Onneksi meillä on mahdottoman hyvä työmies, nimittäin Matti Putkonen PerSu, joka pani nämä vihreän vallan GP-hihhulit oikeaan arvoasteikkoon. Oikehen hyvä.
työmies
PerSu4
4107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
nousemaan ja tyhmät poljetaan maahan, tulevaisuus perustuu tietoon, ymmärrykseen mutta myös työlle, joka tehdään paremmin kuin ennen, koska tiedetään enemmän eikä sahata omaa oksaa kuten nyt on tehty vuosikymmenet. Vihreät edustavat tulevaisuutta, järkeä, tietoa, ymmärrystä, heillä on elämä puolustettavana ei sen vähempää, enempää, vakavia asioita joihin juuri sitä ymmärrystä, tietoa tarvitaan. Aika muuttuu ja ihminen, mutta mihin suuntaan se riippuu meistä. Suomen tilanne taloudellisesti ja hyvinvoinnin kannalta näyttää tulevaisuudessa laskevalta, nyt käydään huipulla ja moni tottuu, pitää itsestään selvänä korkeaa elintasoa, mutta alas tullaa ennemmin tai myöhemmin, koska rakenteet joihin taso perustunut eivät ole olleet, ole kestäviä. Suomi hinnoittelee itsensä ulos, korkeiden palkkojen seurauksena työ on kallista ja eurolla saa vähän, tämän huomaa varsinkin ne jotka ovat jääneet sinne alatasolle taloudellisesti. Sellu ei tulevaisuudessa enää Suomea elätä, jätkän kannattaa sylkästä sätkä kartanolle ja antautua vihreälle voimalle, Kaikki kunnioitus kuitenkin raa"alle TYÖLLE.
"Vihreät edustavat tulevaisuutta, järkeä, tietoa, ymmärrystä"
Miksi vihreät sitten toimivat vastoin järkeä? Molemmat ministerit rikkonut lakia ja puolue istunut historian ydinvoimamyönteisimmissä hallituksissa, kettutyttöjen toiminnan eettisyydestä puhumattakaan.
se on suuressa porukassa kaikenlaisten kanssa olla ja lakeja säädetään, että ei niistä selvää tahdo saada, viimeisin hullutus tämä keinulaki, mukana pitää olla, jos aikoo vaikuttaa asioihin, ainahan vaikutus ei ole toivotunlainen, porukassa tyhmyys tiivistyy. Kettutytötöjen asia kuuluu enem. eläinsuojelun piiriin, vaikka tietenkin myös ympäristö asioihin, onhan tarhoista päästetty luontoon minkkejä, supikoiria ties mitä, jotka aiheuttavat miinusta muille luonnon lajeille. Kettutytöt ajattelevat tarhaeläinten kärsimyksiä, tietenkään ei niiden vapauttaminen luontoon ole järkevää. Kissojen kasvattajilla on myös väärä ajattelutapa monella ja usein myös he ovat muka vihreitä.
Vihreät pitäisi luokitella automaattisesti jokaisessa maassa terroristijärjestöksi ja evätä heiltä oikeus kansanedustajan tehtäviin.
VASTAA
FacebookTwittershare email