Menestysteologi on hiipinyt joukkoon

Yksi opettaa kerran pelastettu aina pelastettu. Sitten ettei uskovaisen tarvitse pyytää anteeksi, sillä kaikki on jo sovitettu Golgatalla. Jeesuksen sovitustyö on totta, ei siitä ole kysymys. Jos ei koskaan pyydä Jeesukselta mitään anteeksi, alkaa hengellisesti haista.

Sellainen ihminen tekee Isä- meidän rukouksen tyhjäksi.
64332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Isä meidän -rukous on helluntaiseurakunnissa muutenkin taka-alalla. Sitä ei seurakunnissa rukoilla, vaan tilalle on otettu kaikenlaiset muut rukoukset.

Eräs helluntaipastori sanoi mulle taannoin, että "Isä meidän -rukous on vain runko" ja siksi sitä ei rukoilla seurakunnissa. Toiseksi syyksi pastori sanoi rukouksen olevan liian "luterilainen" helluntaiseurakuntiin sellaisenaan.

Tämä helluntaipastori kehotti muodostamaan oman rukouksensa seurakuntaan Isä meidän -rukouksen pohjalta. Tämä on siis helluntaikirkkoseurakunnan pastorin näkemys.

Eipä tuota rukousta kyllä rukoiltu aikoinaan perinteisessä helluntaiseurakunnassakaan.

Äänestä
  • Kyllä nykyään rukoillaan sekä Isä meidän -rukousta että Herran siunausta, muttei aivan jokaisessa tilaisuudessa. Rukoillaan nämä rukoukset silloin, kun on tarpeen, yleensä jotakuta siunatessa, lähettejä, työntekijöitä, talkoolaisia, pyhäkoulunopettajia jne.

    Tässäkin jokainen seurakunta tekee, kuten haluaa, eikä pakkorukousta ole määrätty kaavoihin. Kummatkin mainitsemani rukoukset ovat hyviä rukouksia ja kantautuvat Jumalan eteen siinä, missä muunlaisetkin rukoukset.

    Äänestä

  • Rukoilkaamme kirjoitti:

    Kyllä nykyään rukoillaan sekä Isä meidän -rukousta että Herran siunausta, muttei aivan jokaisessa tilaisuudessa. Rukoillaan nämä rukoukset silloin, kun on tarpeen, yleensä jotakuta siunatessa, lähettejä, työntekijöitä, talkoolaisia, pyhäkoulunopettajia jne.

    Tässäkin jokainen seurakunta tekee, kuten haluaa, eikä pakkorukousta ole määrätty kaavoihin. Kummatkin mainitsemani rukoukset ovat hyviä rukouksia ja kantautuvat Jumalan eteen siinä, missä muunlaisetkin rukoukset.

    Olen kuulunut helluntaiseurakuntaan lähes 50v ja AINA on helluntaiseurakunnissa mukana ollut Isä meidän-rukous!

    Mutta Mazdelshan on itse kertonut, ettei ole koskaan edes kuulunut helluntaiseurakuntaan, joten mahdotontahan hänen on tietääkään kaikkea,
    mitä hellutaiseurakunnissa tapahtuu ja näinollen hänen tietonsa ovat vain kuulopuheiden varassa.

    OSiksi olisi varmasti ollut ihan hyvä kysyä, että rukoillaanko helluntaiseurakunnissa
    Isä meidän - rukousta, ettei levittäisi perätöntä tietoa toisista uskovaisista.

    Olin itse luterilaisessa kirkossa viikonloppuna, eikä sielläkään juuri siinä tilaisuudessa rukoiltu Isä meidän - rukousta.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että tuo sana - AINA - ei tekstissäni tarkoita sitä, että olisi jokaisessa tilaisuudessa rukoiltu Isä mewidän - rukouksen sanoin, mutta
    että se on aina kulkenut mukana myöskin hellutailaisuudessa, kuten kaikki
    muukin, mitä Raamatussa opetetaan.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Olen kuulunut helluntaiseurakuntaan lähes 50v ja AINA on helluntaiseurakunnissa mukana ollut Isä meidän-rukous!

    Mutta Mazdelshan on itse kertonut, ettei ole koskaan edes kuulunut helluntaiseurakuntaan, joten mahdotontahan hänen on tietääkään kaikkea,
    mitä hellutaiseurakunnissa tapahtuu ja näinollen hänen tietonsa ovat vain kuulopuheiden varassa.

    OSiksi olisi varmasti ollut ihan hyvä kysyä, että rukoillaanko helluntaiseurakunnissa
    Isä meidän - rukousta, ettei levittäisi perätöntä tietoa toisista uskovaisista.

    Olin itse luterilaisessa kirkossa viikonloppuna, eikä sielläkään juuri siinä tilaisuudessa rukoiltu Isä meidän - rukousta.

    "Isä meidän -rukousta pidetään yleisesti tärkeänä rukouksena, mutta mitä se on merkinnyt ja merkitsee minulle. Helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa meillä ei ole tapana lausua Isä meidän -rukousta yhteen ääneen. Helluntaikodin kasvattina en siis lapsuudessani kovinkaan usein joutunut tekemisiin Isä meidän -rukouksen kanssa. Varmasti siitä puhuttiin eri yhteyksissä esimerkiksi koulussa ja kerhoissa, mutta ei niin paljon, että olisin sen oppinut tai opetellut ulkoa."

    http://www.uuraistenhelluntaiseurakunta.org/index.php?l=1&path=1,62,0

    "Miksi helluntaiseurakunnassa kuule Isä miedän rukousta? Vai enkö ole ollut oikeaan aikaan kokouksissa?"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6371302

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Olen kuulunut helluntaiseurakuntaan lähes 50v ja AINA on helluntaiseurakunnissa mukana ollut Isä meidän-rukous!

    Mutta Mazdelshan on itse kertonut, ettei ole koskaan edes kuulunut helluntaiseurakuntaan, joten mahdotontahan hänen on tietääkään kaikkea,
    mitä hellutaiseurakunnissa tapahtuu ja näinollen hänen tietonsa ovat vain kuulopuheiden varassa.

    OSiksi olisi varmasti ollut ihan hyvä kysyä, että rukoillaanko helluntaiseurakunnissa
    Isä meidän - rukousta, ettei levittäisi perätöntä tietoa toisista uskovaisista.

    Olin itse luterilaisessa kirkossa viikonloppuna, eikä sielläkään juuri siinä tilaisuudessa rukoiltu Isä meidän - rukousta.

    Tiedätkö sinä Tähkäpää itse kaiken mitä helluntaiseurakunnissa tapahtuu?

    Mazdels ei ole koskaan kuulunut helluntaiseurakuntaan, mutta on käynyt sadoissa helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa, viimeksi puolitoista vuotta sitten aktiivisesti.

    Luulisin siis tietäväni helluntailaisuudesta jotakin. En muista kuulleeni Isä meidän -rukousta helluntaikokouksissa kertaakaan. Myös monet muut ovat valitelleet samaa. Mielestäni Isä meidän -rukous pitäisi rukoilla ainakin niissä kokouksissa, joissa on "kielilläpuhumistakin"(=tyhjän hokemista).

    Vastaatko Tähkäpää, mitä mieltä olet paikkakuntani helluntaipastorin näkemyksestä liian luterilaisesta Isä meidän -rukouksesta, joka ei sen vuoksi sovi helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin?

    Nimimerkki "kokemus" kirjoittaa myös Isä meidän -rukouksen olleen vähäistä hänen helluntaipiireissään.

    Äänestä

  • kokemus kirjoitti:

    "Isä meidän -rukousta pidetään yleisesti tärkeänä rukouksena, mutta mitä se on merkinnyt ja merkitsee minulle. Helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa meillä ei ole tapana lausua Isä meidän -rukousta yhteen ääneen. Helluntaikodin kasvattina en siis lapsuudessani kovinkaan usein joutunut tekemisiin Isä meidän -rukouksen kanssa. Varmasti siitä puhuttiin eri yhteyksissä esimerkiksi koulussa ja kerhoissa, mutta ei niin paljon, että olisin sen oppinut tai opetellut ulkoa."

    http://www.uuraistenhelluntaiseurakunta.org/index.php?l=1&path=1,62,0

    Siinäpä selvä vastaus siihen, että Isä meidän - rukous kuuluu ja on käytössä myöskin helluntaiseurakunnissa.

    Äänestä

  • kysymys. kirjoitti:

    Tiedätkö sinä Tähkäpää itse kaiken mitä helluntaiseurakunnissa tapahtuu?

    En tiedä kaikkea, mutta sen tiedän, että Isä meidän - rukous on käytössä myöskin hellutaiseurakunnissa.

    Äänestä

  • Mazdels (ei kirj.) kirjoitti:

    Mazdels ei ole koskaan kuulunut helluntaiseurakuntaan, mutta on käynyt sadoissa helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa, viimeksi puolitoista vuotta sitten aktiivisesti.

    Luulisin siis tietäväni helluntailaisuudesta jotakin. En muista kuulleeni Isä meidän -rukousta helluntaikokouksissa kertaakaan. Myös monet muut ovat valitelleet samaa. Mielestäni Isä meidän -rukous pitäisi rukoilla ainakin niissä kokouksissa, joissa on "kielilläpuhumistakin"(=tyhjän hokemista).

    Vastaatko Tähkäpää, mitä mieltä olet paikkakuntani helluntaipastorin näkemyksestä liian luterilaisesta Isä meidän -rukouksesta, joka ei sen vuoksi sovi helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin?

    Nimimerkki "kokemus" kirjoittaa myös Isä meidän -rukouksen olleen vähäistä hänen helluntaipiireissään.

    Annatko tuon paikkakuntasi hellutaiseurakunnan pastorin nimen, niin tarkistan häneltä ensiksi, onko hän tuota mieltä, sillä olen tullut huomaamaan, että
    tulkitset monet minunkin sanomiseni ihan toisin, kuin mitä olen tarkoittanut,
    siksi en valitettavasti kykene olemaan varma, ettet tulkitsisi tämän pastorinkin sanomista joksikin muuksi, kuin mitä hän on sanonut? Valitan! :(

    Ja varsinkaan, jos näkemyksesi perustuu vain YHDEN PASTORIN mielipiteeseen, niin ei sen pohjalta voi mielestäni sanoa, ettei hellutaiseurakunnissa käytetä Isä meidän - rukousta.

    Tähkäpäälle kysymys Isä meidän -rukouksesta näyttää olevan kiusallinen. Hän ei halua vastata mitä mieltä hän on pastorin väittämästä että Isä meidän -rukous on liian "luterilainen" helluntaiseurakunnan kokouksiin.

    Sen sijaan Tähkäpää haluaa tietää pastorin nimen ja tarkistaa asian, ennenkuin voi ottaa kantaa asiaan.

    En tietenkään kerro pastorin nimeä, silloinhan paljastan asuinpaikkanikin. Eräs toinen henkilö oli Isä meidän -rukouksesta helluntaiseurakunnan kokouksissa samaa mieltä tuon pastorin kanssa. Tämä helluntailainen on yksi helluntaiherätyksen neuvoa-antavista veljistä. Tunnen henkilökohtaisesti tämän henkilön.

    Isä meidän... on ainakin omana rukouksena elämäni loppuun saakka. Sen Jeesus opetti ja siitä pidän kiinni. Tunnen Raamattua läpikotaisin uskoni haasteellisina päivinä. Enkä useinkaan kykene rukoilemaan, itse. Mutta kun muistan Isä meidään..., niin sanat tulevat ripeästi. Ja rukoilen sen myös sydämeni pohjasta.
    Kyllä tämä on luterilaisen kirkon ansiota ihan perusrukoukset, synninpäästöt ja siunaukset. Ottakoon kukin sydämeensä ja henkeensä sisällön.
    Helluntaiseurakunnan "ansiota" on uskoontulemisen tosissaanottaminen Raamatun arvovallalla.
    Kaikissa suunnissa poimitaan Raamatusta vain mieleiset, mutta hyvinkin oleelliset jätetään väliin sielullisuutta häiritsemästä. En ole kyllä muistini mukaan helluntailasilta isä meidän.. usein kuullut!? En ole varmaan sattunut paikalle?
    Jos helluntaikirkko ja luterilaisuus tekisivät oikeissa(?) kohdin fuusion, niin tulisi aika hyvä kirkko,vai?

    Äänestä

  • ! ! ! kirjoitti:

    Siinäpä selvä vastaus siihen, että Isä meidän - rukous kuuluu ja on käytössä myöskin helluntaiseurakunnissa.

    Sattumalta siinä vain kerrotaankin, että EI OLE ollut tuonkaan kirjoittajan kotihelluntaiseurakunnassa.

    Äänestä

  • ~~tp~~ kirjoitti:

    En tiedä kaikkea, mutta sen tiedän, että Isä meidän - rukous on käytössä myöskin hellutaiseurakunnissa.

    Kokemukset näyttävät kylläkin puoltavan Mazdelsin näkemystä.

    Monessako eri helluntaiseurakunnassa käyt?

    Äänestä

  • Mazdels (ei kirj.) kirjoitti:

    Tähkäpäälle kysymys Isä meidän -rukouksesta näyttää olevan kiusallinen. Hän ei halua vastata mitä mieltä hän on pastorin väittämästä että Isä meidän -rukous on liian "luterilainen" helluntaiseurakunnan kokouksiin.

    Sen sijaan Tähkäpää haluaa tietää pastorin nimen ja tarkistaa asian, ennenkuin voi ottaa kantaa asiaan.

    En tietenkään kerro pastorin nimeä, silloinhan paljastan asuinpaikkanikin. Eräs toinen henkilö oli Isä meidän -rukouksesta helluntaiseurakunnan kokouksissa samaa mieltä tuon pastorin kanssa. Tämä helluntailainen on yksi helluntaiherätyksen neuvoa-antavista veljistä. Tunnen henkilökohtaisesti tämän henkilön.

    Selväähän tuo on, että Tähkäpää kiertelee esille ottamaasi asiaa kysymällä sinulta sellaista, mihin et voi täällä vastata.

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Isä meidän... on ainakin omana rukouksena elämäni loppuun saakka. Sen Jeesus opetti ja siitä pidän kiinni. Tunnen Raamattua läpikotaisin uskoni haasteellisina päivinä. Enkä useinkaan kykene rukoilemaan, itse. Mutta kun muistan Isä meidään..., niin sanat tulevat ripeästi. Ja rukoilen sen myös sydämeni pohjasta.
    Kyllä tämä on luterilaisen kirkon ansiota ihan perusrukoukset, synninpäästöt ja siunaukset. Ottakoon kukin sydämeensä ja henkeensä sisällön.
    Helluntaiseurakunnan "ansiota" on uskoontulemisen tosissaanottaminen Raamatun arvovallalla.
    Kaikissa suunnissa poimitaan Raamatusta vain mieleiset, mutta hyvinkin oleelliset jätetään väliin sielullisuutta häiritsemästä. En ole kyllä muistini mukaan helluntailasilta isä meidän.. usein kuullut!? En ole varmaan sattunut paikalle?
    Jos helluntaikirkko ja luterilaisuus tekisivät oikeissa(?) kohdin fuusion, niin tulisi aika hyvä kirkko,vai?

