Tiedän, pitäs varmaan jutella sen kanssa asiasta. Mut ajatus ahistaa, oon tullu niin usein torjutuksi asian suhteen. Ollaan oltu yhessä yli 5 vuotta, alotettiin 15-vuotiaina. Mies ei lähes viiteen vuoteen halunnu puhua mistään tulevaisuudesta (yhteisestä siis), ja ahistui aina kun halusin siitä puhua. Muistaakseni kahden ja puolen vuoden seurustelun paikkeilla kysäisin, mitä hän odottaa meidän suhteelta. Että uskooko yhteiseen tulevaisuuteen. Vastasi että ei sano "kyllä" tai "ei", koska ei voi tietää. Sanoi, että näin on hyvä eikä sitä kannata pilata tällasilla puheilla.
Kun olimme seurustelleet melkein neljä vuotta, kysyin asiaa uudelleen. Hän ei edelleenkään halunnut puhua asiasta. Ei vastannut, haluaako koskaan kanssani yhteen asumaan tai muutakaan. Sanoin, että tässä iässä pakostikin alkaa näitä asioita miettimään kun lähes koko kaveriporukka on muuttanut yhteen kumppaneidensa kanssa. Halusin tietää, unelmoiko hän edes yhteisistä asioista tulevaisuudessa koska neljän vuoden jälkeen olisi mielestäni sopiva miettiä tällaisia asioita. Riitahan siitä tuli ja ainoa asia jonka sain irti, oli että hän haluaa jossain vaiheessa asua yksin. Ei kuitenkaan sanonut, haluaisiko sen jälkeen muuttaa kanssani. Ehkä viikkoa myöhemmin käytiin samanlainen keskustelu/riita samankaltaisesta aiheesta. Mies usein puhui, miten hän haluaa nimetä lapsensa sitten kun hän on isä. Millaisen nimen HÄN haluaisi antaa HÄNEN lapselleen. Vaikka en todellakaan ollut valmis suunnittelemaan lastentekoa (enkä ole vieläkään), tuntui musta hieman pahalta että hän puhui aina HÄNEN tulevaisuuden lapsistaan. Kerroin hänelle miltä minusta tuntui, ja vastaus oli että "taasko tää p*ska alkaa". Asiasta nousi taas riita ja mykkäkoulu, minkä jälkeen en asiasta jaksanut puhua. Ajattelin, että kun hän lähtee puolen vuoden päästä armeijaan niin aion katsoa, mikä tilanne on sen jälkeen.
Poikaystävä lähti siis viime tammikuussa armeijaan, ja hänelle määrättiin vuoden pituinen palvelusaika. Keväällä hän lievästi sanottuna töpeksi yhtenä iltana ja olin varma, että tästä ei päästä yli. Asia kuitenkin selvitettiin keskustelemalla, ja hän vakuutti kohtelevansa minua paremmin. Muutama viikko tämän jälkeen hän sanoi minulle baari-illan jälkeen, että haluaisi viettää kanssani koko loppuelämän. Olin yhtä aikaa hämmentynyt ja uskomattoman onnellinen. Vastasin hänelle ajatelleeni samaa. Hän kertoi miettineensä armeijassa asioita ja oivaltaneensa siellä tämän asian. Vielä seuraavana aamunakin hän oli samaa mieltä. Emme ole paljoa puhuneet asiasta tämän jälkeen, tosin viime kesänä varmistin ajatteliko hän edelleen samoin ja vastauksena oli kyllä. Emme kuitenkaan ole puhuneet mitään yhteisestä asunnosta saatika millaisen yhteisen tulevaisuuden haluaisimme. Mies puhuu edelleen miten HÄN haluaisi nimetä HÄNEN lapsensa sitten kun HÄN on vanhempi, vaikka tietää sen tuntuvan minusta ikävältä
Olen miettinyt näitä asioita viime aikoina, ja minua on alkanut ahdistamaan. Lähestulkoon kaikki seurustelevat kaverini asuvat yhessä tai puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka me olemme seurustelleet pidempään kuin kukaan muu kaveripiirissämme. Minä olen asunut jo 1,5 vuotta omassa asunnossa, poikaystävä vanhemmillaan. Silti vietämme suurimman osan ajasta hänen luonaan, vaikka minulla olisi tyhjä kämppä. Olen puhunut asiasta, mutta ilmeisesti hän vain viihtyy paremmin kotonaan. Ja jos hän haluaisi ennen yhteenmuuttoa asua omillaan, niin kuinkakohan monta vuotta täytyisi odottaa että yhteenmuutosta tulisi ajankohtainen. Halusin avautua, koska olis kiva tietää mitä te ajattelette tästä tilanteesta. Onko kellään muilla samankaltaisia kokemuksia?
