Jo pitkään yleisurheilua seuranneena ja harrastaneen ei ole voinut välttyä siitä faktasta, että lajien välillä ilmenee silloin tällöin tasavertaisuus eroja.
Katsojan näkökulmasta tämä ilmenee esimerkiksi televisiosta Yleisurheilukisoja seuratessa. Tiettyjä lajeja näytetään enemmän kuin tarpeeksi, kun yhtä aikaa on käynnissä toinen laji, jota ei näytetä juuri yhtään ja välillä jopa ei ollenkaan. Omasta mielestä on myös melkeinpä järjentöntä näyttää kestävyysjuoksua jopa kolme minuuttia tai enemmän putkeen, kun samaan aikaan on käynnissä hyppy- ja heittolajeja joiden suoritus kestää n 5-15 sekunttia. Toki myös kestävyysjuoksua täytyy näyttää, mutta sen verran, kun on tarpeen. Myös epätasavertaisuus näkyy lajien esittelyissä. Pikamatkoilla sekä joissakin pitkän matkan juoksuissa urheilijaesittelyt ovat hyvät ja kaikki osanottajat saavat esittelynsä. Näin ei kuitenkaan ole kenttälajien puolella. Urheilijaesittelyjä ei ole usein ollenkaan ja jos on, niin esittelyn saavat ennakkosuosikit. Suomen omissa urheilulähetyksissä joitain lajeja ei nosteta esille ollenkaan. Edes tuloksia ei kerrota joistakin lajeista mikä on todella törkeää ja kurjaa lajin osanottajia kohtaan.
Myös tasavertaisuus ongelmia kokee urheilija kentällä. Itse urheilijana niitä huomaa valitettavan usein. Eniten itse olen korkeushyppääjänä huomannut näitä tilanteita juuri korkeuspaikalla. Hallikisoissa korkeuspaikka rakennetaan välillä todella hölmösti ja jopa järjettömästi. 60 metrin aidat voivat olla hyppääjän ja hyppypatjan välissä jolloin väliin muodostuu esterata. Näin kävi mm. Dohan 2010 MM-Halleissa.
Myös silloin, kun on alkamassa esimerkiksi 100 metrin juoksu, pidetään hirveänä tekona jos ylitää radan vaikka juoksijat ovat vielä telineissä kiinni, kun taas hyppypaikalla on suoritus jo käynnissä niin muiden lajien edustajat kävelevät katsomatta eteen ja häiritsevät toisen suoritusta.
Tämä on kuitenkin oma kantani asiaan ja ottaisin mielelläni vastaan muiden lajien edustajien mielipidettä asiasta. Urheilua seuraavatkin voisivat antaa oman mielipiteensä.
Lajien tasavertaisuutta!
Korkeushyppääjä
0
98
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631231Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot117518Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513