Tämän olen huomannut, kun omia ostoksiani olen tehnyt marketeissa. Ostoskärryt täynnä roskaruokaa. Vaaleata leipää, hampurilaisia, rasvaisia krilattuja kanankoipia, rasvaista makkaraa, perunalastuja, olutta, rasvaista lihaa, kyljyksiä, kokakolaa, energia juomia... Ei siis ihme, jos lihotaan ja kolestroolit ovat korkealla. Ja tähän voisi vielä lisätä ihmisten liikkumattomuus. Läski kasvaa vyötäröllä kun rasvaista syödään, eikä harrasteta liikuntaa, vaan maataan sohvalla ja katsellaan televisiosta saippuaoopperoita, kauniita ja rohkeita ynm. muuta roska ohkjelmaa.
Ylipainoiset ostavat roskaruokaa...
paikat kuntoon
81547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Syödään roskaruokaa , katsotaan roskaohjemia ja jätetään roskat pihalta siivoamatta. Elämänohje stressaantuneille!
Jäin kerrankin sanattomaksi. En osaa kommentoida, Sanoit niin kuin asia on. Mutta elämän ohje stressaantuille? Syödä roskaruokaa, katsella roskaohjelmia, jättää roskat siivoamatta?
Iteppähän läskimme kannamme.
Minä en kanna itse läskejäni , sillä jätän läskit sohvan kannettavaksi. Sihautanpa tuosta uuden kylmän tölkillisen.
Sohvalta kun lähdet kävelemään, niin läskit seuraavat perässä. Minä otan kylmän tölkillisen myös, mutta kulutan läskit liikunnalla. Eivät läskit silloin seuraa perässä.
Tarkoitat kai kalorit, koska vain lihakset tulevat ja menevät mutta läski on ikuista?
Tietysti kaloreita. Läski ei ole ikuista. Liikunta ja kuntosalit vähentävät läskin määrää. Lihakset? Niistäkin pitää pitää huolta varsinkin vatsa ja selkälihaksista.
PAIKAT KUNTOON: Kiitos hyvästä neuvosta , eli kannattaa siis välttää turhaa kävelemistä , etteivät läskit seuraisi perässä. Kannattaa turvautua kaukosäätimeen . Tuoppas akka sitä kaljaa!
Kyllähän se näin menee ja varsinkin nykynaiset on laiskoja mätisäkkejä jotka ei osaa edes kunnon ruokaa laittaa.
Nykynaiset tai nykymiehet ruuan laittajina? Ongelma on se, että kouluissa hyvin vähän opetetaan ruuanlaittoa niin miehille kuin naisille. Eipä ruuanlaittoa opeteta nuorisolle kotonakaan. Keski-ikäiset ovat kiireisiä. Ostavat valmisruuat kaupan tiskiltä, tai ostavat pitsoja ja hampurilaisia perheelleensä. Se onko sitä ruokaa? Kotiruuan taidon osaavat enää vain mummot ja vaarit. Ruoka ei ole ruokaa, jos vain on pizaa, tai hampurilaisia. Sillä ei nälkä lähde.
Niin on, mutta kovia ne ovat naimaan, nimittäin naapureiden kanssa.
Niin ja sen jälkeen raahaavat sen jankkisen vehkeensä sotkemaan sinun lakanoitasi.
Ei se ongelma ole, sotketut lakanat. Lakanat voi laittaa pyykkikoneeseen. Puhdasta tulee ja narulle kuivumaan.
Mutta kyllä ne naapurit näkee sen pläsin siinä lakanalla vaikka se kuivuukin siinä narulla. Lisäksi ne tietävät , että se on naapurin sedän aiheuttama.
Kun laittaa normaaliseen korkilliseen verrattuna pyykinpesuainetta kolme korkillista, niin pläsit lähtee lakanoista, eikä sen jälkeen tarvitse ketään epäillä pläsien aiheuttajasta. Pesuaine ja pyykkikone puhdistaa. Puhdasta pyykistä tulee.
Onko ns."roskaruoka"halvempaa kuin terveellinen ruoka?Esim.hedelmät...
Roskaruoka on paljon kalliimpaa, kuin terveellinen ruoka, kuten kotiruoka ja hedelmät. Hedelmissä, kuten omenoissa, omenien kuorissa ja porkkanoissa ja mustikoissa on paljon kuituja, joita ihmisen elimistö tarvitsee pysyäkseen kunnossa. Onko sitten ulkomaalaiset hedelmät terveellisiä?
Lähteekö myös sielun loukkaukset , jos panen pesukoneeseen lisää tolua.
Kysy tuolta paikat kuntoon tyypiltä , se kyllä tietää.
Tuskin loukkaukset lähtevät tolulla, ennemmin keskustelemalla ja sopimalla. Miksei sitä tolua vois koneeseenkin laittaa.
Ahaa siis ensin jaetaan posaa pitkin kylää ja sitten tullaan "rakkaan aviomiehen" luokse keskustelemaan . Keskustelemalla kaikki on , kuin pois pyyhkäisty seuraavaa ruuvausreissua varten. Luuletteko näin suomalaiset naiset. Olette hieman erehtyneet .
Kyljys=ulkofilee=roskaruokaa???
Ei ole. Hampurilaiset ja sipsit ovat roskaruokaa.
Lihavuus on köyhien tauti nykyään.
Roskaruoka on halpaa,esimerkiksi b-luokan makkara halvempaa kuin pussi porkkanoita.
Anteeksi , että meitä köyhiä on edelleenkin olemassa.
Olet oikeassa.Esim.harrastaminen on kallista.Ja ei köyhien lapset harrasta.Ei meillä ainakaan ole varaa kalliisiin vuosimaksuihiin ja seurojen jäsenmaksuihin.
Hyvää kommenttia tulee tuutin täydeltä, mielenkiintoista ajateltavaa, vaikka on keskiyö. Nyt nukun ja sulattelen teidän hyviä kommentteja. Palataan keskusteluun. Hyvää yötä!
Lihavuus on myös rikkaiden tauti.
Harrastaminen on kallista, jalkapalloilu ja varsinkin jääkiekkoharrastus. Eikö kaupunki voisi avustaa niitä nuoria, joilla ei ole varaa hankkia pelivarusteita?
Mikäs sen ihanampaa , kuin isorintainen ja persevä emäntä.
No mikä pakko on aloittaa jalkapallo- tai jääkiekkoharrastus, jos ei ole rahaa? Kyllä liikuntaa voi harrastaa muutenkin. Lenkkeily ei paljoa maksa ja kansalaisopistossakin järjestetään kohtuullisen edullisia liikuntakursseja. Lisäksi lapset ja opiskelijat saavat alennusta esim. uimahallimaksuista.
Jalkapallo ja jääkiekkoharratus? Hienoja lajeja, Joukkuepeliä, joka kasvattaa yhteenkuuluvaisuutta, ja sosiaalista kanssakäymistä. Joukkuepeleissä on omat säännöt siinä ei omat sooloilut varsinkaan käyttäytymisen suhteen onnistu. Silloin helposti saa kortin tai lentää istuinautioon. Lenkkeily on tylsää ja kansalaisopiston liikuntakurrssit ovat eläkeläisille tarkoitettuja. Minä kannatan ja harrastan joukkuelajeja. Uimahallit haisevat kloriitilta. Uiminen ei kiinosta. Uintia voi harrastaa kesällä järvessä.
ei se terveellinen ruoka niin kallista ole, jos jaksaa nähdä vaivaa sen ruuan laittoon. Mitä enemmän pilkottavaa ja keitettävää, sitä maittavampaa ja halvempaa.
Kotiruoka, se perinteinen? On hyvää ja täyttävää, unohtamatta kaurapuuroa. Tarjouksia seuraamalla voi saada edullisestikkin kotiruokaan tarvittavat aineet. 10:kg:n perunasäkin voi saada tosi halvalla, siitä vois aloittaa.
Tänään hernekeittoa, huomenna vedellä jatkettua hernekeittoa ja seuraavalle päivälle jää vielä ravitseva vihreä liemi veden kera.
Ankeeta on keittosi. Osta makarooni pussi. Maksaa jokusen kymenisen senttiä. Kiehauta vedessä. Ripaus suolaa ja lämpimien makaroonien päälle tonnikalaa ja kunnon voita. Johan maistuu.
Ei tuokaan hyvältä kuulosta , mutta kyllä kaikki ruoka menee , kun pannaan suolaa kunnolla , niin että se peittää kaikki muut maut.
Purkillinen kissanruokaa ja keitettyjä makarooneja , sekä muna, juustoa ja pippuria. Sitten tunniksi uuniin ja laatikko on valmis. On halpaa!
Suola on myrkkyä. Varsinkin liiallinen suolankäyttö. Lisää verenpainetta. Suola? Sitä elimistö tarvitsee kohtuudella. Liika suolankäyttö on haitallista. Kannatta kokeilla muita mausteita. Suosittelen valkosipuli, mikiä herkkumauste ja terveellinen.
Kissanruoka? Misi ei. On siinä vitaamineja ja tarvittavat ravintoaineet. Makaroonit, munat ,juustot ja pippurit. Hyvin maistuis monille, kun ei mainitsisi kissan ruuasta.
Tarjoan sitä ensin kissalle , jos se elää vielä tunnin kuluttua , niin kyllä siitä laatikon itsellekin voi tehdä.
Suolainen ja sakea se on köyhän mielestä makea.
Suolainen ja sakea ja siihen lisättynä makea. Siis sokeri? Suolan ja sokerin liiallinen nauttiminen on merkki liiallisesta riippuvuudesta. Kun käytetään ruokien mausteina liikaa suolaa. Sokeri ja kahvi? Ennen laitoin kahvikupilliseen pari palaa sokeria ja kermaa, Maistui hyvälle. Kahvin yhteeydessä lopetin sokerin ja kerman käytön. Aluksi kahvi maistui pahalta. Nyt juon kahvin ilman sokeria ja kermaa. Ja hyvältä maistuu. Kahvin juojat pilaavat kahvinsa sokerilla ja kermalla. Miten epäterveellistä. Kahvi maistuu kahvilta kun siihen ei lisätä sokeria, maitoa, eikä kermaa.
Roskaruoka? Se esiintyi avauksessani. Siinä minulta tuli moka kun puhutaan ruuasta. Ruoka olise sitten hampurilainen ja siinä mehevä pihvi salatteineen on tietysti ruokaa. Roskaruuan nimikkeellä puhuisin ennemmin epäterveellisestä ruuasta, koska roska ruokaa ei ole olemassa, on vain ruokaa, mutta se voi olla epäterveelistä. Voiko ruoka sitten olla epäterveellistä, rasvaiset makkarat, hampurilaiset, kyljykset? Ei varmaankaan kun liikkuu ja elimistö kuluttaa sen rasvan pois liikunnalla?
Montako kissaa on jo kuollut , eli löytyykö raatoja kaapista? Tietysti voihan ne katitkin pistää pataan ja uuniin kypsymään . Rovaniemeltä katosi kulkukoirat aikanaan , kun tänne saatiin kiinalainen ravintola .
Hullu on se, joka kissoja syö, tai sitten joku loukuttaa kissoja, ei kuitenkaan syömistarkoituksessa. Jos suomalainen tietäisi syövänsä koiran lihaa, syöminen loppuisi siihen, ainakin minun kohdaltani. Kuka hullu nyt söisi omia lemmikkieläimiään, kuten koiria? Onhan sitä tarjolla broileria, kanankoipia, valmiiksi kaupassa krillattuna.
Kissan liha on tunnetusti hyvä syötti rapumertaan . Olen katsellut naapurin kattia syksyisin sillä silmällä , että jos mirri ei tulisikaan aamulla kotiin. Voisin kutsua naapurit rapujuhlille sitten myöhemmin.
Kuinka kaunis ajatus järjestää rapujuhlat naapureille.
Mutta eikös Kemijoessa ole rapuruttoa . Tarttuukohan se ihmisiin?
Rapurutto? Kyllä tarttuu ihmisiin. Rutto kuin rutto, kaikkien ruttojen äiti on oma auto. Olisiko vaihtoehtona vuokra-auto? Vuokra-auto ei ole ruttoauto, eikä siitä saa tartuntaa. Rapurutto ei ihmiseen tartu. Mutta rutto voi tarttua. Avasin uuden keskustelunavauksen, oma vai vuokra-auto, näkyy keskustelupalstalla. Omaa autoa voi verrata ruttoon, kalliiksi tulee.????
Jänisrutto kyllä tarttuu ihmiseen , miksei sitten rapuruttokin voisi tarttua?
Joku kehtaa väittää, että rapurutto tarttuisi ihmisiin. En usko siihen. Jänisrutto voi tarttua. Ei siis kannata syödä autonalle jäänyttä jänistä. Voi olla sairas jänis, ruton saastuttama.
No sen takiahan ne naapurit pitää kutsua rapujuhliin , että voi todeta tarttuuko vaiko ei. Jos pysyvät tolkuissaan , niin sitten voi ehkä itsekkin ryhtyä maistelemaan.
siitä autostako se rutto on on siihen jänikseen tarttunut? Joku täällä puhui , että autot aiheuttavat ruttoa , vaikka hieman jäin epäilevälle kannalle.
Naapureita voi hyvin testata, tarttuuko rutto vai ei. Pitäisikö sitten kuitenkin itse testata se ruuan laatu ja sitten tarjoilla naapureille, jos rutto ei tartu. Ei naapurisopua kannata vaarantaa ruuan takia. Juomien suhteen asia on sitten aivan eri juttu.
Ei autosta rutto jänikseen tartu. Autorutolla tarkoitin, että autoilijat tulevat riippuvaisiksi auton käytöstä. Polkupyörää eikä omia jalkoja käytetä, vaan autoa lyhyenkin matkojen päähän.
Syökää margariinia se on terveellistä sillä:
"Ennen pantiin mirrit multaan
nyt ne lyödään suvikkultaan"
Kyllä Von Runkman voi syödä ihan oikeeta voita. Laita reilusti leivänpäälle. Ota jääkaapista ja anna vähän sulaa, on helpompi levittää leivän päälle. Ja siihen punasta maitoa ja rasvasta piimää janojuomaksi. Edellyttäen, että kolestrooliarvot ovat normaalit. Margariiniko terveellistä? Ihmisiä huijataan margariinilla. Voi on aina voita, eikä sitä mikään voita.
Paikat kuntoon: Miksi ihmeessä unohdit lenkkimakkaran pätkän ja keskikaljapullon . Muutoin listasi olisi ollut täydellinen. Et kai ole alkanut menettämään terääsi.
Empä tietenkään menetä terääni, siihen kuuluu kaljapullo ja iso lenkkimakkara sinapin kera. Lenkkimakkaran pätkästä on turha puhua. Kun syödään tai juodaan, niin sitten kunnolla.
Ja, jos siitä lenkistä jää jotain niin sen jämän voi sujauttaa hetkeksi rektaaliin maustumaan ja tarjoilla sitten naapurin isännälle kera suvikultasulan.
Lenkkimakkarasta ei jää muutakuin kuoret. Lenkkimakkaraa voileivän päälle ja jämät menee mikroaaltouunin kautta siapinkera suuhun.
Ei meillä kaikilla ole sitä rektaalia. Mikä avuksi?
HK:n Blue on suomalaisen miehen rakkain vihannes. Se huuhdellaan alas pullolla huurteista ja sihisevää.
Samallahan voi tyhjentää koko mäyräkoiran mitä siitä turhaan säästämään.
No , jos ei ole rektaalia , niin lainaa akkas rektaalia.
En lainaa, oma on aina oma. Etsivä löytää.
Voisitko kertoa tarkemmin , paikat kuntoon, mikä tämä rektaali mahtaa olla.
Se on auton pakoputki.
Eikä ole ! Se on se ilmanottoaukko siinä pakoputken vieressä . Eräissä malleissa se on korvattu hukkaputkella.
Oli mikä oli. Ilmanottoaukko? En tajua. Hukkaputki? Olikohan aikanaan joku television viihdeohjelma?
Niitä vesirajan alle meneviä juttuja joka tapauksessa.
Nyt tajuan?
NYT NÄEN : huusi shamaani juotuaan 3wiski pulloa. Onko paikat kuntoon tyypissä (tytössä) shamaanin vikaa?
,Olipas persoonallinen kommentti. Shamaanin vikaa tai ei. Miksi vikaa? Pitäisikö olla tai ei olla shamaanin vikaa? Shamaanin vikaa, kolme viinipulloa?
Alatko nähdä pikku-ukkoja juotuasi kolme viinipulloa?
En nää pikku-ukkoja. Kaiken nään yhtenä, en kahtena. Kohtuus kaikessa olla pitää.
Osuvia havaintoja jälleen kerran nimimerkiltä Paikat kuntoon. Itse olen myös huomannut saman. Toki ruokavalion yhteys ulkonäköön toimii myös toisinpäin. Katsokaapa vaikka seuraavalla kauppareissulla urheilullisen näköisen, hoikan miehen tai naisen ruokaostoksia. Ei takuulla löydy kovin paljoa valmiseineksiä, sipsejä, karkkia tai limuja. Hedelmiä, kasviksia, ruisleipää, kalaa ja kanaa sen sijaan näkee paljonkin.
Tietysti joskus saa herkutella, mutta jos ostoskori on jatkuvasti yli puolillaan roskaruokaa, kyllä se ennemmin tai myöhemmin alkaa näkyä ulkoisessa olemuksessa.
Tympii tämä ittestään selvien yksinkertasten asioiden jauhatus. Samaa tyhyjänpäiväistä jauhatusta viestistä viestiin.
Alushousua, pihoja, pihoja,pihoja, jne.............
Katsotaanko Joulukinkku roskaruuaksi , koska se ainakin lihottaa melkoisesti?
Joulukinkku ei ole roskaruokaa, vaan hyvää syötävää. Rasvassa tietysti on kaloreita. Ei kinkku lihota, sitä voi syödä , kun harrastaa liikuntaa. Mitä enemmän rasvaa syö, sitä enemmän pitää likkua. Liikkumattomuus lihottaa.