Kun olimme seurustelleet melkein neljä vuotta, kysyin asiaa uudelleen. Hän ei edelleenkään halunnut puhua asiasta. Ei vastannut, haluaako koskaan kanssani yhteen asumaan tai muutakaan. Sanoin, että tässä iässä pakostikin alkaa näitä asioita miettimään kun lähes koko kaveriporukka on muuttanut yhteen kumppaneidensa kanssa. Halusin tietää, unelmoiko hän edes yhteisistä asioista tulevaisuudessa koska neljän vuoden jälkeen olisi mielestäni sopiva miettiä tällaisia asioita. Riitahan siitä tuli ja ainoa asia jonka sain irti, oli että hän haluaa jossain vaiheessa asua yksin. Ei kuitenkaan sanonut, haluaisiko sen jälkeen muuttaa kanssani. Ehkä viikkoa myöhemmin käytiin samanlainen keskustelu/riita samankaltaisesta aiheesta. Mies usein puhui, miten hän haluaa nimetä lapsensa sitten kun hän on isä. Millaisen nimen HÄN haluaisi antaa HÄNEN lapselleen. Vaikka en todellakaan ollut valmis suunnittelemaan lastentekoa (enkä ole vieläkään), tuntui musta hieman pahalta että hän puhui aina HÄNEN tulevaisuuden lapsistaan. Kerroin hänelle miltä minusta tuntui, ja vastaus oli että "taasko tää p*ska alkaa". Asiasta nousi taas riita ja mykkäkoulu, minkä jälkeen en asiasta jaksanut puhua. Ajattelin, että kun hän lähtee puolen vuoden päästä armeijaan niin aion katsoa, mikä tilanne on sen jälkeen.
Poikaystävä lähti siis viime tammikuussa armeijaan, ja hänelle määrättiin vuoden pituinen palvelusaika. Keväällä hän lievästi sanottuna töpeksi yhtenä iltana ja olin varma, että tästä ei päästä yli. Asia kuitenkin selvitettiin keskustelemalla, ja hän vakuutti kohtelevansa minua paremmin. Muutama viikko tämän jälkeen hän sanoi minulle baari-illan jälkeen, että haluaisi viettää kanssani koko loppuelämän. Olin yhtä aikaa hämmentynyt ja uskomattoman onnellinen. Vastasin hänelle ajatelleeni samaa. Hän kertoi miettineensä armeijassa asioita ja oivaltaneensa siellä tämän asian. Vielä seuraavana aamunakin hän oli samaa mieltä. Emme ole paljoa puhuneet asiasta tämän jälkeen, tosin viime kesänä varmistin ajatteliko hän edelleen samoin ja vastauksena oli kyllä. Emme kuitenkaan ole puhuneet mitään yhteisestä asunnosta saatika millaisen yhteisen tulevaisuuden haluaisimme. Mies puhuu edelleen miten HÄN haluaisi nimetä HÄNEN lapsensa sitten kun HÄN on vanhempi, vaikka tietää sen tuntuvan minusta ikävältä
Olen miettinyt näitä asioita viime aikoina, ja minua on alkanut ahdistamaan. Lähestulkoon kaikki seurustelevat kaverini asuvat yhessä tai puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka me olemme seurustelleet pidempään kuin kukaan muu kaveripiirissämme. Minä olen asunut jo 1,5 vuotta omassa asunnossa, poikaystävä vanhemmillaan. Silti vietämme suurimman osan ajasta hänen luonaan, vaikka minulla olisi tyhjä kämppä. Olen puhunut asiasta, mutta ilmeisesti hän vain viihtyy paremmin kotonaan. Ja jos hän haluaisi ennen yhteenmuuttoa asua omillaan, niin kuinkakohan monta vuotta täytyisi odottaa että yhteenmuutosta tulisi ajankohtainen. Halusin avautua, koska olis kiva tietää mitä te ajattelette tästä tilanteesta. Onko kellään muilla samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olette noin pitkään jo seurustelleet niin kyllä se omasta mielestä pitäisi olla aika luonnollinen asia että alkaa miettimään yhteenmuuttoa ja jos sinullakin on jo oma asunto niin luulisi että hän haluaisi viettää siellä enemmän aikaa kun kotonaan.
Toisaalta omalla kohdalla tuo on paha kortti jos nainen alkaa miettimään lapsen nimiä.. Heti alkaa ahdistamaan että onko se nyt raskaana.
Itse en ainakaan miehenä suunnitele elämää vuosiksi eteenpäin, siis esim joskus hankittavien lapsien nimiä jne koska ne ei ole ajankohtaisia nyt. Ehkä sitten kun ollaan raskaana on hyvä alkaa niitä miettimään.
Aika toope on ukkosi.Pitää sinua itsestäänselvyytenä. Miksi et jättänyt jättänyt petti?Ei kännisten jorinoihin ole uskominen,känniset rakastaa kaikkia!Ota joku joka on innoissaan susta ja käännä uusi lehti elämässä ja nauti nuoruudestas,älä tuhlaa tuollaiseen paskaan. Syllabus on täysi oukeus vaatia sitoutumista ja etenemistä noin monen vuoden jälkeen.
Olette vielä hirveän nuoria. Ei kannata kiirehtiä yhteenmuuttoa.
Poikaystäväsi vaikuttaa vähän lapselliselta, mutta monet miehet ovat tuossa iässä. Joihinkin miehiin tehoaa painostaminen, joihinkin ei. Eivät kaikki halua muuttaa vanhemmiltaan, mutta joskus se pitää tehdä. Kun sen aika on, kysy suoraan miksi ette muuttaisi yhteen. Hän ei voi ikuisuutta asua vanhemmillaan.
Niin kuin tuolla joku sanoikin, minustakin poikaystäväsi kuulostaa vähän lapselliselta tai itsekeskeiseltä (en tarkoita millään pahalla, varmasti hänessä on paljon hyviäkin puolia). Ei hän välttämättä tarkoita mitään pahaa. Kerro hänelle aina kun jokin asia loukkaa sinua tai tuntuu hyvin ikävältä. Jos hän senkin jälkeen jatkaa tämän loukkaavan asian tekemistä, anteeksi pyytämättä, niin en tiedä onko hän sitten valmis kunnon suhteeseen.
Mielestäni näistä asioista pitää pystyä puhumaan. Voit myös sanoa, ettet yritä painostaa poikaystävääsi mihinkään, mutta haluaisit ymmärtää hänen kantansa ja mistä hänen ahdistuksensa johtuu. Hänellekin voisi olla hyvä puhua asioista.. Ja voit kertoa, että sinulle olisi tärkeää miettiä yhteistä tulevaisuutta ja sinusta olisi mukavaa asua yhdessä. Voittehan tehdä esim. kompromisseja? Ehkä hän voisi asua osan aikaa sinun luonasi, ja osan aikaa vanhempiensa luona? Itsekin muutin vähitellen poikaystäväni luokse äitini luota ja nyt asumme virallisesti yhdessä.
Minusta tärkeintä olisi toimia niin, että teillä molemmilla olisi hyvä olo suhteessanne. Sen pitäisi sopia myös poikaystävällesi. Kyllä hyvässä suhteessa otetaan se toinenkin huomioon :)
Taitaa vähän niin olla ettei tahdo sun kanssa olla. Tai ainakaan mitään vakavaa. Sinuna en tuhlais aikaa moiseen.. varsinkin jos oot omilles muuttanut mut silti olette yöt hänen vanhemmillaan, outoa?
Itse en ainakaan tuommoista katselis. Omiakin vähän samanlaisia kokemuksia nuorempana ollut. Olemme seurustelleet kohta 4 vuotta ja jouluussa muutamme yhteen. Muutama vuosi sitten poikaystävä puhui aina "minun asunnostani" yms, mutta sain puhuttua järkeä hänelle "miksi muuttaa erikseen, kun näin kauan ollaan seurusteltu ja kumminkin joka yö vietetään yhdessä".
Mielestäni ansaitset parempaa eikä sietää aina tommosta p*skaa. Onko sulla jotenkin arvostettu olo?
Poika on itselleen ja sinulle rehellinen. Hän toimii niinkuin normaalin nuoren miehen kuuluisikin; ystäviä plus 1 erikoisystävä (sinä) ja oma elämä.
Aivan turhaan haaveilet yhteenmuuttamisesta tuon pojan kanssa. Hän saattaa kännipäissään sanoa niitä näitä, asioita joihin ei ole mitään uskomista. Hän tuntee itsensä ja tietää ettei ole valmis vielä hyvin pitkään aikaan leikkimään kotia. Hän on sen verran vastuullinen että ei edes suunnittele sellaisia. Kunnia hänelle siitä.
"Mutku kaikki mun ystävätki onnn...." ei vaikuat teidän tapaukseen.
Olisikohan sinunkin jo aika uskoa tuohon. Hanki itsellesi enemmän harrastuksia ja muuta tekemistä - ota lisää kursseja, kouluta nyt itseäsi kun olet vielä nuori. Tai ota päivätyosi lisäksi iltatyo! Mene henkisesti eteenpäin! Arvosta tuota poikaa ja pidä hänet yhtenä ystävänäsi. Erikoisytävänä.
Kyllä sekin aika tulee että tapaat miehen joka on valmis avioitumaan ja perustamaan perheen kanssasi.