Teot vai puheet?

Kummat merkkaavat enemmän miehillä puheet vai teot? Tuttavamieheni aikoinaan mainitsi kolmannelle osapuolelle, että ei ole minusta kiinnostunut. Mutta hän kuitenkin,
-kyselee kuulumisiani; opinnoistani, töistäni
-tuo minulle pieniä tarpeellisia tavaroita, vaikka en pyytänyt
-pyytää tai tulee autoni kyytiin
-moikkailee ja mainitsi (sille kolmannelle osapuolelle) että voisin myös aina moikkailla takaisin
-olen varattu
Mikä hän on oikein miehiään / mitä haluaa minusta?
9139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

usko jo, nuo asiat ovat ihan normaaleja toimia, eivätkä tarkoita mitään erityistä.

Äänestä

Rapakon toisella puolella on tapana sanoa: - "Talk is cheap, action speaks volumes!"
Mies haluaa sinusta salarakkaan.

Äänestä

ärsyttävän kuulonen ukko.. ihan kuten sellaisetki jotka sanoo olevansa kiinnostuneita mutta kuitenki nuolevat toistenki eukkojen perseitä/muuten vaan mielistelevät lähes kaikkia joilla sattuu reikä olemaan.

lähtökohtahan on nyt joka tapauksessa se että teot painaa aina enemmän. mikä sen kolmannen osapuolen merkitys on? tälle miehelle siis. että onko syytä esim. valehteluun tai vähättelyyn mahdollisia tunteitaan sua kohtaan. tai sitte yksinkertaisesti se "aikoinaan" on tosiaan aikoinaan eli tilanne on hyvinki voinu muuttua.

ja tietääkö sun olevan varattu. jos, niin sehän siitä vasta juipelin tekeeki. niin tai näin, jollain tasolla on kiinnostunu (muussa tapauksessa aika erikoinen tapaus ois) ja se että millä tasolla, en tiiä.. kipasepa kysymässä mitä haluaa.

Äänestä

Varattu nainen ei kuuntele vokottelijoita. Pysyttele erossa siitä, tai etäisesti neutraalilla kaverilinjalla.

Äänestä

Teot merkitsevät enemmän, eikä puheiden sovi olla kovin pahasti ristiriidassa.

Äänestä

Hää valehtel kolmannel osapuolel. Eri jutska mite paljo.

Äänestä

kysehän ei ole siitä, mitä mies haluaa, vaan siitä, että sinä olet kiinnostunut miehestä.

Äänestä

Kummatkin, paitsi silloin kun ne ovat ristiriidassa...

Äänestä

Jos haluaa, että puheilla on jotain merkitystä niin kyllä tekojen on pakko kohdata niiden kanssa muuten menee uskottavuus. Pitää olla tarkkana siitä mitä sanoo.

Taidat muuten itte olla pikkuusen kiinnostunu tuosta tuttavamiehestäs. Paska parisuhde? Noh, sellaista se joskus, mutta tuttavat ei siihen ole mikään ratkaisu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jännäjuttuvaan kirjoitti:

Kummat merkkaavat enemmän miehillä puheet vai teot? Tuttavamieheni aikoinaan mainitsi kolmannelle osapuolelle, että ei ole minusta kiinnostunut. Mutta hän kuitenkin,
-kyselee kuulumisiani; opinnoistani, töistäni
-tuo minulle pieniä tarpeellisia tavaroita, vaikka en pyytänyt
-pyytää tai tulee autoni kyytiin
-moikkailee ja mainitsi (sille kolmannelle osapuolelle) että voisin myös aina moikkailla takaisin
-olen varattu
Mikä hän on oikein miehiään / mitä haluaa minusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu