Tuli tuolla toisessa ketjussa mieleen että nettideittailussa ei todellakaan kannata kokoajan mietiskellä perisuomalaiseen tyyliin toisesta ihmisestä että "mitähän se ajattelee minusta". Todennäköisimmin vastaus on että ei yhtään mitään - häntä kun ei näet kiinnosta. Miksi siitä pitäisi ottaa ongelma jos joku ei vaan vastaa yhteydenottoosi?
Olen moneen kertaan kuvan laitettuani miettinyt että olenko tosiaan NIIN ruma, oksettava, yököttävä ihminen että tämänkin ihmisen sitten piti häipyä yhteyksistä heti kuvani nähtyään (laittamatta omaa kuvaansa vastaavasti takaisin). En ole koskaan kuvitellut olevani erityisen kaunis kasvoiltani, mutta aina silloin tällöin kun uskallan verrata itseäni vastaavanikäisiin sukupuoleni edustajiin, en oikein ymmärrä että millä tavalla juuri minä sieltä joukosta erottuisin negatiivisesti. Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin.
Mutta siinähän se vitsi juuri piileekin, että ihan yhtälailla kuin ei ole erityisen kammottava, ei ole myöskään erityisen kiinnostava! Nettideiteissä kiinnostumiskynnys ON korkea. Et sinä ota yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tavallisen näköisiin ihmisiin, vaan niihin jotka todella vetävät katseesi puoleensa. Ja harvahan sellainen on.
Ne ihmiset jotka ovat onnellisesti olleet vuosia, kenties vuosikymmeniä, parisuhteessa saattaisivat lempata oman kumppaninsa jos tämä pitäisi kohdata tässä ja nyt täysin tuikituntemattomana puhtaalta pöydältä. Se mikä on yhteisen eletyn elämän jälkeen rakasta, tuttua ja turvallista, on täysin mitään sanomatonta ja täysin epäkiinnostavaa satunnaisen uppo-oudon ihmisen ominaisuudessa.
Sensijaan että poraamme täällä että miksi minä en kelpaa voisimme kysyä että millä perusteella me muka kiinnostaisimme ketään. En tarkoita että jokaisen pitää epätoivoisesti alkaa muuttumisleikityttämään itseään jotta saa tuputettua itsensä jollekulle, vaan tarkoitan että kannattaa ehkä lopettaa se narsistinen sureminen että ei kelpaa. Varsinkin kannattaa lopettaa kiukuttelu ja rähjääminen muille ihmisille, koska ei se ole kenenkään syytä. Ei sinun, ei niiden muidenkaan.
Ei meillä ole mitään synnynnäistä oikeutta kumppaniin, vaikka luonnollista on että semmoisen haluamme.
Olen moneen kertaan kuvan laitettuani miettinyt että olenko tosiaan NIIN ruma, oksettava, yököttävä ihminen että tämänkin ihmisen sitten piti häipyä yhteyksistä heti kuvani nähtyään (laittamatta omaa kuvaansa vastaavasti takaisin). En ole koskaan kuvitellut olevani erityisen kaunis kasvoiltani, mutta aina silloin tällöin kun uskallan verrata itseäni vastaavanikäisiin sukupuoleni edustajiin, en oikein ymmärrä että millä tavalla juuri minä sieltä joukosta erottuisin negatiivisesti. Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin.
Mutta siinähän se vitsi juuri piileekin, että ihan yhtälailla kuin ei ole erityisen kammottava, ei ole myöskään erityisen kiinnostava! Nettideiteissä kiinnostumiskynnys ON korkea. Et sinä ota yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tavallisen näköisiin ihmisiin, vaan niihin jotka todella vetävät katseesi puoleensa. Ja harvahan sellainen on.
Ne ihmiset jotka ovat onnellisesti olleet vuosia, kenties vuosikymmeniä, parisuhteessa saattaisivat lempata oman kumppaninsa jos tämä pitäisi kohdata tässä ja nyt täysin tuikituntemattomana puhtaalta pöydältä. Se mikä on yhteisen eletyn elämän jälkeen rakasta, tuttua ja turvallista, on täysin mitään sanomatonta ja täysin epäkiinnostavaa satunnaisen uppo-oudon ihmisen ominaisuudessa.
Sensijaan että poraamme täällä että miksi minä en kelpaa voisimme kysyä että millä perusteella me muka kiinnostaisimme ketään. En tarkoita että jokaisen pitää epätoivoisesti alkaa muuttumisleikityttämään itseään jotta saa tuputettua itsensä jollekulle, vaan tarkoitan että kannattaa ehkä lopettaa se narsistinen sureminen että ei kelpaa. Varsinkin kannattaa lopettaa kiukuttelu ja rähjääminen muille ihmisille, koska ei se ole kenenkään syytä. Ei sinun, ei niiden muidenkaan.
Ei meillä ole mitään synnynnäistä oikeutta kumppaniin, vaikka luonnollista on että semmoisen haluamme.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Ne ihmiset jotka ovat onnellisesti olleet vuosia, kenties vuosikymmeniä, parisuhteessa saattaisivat lempata oman kumppaninsa jos tämä pitäisi kohdata tässä ja nyt täysin tuikituntemattomana puhtaalta pöydältä. Se mikä on yhteisen eletyn elämän jälkeen rakasta, tuttua ja turvallista, on täysin mitään sanomatonta ja täysin epäkiinnostavaa satunnaisen uppo-oudon ihmisen ominaisuudessa."
Tämä on totta mutta se johtuu lähinnä siitä, että netissä se kuva on ensimmäinen asia joka toisen profiilissa nähdään. Muuta kautta syntyneissä suhteissa yleensä tutustutaan ensin toiseen ja vasta sitten syntyy jotain kiinnostusta suhteeseenkin jos on syntyäkseen. Ajatteles miten kaikkien aikaa menisi hukkaan kun netissä kaikki kokeilisi kaikkia. Suurin osa ei kuitenkaan sovi suurimman osan kanssa yhteen ollenkaan.
Naamaan voi ihastua heti ja se voi kantaa tutustumiseen asti. Suurin osa ihan mukavista tutuista taas ei ihastuta koskaan. Nettideittailussa kannattaa siis panostaa vain niihin, joihin voi ihastua heti. Muuten menee täysin hakuammunnaksi.
Kaikenlaista paskaa.
Eikö pitäisi enemmänkin miettiä sitä miksi ihmisen kynnys kiinnostua toisesta ihmisestä on niin alhainen?
Miksi ihmistä kiinnostaa toisesta ihmisestä otettu hetkellinen otos enemmän kuin vaikkapa se mitä ihminen on pusertanut tieten tahtoen tekstin muodossa omastaa persoonastaan?
Ja miksi ihmisen käyttäytymistavat eivät riitä siihen että osaa antaa pakit lähestyvälle ihmiselle asiallisesti tai lopettaa jo aloitetun viestinnän vaikkapa sillä "Kiitos, mutta ei kiitos" tai "Kiitos yhteydenpidosta, mutta et ole tyyppiäni" viestillä vaan hävitään jonnekin tuhka tuuleen.
" En tarkoita että jokaisen pitää epätoivoisesti alkaa muuttumisleikityttämään itseään jotta saa tuputettua itsensä jollekulle, vaan tarkoitan että kannattaa ehkä lopettaa se narsistinen sureminen että ei kelpaa. Varsinkin kannattaa lopettaa kiukuttelu ja rähjääminen muille ihmisille, koska ei se ole kenenkään syytä. Ei sinun, ei niiden muidenkaan. "
Narsistinen sureminen?
Vittu sä olet vammainen vasikka. Sure sitä narsistisesti että olen tuota mieltä sinusta.
Ymmärrät varmaan että tuollaisella kommentilla pääset kategoriaan "tuolla asenteella ei mikään ihme että et löydä..."
Nettideiteissä huomaa miten vähän ihmisillä on sieto- ja sulatuskykyä erilaisia näkemyksiä kohtaan. Jos emme siedä edes toistemme ajatuksia ja mielipiteitä, miten kokonaisia ihmisiä?
Jos joistakin asioista pitää luonteessa ja joistakin ei, miksi sama ei pätisi myös ulkoasuun. Eikä tämä ole siitä kiinni vastaako toinen osapuoli "kauneusstandardeja". Minua vaan sattuu miellyttämään tietyt asiat ja tietyt ei.
Paljon idioottimaisempaa on "hylätä" toinen esim.elokuvamaun tvast takia.
Näin. Ulkonäkö ei siitä muuksi muutu, ja on aika raukkamaista alkaa seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa jonka olemus ei miellytä. Kumminkin jossain vaiheessa tyytymätön alkaa kostamaan inhoaan toiselle joka on täysin syytön koko juttuun, tai vaatii että kelpaamattoman pitää jotenkin osata muuttua hänen mieleisekseen. Tai aikansa pyörittelee sitä ihmistä kunnes löytää sen josta oikeasti pitää.
Elokuvamaku voi joitakuita mietityttää sen takia että haluaa harrastaa yhdessä toisen kanssa, ja se voi tuntua vaikealta jos on erilainen maku. Toisaalta onhan noita harrastuksia kaikenlaisia, ja pakkoko sitä on juuri sitä asiaa harrastaa jossa ei käy fiilikset yksiin.
Joillakin ihmisillä on ärsyttävä tapa kuvitella että oma maku on ainoa oikea, ja muiden mieltymyksiä halveksitaan ja naureskellaan. Sellaiset ihmiset onkin parempi jättää nautiskelemaan keskenään siitä ainoasta oikeasta taiteenlajistaan.
Ihan mahtava avaus sekä jatkot aloittajalta. Juuri noin olen itsekin miettinyt.
Ei ole olemassa täydellistä kumppania, täydellistä elämää. Kompromissien teko on avain onnelliseen elämään.
"Ei meillä ole mitään synnynnäistä oikeutta kumppaniin, vaikka luonnollista on että
semmoisen haluamme."
Oho. Näinhän se muuten menee.