukeutua naisellisesti ja mieheni miehekkäästi, muiden pukeutuminen ei minua juuri kiinnosta. Haluan vain sanoa, että se että pitää näitä sukupuoli normien mukaisia pukeutumis tyylejä viehättävänä, ei automaattisesti tarkoita että on jotenkin ahdasmielinen.

    • Hei haloo!

      No ei sovi miehiselle miehelle! Samalla voidaan sitten kysyä näiltä puolustelijoilta että sopiiko naiselle parta?

      • Parrakas nainen ;)

        Riippuu naisesta. Joillekin voisi ihan hyvin sopiakin, jos sellainen vain kasvaisi.

        Samaten kuin miehellä hameen suhteen, joillekin sopii paremmin kuin toisille, ja hameen tyyppikin vaikuttaa.

    • hehhee4

      ihan, kuin muijilla kynityt hiukset-lippalakki-selkäreppu-lököpöksyt ja linttanat
      ronttoset, eivät tee naismaista, niinpä kaikenhuippuhan olisi, jos ukot
      kulkisi hameenhelmat hulmuten kaupungilla.

      Kulkusethan siinä jäätyisi pakkasella ja menisi viimeinenkin ripaus
      miehisyydestä.

      • xixip

        En ymmärrä mistä tämä ajatus tulee että hameessa aina olisi kylmä. Itse pidän usein pitkää hametta, ja kylmällä jopa alushametta (jösses sentään, ja nuori nainen vielä!). Ei muuten palele pakkasella, vaikka ei kulkusia olekaan...

        Ja ei, pitkä hame ei tarkoita aina säkkiin pukeutumista, rumia sääriä ja jättimäistä hanuria. Pitkä hame usein nimenomaan korostaa niitä naisellisia muotoja, mitkä kokemuksesta päätellen monikin mies kokee kovin kiinnostavina.

    • xixip

      Punainen mielletään nykyään aika vahvasti naisten väriksi (kun joku täällä siitä kommentoikin), ainakin kaikki lähipiirini miehet ovat tätä mieltä. Se on siinä ja siinä että mies voi punaisen villapaidan laittaa päällensä ilman että tuntee olonsa kummalliseksi. Kyseessä voi tietty olla sekin, että rohkeana värinä punainen tekee hiljaisen ja nöyrän ihmisen olon epämukavaksi.
      Punainen on kuitenkin alunperin ollut nimenomaan vallasmiesten väri. Aggressiivisuuden, vallan ja intohimon symboli. Naisilla ei kaikkialla ole aina ollut oikeuttakaan käyttää punaista.

      Ja mitä hameisiin ja mekkoihin tulee, niin Rooman valtakunnan aikoihin housut miellettiin "akkamaiseksi" vaatteeksi. Kunnon mieshän piti tunikaa ja toogaa. Sotilaat tutustuivat housuihin vasta pohjoisemmas suuntautuvilla sotaretkillään, eikä housuja hyväksytty hetimiten kunnon miehen vaatteeksi.

      • Ferrarin punaa

        Punainen väriaine on ollut kalleinta, joten se on siksikin ollut vallan väri.

        Ei ole sattumaa, että savolaisissa kansallispuvuissa on sinistä, kun se oli halvinta.

      • 8+9
        Ferrarin punaa kirjoitti:

        Punainen väriaine on ollut kalleinta, joten se on siksikin ollut vallan väri.

        Ei ole sattumaa, että savolaisissa kansallispuvuissa on sinistä, kun se oli halvinta.

        No, tuota...ei se sininenkään erityisen halpaa väriä ole ollut. Luonnonväreillä suomalaismetsissä on saatu enimmäkseen vihreää, ruskeaa, keltaista ja harmaata. Indigo ei kasva täällä ja morsinko on harvinainen.
        Kallis punaväri on ollut purppura, jota saatiin kotiloista. Se oli siis hallitsijoiden suosima väri.

      • .....
        8+9 kirjoitti:

        Aivan, mutta siinä vaiheessa, kun kansallispukukulttuuri alkoi muodostua, siniväriset kankaat olivat halvempia.

        Jostain syystä punainen on yhä kallista. Verratkaapa vaikka Iittalan tuikkujen, Mariskoolien ja Aalto-maljakoiden värejä ja hintoja.

      • 17+3
        ..... kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun kansallispukukulttuuri alkoi muodostua aikoinaan , kankaita ei ostettu kaupasta.
        Lasiesineissä punaisen värin kalleus johtuu siitä, että punaiseen väriin tarvitaan kultaa. Muita värejä saa paljon halvemmilla alkuaineilla.

      • ------
        17+3 kirjoitti:

        Kiitos. Nyt tiedän tämänkin.

    • hamenainen

      Niin se on kyllä hullua kun ajattelee... vuosia sitten päiväkodissa oli poika, joka tykkäsi kaikesta tyttömäisestä, pukeutui roolileikeissä mielellään keijukaiseksi tai prinsessaksi, omat vaatteet olivat hempeän värisiä, vaaleanpunaista, lilaa, mintunvihreää, jopa saappaat oli punaiset. Kukaan ei kiusannut poikaa, päiväkodin hlökunta ei kommentoinut koskaan, että ei poika voi olla prinsessa, Vanhemmat olivat hyväksyneet asian jne.. kun poika meni kouluun, ei hän enää voinutkaan pukeutua kuten olisi halunnut. Kiusaaminen alkoi.

      Ihmiset itse asettavat näitä rajoja, miehen ei ole soveliasta pukeutua hameeseen. Miksi? Koska jossain vaiheessa joku neropatti on keksinyt, että se on naisten vaate, ja miehet eivät voi siihen pukeutua ,lukuunottamatta skottihameita eli kanssalisvaatteita, tai Intialaisten, muslimeiden jne kaapuja jotka ovat rinnastettavissa mekkoihin.

      Jos ajatellaan asiaa terveysvaikutteiden kannalta, niin hamehan olisi jopa suotava vaate esim. hedelmällisyyttä ajatellen. Mikäs sen mukavampaa olisi kivespusseille ja siittiöiden olosuhteille, kuin keikkua vapaasti, toisin kuin ahtaissa housuissa. Mies voi kuitenkin kotona riisua ahdistavat housut ja kekkuloida loppuillan pelkissä boksereissa, kuin vetaista hameen päälleen, jolloin ei tarvitsisi edes alkkareita olla jalassa, kun hame peittäisi näkyvyyden.

      • Ihmettelen kovasti

        sitä että esimerkissäsi mainitun pojan vanhemmat tai edes päiväkodin henkilökunta eivät maininneet hänelle mitään? Varmasti tiesivät mitä on tulossa, ei voi olla epäselvyyttä asiasta. Jos tarinasi on tosi, voi lapsi-parkaa. Sosiaaliviranomaisten olisi heti pitänyt puuttua asiaan ja estää lapsen henkinen tuhoaminen.

        Koulukiusaaminen ei ole ihan kevyt juttu, se on monet ajanut itsemurhiin ja muihin epätoivoisiin tekoihin. On paljon helpompaa kertoa lapselle että poika ei voi tietyistä syistä olla prinsessa kuin selittää miksi toiset kiusaa. Varsinkin kun ajoissa kertomalla voi välttää kiusatuksi tulemisen.

      • hamenainen
        Ihmettelen kovasti kirjoitti:

        onko lapsen henkistä tuhoamista jos antaa lapsen olla lapsi ja tykätä asioista, joista tykkää? en oikein ymmärrä... me saimme siskoni kanssa leikkiä autoilla, naapurin poikien kanssa robinhood-leikkiä (ja minä halusin olla PunaWill, siis mies, hui kauhistus!), siskoni ei voinut sietää nukkeja tai prinsessaleikkejä, hameita ja mekkoja ei suostunut pitämään, eikä meitä pakotettu mihinkään "normeihin". emmekä me näistä poikamaisista leikeistä huolimatta silti olla henkisesti tuhottuja..
        Aika outo ajatus, että sosiaaliviranomaisen pitäis puuttua siihen, että lasta ei kielletä olemasta oma itsensä.. minusta se on henkistä tuhoamista, jos pakotetaan pitämään sellaisesta mistä ei pidä, koska yhteiskunta vaatii sellaista. Jos vanhemmat hyväksyvät lapsensa sellaisena kuin tämä on, niin miksi se on pahasta? miksi muut eivät voi hyväksyä samoin?

        Minusta on hyvää käytöstä päiväkodin hlökunnalta, jos eivät arvostele lasta, tai lapsen vanhempia kun nämä eivät puutu asiaan. Jos lapsi olisi ollut omani, en minäkään olisi pakottanut häntä luopumaan lempileikeistään tai lempiväristään, sehän olisi sama, jos kieltäisin pitämästä lempiruuasta tai kirjasta. Oma poikani päiväkoti-ikäisenä piti kovasti PetShop leluista, jotka on suunnattu tytöille, toivoi jopa sellaista hotellia tai mikä lie oli, synttärilahjaksi. sai sellaisen ja oli onnellinen. Kotileikeistä innostui myös päiväkotiin mennessään ja ostimme hänelle kotileikkiastioita ja ruoka-aineita. se olisi ollut sitä henkistä tuhoamista jos olisin saarnannut että et voi haluta sellaista, ne on tyttöjen juttuja. Koska edelleen, lapset ovat sukupuolineutraaleita luonnostaan, aikuiset määrittelevät tyttöjen värit- ja jutut, ja poikien värit-ja jutut.

      • 20+18

        Niinpä! minunkin poikani esiintyi tarhan juhlissa näytelmässä 3 karhua ja Kultakutri, nimenomaan Kultakutrina. (kipale esitettiin 3 kertaa että kaikki saivat esiintyä....)))
        Minusta poika oli paras Kultakutreista, vaikka olen ehkä jäävi sanomaan. Miksi hän halusi olla Kultakutri? Tietysti, sehän oli pääosa!
        Housuihin tuo on kuitenkin aina pukeutunut sen jälkeen.

    • Aloittaja.

      Ei ole hoksannut, että hän on transvestisminen. Eli, saa kicksejä ristiinpukeutumisesta, pukeutuessaan naisten asuihin. Eli, pukeutumiskoodeista tässä tapauksessa ei ole kysymys.

    • hetero1

      Olen täysin samaa mieltä. Hame voi olla miehenkin yllä hyvän näköinen

    • Naisten alus asuissa

      Niin kyllä miehetkin tykää näteitä pitsi alusasuitan on tosi ihania päällä satini ja silkki ym nätit.Paljo myös kivoja yöasuja näti joita myös jo käyttänyt olen jokin aikaa enkä tunne olevani ,trans kuminkaan milään lailla,rohkeesti vaa naisten aluasu kaupaan miehetkin jos tykää vaan siellä kyllä ystäväliset myyjät neuvoo ja sovitaaki ihan rauhassa saa sattuu sopivat ja näti kiva asut kerralla.

    • sanos muuta.

      Minusta olisi kiva jos mieheni pukeutuisi vaikka hameeseen, itsekin pukeudun erikoisesti. Mitä vain kuin ne iänikuiset harmaat miesten miesmäiset rumat ja tylsänväriset vaatteet, kaikilla samanlaiset, kuin armeijassa olisivat.

      • Kun nainen sai housu

        Sellainen sarja tuli jokunen aika sitten Yleltä. Ei siitä siis niin kovin kauaa ole aikaa kun naisten oli pakko pukeutua hameisiin. Jos tyttö esim. talvipakkasilla oli pistänyt housut jalkaan, niin koulusta lähetettiin kotiin. Siinä sitten tytöt hiihtivät hameet päällä koulusta kotiin ja jalat jäässä, taisi virtsaputken tulehdus olla aika yleistä noina aikoina.

      • xixip
        Kun nainen sai housu kirjoitti:

        Villahame, alushame ja pitkät villasukat. Ei taatusti tule kylmä hiihdellessä, tai muutenkaan kulkiessa. Ei housut ole ainoa lämmin vaihtoehto. Toki maata laahaava hame voi olla hankala harrastekaveri, mutta lyhyemmällä helmalla voi tehdä melkein mitä vaan. Eikä näytä säkiltä, kunhan vaan tekee/hankkii oikeanmallisen hameen.

      • Kun nainen sai housu
        xixip kirjoitti:

        No näin ne siihen aikaan eläneet naiset siinä dokumentissa väittivät. Reidet oli kylmästä punaiset. Vissiin juksasivat.

      • xixip
        Kun nainen sai housu kirjoitti:

        No näin ne siihen aikaan eläneet naiset siinä dokumentissa väittivät. Reidet oli kylmästä punaiset. Vissiin juksasivat.

        Mielenkiintoista sinänsä... No ehkä ei sitten ollut varaa hankkia villahameita, ja puuvillassa joutuivat kulkemaan talvellakin.
        Omakohtainen kokemus vaan kertoo, että edellämainitsemassani asussa on ihan hyvä kirmailla myös talvellakin, vaikka olisi pakkasta reippaastikin.

      • 5+1
        xixip kirjoitti:

        Villahame, alushame ja pitkät villasukat. Ei taatusti tule kylmä hiihdellessä, tai muutenkaan kulkiessa. Ei housut ole ainoa lämmin vaihtoehto. Toki maata laahaava hame voi olla hankala harrastekaveri, mutta lyhyemmällä helmalla voi tehdä melkein mitä vaan. Eikä näytä säkiltä, kunhan vaan tekee/hankkii oikeanmallisen hameen.

        Kyllä housujenkin alla on pitkät villasukat kun pakkanen paukkuu! Pelkät villasukat eivät riitä. Ja lisäksi: monet eivät voi käyttää villasukkia kutinan takia.
        Minulla on omakohtaisia kokemuksia noista ajoista.

    • free-witch

      En kommentoi aloitusta, mutta yksi asia pistää silmään negatiivisista viesteistä: Nämä putkiaivoiset, pelokkaat "miehet" (5-vuotiaat pojat, henkisesti) kaikki näyttävät olettavan, että naisten ja naistenvaatteiden tehtävä - jonkinlainen velvollisuus - olisi siis näyttää hyvältä HEIDÄN silmissään, eli miellyttää juuri heitä.

      Ja voi kamala, jos se hame on pujotettu jonkin ei-niin-kauniin päälle. Maailma murskana, eivätkä tiedä mitä muuta tehdä paitsi kiukuta. Ja miksi? Koska ei käsityskyky riitä. Sitten on pakko leimata homoksi etc., kun ei muuta osata. (Mm.) TEIDÄN takianne Suomen moraalinen kehitys junnaa. Ei olla enää 50-luvulla, ettekä voi tosissanne olettaa että senaikainen etiikka tulee pysymään, puhumattakaan että se olisi oikein.
      En varmaankaan tule ikinä marssimaan missään paraateissa, mutta en toisaalta vastustakaan sukupuolivähemmistöjä.

      P.S. Katsokaa V niin kuin Verikosto. Hyvä leffa. ;)

    • Lakta

      Hame...
      no kyllä skottimiesten käyttämä kiltti on tosi hyvännäköinen mut kukkamekkoa en kyllä näin äkkiseltään voisi kuvitella miehen päällä kesäisessä katukuvassa...

    • senkus alat

      Ei muuta kun hame päälle jos mies olet ja kartsalle, huulipunaa vähän ripsiväriä. muslimimaissa kaikilla on hameet. Hygieniasyistä. Alatuuletus toimii.
      saa kai sitä kulkea vaikka kaupungin haalarit päällä aina. Nukkuakin saa
      ne päällä.

      • hames helpompi

        miksi naiset on alkanu käyttään housuja, tarkoitan päällyhousuja?

      • Nyfiken
        hames helpompi kirjoitti:

        miksi naiset on alkanu käyttään housuja, tarkoitan päällyhousuja?

        Ratsastuksen takia, ajalla jolloin naisilla oli pitkät hameet ja naisten satulat.
        Niiden hameiden kanssa miesten satula oli hankala ja aiheutti "vilauttamisen" kun edes säärtä ei saanut näkyä. Naisten satulat kuitenkin koettiin jopa vaarallisiksi, joten oli selvääkin että ne jäisivät pois.
        (Vasta iloisella 20-luvulla sai naisten pohkeet näkyä, joten pitkät hameet oli hankalia).

      • 17+17
        hames helpompi kirjoitti:

        miksi naiset on alkanu käyttään housuja, tarkoitan päällyhousuja?

        Näillä leveysasteilla lämpötalous on tärkein syy. Toinen syy on se, kun naiset/tytöt haluavat tehdä ihan samoja asioita kuin poikatoverinsakin, housut ovat käytännöllisemmät koska ne suojaavat paremmin.

      • Ajan Henki
        Nyfiken kirjoitti:

        Ratsastuksen takia, ajalla jolloin naisilla oli pitkät hameet ja naisten satulat.
        Niiden hameiden kanssa miesten satula oli hankala ja aiheutti "vilauttamisen" kun edes säärtä ei saanut näkyä. Naisten satulat kuitenkin koettiin jopa vaarallisiksi, joten oli selvääkin että ne jäisivät pois.
        (Vasta iloisella 20-luvulla sai naisten pohkeet näkyä, joten pitkät hameet oli hankalia).

        Kyllä naisten satuloiden käyttö perustui täysin muihin seikkoihin kuin hameiden käyttöön.

    • Nyfiken

      Heheh, tätähän ne kokeili Maon aikaan Kiinassa - sukupuolineutraalit asut.
      Kaikilla oli sitten samanlaiset haalarit tjn.

      (Myös neukut yrittivät tehdä ihmisistä sukupuolineutraaleja ja kaikkia nimitettiin tovereiksi eikä sukupuolen ilmaisevia Herra-Rouva-Neiti tms. saanut käyttää).

      Jos nyt kaikki pukisimme mitä sattuu, niin miten kävisi sen leimautumisvietin, joka meilä on kaikilla, kun haluamme osoittaa kuuluvamme johonkin ryhmään, tiedäthän sen sanonnan "Vaatteet on mun aatteet?"
      Myöskin sana "katu-uskottavuus" kyseenalaistuisi, luulen.

      En vastusta ihmisten luovuutta asuissaan, yks hailee mulle mitä kukin pukee.

    • Kalukukkaro ?

      Oli katastrofaalinen moka juhlissa ilman tötterökampausta,leninkiä mennä esim. paremmalle aterialle.Pitkät housut toi muistutuksen,puhuttelun- vaikka ei varaa muuhun ollut. - Kauhean näköiset on nyt suorat "luonnolliset" silikonilla käsitellyt karvat päissä jokapaikassa , kaikilla. Onko muotia olla samanlainen ? Saako itse älytä tuulipukua ja toppahousua laittaa ,kun esim.pyöräilee 20km.jokasäässä ? puuttuuko LENITA silloin asioihin ja onko hänellä itsellään NYKYMUODIKAS kampaus nyt. - Mitä seuraavaksi, kaupallistahan tämä on.

    • anka-

      Miksi ihmeessä et saisi laittaa juuri sellaisia vaatteita kuin mieli tekee?

    • Yäks mitkä lasit

      joo joo . On se kauheen näköstä kun naisella on miesten silmälasit. Nykyisinhän silmälasit on skupuolineutraaleja ja kaikki kuin miehille tehtyjä.

    • tors-tai-ta

      Tokihan nyt mekot miehille sopii,siinä missä korutkin ja korvakorujakin on melkis kaikilla,naisellista!

    • nainen 28 ärsyyntyny

      Mua naisena taas ärsyttää kun kaikki naisten housuton niin helvetin kireitä ja ihonmyötäisiä!! Haluisin käyttää välillä vähän löysempii!!!

    • 11+10

      Minkä sille mahtaa että vaatteille on ajan kuluessa tullut tietyt merkitykset. Varmaan vähän samasta asiasta on kyse kuin housujen salliminen naisille silloin joskus. Toisaalta silloin ilmapiiri on varmasti ollut sellainen ettet oikeasti ole voinut naisena laittaa housuja ilman seurauksia. Eihän kukaan tänäpäivänä kiellä pukeutumaan miten haluaa.

      Tottakai ihmisillä on kaikennäköisiä reaktioita jos jotain aistiärsykkeitä tulee vastaan. Enemmin suomalainen tosin vain mielessään kyräilee, ehkä yksi promille avaa suunsa ja on suoraan epäkohtelias.

      Ei tule onnistumaan se että kaikki tasapäistetään ja kaikki on aina ok - kuka vaan voi tehdä mitä vaan ilman että noteerataan, koska pitää olla neutraali. Kuulostaa siltä että halutaan -oliko se nyt kiinan vai japanin meininki, jossa ei saa puuttua mihinkään esim. katukuvassa. Iltsikassakin siitä oli video kun pikkutyttö tuli auton yliajamaksi eikä kukaan saanut reagoida. Videolla ihmiset kävelee ohi ja toinenkin auto ajoi vielä jalan päältä, pitää olla neutraalisti että on hyvä kansalainen. Sairasta.

      Kyllä tänne maailmaan puhetta ja mielipiteitä mahtuu. Ennemmin kehoittaisin ihmisiä kasvattamaan paksumpaa nahkaa ja selkärankaa. Kyllä täällä suomessa vielä sen verran hyvin asiat on..

    • nc nfb vjhdbbv

      jos miehet olisivat aina pukeutuneet hameeseen, emme vääntäisi asiasta täällä, niin yksinkertaista se on. Jos kukaan ei olisi keksinyt, että on poikien juttuja ja tyttöjen juttuja, niin maailma olisi ihanan sukupuolineutraali paikka. kukaan ei jaksaisi nähdä vaivaa vastaantulijan pukeutumisesta, sen paremmin malli-kuin värivalinnoistakaan. Jokainen saisi olla oma itsensä ihan oikeasti. Joissakin maissa määrätään kuinka nainen saa tai ei saa pukeutua, täällä määrätään miten mies saa tai ei saa pukeutua. Jokaisella tulisi olla oikeus pukeutua siten kuin haluaa, ilman että joku on heti kommentoimassa jotenkin.
      On se kumma, kun jo vaatetuksenkin perusteella arvioidaan ihmistä, onko homo, transvestiitti tai mikä lie.
      Samalla periaatteella voitaisiin ajatella, että jos sulla on punainen auto, olet homo (naisella sininen auto tarkoittaisi tietysti lesboa)

      Vaatekaupoista pois miesten osastot ja naisten osastot (ja tyttöjen/poikien), silloin jokainen voisi ostaa sitä mitä haluaa, sukupuoleen katsomatta.

    • näsäviisas 15v.

      Sinulla on täysi oikeus Suomen kansalaisena pukeutua hameeseen, mutta tapanormeissa tämä on melkeinpä tabu. Joten jos haluat vielä että ihmiset kunnioittavat sinua, kehotan käyttämään housuja.

      • 14+15

        Eikö siviilirohkeus mielestäsi ansaitse kunnioitusta?

    • shiny and slippery

      Sellainen ongelma vain siinä jos kulkisin tuolla ulkona jossain ihanassa satiinimekossa että alkaisi etumuksesta muodostua teltta melko pian ja sitten tulisi sakkoja siveettömästä käytöksestä julkisella paikalla...
      Naisten satiinimekot on ihania runkkuvaatteita, mulla on jopa yksi häämekko jota käytän hyväksi silloin tällöin... :D

    • vaatteet vai aatteet

      Pukeutuminen on aina kulttuurisidonnaista. Voithan sinä koittaa änkeytyä jonnekkin illallisgaalaan farkuissa ja kuvitella, että se on ok. Moni vaan katsoo sinua pitkään, kun olet pukeutunut niin arkisesti. Pukeutumisella osoitat aina ottavasi huomioon toiset ihmiset ja tilanteen. Siksi hautajaisissa pukeudutaan mustaan ja vappuna taas kepeästi.

      Sama liittyy naisten ja miesten pukeutumiseen. Voihan nainen vetää päälleen miesten puvun jakkupuvun tai juhlapuvun asemasta, mutta se näyttää vähän hassulta muista osanottajista. Ihan sama jos sinulla miehellä on kesäpäivänä päällä naisten leninki. Kyllä se herättää lähinnä hilpeyttä.

      Toisaalta on fakta, että hameen kaltaisia asuja miehet ovat käyttäneet paljon historian saatossa. Tästä esimerkkinä' vaikkapa tunika tyylinen pukeutuminen.

      Antiikissa roomalaiset, kreikkalaiset, egyptiläiset jne käyttivät eräänlaista nykystandardein mekoksi tai hameeksi kutsuttavaa vaatetusta. Emme varmaan pidä sen ajan miehiä yhtään vähemmän maskuliinisna? Sama vaatetustyyli jatkui jossain määrin keskiajalla. Googlella löytyy ihan hienoja piirroksia keskiaikaisesta miesten pukeutumisesta.

      Toinen kuuluisa esimerkkinä on kiltti ja niitä käytetään edelleen skotlannissa, joskin se on enemmän juhlavaate kai nykyään. Jokainen braveheartinsa nähnyt ei varmaan pidä sen ajan miehiä yhtään neitimäisinä.

      Japanissa taas pukeuduttiin pitkään kimonoon, mikä on myös eräänlainen leninkimäinen asu nykymittapuullla. Emme varmaan pidä kimonooon pukeutunutta miestä naismaisena.

      Silti pukeutumisstandardit muuttuvat. Se mitä pidämme normaalina tänään, ei ole välttämättä parinkymmenen vuoden tai puhumattakaan sadan vuoden päästä.

      • ...

      • trans---poks

      • 2+2
        trans---poks kirjoitti:

        Nämä tytöt haluaa miehiksi, miksi?

        Täh? Miksi he miehiksi haluaisivat jos pitävät housuasuista??

    • On korkkarii, on lenkkarii, on glitterii; on leninkii, on housuloi, on hamekii...

      On menneiden vuosien aikana tullut sen verran kokemusperäistä tietoa eri tyylien käytössä, että jotain voi jo sanoakin. Naiset kiinnittävät huomiota niin asukokonaisuuteen kuin yksityiskohtiinkin. Miehet taas eivät kyllä piittaa siitä, miten joku pukeutuu, tai jos huomaa, niin ei ole näkevinäänkään.

      Itsekäs on se ihminen, joka alkaa kahlita toista, vaikkapa antamalla määräyksiä asuista.

      • ...

        "Naiset kiinnittävät huomiota niin asukokonaisuuteen kuin yksityiskohtiinkin."

        Ainakin Helsingissä hyvinpukeutuvat naiset ovat kohtalaisen harvinaisia. Valtaosa eli arviolta 99% naisista käyttää harmaanruskeita lökävaatteita eli tavallista pipoa (sen sijaan että olisi hienompia hattuja), tuulipuvun takkia, pillifarkkuja ja lenkkareita.
        Työmatkoillakin sen näkee joka päivä, miten ainoastaan miehet osaavat pukeutua hyvin (ei tietenkään läheskään kaikki) mutta pukeutumiseensa huomiota kiinnittävät naiset taas ovat äärimmäisen harvinaisia.
        Lähinnä vanhemmat rouvat toisinaan ovat ihan tyylikkäästi pukeutuneita, mutta 2-3-kymppiset naiset näyttävät varhaiskassialmoilta.

    • M 100

      Puku- ja solmiolinja on vain mahdottoman tylsä ja mielikuvitukseton. Enemmän sais olla värien rikkautta kuten keskiajalla.

      Kesävaatteetkin mitä miehille myydään on säkkimäisiä rytkyjä. Naisten vaatteet taas sileitä ja rypistymättömiä.

      Miehia huijataan ja viedään kuin pässejä narussa.

      • Normit rikottava

        Useat miehistä hyväksyvät silti sen viemisen ja ovat pässejä. Ja muutos on kiinni miehistä itsestään. Jos vallalla olevat pukeutumisnormit haittaa, niin sitten vaan rikkomaan niitä! Jos vaan valitetaan eikä sitten itse tehdä muutosta, niin ei silloin mikään muutukaan.

        Naisten on nykyään helpompi pukeutua haluamallaan tavalla, koska heidän ei tarvitse pelätä homoksi leimautumista. Vielä nykyäänkin ihan valtavirtamediaa myöten ylläpidetään myyttiä siitä kuinka vain homot pukeutuu värikkäästi ja persoonallisesti. Tässä ilmapiirissä kasvanut heteromies ei vaan kehtaa pukeutua tyylikkäästi, koska pelkää leimautuvansa hintiksi. Ja kysyntä määrää tarjonnan, niin eipä sitten miehille tehdäkään muita kun niitä "säkkimäisiä rytkyjä".

        On merkillistä että yllämainittu ajatusmalli on voimissaan nykyään kun puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden kunnioittamisesta. Kun taas todellisesti suvaitsemattomampina aikoina kuten vaikka 1700-luvulla, oli miehillä "lupa" pukeutua erittäin koristeellisesti ja se oli itse asiassa tyylikkyyden ja statuksen merkki.

        Vaikuttaa vähän siltä että nykyään eletään yhä pukeutumisen suhteen rajoittuneessa maailmassa, missä homoille ja heteroille miehille on määritelty omat tavat pukeutua. Mutta nämäkin normit ovat vain väliaikaisia yhden kulttuurin sisäisiä ilmiöitä, joiden noudattaminen on valinta eikä pakko!

    • No joo..

      No jos hame on oikeasti miehelle tehty, esim. kiltti, niin siitä vaan. Mutta mies naisten hameessa on kyllä aika korni, samon naisten sukkahousuissa. Miesten karvaiset koivet on myös sen verran epämiellyttävää katseltavaa, että ei ainakaan lyhyt hame sovellu miehen asuksi kuin vapaa-ajalla ja kesäkuumalla shortsien tapaan.

      • Miehen sääret?

        Aika rankasti miehet tuomitsee täällä toistensa pukeutumisen.
        Todella homofobista.

        Miksi minulla ei naisena muka ole oikeutta katsella/ nähdä miesten sääriä?
        Kysyn vaan?

        http://sourcefed.com/train-drivers-wearing-skirts/

        Aijotko vetää burkhan päällesi?

      • miesten hame

        Suomalaisessa kulttuurissa kylpytakki on lähimpänä hametta, ja kaikki miehethän sitä käyttävät. Kylpytakkia voi ulkonakin käyttää jos saunaan pitää kävellä ulkokautta, mutta jos kylpytakissa lähtee lähikauppaan, näyttää mielisairaalasta karanneelta potilaalta. Sen sijaan saunan tai suihkun jälkeen kylpytakin käyttö on täysin suotavaa ja asiallista, ja tällöin suomalainen heteromies siis pukeutuu kaapuun/hamemaiseen vaatteeseen.

    • rohkeasti vaan!

      Hame voi olla myös maskuliinisen näköinen, ei se oo automaattisesti mikään laventelinvärinen tylliunelma? Varsinkin polvipituiset suorat hameet pukee musta miehiä oikein hyvin. Ja jos tahtoo, niin voihan niihin kukkamekkoihinkin pukeutua, kukaan ei estä! Itse olen siis hameita käyttävä mies.

    • farkut jalassa

      Ei ole hirveän kauan aikaa siitä kun pitkiä housuja pitävää naista katsottiin pitkään. Pitkät housut eivät ollet naisten vaate. Mutta naisethan vain alkoivat pitämään housujaan. Pikkuhiljaa on hyväksyntä tullut, eikä kukaan edes musita aikaa, jolloin ei esimerkiksi kansalaiskoulussa saanut tutöt pitää pitkiä housuja.

      Miesten pitää vain alkaa käyttämään hameita. Ja lakata välittämästä mitä muut sanoo. Onko rohkeutta? Naisilla oli.

      • asdasdasdasdasdas

        Tarkoittanet että housuja käyttävä nainen on ukkomainen eli siis LESBO? Jos et niin väittämäsi horjuu pahasti. Jos vaatteet eivät määritä naisen hetero/lesbo suuntautumista niin ne eivät voi määrittää miehenkään hetero/homo suuntautumista. Jos joku tulisi ja kirjoittaisi tähän että kaikki naiset jotka käyttää housuja ovat lesboja ja osoittaisi tämän myös muuten kuin mutu tuntumalla niin sitten saattaisin uskoa että hame tekee miehestä hintin/homon. Ei taida siihen kenenkään taidot/rohkeus riittää.

        Toistaiseksi olen siis vahvasti sitä mieltä että vaatteet eivät määritä kenenkään seksuaalista suuntautumista/sukupuolta bioloogiselta kannalta. Kulttuuri sitten erikseen, mutta kulttuuri ja normit muuttuvat vaikka miten vänkäätte vastaan.

      • ........
        asdasdasdasdasdas kirjoitti:

        Kaiken lisäksi lesbo ei oikein ole haukkumasana josta naiset nolostuisivat, vaan ylpeydellä käyttävät maastohousuja ja pitävät siilitukkaa ja ovat lesboja. Sama kuin yrittäisi miestä haukkua äijäksi. Sitä ei pidetä sosiaalisena paheksuntana.
        Tästä seuraa että naiset voivat mielin määrin käyttää housuja ja muita miesten vaatteita ym. täysin epäasiallisia vaatteita, eikä sen paheksumiseen ole mitään keinoja. Miehiä voi aina tarvittaessa haukkua homoiksi, sirkustelijoiksi ja riikinkukkoilijoiksi, jolloin miesten pukeutuminen pysyy miehekkäänä, hillittynä ja tyylikkäänä.

      • xxxxxxxyyyyyyy
        ........ kirjoitti:

        Nykymaailmassa alkaa olemaan jo niin että teki mies niin tai näin missä tahansa asiassa on hän jonkun mielestä homo. Olen huomannut että homokortti on alkanut kärsiä jo pahaa inflaatiota. Miten sitten kun se ei enää toimi lainkaan tai siis sillä ei ole toivottavaa vaikutusta. Silloin näiden kauhistelijoiden ja haukkujien täytyy keksiä vielä jokin pahempi solvaus jotta saavat pidettyä miehet edelleenkin muodin sivustakatsojina. Vaikeat ajat edessä...

      • Aivan niin
        ........ kirjoitti:

        Kaiken lisäksi lesbo ei oikein ole haukkumasana josta naiset nolostuisivat, vaan ylpeydellä käyttävät maastohousuja ja pitävät siilitukkaa ja ovat lesboja. Sama kuin yrittäisi miestä haukkua äijäksi. Sitä ei pidetä sosiaalisena paheksuntana.
        Tästä seuraa että naiset voivat mielin määrin käyttää housuja ja muita miesten vaatteita ym. täysin epäasiallisia vaatteita, eikä sen paheksumiseen ole mitään keinoja. Miehiä voi aina tarvittaessa haukkua homoiksi, sirkustelijoiksi ja riikinkukkoilijoiksi, jolloin miesten pukeutuminen pysyy miehekkäänä, hillittynä ja tyylikkäänä.

        Ja kaikki tämä johtuu siitä että sukupuolilla on erilainen status, siksi mies mekossa koetaan huvittavaksi, mutta naista miesten puvussa ei. Aivan kuten kun aikoinaan vanhoissa elokuvissa oli hassua kun valkoinen mies mustasi naamansa, pyöritteli silmiään ja soitti bongorumpuja kaislahameessa. Nykyään sitä pidettäisiin rasistisena. Pitäisikö huumorimielessä naiseksi pukeutunutta miestä pitää siis sovinistisena? Korostan sanaa huumorimielessä.

        Tosissaan naisellisia vaatteita pukevat miehet taas koetaan uhiksi. Mitä enemmän vesittyy käsite miehisyydestä, sitä vähemmän sitä voidaan jalustalle nostaa, siksi miehinen ryhmäkuri käyttää kaikki keinonsa ettei näin kävisi. Täällä on monta esimerkkiä siitä. Yksi lisää on, kun mies ei halua tehdä jotain miehekkääksi miellettyä asiaa, kehotus mennä ostamaan hamekangasta

    • Miehekäs olo

      Olen mies. Minä pukeudeun periaatteessa aina naisten vaatteisiin. Täällä hetkellä olen töissä, päällä valkoiset pitsialushousut, mustat tiukat streach farkut, valkoinen paitapusero, villapaita ja ohuet sukat. Ainoa miesten asuste on kengät. Olen viimeiset vuodet pukeutunut vastaavalla tavalla.

      Miksi?

      Naisten vaatteet ovat tyylikkäämmät, pehmemmät ja istuvat paremmin (ei helppo löytää, muttaa...).

      Olen mies enkä tunne olevani vähemmän mies sen takia että pukeudun naisten vaatteisiin.

      Ja olen yrityselämässä, johtavassa asemassa.....

      • Juuri näin. Meneillään oleva tasa-arvolain uudistus tuo lakitekstiin termin "oikeus sukupuolen ilmaisuun", syrjintäsuojineen. Jatkossa näemme siis entistä enemmän ihmisiä, jotka miksaavat naisten ja miesten asuja toisiinsa.

        Mietin vaan, että onko punaniskojen pakko perustaa itselleen joku reservaatti, kun muu yhteiskunta vaeltaa kohti liberaaliutta.

      • kaikki miesten vaatteita

        Housut ja kauluspaita ovat kylläkin miesten vaatteita, eivät naisten. Siitä huolimatta että naiset nykyään enemmissä määrin käyttävät kauluspaitoja (ja kutsuvat niitä "paitapuseroiksi") sekä farkkuja, silti ne eivät ole naisten vaatteita.
        Alushousut ovat myös miesten vaatteita, vaikka niihin lisäisi aatelismaisen pitsireunuksen. Vielä 100 vuotta sitten naiset käyttivät alushameita, mutta pikkuhiljaa ovat alkaneet käyttää miesten vaatteita eli alushousuja.
        Jos pukeutuu kuin miehiä jäljittelevät naiset miesten vaatteisiin, niin eikö silloin pukeudu kuin mies. Muutama vuosikymmen sitten ei olisi tullut kuuloonkaan että kukaan nainen olisi voinut käyttää yhtäkään noista vaatekappaleista.

      • knalli naisten osastolta
        kaikki miesten vaatteita kirjoitti:

        Myös klassiset miesten hatut pitää nykyään ostaa naisten osastolta. Esim. knalli henkkamaukasta muutamalla eurolla, löytyy vain naisten osastolta. Toinen vaihtoehto jostain hattuateljeesta monta satasta perinteinen miesten knalli, joka kuitenkaan ei ole sen erikoisempi kuin hankkamaukan knalli.

      • meka persu
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Juuri näin. Meneillään oleva tasa-arvolain uudistus tuo lakitekstiin termin "oikeus sukupuolen ilmaisuun", syrjintäsuojineen. Jatkossa näemme siis entistä enemmän ihmisiä, jotka miksaavat naisten ja miesten asuja toisiinsa.

        Mietin vaan, että onko punaniskojen pakko perustaa itselleen joku reservaatti, kun muu yhteiskunta vaeltaa kohti liberaaliutta.

        Esson paari tarjoaa helpotusta liperaaliin hekemoniaan.

    • gfghghjgj

      Minusta miehen sääret on kauniit(kauniimmat kuin naisen mutta olenkin nainen ja siksi ne viehättää) ja kilttiin pukeutunut mies todella seksikäs..:)

      Hameita käytetään edelleen siis miehetkin ja hame ei ole aluksi ollut naiselle suunnattu.

      Laukut on hauskoja kanssa miten sukupuoli määrittelee miehen salkun ja naisen salkun tai laukun..

    • juttujuttuÅ

      no niin no niin on niin on niin on niin on niin

      • I go 13....

        Tässä teille ensin scottish ja siten € ...........###II### IIIIIIIIIIII molemmat hameita, tiedän historiasta hameväestä kysyttäessä, millaisin vaattein nainen jo, Jumala sanoi itsestään tai ihmisestä, kuvaksensa luodut, ettei naisten ja miesten ole hyvä samoihin vaatteisiin, kuinkas sen ymmärrät? "Sanoisiko Jeesus?" ... viuhahtakaa, hyvät ihmiset, viuhahtakaa .... mielestäni ihminen on sama pukeutuneena Herrojen taikka Rouvien tapaan, lasten kuitenkin täytyy pukeutua säädyllisemmin, kysykää asiantuntijaa apuun, on hienojakin lapsia ja he oireilee ryysyissään, ei tietoa naisesta ei miehestä, mielestäni vaatteet pukee heitä oikeimmin, "Mitähän Jeesus sanoisi?" - olisiko sanoma ... sanoo Herra .... kristitty ei hyvä ei hyvä romani, muitakin oheisluetteloon sisältyvää on, viime kirjallisin juutalainen ja islam voi parhaiten pukeutumisessa, tai sitten kysymys edellä olevaan tekstiin täytyy asetella toisin, siunatkoon minua Allah on PS. Roomalaiskatolinen kirkko oli oikeassa suhtauduin tässä samalla kertaa moni eri aiheeseen juuri, onko miehen oikein pukeutua Hameisiin, sano, on miehen on pukeuduttava hameisiin, parhaimmin niin, mitä naisten ja naisten olisi pukeuduttava, säädyllisemmin, sanon minä, ymmärrän uskonto kunta ajattelua, olisi hyvä oleskella hameessa ja Allah on Jumala, Jeesus Kristus Nasaretilaisen Nimessä sanoo:

      • Ajuttujuttu
        I go 13.... kirjoitti:

        joo oo oo joo

    • urts

      Ainakin helpompi olis kusta ja jopa huomaamatta lirauttaa rakko tyhjäksi ulkona. Eikä pierukaan jäisi pyörimään vaatteisiin.

    • uudeltamaalta

      tämä asia oli esillä jokin aika sitten.joten voin todeta siihen kuten silloinki,hame on naisten vaate.meille ihmisille on valittavina moniakin vaateparsia,toiset kuuluvat naisille toiset miehille.hame on naisen ah niin seksikäs vaate. miehelle ei hame kuulu ei nyt eikä koskaan. ihminen voi pukeutua haluamallaan tavalla,kunhan muistaa sukupuolensa. sukupuoli sanelee käyttäytymisen ja pukeutumisen.

    • Testo

      Minä piehtaroisin kuin valjaisiin laitettu vanha kissa, jos minun päälleni joutuisi jokin naisten vaate.

      Olen läpeensä testosteronilla hölvätty mies.

      • sääret

        Helman pituudesta riippuen hame paljastaa sääret. Niinpä mielestäni henkilölle, jolla on hyvät sääret, sopii hame.

        Jos haluaa esim. kesähelteellä pukeutua kevyesti, on leninki vilpoisampi vaihtoehto kuin hame, sillä valuva hiki kertyy puolihameen vyötärölle. Leninkiin pukeutuvan hiki sitoutuu alusvaatteisiin ja leninki pysyy kuivana ja puhtaana.

    • Kultuurimme on aika sekopäinen monellakin tapaa. Esimerkiksi puvut ovat hyvä esimerkki vaatteista joita ei takuulla pidetä päällä niiden mukavuuden takia. Linnan juhlia tai vastaavia ohimennen silmäilemällä meinaan purskahtaa nauruun kun joka ainoa mies pukeutuu lähes täysin samanlaiseksi pingviiniksi samaan aikaan kun naisten pukeutumisessa ja kaumpauksissa on vaikka kuinka vaihtelua. Korkeintaan rinnassa olevissa arvomerkeissä ja mitaleissa on miehillä jonkin verran vaihtelua, ja siinä onko taskussa liinaa. Ainahan näin ei ole ollut, vaan joskus on varsinkin varakkaammat miehet osanneet pukeutua paljon kirjavammin. Itse olen aina suosinut ja tulen aina suosimaan mahdollisimman mukavaa ja käytännöllistä pukeutumistyyliä. Kravatille tai rusetille en keksi mitään käytännöllistä syytä puhumattakaan naisten korkokengistä, jotka ei taatusti ole ergonomisia ja joidenka ainoa tehtävä on kohottaa naisen persettä. Hyvältähän ne kieltämättä näyttää, mutta niistä voi helposti saada aika huorahtavan vaikutelman.

    • -kurvinen hilli-

      Jos miehellä on hirmunen kullli erektiossa niin ehkä se näkyy minihameen alta helpommin kuin housuista.
      Kauppakeskuksissa ja muissakin yleisissä paikoissa se saatta herkimmissä kanssaihmisissä aiheuttaa paheksuntaa.

    • Tulevat toivot

      On vähän hämäävää tottumatta jos uimahjalleissa ja yleisissä wc.ssä ja saunoissa olisi sekaisin koukuissa stretsejä ja kalssareita rintaliivejä ja tukkiäijän villapaitoja kumiteräsaappaita ja piikkareita samoissa naulakoissa.Naisen tuoksu ja miehen kaasut sekaantuisivat.Nyt jo on vaikeata välillä eroittaa tytöt ja pojat katujen kulmissa meikeissään ja vaatetuksissaan.Mutta kai tuohon tottuisi ja voisi olla hyväkin etu molemmille?

    • kilttifani

      Mikään ei ole seksikkäämpää kuin skottimies kiltissä. Suomimies kiltissä onkin sitten ihan omamjuttu..

      • Luupäät

        Poikkeaako Suomimies paljokin ulkonäöllisesti Skottimiehestä? Ei taida poiketa.

    • Pohjoisen tyttö

      Arvostan tätä tyyppiä suuresti: https://www.google.fi/search?q=yohio&newwindow=1&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=-uJqUuqRD-iH4gT_2IDwAw&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643 Ei mitään ironiaa, ihan oikeasti ihailen että noin nuori heppu uskaltaa pukea mitä omakseen tuntee :)

      Nykyisin julistetaan, että ollaan suvaitsevampia kuin koskaan. Mutta kyllä pukeutumisnormit edelleen on aika tiukat miesten kohdalla (se suvaitsevaisuus on tullut lähinnä naisia kohtaan, esim. "poikatytöt"). Miesten on edelleen pukeuduttava suht maskuliinisesti, jos eivät halua erityisesti viestittää poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta, siinä ei olla tultu yhtään suvaitsevammiksi. Itse pidän ponnaripäisistä herroista, olen myös fantasioinut tapaavani pojan, joka käyttäisi söpöjä hiuspinnejä :D

    • hillittyä charmia

      Saahan mies leikitellä väreillä ihan kauluspaidan ja kravatin väreillä jollei ole johonkin hautajaisiin menossa. Itse pidän kyllä vaalean- tai keskisinisestä kauluspaidasta ja kravatissa voi olla hieman kuviotakin kunhan ei nyt kauhean räikeä ole. Tumma puvuntakki ja housut on kyllä niin hillityn asiallisia että ei niihin ole mielestäni asiallista laittaa kirkuvia värejä.

      Jos puhuttaisiin autoista niin minä olisin hillityn asiallisen VW Golfin, Opel Astran tai Toyota Corollan kannalla, ne on ihan toisia miehiä mitkä on esim. Honda Civicin kaltaisen huomiota herättävän räväkän avaruusaluksen faneja.

    • Kuivapuriste

      Nainen = vapaa pukeutumiskulttuuri
      Mies = pakottavan puritanistinen pukeutumiskulttuuri

      • 6+6

        Kuivapuriste on valitettavasti järkyttävän oikeassa.

      • doomed with&without
        6+6 kirjoitti:

        Kuivapuriste on valitettavasti järkyttävän oikeassa.

        Tasa-arvo ei toteudu ilmankaan vaatteita:

        nainen juoksentelee ilkosillaan = osoittaa naisellista vapauttaan, feminismin voiton symboli kun tissit paljaana ilman liivejä juoksennellaan julkisesti.

        mies juoksentelee ilkosillaan = itsensä paljastaja joka heitetään tyrmään poliisien toimesta, oikeuslaitos syyttää ankarimman mukaan siveettömästä käytöksestä julkisella paikalla.

      • 17-2
        doomed with&without kirjoitti:

        Ymmärrän pointtisi, mutta kyllä sentään miehiä ja naisia samat lait koskee. Mutta jotenkin meille naisille tunnutaan annettavan enemmän "anteeksi", koska aikanaan yhteiskunnassa olemme olleet ns. alistetussa asemassa. Mutta tasa-arvo kääntyy helposti yliarvoksi.

      • eri näkemys
        doomed with&without kirjoitti:

        Tasa-arvo ei toteudu ilmankaan vaatteita:

        nainen juoksentelee ilkosillaan = osoittaa naisellista vapauttaan, feminismin voiton symboli kun tissit paljaana ilman liivejä juoksennellaan julkisesti.

        mies juoksentelee ilkosillaan = itsensä paljastaja joka heitetään tyrmään poliisien toimesta, oikeuslaitos syyttää ankarimman mukaan siveettömästä käytöksestä julkisella paikalla.

        Tietääkseni Suomen laki kieltää alastomuuden julkisella paikalla myös miehiltä JA naisilta...En usko että poliisi päästää tässä asiassa naisia sen vähemmällä.

        Itse kannatan naisten oikeuksia ja feminismiä tiettyyn pisteeseen asti, mutta en kyllä kannata sitä naiset kulkisivat alasti julkisilla paikoilla. Enkä näe nyt miten ihmeessä se liittyy kenenkään vapautumiseen? No kaipa ihmisillä on vain eri näkemykset feminismistä.

        Mutta ilman paitaa julkisella paikalla oleskelu on sallittua miehille, muttei naisille. Miksi? Ovatko naisen rinnat nyt niin kauhea asia?

      • 17-2
        eri näkemys kirjoitti:

        Noinhan juuri sanoin, että molempia koskevat samat lait? :J

        En kannata feminismiä nykyisin enää mihinkään pisteeseen, koska sille ei (suomalaisessa yhteiskunnassa) ole enää dramaattista tarvetta. Kannatan yksiselitteisesti vain sukupuolten välistä tasa-arvoa, molempien sukupuolten tasa-arvoa tasapuolisesti.

        Riippuu kulttuurista. Joissakin alkukantaisissa heimoissa ei eri sukupuolten rintojen välille tehdä eroa, mutta suomessa naisen rinnat nähdään sukupuolisena ruumiinosana, jota ei sopivaa näyttää julkisesti. Mutta mielestäni turhaan tuosta asiasta tehdään suomessakaan eroa.

    • pelkuruutta

      Miksi pukeutumisnormeja pitäisi noudattaa? Lain mukaan Suomessa miehillä ja naisilla on oikeus pukeutua haluamiinsa vaatteisiin.

      Vähän vaikuttaa siltä että pukeutumisnormeista valittavat ihmiset ovat epäitsevarmoja pelkureita.

      Ja onko nyt niin kauhea asia jos joku vieras ihminen kuvittelee mielessään että olet homo jos pidät vaikka leggingsejä? Ei minua kiinnosta se mitä minulle tuntemattomat ihmiset ajattelevat seksuaalisesta suuntautumisestani. Tiedän olevani hetero. Ja enkä näe homoja mitenkään itseäni huonompina ihmisinä, joten miksi pelkäisin sitä että minua luullaan sellaiseksi? Mutta eipä kukaan ole minulle tullut kaupungilla valittamaan vaikka olen naisten vaatteissa kulkenutkin siellä. Ihan rauhassa olen saanut olla.

      • Kylläpä kirjoitit asiaa. Vain mielikuvituksen tuote on se, että ihmiset kyttäisivät toistensa asuja. Kun kokonaisuus on sopusuhtainen, niin kantajan sukupuolta ei tarkastella.

      • candlearse dinner
        Minna-Maaria kirjoitti:

        Kylläpä kirjoitit asiaa. Vain mielikuvituksen tuote on se, että ihmiset kyttäisivät toistensa asuja. Kun kokonaisuus on sopusuhtainen, niin kantajan sukupuolta ei tarkastella.

        Onko sulla ollut Hyacinth Bucket esikuvana ulkoasussasi...

      • candlearse dinner kirjoitti:

        Onko sulla ollut Hyacinth Bucket esikuvana ulkoasussasi...

        Näyttääpä muuten olleen tuona nimenomaisena päivänä. Kiitos tästä oivalluksesta, kirvoitti naurut ja toi vedet silmiin!

      • 14+12

        Järki estää rikkomasta normeja. Jonotapa pikkutunneilla miehenä hodarijonossa hamosessa, kyllä olet ensimmäinen joka saa turpaan. Jos olet jostain suuremmasta kaupungista, niin yritä ymmärtää, ettei jokaisessa peräkylässä olla yhtä avoimia ja valveutuneita. Ehkä tämä on vain ajan kysymys, ja suvaitsevaisuus leviää vähitellen kaikkialle...

      • 14+12
        14+12 kirjoitti:

        Mistä ihmeestä miinus? :D Sanoin vain kuinka asian laita nykytilanteessa on. Vai onko joku mies ollut jonottamassa hameessa hodarijonossa?
        Suvaitsevaisuuden leviämistä vastaan no problem.

    • pukeutumisnormi

      haluan ehdottomasti kulkea kadulla naisten häämekossa muna pystyssä hirveät spermatahrat mekon etumuksilla.

      • Mäihät sylissä

        Samanlaillako kuljet peruspuvun kanssa?

    • Jokin raja

      tikkitoppapuku on ainakin aivan hoopo vaatetustyyli.Joku "retroilija" alentuu tähän alatyyliin.

    Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe