Tutustuttiin amisaikoina samal luokal, oltiin kaik ne opiskeluvuodet porukas. Ku valmistuttiin, kaik läks "eri suuntiin", mut miltei itku kurkus vannottiin pitävämme yhteyttä. No pidettiinki jonkuaikaa, ilmoittelin heille jos satuin olemaan jonkin heidän asuinpaikkakunnal,käväsin kyläs ja heki lupas mun tykönä käyä ku oisivat täälpäin liikkeel,mut eipä ole kertaakaan näiden 5v:n aikana näkyny.(Eiköhön heist kukaan sit muka ole kokoaikana tälsuunnal etes käyny??) No yhteyden otot vaan harveni ja harveni et ystävänpäivinä ja jouluina muistettiin (ja tuntuu et viimeksikin "mun aloitteesta"). Nyt yli puoleen vuoteen ei kukaan heistä ole ottanut mitään yhteyttä (enkä kyl mäkää jaksanu sit enää ilmoitel et josko "heilpäin" käyessäni voitas nähä). Vaik meil kaikilhan on jo oma elämä (mullakin perheen perustamista) ja kenellä perhettäkin, niin silti ois kiva olla (entisten?)ystävien kans väleis, melkei ku sillo ennen. Täs kesälläki tuntui jotenki pahalta yllätyksenä lukee lehest heiän ilosist perhetapahtumistaan, kuulla jostai jotai kuulumisia, ja jopa nähä joku heistä tv:ssä! -mielipiteitä tai kokemusta vastaavista, onko kellään? kiitos jo nyt..
Tuntuu pahalta (miks)
Unohdettuko
2541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niinhän siinä yleensä käy. poissa silmistä poissa mielestä.
Aivan! Tuota minäkin pelkään. Lukion jälkeen niin jo kävi, nyt toivon, että olen viisaampi, enkä anna välien väljehtyä. Vaikeaa se tietenkin on jos itse on aina se aloitteen tekevä osapuoli. Sinä tuntee itsensä jotenkin vaan häiriköks.
Olen myös ajatellut, että aika muuttuu niin myös ihmiset ja ihmissuhteet. Kipeää se tekee, enkä suostuisi millään sitä hyväksymään, mutta kai tässä on pakko.