ko täällä muita yliopistoissa työskenteleviä tai sellaisia, joilla esim. puoliso on yliopistossa töissä? Onko kellään muulla yliopistossa työskentelevällä kokemuksia siitä, että oma yhteiskunnallinen tausta vaikuttaa tapaan, jolla esimiehet ja kollegat kohtelevat ja suhtautuvat?
Oma taustani on työväenluokkainen: sekä isä että äiti tekivät pienpalkkaista ruumiillista työtä. Minua kuitenkin lukeminen kiinnosti jo pienestä pitäen. Kirjoja ei kotiin pahemmin ostettu, mutta olihan kirjastot ja sitten vähän isompana säästin taskurahoja ja kesäpalkkatienestejä ja ostinkin kirjoja omaksi.
Opinnot sujuivat hyvin, ja niin se työura alkoi yliopistossa pääoppiaineessani. Yli kymmenen vuotta on jo tullut pärjäiltyä erilaisissa pätkätyösuhteissa. Monta kertaa olen kuitenkin miettinyt lopettamista ja uran vaihtoa - en pätkätöiden vaan saamani kohtelun takia. Ainakin omassa laitoksessani vaikuttaa vallitsevan hierarkioita, joiden perusteella työväenluokasta ponnistaneilla on muita huonompi osa, kun päätetään esim. työsuhteista tai työhuoneista ja niiden varustelusta sekä työtehtävistäkin. Minulle tehtiin jo uran alkuvaiheessa selväksi, että jos olisin tyytymätön johonkin, minun sopi lähteä - tulijoita kyllä riittäisi tilalleni. Sitä yliopistojen peräänkuuluttamaa kriittistä ajattelua ei siis pitänyt tehdä ääneen - ainakaan rahvaan edustajan.
Akateemisen perheen vesalla, varsinkin sellaisella, jonka isä on ollut professori, näyttää olevan ihan erilainen työnkuva, vaikka se tehtävänimike olisi sama kuin minulla. Eikä niitä työväenluokkaisia kollegoita oppiaineessani lisäkseni juuri olekaan - yksi kyllä oli, mutta hänet savustettiin ulos muutama vuosi sitten hankalaksi ja yhteistyökyvyttömäksi leimattuna. Samanlaista uhkaavaa sävyä olen joskus kuullut esimieheltäni, kun olen esittänyt mielipiteitä, joita hän ei hyväksy. Akateemisten perheiden vesoilla suorasanaisuus on laajan ymmärryksen osoitus, ja heidän kohdallaan epäsosiaalinen käytös tai tehtävien laiminlyönti tulkitaan osoitukseksi suvun temperamentista ja tutkijaluonteesta - urakehitystä sellainen ei haittaa. Eikä nykyinen työntekemisen tuloksellisuutta mittaava palkkausjärjestelmäkään näy reagoivan, jos työväentaustainen menestyy esimerkiksi rahoituksenhaussa tai julkaisutoiminnassa paremmin kuin akateemisen taustan omaava. Päätöksen palkan mahdollisista lisistä kun tekee esimies omien luokkasidonnaisten katsomustensa pohjalta.
Työyhteisöömme on muodostunutkin pieni ydinryhmä niistä, joilla on pysyvät työsuhteet, sekä heidän lähiystävistään ja avio- tai avopuolisoistaan. Professorin kaverin tai elinkumppanin määräaikaisen työsuhteen jatkuminen tai vakinaistaminen on huomattavasti todennäköisempää kuin sellaisen, joka tulee "piirien" ulkopuolelta. Enpä olekaan niissä katkoksia nähnyt.
Muutenkin koen, että varsinkin akateemisista sekä yrittäjä- ja toimistohenkilöperheistä tulevat lyöttäytyvät aika lailla omiksi kuppikunnikseen työyhteisön arjessa. Kai se on sitä yleisinhimillistä samanlaisuuden ja sitä kautta turvallisuuden hakemista. Mutta tämän kaiken keskellä koen suurta yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta ja masennusta ja suuttumusta. Kyllä ainakin siitä pitäisi pitää kiinni, että jos on sama tehtävänimike, tehtävät ja mahdollisuudet ovat samat - oli työntekijän tausta sitten professori- tai proletaariperheessä.
Oma taustani on työväenluokkainen: sekä isä että äiti tekivät pienpalkkaista ruumiillista työtä. Minua kuitenkin lukeminen kiinnosti jo pienestä pitäen. Kirjoja ei kotiin pahemmin ostettu, mutta olihan kirjastot ja sitten vähän isompana säästin taskurahoja ja kesäpalkkatienestejä ja ostinkin kirjoja omaksi.
Opinnot sujuivat hyvin, ja niin se työura alkoi yliopistossa pääoppiaineessani. Yli kymmenen vuotta on jo tullut pärjäiltyä erilaisissa pätkätyösuhteissa. Monta kertaa olen kuitenkin miettinyt lopettamista ja uran vaihtoa - en pätkätöiden vaan saamani kohtelun takia. Ainakin omassa laitoksessani vaikuttaa vallitsevan hierarkioita, joiden perusteella työväenluokasta ponnistaneilla on muita huonompi osa, kun päätetään esim. työsuhteista tai työhuoneista ja niiden varustelusta sekä työtehtävistäkin. Minulle tehtiin jo uran alkuvaiheessa selväksi, että jos olisin tyytymätön johonkin, minun sopi lähteä - tulijoita kyllä riittäisi tilalleni. Sitä yliopistojen peräänkuuluttamaa kriittistä ajattelua ei siis pitänyt tehdä ääneen - ainakaan rahvaan edustajan.
Akateemisen perheen vesalla, varsinkin sellaisella, jonka isä on ollut professori, näyttää olevan ihan erilainen työnkuva, vaikka se tehtävänimike olisi sama kuin minulla. Eikä niitä työväenluokkaisia kollegoita oppiaineessani lisäkseni juuri olekaan - yksi kyllä oli, mutta hänet savustettiin ulos muutama vuosi sitten hankalaksi ja yhteistyökyvyttömäksi leimattuna. Samanlaista uhkaavaa sävyä olen joskus kuullut esimieheltäni, kun olen esittänyt mielipiteitä, joita hän ei hyväksy. Akateemisten perheiden vesoilla suorasanaisuus on laajan ymmärryksen osoitus, ja heidän kohdallaan epäsosiaalinen käytös tai tehtävien laiminlyönti tulkitaan osoitukseksi suvun temperamentista ja tutkijaluonteesta - urakehitystä sellainen ei haittaa. Eikä nykyinen työntekemisen tuloksellisuutta mittaava palkkausjärjestelmäkään näy reagoivan, jos työväentaustainen menestyy esimerkiksi rahoituksenhaussa tai julkaisutoiminnassa paremmin kuin akateemisen taustan omaava. Päätöksen palkan mahdollisista lisistä kun tekee esimies omien luokkasidonnaisten katsomustensa pohjalta.
Työyhteisöömme on muodostunutkin pieni ydinryhmä niistä, joilla on pysyvät työsuhteet, sekä heidän lähiystävistään ja avio- tai avopuolisoistaan. Professorin kaverin tai elinkumppanin määräaikaisen työsuhteen jatkuminen tai vakinaistaminen on huomattavasti todennäköisempää kuin sellaisen, joka tulee "piirien" ulkopuolelta. Enpä olekaan niissä katkoksia nähnyt.
Muutenkin koen, että varsinkin akateemisista sekä yrittäjä- ja toimistohenkilöperheistä tulevat lyöttäytyvät aika lailla omiksi kuppikunnikseen työyhteisön arjessa. Kai se on sitä yleisinhimillistä samanlaisuuden ja sitä kautta turvallisuuden hakemista. Mutta tämän kaiken keskellä koen suurta yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta ja masennusta ja suuttumusta. Kyllä ainakin siitä pitäisi pitää kiinni, että jos on sama tehtävänimike, tehtävät ja mahdollisuudet ovat samat - oli työntekijän tausta sitten professori- tai proletaariperheessä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Komppaan siltä osin, että niillä opiskelijoilla, joiden isä oli samalla alalla oli hieman helpompaa. Mutta yleisesti ottaen kaikki muut olivat mielestäni tasavertaisia, kunhan eivät olleet hankalan ihmisen maineessa noin yleensä.
Ehkä eriarvoistat itseni omaehtoisesti? En usko tuohon kuppikuntaisuuteen muutoin, kuin että samanhenkiset ihmiset luontaisesti hakeutuvat samankaltaiseen seuraan.
Valtion ja kunta-alan puljuissa on paikoin tapana, että pomot ottavat omat muksut töihin, että lapsukaiset saavat työkokemusta ja omaa rahaa silloin, kun sitä tarvitsevat. Sukulaiset eivät luonnollisestikaan tarvitse mitään koulutusta tai tutkintoja. Joskus pomon lapsi jää vakipaikallekin, ellei hänellä ole edellytyksiä parempaan. Ainakin meillä on kyse ns. suojatyötapauksesta eli kyseinen henkilö ei pärjäisi omin kykyinensä missään työpaikassa, mutta vanhempansa johtamassa yksikössä häntä roikotetaan mukana.
Nuorempana pidin suomalaista yhteiskuntaa tasa-arvoisena, mutta työvuodet yliopistossa ovat musertaneet sen uskon.
Vai samanlaista tapahtuu muissakin julkisrahoitteisissa työpaikoissa. Jotenkin se olisi ymmärrettävää vaan ei tietty fiksua perheiden ja sukujen perustamissa ja omistamissa firmoissa, mutta yhteiskunnallisissa tehtävissä luulisi ja toivoisi pätevyydellä olevan se suurin merkitys.
Eikö alhaista proletaustaa voi käyttää hyväksi ja antaa tyypillisesti kuulua suoraan ja kovalla äänellä kaunistelemattoman totuuden jos sellaisen tietää ja löytyy kanttia. Tottahan ihmiset rakentavat kaikesta mahdollisesta itselleen mukavuutta jos se sallitaan. Kuten kuviteltu "parempi" tausta ja sen vahvistaminen piirin suosimisella.
Kiva, kun tuot esille tämän asian. Minusta ihan kaikki 'puljut' (korkeakoulut, kunnat, kirkko, isommat ja pienemmät yritykset) käyttäytyvät näin. Ottavat ja suosivat kavereitaan ja sukulaisiaan. Lapsellista ja todella alhaista muka tasa-arvoisessa koulutusta arvostavassa maassa. - Itse yritin hakeutua yliopistoon töihin ollessani siellä lyhyessä tehtävässä, mutta ei onnistunut. Siellä ei välitetä työn laadusta vaan siitä, kuka 'mukava kaveri' ne tekee. Piiri pieni pyörii kaikkialla.