    Siinäpä tuli Mazdelsin tueksi jo kolmas kokemus. Ja varmasti lisää löytyy.

    Äänestä

  • selvempi vastaus kirjoitti:

    Sattumalta siinä vain kerrotaankin, että EI OLE ollut tuonkaan kirjoittajan kotihelluntaiseurakunnassa.

    Etkö nähnyt, että teksti oli lainausmerkeissä, eli lainaus toisaalta, johon kyseinen kirjoittaja vastasi linkillä.

    Äänestä

  • selvää kirjoitti:

    Selväähän tuo on, että Tähkäpää kiertelee esille ottamaasi asiaa kysymällä sinulta sellaista, mihin et voi täällä vastata.

    Tiedättekö, että minä en edes oikein ymmärrä, mistä tällainen väitteleminen johtuu ja juontuu ja miksi minut tuomitaan siitä, että kerron oman kokemukseni Isä meidän - rukouksesta?

    Minun elämääni kyseinen rukous on kuulunut aina ja myöskin niiden hellutailaisten yksittäisten henkilöiden kuin seurakuntienkin elämään,
    joissa ympyröissä olen itse ollut ja pyörinyt.

    Jos jollakin on jokin toinen kokemus, niin miksi siitä tehdään täällä jokin
    riita ja kiista siitä, kuinka moni on mitäkin mieltä.

    Minä en oikein ymmärrä tällaista aikuisilta ihmisiltä??

    Enkä alkujaankaan sitä, että miksi Isä meidän-rukous ei voisi kuulua
    myöskin helluntailaisten elämään? Tuo on minun mielestäni ihan
    absurdi ajatus ja olen tässä ihan rehellinen!

    Enkä ymmärrä sitäkään, miksi kyseinen asia olisi minulle KIUSALLINEN??

    Siis, MITÄ KIUSALLISTA TÄSSÄ ON ja miksi sen pitäisi olla kiusallista minulle??

    Meillä on myöskin aina ollut luterilaisiakin perhetuttuja ja ystäviä, samoin kuin olen oppinut jo lapsuudestani saakka siihen, että myöskin kodissani olivat niin luterilaiset kuin hellutailaiset, sekä vapislaiset ym. yhteisissä polvirukouksissa, enkä ole koskaan aiemmin, ennen kuin tällä foorumilla, törmännyt tällaiseen väittämiin ja näkemyksiin Isä meidän-rukousesta.

    Lähdin tähän keskusteluun ihan siltä pohjalta, että tuon oman kokemukseni esille, enkä edes ymmärtänyt, että siinä olisi jotain kiistelemisen tai riidan aihetta.

    Täysin absurdi tämä on siltäkin pohjalta, että jotain Raamatussa olevaa,
    Jeesuksen opettamaa rukousta jokin pastori nimittäisi liian luterilaiseksi.
    Minä vain en kykene uskomaan tuota ja haluan olla siinäkin kohdin rehellinen.

    Olen siis edelleenkin sitä mieltä, että Isä-meidän rukous kuuluu helluntailaisten rukouselämään ihan yleisenä rukouksena ja kun olen esim.
    kasvanut kodissa, jossa paljon rukoiltiin, vieraita kävi sattuneista syistä hyvin paljon ja kaikkien kanssa oltiin polvirukouksessa ennen pois lähtemistä ja lähes pääsääntöisesti nuo rukoukset lopetettiin Isä-meidän rukoukseen,
    eli olen esim. omassa kodissani saattanut kuulla tuon rukouksen useammankin kerran yhden päivän aikana ja näin ollen omaan elämääni
    se on kuulunut aina ja voin kertoa senkin, että myöskin kaikkien niiden
    helluntai-pastoreiden elämään, keitä noissa ympyröissä on pyörinyt ja
    niitä on laskettavissa enemmän, kuin kahden käden sormilla, joten tässä
    eräs pohja omalle näkemykselleni ja kokemukselleni.

    Ei kenenkään tarvitse tätä hyväksyä, mutta ei sitä voi kukaan myöskään
    tyhjäksi tehdä, enkä halua myöskään kumota muiden kokemuksia,
    mutta oletin, että minullakin olisi oikeus tuoda oman kokemukseni
    esille ilman, että tästä tehtäisiin vastakkainasettelua.

    Kyllähän Mazdels voi kertoa ainakin tuon mainitsemansa helluntaiherätyksen neuvoa-antavan veljen nimen, eihän siinä ole mitään salattavaa.
    Sillä jos joku hellutailainen neuvoa-antava veli on kyseisestä rukouksesta
    tuota mieltä, niin mielestäni tuo asia tulisikin tuoda esille, sillä oletan,
    että suurin osa hellutailaisista ei hyväksyisi moista näkemystä.

    Kiitos kaikille keskustelusta ja pyydän anteeksi, jos olen jotain loukannut
    ymmärtämättömyyttäni, ottamalla osaa kyseiseen keskusteluun ja tuomalla
    esiin oman kokemukseni asiasta.

    Minä voin kyllä hyvin uskoa väittämän Isä Meidän -rukouksesta liian luterilaisena. Omassa kasvuympäristössäni voisin hyvin kuvitella ajatellun tuolla tavalla. Itse ainakin olen noin ajatellut.

    Tähkäpää on sitä mieltä, että suurin osa helluntailaisista ei hyväksyisi neuvoa-antavan veljen ja helluntaipastorin näkemystä Isä meidän -rukouksesta helluntaiseurakunnassa. Mikä lienee asiasta Tähkäpään henkilökohtainen näkemys?

    Kovasti hän edelleen haluaisi tietää henkilöiden nimiä Nyt hän haluaisi tietää neuvoa-antavan veljen nimen. Voihan Tähkäpää soittaa heille kaikille ja kysyä itse. Ei neuvoa-antavia veljiä niin monta ole.

    Äänestä

  • ! ! ! kirjoitti:

    Etkö nähnyt, että teksti oli lainausmerkeissä, eli lainaus toisaalta, johon kyseinen kirjoittaja vastasi linkillä.

    Siis tuollahan sama ihminen, joka aloittaa tekstinsä Isä meidän rukouksen sanoilla, kertoo näin:

    "Helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa meillä ei ole tapana lausua Isä meidän -rukousta yhteen ääneen. Helluntaikodin kasvattina en siis lapsuudessani kovinkaan usein joutunut tekemisiin Isä meidän -rukouksen kanssa. Varmasti siitä puhuttiin eri yhteyksissä esimerkiksi koulussa ja kerhoissa, mutta ei niin paljon, että olisin sen oppinut tai opetellut ulkoa."

    http://www.uuraistenhelluntaiseurakunta.org/index.php?l=1&path=1,62,0

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Tiedättekö, että minä en edes oikein ymmärrä, mistä tällainen väitteleminen johtuu ja juontuu ja miksi minut tuomitaan siitä, että kerron oman kokemukseni Isä meidän - rukouksesta?

    Minun elämääni kyseinen rukous on kuulunut aina ja myöskin niiden hellutailaisten yksittäisten henkilöiden kuin seurakuntienkin elämään,
    joissa ympyröissä olen itse ollut ja pyörinyt.

    Jos jollakin on jokin toinen kokemus, niin miksi siitä tehdään täällä jokin
    riita ja kiista siitä, kuinka moni on mitäkin mieltä.

    Minä en oikein ymmärrä tällaista aikuisilta ihmisiltä??

    Enkä alkujaankaan sitä, että miksi Isä meidän-rukous ei voisi kuulua
    myöskin helluntailaisten elämään? Tuo on minun mielestäni ihan
    absurdi ajatus ja olen tässä ihan rehellinen!

    Enkä ymmärrä sitäkään, miksi kyseinen asia olisi minulle KIUSALLINEN??

    Siis, MITÄ KIUSALLISTA TÄSSÄ ON ja miksi sen pitäisi olla kiusallista minulle??

    Meillä on myöskin aina ollut luterilaisiakin perhetuttuja ja ystäviä, samoin kuin olen oppinut jo lapsuudestani saakka siihen, että myöskin kodissani olivat niin luterilaiset kuin hellutailaiset, sekä vapislaiset ym. yhteisissä polvirukouksissa, enkä ole koskaan aiemmin, ennen kuin tällä foorumilla, törmännyt tällaiseen väittämiin ja näkemyksiin Isä meidän-rukousesta.

    Lähdin tähän keskusteluun ihan siltä pohjalta, että tuon oman kokemukseni esille, enkä edes ymmärtänyt, että siinä olisi jotain kiistelemisen tai riidan aihetta.

    Täysin absurdi tämä on siltäkin pohjalta, että jotain Raamatussa olevaa,
    Jeesuksen opettamaa rukousta jokin pastori nimittäisi liian luterilaiseksi.
    Minä vain en kykene uskomaan tuota ja haluan olla siinäkin kohdin rehellinen.

    Olen siis edelleenkin sitä mieltä, että Isä-meidän rukous kuuluu helluntailaisten rukouselämään ihan yleisenä rukouksena ja kun olen esim.
    kasvanut kodissa, jossa paljon rukoiltiin, vieraita kävi sattuneista syistä hyvin paljon ja kaikkien kanssa oltiin polvirukouksessa ennen pois lähtemistä ja lähes pääsääntöisesti nuo rukoukset lopetettiin Isä-meidän rukoukseen,
    eli olen esim. omassa kodissani saattanut kuulla tuon rukouksen useammankin kerran yhden päivän aikana ja näin ollen omaan elämääni
    se on kuulunut aina ja voin kertoa senkin, että myöskin kaikkien niiden
    helluntai-pastoreiden elämään, keitä noissa ympyröissä on pyörinyt ja
    niitä on laskettavissa enemmän, kuin kahden käden sormilla, joten tässä
    eräs pohja omalle näkemykselleni ja kokemukselleni.

    Ei kenenkään tarvitse tätä hyväksyä, mutta ei sitä voi kukaan myöskään
    tyhjäksi tehdä, enkä halua myöskään kumota muiden kokemuksia,
    mutta oletin, että minullakin olisi oikeus tuoda oman kokemukseni
    esille ilman, että tästä tehtäisiin vastakkainasettelua.

    Kyllähän Mazdels voi kertoa ainakin tuon mainitsemansa helluntaiherätyksen neuvoa-antavan veljen nimen, eihän siinä ole mitään salattavaa.
    Sillä jos joku hellutailainen neuvoa-antava veli on kyseisestä rukouksesta
    tuota mieltä, niin mielestäni tuo asia tulisikin tuoda esille, sillä oletan,
    että suurin osa hellutailaisista ei hyväksyisi moista näkemystä.

    Kiitos kaikille keskustelusta ja pyydän anteeksi, jos olen jotain loukannut
    ymmärtämättömyyttäni, ottamalla osaa kyseiseen keskusteluun ja tuomalla
    esiin oman kokemukseni asiasta.

    Itsehän sinä Tähkäpää kyseenalaistit ensin Mazdelsin sanat ja nyt et sitten enää yhtäkkiä ymmärräkään mitään...

    >>Tiedättekö, että minä en edes oikein ymmärrä, mistä tällainen väitteleminen johtuu ja juontuu ja miksi minut tuomitaan siitä, että kerron oman kokemukseni Isä meidän - rukouksesta?>Jos jollakin on jokin toinen kokemus, niin miksi siitä tehdään täällä jokin
    riita ja kiista siitä, kuinka moni on mitäkin mieltä.

    Minä en oikein ymmärrä tällaista aikuisilta ihmisiltä??

    Äänestä

  • katsohan peiliin kirjoitti:

    Tähkäpäähän lausui itse perättömiä oletuksiaan Mazdelsista totena, vaikka oli juuri itse sanonut, että asioista pitäisi kysyä ensin...

    >>Mutta Mazdelshan on itse kertonut, ettei ole koskaan edes kuulunut helluntaiseurakuntaan, joten mahdotontahan hänen on tietääkään kaikkea,
    mitä hellutaiseurakunnissa tapahtuu ja näinollen hänen tietonsa ovat vain kuulopuheiden varassa.

    Äänestä

  • Älälausuvääräätodist kirjoitti:

    Etsin ketjusta Tähkäpään anteeksipyyntöä tai edes keskustelua tapahtuneesta hänen puoleltaan, mutta ei näköjään taaskaan ole mitään tarvetta selvitellä perättömiä lausumiaan toisesta ihmisestä...

    Äänestä

  • Kuulen tuo tuosta Herran siunauksen ja Isä meidän-rukouksen meidän helluntaiseurakunnassa, niin että välistä tuntuu siltä että olisi luterilaisessa kirkossa. (ei mitään pahaa sinänsä)

    Ennen oli toista niin toista.

    Vielä yksi asia:pastorit (saarnaajat)alkavat käyttää nykyjään pantaa ja mustaa paitaa. tämäkin on kuva jostakin. Helluntalaispastorin on korotettava statustaan. Asiaan kuuluu, että suoritetaan teologisia opintoja ja kaikki vain kun saarnatuoli on mettänyt jumalallisen arvovaltansa ja auktoriteettinsä.

    Äänestä

Eikös Jeesus kuolettanut itsensä sen takia, että synnit poistuisivat?
Jos näin oli, jatkuva vapautuksen hakeminen on absurdia. Jos kuolema ei vapauttanut niin uhri oli turha.
Eihän kukaan tavallista erhettään pyydä vuosikymmeniä anteeksi. Joko asia on sovittu tai ei.

Äänestä

Patriontti on ottanut selvää palstan kirjavasta joukosta, sen huomaa.

Äänestä

* Niin, matkalla pölyyntyy, ja silloin pitää jalat ja kädet pestä, niinhän Jeesus opetti. Tunnustetaan erhee ensikädessä Herrallet ja saadaan omatunto puhtaaksi, ja uudistua uskossamme. Ei se pelastus minnekkään lähde, jos vaan haluaa tehdä tilit Herran kanssa aina kun aihetta tulee, ja sitähän tulee itsekullekkin. Yleensä ilarukouksen aikana on hyvä tilittäytyä Isän edessä ja tunnustaa raadollisuutemme, ja taas matka jatkuu, ei siis kannata kovun paljon kerätä painolastia tunnolleen, Jeesus on varsinkin uskovien Vapahtaja !

Äänestä
  • Näinhän se on ja jos katsomme VTpuolelta Ilmestysmajan rakentamista, on mielenkiintoinen asia, että puhditautumis / vaskialtaan seinät tehtiin peilistä ja altaassa oli aina juokseva vesi.

    Altaassa oli siis mahdollista nähdä oman likaisuutensa, kuten Pyhä Henki näyttää Jumalan lapselle meidän likaisuutemme ja aina juokseva vesi kuvaa sitä, että armon virta ja lähde on aina avoinna katuvalle ihmiselle

    Jumala muuten tiesi siis jo silloin, mikä on juoksevan veden merkitys puhtauden ylläpitämisessä, vaikka se esim. Suomenkin sairaaloihin
    on tullut vasta viime vuosituhannella. :)

    Ilmestysmaja puhuu meille uskoville ihmeellistä kieltä!
    Tutustukaa ja lukekaa, jotka ette ole vielä siihen paneutuneet, sillä se aivan ihmeellisellä tavalla avaa UT:tin sanomaa mm. pyhityselämästä.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Näinhän se on ja jos katsomme VTpuolelta Ilmestysmajan rakentamista, on mielenkiintoinen asia, että puhditautumis / vaskialtaan seinät tehtiin peilistä ja altaassa oli aina juokseva vesi.

    """""""""""Jumala muuten tiesi siis jo silloin, mikä on juoksevan veden merkitys puhtauden ylläpitämisessä, vaikka se esim. Suomenkin sairaaloihin
    on tullut vasta viime vuosituhannella. :)"""""""""""""""""

    Onko tuossa jokin uusi ahaa-elämys? Tiedossa oli myöskin 2 tahtimopon käynnistys.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Näinhän se on ja jos katsomme VTpuolelta Ilmestysmajan rakentamista, on mielenkiintoinen asia, että puhditautumis / vaskialtaan seinät tehtiin peilistä ja altaassa oli aina juokseva vesi.

    Altaassa oli siis mahdollista nähdä oman likaisuutensa, kuten Pyhä Henki näyttää Jumalan lapselle meidän likaisuutemme ja aina juokseva vesi kuvaa sitä, että armon virta ja lähde on aina avoinna katuvalle ihmiselle

    Jumala muuten tiesi siis jo silloin, mikä on juoksevan veden merkitys puhtauden ylläpitämisessä, vaikka se esim. Suomenkin sairaaloihin
    on tullut vasta viime vuosituhannella. :)

    Ilmestysmaja puhuu meille uskoville ihmeellistä kieltä!
    Tutustukaa ja lukekaa, jotka ette ole vielä siihen paneutuneet, sillä se aivan ihmeellisellä tavalla avaa UT:tin sanomaa mm. pyhityselämästä.

    No jopas nyt...mistä tekstisi ansaitsi viisi miinusmerkintää?

    Ilmestysmajan rakentaminen ja siihen liittyvät esikuvat on yksi VT:n kiehtovin ja valloittavin ilmoitus tulevasta. Se on joka kohdaltaan vertauskuvallinen, kertoen ennalta Jeesuksen inhimillisestä ja jumalallisesta olemuksesta, tuomiosta ja lunastuksesta, uskovaisesta ja seurakunnasta (varmasti muustakin, mutta nuo tulivat nyt ensinnä mieleeni).

    Elämme aikaa, jossa vähätellään VT:n pyhien Kirjoitusten merkitystä. Tämä on hyvin surullista. On nimittäin niin, että jos palstalla esimerkiksi Jeesuksen jumaluuden kieltäjät tuntisivat Kirjoitukset niin he eivät eksyisi harhaoppeihin.

    Mutta vielä tuosta Ilmestysmajasta. Siitä olen viimeeksi kuullut opetusta Mauri Viksténiltä. Olisiko ollut 10-15 raamattutunnin pituinen sarja. Muistaakseni Mauri sanoikin, ettei muutamassa raamattutunnissa voi kuin raapaista pintaa käsiteltäessä näin valtavaa ilmoitusta. Lähetin hänelle kirjeen, jossa lohdutin veljeämme sanomalla, että "kun sinun äänesi oli vaijennut niin Jumala jatkoi puhumista ja opettamista". Vastaukseksi sain kutsun Maurin kotiin keskustelemaan ja rukoilemaan. Mikä rakkauden ilmapiiri ja tgotisesti hänen vaimonsa hallitsi herkullisten tuokien tekemisen taidon.

    Ilmestysmajaa ja sen sanomaa käsitteleviä kirjoja olen löytänyt divareista muutaman. Muistan tässä Kargelin "Esikuvat puhuvat Vanhassa Testamentissa". Kirjan nimi ei ehkä ollut tarkasti tuo, mutta löytyy tekijän nimellä. Suosittelen lämpimästi.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Mauri Viksteniltä on myöskin kirja: Ilmestysmajan ihme.

    ILMESTYSMAJAN IHME

    Kirjailija: Mauri Viksten
    Kustantaja: Aikamedia Oy
    Kieli: Suomi
    Sivumäärä: 220
    Asu: Pehmeäkantinen kirja
    Julkaisuvuosi: 2011 (lisätietoa)

    Suosittelen myöskin tätä ja käynpä katsomassa kirjastosta tuota Kargelin kirjaa.

    Voin sanoa samoin kuin Sinäkin; " "kun sinun äänesi oli vaijennut niin Jumala jatkoi puhumista ja opettamista""

    Jumala on puhunut ja avannut aivan ihmeellisellä tavalla monia VT:in asioita juuri tämän Ilmestysmajan rakantamisen ja "sisällön" kautta.

    Juurikin näin: " On nimittäin niin, että jos palstalla esimerkiksi Jeesuksen jumaluuden kieltäjät tuntisivat Kirjoitukset niin he eivät eksyisi harhaoppeihin."

    Ja ihmeellistä on se, että Jumalan Sanasta löytyy aina ja joka päivä jotain uutta, siunaavaa ja sielunmaailmoita puhuttelevaa!

    Ihmeellinen ja siunttua on Hänen Sanansa ja sen aarteet!

    On suuri etuoikeus, että saamme vielä tutkia ja lukea Raamattua, josta mahdollisuudesta hyvin harvoin muistan itsekään kiittää Jumalaa.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    No jopas nyt...mistä tekstisi ansaitsi viisi miinusmerkintää?

    Ilmestysmajan rakentaminen ja siihen liittyvät esikuvat on yksi VT:n kiehtovin ja valloittavin ilmoitus tulevasta. Se on joka kohdaltaan vertauskuvallinen, kertoen ennalta Jeesuksen inhimillisestä ja jumalallisesta olemuksesta, tuomiosta ja lunastuksesta, uskovaisesta ja seurakunnasta (varmasti muustakin, mutta nuo tulivat nyt ensinnä mieleeni).

    Elämme aikaa, jossa vähätellään VT:n pyhien Kirjoitusten merkitystä. Tämä on hyvin surullista. On nimittäin niin, että jos palstalla esimerkiksi Jeesuksen jumaluuden kieltäjät tuntisivat Kirjoitukset niin he eivät eksyisi harhaoppeihin.

    Mutta vielä tuosta Ilmestysmajasta. Siitä olen viimeeksi kuullut opetusta Mauri Viksténiltä. Olisiko ollut 10-15 raamattutunnin pituinen sarja. Muistaakseni Mauri sanoikin, ettei muutamassa raamattutunnissa voi kuin raapaista pintaa käsiteltäessä näin valtavaa ilmoitusta. Lähetin hänelle kirjeen, jossa lohdutin veljeämme sanomalla, että "kun sinun äänesi oli vaijennut niin Jumala jatkoi puhumista ja opettamista". Vastaukseksi sain kutsun Maurin kotiin keskustelemaan ja rukoilemaan. Mikä rakkauden ilmapiiri ja tgotisesti hänen vaimonsa hallitsi herkullisten tuokien tekemisen taidon.

    Ilmestysmajaa ja sen sanomaa käsitteleviä kirjoja olen löytänyt divareista muutaman. Muistan tässä Kargelin "Esikuvat puhuvat Vanhassa Testamentissa". Kirjan nimi ei ehkä ollut tarkasti tuo, mutta löytyy tekijän nimellä. Suosittelen lämpimästi.

    J.G.Kargel'in kirjan nimi on:
    ”Esikuvat puhuvat eli Kristus vanhassa liitossa”.

    Kustantaja on Ristin Voitto.

    Saksan kielestä suomentanut K.A.Vaaranen.

    Äänestä

Patriontti avauksessaan: "Yksi opettaa kerran pelastettu aina pelastettu.

Tuon hiivistelijän helposti tunnistaa kalamos nimimerkillä kirjoittavaksi.

Menestysteologina tai heidän edusmiehenään joukossa hiipii jaikalii.

Äänestä

Kerran pelastettu - aina pelastettu - ajattelu on ymmärretty harmillisen väärin. Kuinka joku voi edes opettaa sitä niin, että uskoontulon jälkeen ei mitään syntiä tarvitse pyytää anteeksi ja että sen jälkeen voidaan elää kuin sika pellossa vailla pelkoa helvetistä?

Minä uskon, että kun Jumala ihmisen kerran pelastaa, MIKÄÄN ei vie ihmiseltä hänen pelastustaan pois, vaan Jumala saattaa hänessä loppuun alkamansa hyvän työn.

Minä uskon, että kerran pelastettu EI ANNA SYNNIN OLLA ELÄMÄSSÄÄN, vaan hän kavahtaa sitä, sillä Herra on antanut hänelle uuden sydämen ja uuden mielen.

Kerran pelastettu - aina pelastettu-ajattelu on kärsinyt arminialaisuuden alaisuudessa inflaation. Jos ajatellaan, että ihminen itse VALITSEE tulla pelastetuksi ja hänen vallassaan on "ottaa Jeesus vastaan" ja näinmyöden myös hylätä Hänet, ollaan siinä suossa, että uudestisyntymätön voi sanoa esim. toistaneensa julistajan perässä jonkun "uskoontulorukouksen" ja näin "pelastunut". Kun niin VÄHÄINEN huomio annetaan uudestisyntymälle, jota Jeesuskin teroitti: "tuuli puhaltaa missä tahtoo", niin kohdataan ongelma ns. "synnissä elävästä uskovasta".

Uudestisyntyneen ihmisen tunnistaa - ei täydellisestä synnittömyydestään vaan - suhtautumisesta syntiin. Kerran pelastettu - silloin kun Jumala on pelastajana, eikä evankelista - on totta. Sillä Jumala ei epäonnistu työssään. Kerran pelastettu ja synnissä rypevä "uskova" on Raamatunkin mukaan täysin fiktiivinen hahmo. Ns. kahta kertaa pahempi helvetin lapsi.

Matt. 23:

"15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"

Äänestä
  • Marko Lind on Kuningas - the King! Liity Kuninkaan sotureihin!

    Äänestä

  • Lauseella "kerran pelastettu - aina pelastettu" vedetään mutkia suoriksi. Ensinnäkään kukaan (vakavasti otettava) opettaja ei tuota lausetta käyttäisi, koska se ei ole raamatusta. Täyden armon evankeliumin julistajia tosin herjaten syytetään kuten Paavaliakin: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Mutta mitä Paavali vastaa: "Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"
    Minua on nuoruudessani kokattu seitsemän vuotta ryhmässä, joka opetti tätä varmaa pelastusoppia ja voin vakuuttaa, ettei meitä opetettu elämään kuin siat pellossa. Kuten edellinen kirjoittaja sanoo, meitä opetettiin uskomaan, että Jumala kykenee saattamaan meissä aloittamansa hyvän työn loppuun.
    Minä, joka seuraan kristillistä mediaa, olen viime aikoina kuullut outoja lausahduksia. "Minä lankesin pois armosta", selitti Todd Bentley hairahduksiaan. "He ovat langenneet pois armosta", puhisi Sid Roth kritisoidessaan "kerran pelastettu - aina pelastettu" -oppia. Väärin! Se, joka on siirtynyt takaisin lain alaisuuteen, on langennut pois armosta, ei se, joka lankeaa syntiin, katuu, pyytää anteeksi, nousee ylös ja jatkaa eteenpäin uskossa.

    Äänestä

  • Qwerty kirjoitti:

    Lauseella "kerran pelastettu - aina pelastettu" vedetään mutkia suoriksi. Ensinnäkään kukaan (vakavasti otettava) opettaja ei tuota lausetta käyttäisi, koska se ei ole raamatusta. Täyden armon evankeliumin julistajia tosin herjaten syytetään kuten Paavaliakin: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Mutta mitä Paavali vastaa: "Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"
    Minua on nuoruudessani kokattu seitsemän vuotta ryhmässä, joka opetti tätä varmaa pelastusoppia ja voin vakuuttaa, ettei meitä opetettu elämään kuin siat pellossa. Kuten edellinen kirjoittaja sanoo, meitä opetettiin uskomaan, että Jumala kykenee saattamaan meissä aloittamansa hyvän työn loppuun.
    Minä, joka seuraan kristillistä mediaa, olen viime aikoina kuullut outoja lausahduksia. "Minä lankesin pois armosta", selitti Todd Bentley hairahduksiaan. "He ovat langenneet pois armosta", puhisi Sid Roth kritisoidessaan "kerran pelastettu - aina pelastettu" -oppia. Väärin! Se, joka on siirtynyt takaisin lain alaisuuteen, on langennut pois armosta, ei se, joka lankeaa syntiin, katuu, pyytää anteeksi, nousee ylös ja jatkaa eteenpäin uskossa.

    Juuri näin. Juuri näin.

    Armoa on ihmisen usein vaikea ymmärtää.

    Äänestä

  • >

    Noin opettaa jaikal.

    Äänestä

  • Arga kirjoitti:

    >

    Noin opettaa jaikal.

    EI OPETA! MIKSI VALEHTELET?

    Äänestä

Tuollaisen oepetuksen opettaja on harhaoppinewn ja ei pidä kuunnella sellaista opetusta! Jumalan Sana on ainut totuus!

Äänestä

Vanhan Liiton teksteihin perustuva julistus "ettei saa kajota Herran voideltuihin" on hyvin kyseen alaista uudessa liitossa. Jokainen Pyhässä Hengessä kastettu on "voideltu" ( mutta ei tietenkään ole "Kristus- voideltu " ) Jos puheella koetetaan saada "koskemattomuus kehä" ympärille, niin perusteet taitavat ola melko olemattomat Raamatun ilmoituksen edessä? Pyhä Henki, ei ollut Vanhan Liiton aikana "kaiken lihan yllä ",niin että koko "Herran kansa " olisi voinut olla "voitelussa" ja esim. profetoinut, vaan vaikutti Herran profeetoissa ei kaikessa "Jumalan kansassa" so. Isrelissa.

Daavidin tilanteessa oli fyysinen tappaminen, johon Daavidilla olisi ollut mahdollisuus. (Jumalan Henki poistui myöhemmin Saulista joka nyt oli tilanteen kohteena ) Nähdäkseni valheellista selittää tätä Uuden Liiton aikaan, ettei saa puuttua "voideltuun julistukseen". Kyllä Raamattu kehoittaa arvostelemaan puheet, ja toisaalla myös tarvittaessa "tukkimaan turhan puhujien suut" .

1.Sam. 24:11. "Katso, näethän nyt omin silmin, kuinka Herra tänä päivänä antoi sinut minun käsiini luolassa, mutta minä säästin sinut, vaikka minua neuvottiin tappamaan sinut; sillä minä ajattelin: 'Minä en satuta kättäni herraani; sillä hän on Herran voideltu.'

1.Sam.26:9. Mutta Daavid vastasi Abisaille: "Älä surmaa häntä; sillä kuka on rankaisematta satuttanut kätensä Herran voideltuun?" 10. Ja Daavid sanoi vielä: "Niin totta kuin Herra elää: Herra itse lyö hänet, tahi hänen kuolinpäivänsä tulee, tahi hän menee sotaan ja tuhoutuu siellä. 11. Mutta minä en satuta kättäni Herran voideltuun. Pois se, Herra varjelkoon! Vaan ota nyt keihäs hänen päänpohjistaan ja vesiastia, ja sitten menkäämme." .."

1.Sam.28:15." Ja Samuel sanoi Saulille: "Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?" Saul vastasi: "Minä olen suuressa hädässä: filistealaiset sotivat minua vastaan, ja Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä." 16. Mutta Samuel vastasi: "Miksi sinä minulta kysyt, kun Herra on poistunut sinusta ja tullut vihamieheksesi? .."

1.Tim."..Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa. Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta..."

2.Tim. "..saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti. .."

Tiit."..Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi..."

Luuk."..Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta"...."

Apostoli Paavali kerto myös "voitelusta" palveluksessaan .2.Kor."..Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme..."

Apostoli Johannes kirjoittaa Jeesuksen Kristuksen seuraajien "voitelusta" 1.Joh. "..Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto. En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus?..."

Äänestä
  • Tässä tuli paljon tärkeää ajattelemisen aihetta. Erityisesti seurakunnassa, joka pitää johtajuusmallina "johtava pastori" -ajatusta, oppi tästä Herran voidellun koskemattomuudesta on tosin yhden miehen shown vetäjälle oivallinen malli, mutta koituu koko seurakunnan kohtaloksi, kun "kuningas" sairastuu ja ikääntyy. Kaikilla on pasmat sekaisin, kun ensimmäisen kerran tulee eteen johtajan vaihdos, eikä vanhuksen ylpeys anna periksi. No yhteen tällaiseen tapaukseen olen jossakin määrin tutustunut. Vanhemmisto äänesti uuden johtajan. Ei kelvannut vanhalle. Seurakunta manipuloitiin äänestämään vanhan johtajan pojan ja pojan välillä. Koko organisaatio hajosi tuhannen päreiksi. Ehkä vedin pari mutkaa suoraksi, mutta jokseenkin näin se meni. Ja kaikki vain tämän yhden VTn periaatteen jyrkän soveltamisen vuoksi UTn seurakunnassa.

    Äänestä

Jos joku on tehnyt parannuksen synneistään ja sinä herjaat häntä entisistä synneistä, niin etkö silloin ole sielujemme vihollisen asialla?

Äänestä
  • Paarantaja paranna itsesi.

    Älä herjaa!

    Äänestä

Se yksi on avannut taas oman ketjun. Miksi sillä ei ole seurakuntayhteyttä?

Äänestä

Daavidin tilanteessa oli fyysinen tappaminen, johon Daavidilla olisi ollut mahdollisuus. (Jumalan Henki poistui myöhemmin Saulista joka nyt oli tilanteen kohteena ) Nähdäkseni valheellista selittää tätä Uuden Liiton aikaan, ettei saa puuttua "voideltuun julistukseen". Kyllä Raamattu kehoittaa arvostelemaan puheet, ja toisaalla myös tarvittaessa "tukkimaan turhan puhujien suut" .

Eihän UT:n srk:ssa seipäiden kanssa heiluta ? Se on rikos rakkaudelakia vastaan. 1.Joh."..Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi..."

Äänestä

Täällä on ainakin kaksi uskonpuhdistajaa. Viimeisenä ilmaisi kantansa jukka.finland. Jukan mielestä Jeesuksen Vuorisaarna oli vain opetuslapsille.

Väite sisältää kaksi harhaa. Ensimmäinen. Paikalla oli muitakin kuin opetuslapsia kuuntelemassa. Toinen. Se on kaikille uskoville.

Äänestä

>>>>>>>>>>>>>>>Täällä on ainakin kaksi uskonpuhdistajaa. Viimeisenä ilmaisi kantansa jukka.finland. Jukan mielestä Jeesuksen Vuorisaarna oli vain opetuslapsille.

Väite sisältää kaksi harhaa. Ensimmäinen. Paikalla oli muitakin kuin opetuslapsia kuuntelemassa. Toinen. Se on kaikille uskoville.

Äänestä

Mennarina palstalla hiipii jaikkali, aina pelastettujen joukkoa johtaa kalamos.
Joukossa tyhmyys tiivistyy, sieltä löytyy maaperää myrkytetylle siemenelle.

Äänestä
  • jaikal: "Jos olet armahdettu, et ole enää syntinen".
    -
    Toisessa ketjussa kysyin (Tapio522): :
    "jaikali, ilmeisesti puhe synnistä on sinulle kovin vastenmielistä?
    Johtuneeko siitä, että pidät itseäsi synnittömänä ja parempana ihmisenä"?

    Johon vastasit (jaikal):
    ”synti synti synti synti
    Eikö ole muuta asiaa”?

    jaikali: "Jahah! ja minä kun olen luullut että sinä olet uskossa.
    Mutta nyt väität olevasi syntinen".

    Tapio522: "Voiko mielestäsi synnitön rukoilla Jeesuksen meille opettamaa Isä Meidän-rukouksen kohtaa "anna meille meidän syntimme anteeksi"?
    --
    Tein toisen vastaavanlaisen kysymyksen:
    ”Sanoisitko Jeesuksellekkin samoin, kun hän opetti omilleen Isä Meidän-rukouksen?
    Siinähän rukoilemme: "Anna meille meidän syntimme anteeksi,....".

    Johon vastasit:
    ”Etkö löydä Jeesuksen puheista muita aiheita kuin synti”?
    --
    Tulkitsen vastauksesi niin, että synnittömänä sinun on vaikea rukoilla Jeesuksen meille opettamaa Isä Meidän-rukousta.
    Vai olenko väärässä?

    Äänestä

  • Tapio522eikirj... kirjoitti:

    jaikal: "Jos olet armahdettu, et ole enää syntinen".

    Ihmisen on vaikea nöyrtyä tunnustamaan, että on syntinen ja tarvitsee Jumalan ARMOA..
    Tämä johtuu ihmisen luontaisesta puolustusjärjestelmästä.
    Varokaamme etsimästä sellaista pyhyyttä, ettemme enää pidä itseämme syntisinä.

    1.Joh.
    1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

    "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa ARMON".

    Äänestä

  • Tapio522eikirj... kirjoitti:

    jaikal: "Jos olet armahdettu, et ole enää syntinen".
    -
    Toisessa ketjussa kysyin (Tapio522): :
    "jaikali, ilmeisesti puhe synnistä on sinulle kovin vastenmielistä?
    Johtuneeko siitä, että pidät itseäsi synnittömänä ja parempana ihmisenä"?

    Johon vastasit (jaikal):
    ”synti synti synti synti
    Eikö ole muuta asiaa”?

    jaikali: "Jahah! ja minä kun olen luullut että sinä olet uskossa.
    Mutta nyt väität olevasi syntinen".

    Tapio522: "Voiko mielestäsi synnitön rukoilla Jeesuksen meille opettamaa Isä Meidän-rukouksen kohtaa "anna meille meidän syntimme anteeksi"?
    --
    Tein toisen vastaavanlaisen kysymyksen:
    ”Sanoisitko Jeesuksellekkin samoin, kun hän opetti omilleen Isä Meidän-rukouksen?
    Siinähän rukoilemme: "Anna meille meidän syntimme anteeksi,....".

    Johon vastasit:
    ”Etkö löydä Jeesuksen puheista muita aiheita kuin synti”?
    --
    Tulkitsen vastauksesi niin, että synnittömänä sinun on vaikea rukoilla Jeesuksen meille opettamaa Isä Meidän-rukousta.
    Vai olenko väärässä?

    Lue vastaukseni tässä ketjussa jaikalii21.12.2013 15:53

    Äänestä

>>>Yksi opettaa kerran pelastettu aina pelastettu. Sitten ettei uskovaisen tarvitse pyytää anteeksi, sillä kaikki on jo sovitettu Golgatalla.

Äänestä

En minäkään tiedä, onko nyt suoranaista opetusta "kerran pelastettu, aina pelastettu" opetuksesta, mutta kyllä itsekin sain aikamoisen ryöpytyksen ja vuodatuksen :) päälleni tässä päivänä eräänä, kun kopioin tänne Mauri Vikstenin tekstiä, jossa oli maininta " armahdettu syntinen".

Tuon nimikkeen tuomitsemin tuli niin "korkealta ja kovaa", että jollei olisi ollut kysymys virtuaalimaailmasta, niin olisin katsonut parhaimmaksi käyttää itsesuojeluvaistoa hyväkseni ja ottaa hieman etäisyyttä kyseisten tuomioiden lausujaan. 8D

Vaikka kuinka yritin kauniisti hänelle selventää, että kyseinen sanapari ei tarkoita = elää synnissä tai olla syntisen asemassa, niin ei auttanut. :)

Joten en minä enää oikeastaan ihmettele, että monet kokevat joidenkin pitävän itseään täysin synnittöminä tai kerran pelastettuina, aina pelastettuina.

Äänestä
  • Tiedoksi vielä, että tuota kyseistä keskustelua en voi kopioida tänne, sillä tuo ketju poistettiin pian kyseisen keskustelun jälkeen, mutta jotkut sen varmasti muistavat?

    Äänestä

  • ~~tp~~ kirjoitti:

    Tiedoksi vielä, että tuota kyseistä keskustelua en voi kopioida tänne, sillä tuo ketju poistettiin pian kyseisen keskustelun jälkeen, mutta jotkut sen varmasti muistavat?

    Linkistä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia

    "Silloin kun ihmisen opetetaan olevan Jumalan veroinen tai jopa Jumala, ja opetetaan ihmisen olevan voimattoman Jeesuksen yläpuolella ja Pyhän Hengen opetetaan olevan voiman, joka palvelee uskovia, toteuttaen oikeiden metodien kautta esitettyjä käskyjä, ollaan menestysteologiassa".
    Jumala pukee välittömästi synnistä puhdistamansa ihmisen päälle Jeesuksen viattomuuden. Jeesuksen Kristuksen viattomuus (vanhurskaus) on puettu jokaisen Jeesuksen vastaan ottaneen ja Häneen uskovan päälle.
    Jumala näkee Jeesuksen Kristuksen viattomuuden ja puhtauden kun Hän katsoo sinuun ja minuun jotka uskomme Jeesukseen.>>
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6444159#comment-33764832

    >> Jumala pukee Jeesuksen täysin synnittömän elämän uskovan päälle. Tämä on Jumalan vanhurskaus. Se on se synnittömyys ja viattomuus ja puhtaus joka sinulla ja minulla oli syntyessämme.

    Äänestä

  • ~~tp~~ kirjoitti:

    Tiedoksi vielä, että tuota kyseistä keskustelua en voi kopioida tänne, sillä tuo ketju poistettiin pian kyseisen keskustelun jälkeen, mutta jotkut sen varmasti muistavat?

    Raamattu ei missään sano uskovaa syntiseksi, ei edes armosta pelastetuksi syntiseksi. Raamattu sanoo uskovaa vanhurskaaksi ja pyhäksi. Käsitteillä "vanhurskas" ja "syntinen" tarkoitetaan ihmisen asemaa pyhän Jumalan edessä. Ihmisen asema Jumalan edessä on siis joko

    1. Syntinen (elää erossa Jumalasta ja niin synnissä) tai

    2. Vanhurskas ja pyhä (elää Jumalan yhteydessä Kristuksessa Jeesuksesssa)

    Välimuotoja ei ole. Olemme joko syntisiä tai vanhurskaita. Syntiset ihmiset joutuvat kadotukseen ja vanhurskaat ihmiset vaivoin pelastuvat ikuiseen elämään Jumalan armosta Kristuksessa Jeesuksessa.

    Syntinen ihminen on ensimmäisen ihmisen, ensimmäisen Aadamin, jälkeläinen ja siksi hän on syntinen. Vanhurskas on toisen ihmisen ja viimeisen Aadamin Jeesuksen Kristuksen jälkeläinen, uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Vanhurskas ihminen on Jumalan luoma uuusi ihminen, luotu Jumalan yhteyteen Kristuksessa Jeesuksessa. Siksi hän on pyhä. Vanhurskas ihminen on syntynyt Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä; Jumalasta. Hän ei ole tästä maailmasta. Hän on Jumalasta. Ja Jumalasta syntyy vain vanhurskaita ja pyhiä ihmisiä.

    Sitten ihmisillä on monenlaisia mielipiteitä. Tälläkin palstalla on mielipiteiden kirjo hyvin suuri. Ihmisten mielipiteet ovat muodostuneet sen mukaan mitä on katsottu ja mikä on mielipiteen ilmaisijan auktoriteetti. Onko etsitty totuutta Jumalan Sanasta vai muualta? Ollaanko seurusteltu Totuuden kanssa ja saatu Häneltä opetusta?
    Ollaanko janottu ja etsitty vanhurskautta sieluntuskan syvyyksiä myöten? Onko Jumala päässyt ravitsemaan janoavaa ja nälkäistä ihmistä, vai onko ihminen teoreetikko ilman omakohtaisia kokemuksia asiasta. "Rikkaat Hän on lähettänyt tyhjinä pois, mutta nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillään."

    Näitä Jumalan pyhiä asioita ei ratkaise ihmiset eikä ihmisten mielipiteet, sillä niitä mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmistä. Jos me siis seuraamme ihmistä ja ihmismielipiteitä, mihin me ajaudumme tässä mielipideviidakossa. Meillä täytyy olla kiintopiste mihin katsomme ja mistä otamme suuntaa. Jumala on antanut meille tukevan Kallion jolla seistä. Nämä asiat ratkaisee siis Jumalan Sana: Raamattu.

    Vaikka sitten enkeli taivaasta tulisi ja alkaisi opettamaan oppia joka ei ole Sanan eikä Pyhän Hengen antaman totuuden mukaista, se ei ole Jumalasta. Se on valhetta ja harhaa vaikka se olisi hyvinkin järkeenkäypää. Yleensä harhaopit vetoavatkin ihmisen järkeen. luonollinen ihminen ottaakin vastaan järkeisoppia kun taas hengellinen ihminen ottaa vastaan Jumalan Hengen opetusta hengellisistä asioista.

    Äänestä

  • jaikalii kirjoitti:

    Vaimo opetti kerran erästä vanhaa helluntailaista tästä asiasta puhelimessa aivan niin kuin minä olen opettanut ja opetan. Tuo vanha helluntailainen oli kiivastunut ja jopa suuttunut kun "tuommoista harhaa opetetaan". Vaimo pyysi häntä soittamaan seurakunnan saarnaajalle ja kysymään häneltä miten tämä asia on. Joidenkin päivien kuluttua helluntailainen soitti ja kertoi että vaimon opetus on oikea ja että pastori oli vahvistanut sen.

    En ole koskaan kuullut yhdenkään helluntaisaarnaajan opettavan anteeksiantamuksesta ja vanhurskauttamisesta vastoin sitä oppia minkä itse olen Raamatusta löytänyt ja jota opetan. Senkin tähden olen varma tästä asiasta.

    Äänestä

Synnitön oppia opetetaan mm. Korean kristittyjen keskuudessa. Kun eräs suomalainen lähetti oli kertonut uskovien synneista jne. puhdistuksesta korealaiselle naiselle oli hän valahtanut valkeaksi ja suuttunut :" eihän uskova enää tee, vaan paholainen uskovassa". Näin synnistä ei enää puhuta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Patriontti kirjoitti:

Yksi opettaa kerran pelastettu aina pelastettu. Sitten ettei uskovaisen tarvitse pyytää anteeksi, sillä kaikki on jo sovitettu Golgatalla. Jeesuksen sovitustyö on totta, ei siitä ole kysymys. Jos ei koskaan pyydä Jeesukselta mitään anteeksi, alkaa hengellisesti haista.

Sellainen ihminen tekee Isä- meidän rukouksen tyhjäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu