Kertokaa ihmiset millainen teidän parisuhdetilanteenne on? Kauanko olette olleet yhdessä, millainen kumppaninne on? Mitä teette pitääksenne suhteenne hyvänä? Oletteko naimisissa, seurusteletteko, asutteko avoliitossa? Ja mikä tärkein, oletteko onnellisia?
Kyselen siksi, koska täältä ja muualtakin saa lukea aika useasti kun ihmiset valittavat miten huonosti heidän suhteessaan menee. Minun on kyllä hehkutettava, miten onnellinen olen. Olen seurustellut avopuolisoni kanssa nelisen vuotta ja suhteemme tuntuu olevan vieläkin yhtä hyvä kuin alkuaikoinakin, kun vain jaksaa panostaa suhteeseen :) Me puhuttelemme toisiamme ainakin kerran päivässä jollain hellyttely nimellä, kuten "muru toisitko miulle kahvia, tai kiitos kulta ruoasta se oli hyvää tai sitten ihan hyvää yötä kulta.. Muutenkin puhumme suurimmaksi osaksi ystävälliseen sävyyn toisillemme. Minuu ärsyttää kun eräs tuttava pariskunta puhuu toisilleen jäkättävään sävyyn koko ajan tai kutsuvat toisiaan akaksi ja apinaksi. Pidän huolta ettei meidän suhteemme mene koskaan siihen jamaan.
Pidämme välillä leffailtoja tai käymme ulkona syömässä tms mutta enimmäkseen löhötään kotisohvalla telkkaria katsellen. Ei sitä aina tarvitse välttämättä tehdä mitään erikoista.
Nyt osa varmaa aattelee et hyi onpä lällyä tms. mutta miusta on ihanaa että mieskin osottaa rakkauttaan näin ja jaksaa panostaa suhteeseen.
Toisaalta meillä ei ole vielä yhteisiä lapsia emmekä ole naimisissa, että en tiedä kuinka ne muuttavat suhdetta. Mutta jos vain jaksaa panostaa hyvään suhteeseen niin tuskin nekään sitä paljoa muuttaa.
Onhan meillä myös ne huonot hetket kun riidellään tms mutta nekin on sovittavissa pienen mökötyksen jälkeen.
Kyselen siksi, koska täältä ja muualtakin saa lukea aika useasti kun ihmiset valittavat miten huonosti heidän suhteessaan menee. Minun on kyllä hehkutettava, miten onnellinen olen. Olen seurustellut avopuolisoni kanssa nelisen vuotta ja suhteemme tuntuu olevan vieläkin yhtä hyvä kuin alkuaikoinakin, kun vain jaksaa panostaa suhteeseen :) Me puhuttelemme toisiamme ainakin kerran päivässä jollain hellyttely nimellä, kuten "muru toisitko miulle kahvia, tai kiitos kulta ruoasta se oli hyvää tai sitten ihan hyvää yötä kulta.. Muutenkin puhumme suurimmaksi osaksi ystävälliseen sävyyn toisillemme. Minuu ärsyttää kun eräs tuttava pariskunta puhuu toisilleen jäkättävään sävyyn koko ajan tai kutsuvat toisiaan akaksi ja apinaksi. Pidän huolta ettei meidän suhteemme mene koskaan siihen jamaan.
Pidämme välillä leffailtoja tai käymme ulkona syömässä tms mutta enimmäkseen löhötään kotisohvalla telkkaria katsellen. Ei sitä aina tarvitse välttämättä tehdä mitään erikoista.
Nyt osa varmaa aattelee et hyi onpä lällyä tms. mutta miusta on ihanaa että mieskin osottaa rakkauttaan näin ja jaksaa panostaa suhteeseen.
Toisaalta meillä ei ole vielä yhteisiä lapsia emmekä ole naimisissa, että en tiedä kuinka ne muuttavat suhdetta. Mutta jos vain jaksaa panostaa hyvään suhteeseen niin tuskin nekään sitä paljoa muuttaa.
Onhan meillä myös ne huonot hetket kun riidellään tms mutta nekin on sovittavissa pienen mökötyksen jälkeen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"tuttava pariskunta puhuu toisilleen jäkättävään sävyyn koko ajan tai kutsuvat toisiaan akaksi ja apinaksi"
REPS!!!
"Pidän huolta ettei meidän suhteemme mene koskaan siihen jamaan"
Helpommin sanottu kuin tehty, kokemusperäisesti. Et sä yksin siinä parisuhteessa ole. Mutta toivotaan että panoksellesi annetaan sille kuuluva arvo :)
Virkistävää lukea välillä jotain myönteistäkin!
Emme ole koskaan "hoitaneet" parisuhdettamme. Emme ole "kullitelleet", "murutelleet" emmekä hokeneet rakastamista.
Ehkäpä aito kumppanista välittäminen ja huolenpito hänen kaikinpuolisesta hyvinvoinnistaan, puolin ja toisin, on korvannut tuon, minusta turhanpäiväisen lepertelyn?
Meillä kummallakin on omat reviirimme ja oikkumme jotka onneksi eivät haittaa toista.
Näihin 45:een vuoteen on mahtunut hyvin paljon vaihtelua olosuhteissa ja ympäristössä mutta mikään ei ole koskaan edes uhannut aiheuttaa säröä suhteeseemme.
Vaimoni on tenperamentttinen ja spontaani mutta kuitenkin useimmissa asioissa hyvin joustava. Hänen joustamattomat alueensa eivät ole minulle tärkeitä joten olkoon joustamatta.
Minä olen pitkälti saman luonteinen mutta joustoni on rajallisempi.
Onneksi tärkeät alueemme eivät kolaroi!
Raha, lasten kasvatus, yhteiskunnalliset näkemykset, urheilu, matkustelu ovat alueita joissa mielipiteemme ovat aina olleet hyvin samanlaiset.
Kaksi keski-ikää lähestyvää kouluttautunutta lasta.
Emme ole hoitaneet parisuhdetta saati panostaneet siihen. Onhan tuo toiminut hoitamattakin.
Mutta hoitakaa ihmeessä omaanne jos se sitä kaipaa ja te haluatte!
"kullitelleet"
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD no ei mekään
Ollaan oltu mieheni kanssa vähän päälle vuosi yhdessä ja olemme lähelle kolmekymppisiä. Molemmilla oli takana yksi pidempi suhde kuitenkin ilman naimisiinmenoja tai kihloja. Kummallakaan ei ole lapsia. Suhde on melko tuore, mutta olemme olleet n. vuoden kokoajan tiiviisti yhdessä ja asuttu saman katon alla. Meillä ei ole "omaa aikaa" vaan vietämme joka hetken yhdessä. Juttelemme kaikesta ja olemme täysin avoimia toisillemme. Rakastamme äärettömästi ja emme voisi elää ilman toista... sanasta sanaan. Haluamme elää ekologisesti ja eettisesti maapalloa ja muita ihmisiä kunnioittaen, mutta niissä rajoissa ettei se erota meitä toisistamme. Haluamme tehdä asiat yhdessä.
Olemme olleet kihloissa muutaman kuukauden ja pian menemme naimisiin. Emme mene naimisiin uskonnon tai yhteiskunnan pakotteiden kautta vaan haluamme seremonian joka ylistää meidän pysyvyyttä tässä maailmassa ja sen jälkeen.
Emme halua lapsia vaan omistaudumme toisillemme. Varsinkin vanhempamme eivät ole tästä mielissään, mutta emme välitä asiasta, koska lopulta vain meillä on väliä.
Seksuaalisuuteni on aivan uudella tasolla ja se on hyvin omalaatuista... sovimme toisillemme siinäkin erinomaisesti. Aikaisemmin elämässäni tunsin, etten voi toteuttaa fantasioitani, mutta hänen kanssaan voin ja hän voi minun kanssani.
Rakkaus siis kukoistaa ja se ei saa ikinä sammua, koska muuten minulla tai hänellä ei ole enää mitään.
Hieno, että kaksi samankaltaista ovat löytäneet toisensa, ja näen vain hyvänä, ettei teille ole tulossa lapsia. Maailmankuvanne vaikuttaa niin omintakeiselta, että lapsilla voisi olla hämmentävää saada kotoa ja ulkomaailmassa hyvin erilaiset näkökannat elämästä.
Minusta suhteenne vaikuttaa kahden läheisriippuvan riippuvuusssuhteelta, mutta tulkoon jokainen tyylillään onnelliseksi..
En usko läheisriippuvuuteen meidän tapauksessa, koska läheisriippuvainen tarvitsee "jonkun" eikä sitä tiettyä. Minulla oli välijakso ennen tätä suurta rakkautta jossa olin yksin pidemmän aikaa enkä tuntenut oloani läheisriippuvaiseksi... minulle ei kelvannut "kuka vaan minut huolisi ja lähellä pysyisi". Viihdyin melko hyvin yksin tai läheisimmän perheeni kanssa. Voiko riippuvuus sitten kehittyä kun tapaa sen juuri kenet on aina halunnutkin? Ehkä, ja jos niin on asia en yhtään häpeä olevani rakkaastani riippuvainen.. haluankin olla :)
Muuten olisimme melkoisen hyviä vanhempia monenkin asian suhteen mm. emme käytä ollenkaan päihteitä, elämäntapamme ovat terveet, kunnioitamme luontoa ja muita ihmisiä sekä osaamme rakastaa vahvasti ja haluamme hyvää. Myös empatiakyky on meillä vahva ja halu auttaa sekä ottaa vastuuta. Lisäksi halu kasvattaa lapsesta vahva, hyvällä itsetunnolla varustettu, rohkea ihminen jolla on omia mielipiteitä ja oma näkemys maailmasta, mutta silti erilaisuutta kunnioittava kasvatus tekisi meistä hyviä vanhempia. Olemme keskustelleet monesti kasvatusperiaatteistamme ja ne ovat yhtenäiset.
Kuitenkin ymmärrän pointtisi ettei lapset olisi meille sopivinta ja ettei lapselle olisi hyväksi kasvaa meidän lailla ajattelevien ihmisten kanssa. Oman tulkintani mukaan syy on eniten siinä, että kokisimme lapset enemmän meitä erottaviksi kuin yhdistäviksi vaikka heitä rakastaisimmekin. Jätämme siis lapset suosiolla ihmisille jotka heitä haluavat ja jotka toivottavasti täyttävät myös muutkin tuntevan ihmislapsen kasvatukseen tarvittavat ominaisuudet.
Olemme kyllä onnellisia ja ei mietä haittaa vaikka mikä tahansa "mielisairaus" tässä kummallakaan meistä onkaan niin pitkään kunhan se ei meitä erota ja olemme onnellisia :)
Hih, ihanaa että välillä tälläinenkin keskustelu. Olen seurustellut poikaystäväni/mieheni kanssa 1,5 vuotta. Hän on 25v ja minä 19. Ikäero on joidenkin mielestä suuri, itse olen vaan sitä mieltä että ikä on pelkkiä numeroita. Olemme suunnitelleet yhteenmuuttoakin jo. Meidän suhteessa ikäero ei näy yhtään mitenkään, ihan oikeasti. Ehkä vähän ulkonäössä, mutta ei muuten.
Meillä on onnellinen parisuhde. Meillä ei paljoa kullitella ja puhuta hellittelysanoilla, meillä rakkaus näytetään enemmänkin teoilla kuin sanoilla. Emme asu yhdessä, mutta kokkaamme yhdessä silti, siivoamme yhdessä (hänen luonaan), vietämme ainakin 5-6 yötä toistemme kanssa viikossa. Käytännössä asun siellä, en ihan, koska lähden aina pois kun hän lähtee töihin ja menen sinne taas illalla. Aikaa vietämme yleensä telkkaria katsoen, joskus käymme syömässä (1krt/kuukausi), kaljalla (joo), tai leffassa harvemmin. Mökkeilemme myös aina hänen vanhempiensa mökillä. Makuuhuoneen puolellakin luistaa hyvin ;)
Kauanko olette olleet yhdessä, millainen kumppaninne on?
Yhdessö 35 vuotta, joista reilu 30 naimisissa. "Poikaystäväni" on vastakohtani monessa suhteessa. Hän on ulkoilmaihminen ja kova harrastamaan kaikkea, minä sisäihminen. lukijatyyppi ja sohva houkuttelee enemmän kuin hikiliikunta. Yhteistäkin toki on...
Mitä teette pitääksenne suhteenne hyvänä?
Emme mitään erityistä. Meillä on kolme aikuista lasta ja tavallista perhe-elämää olemme viettäneet. iloineen ja murheineen. Helppoa ei ole aina ollut mutta kun olemme molemmat sen ajan lapsia, jolloin opetettiin, että "jos joku menee rikki, se korjataan, ei heitetä poois" olemme myös yhdessä kestäneet huonot ajat
Ja mikä tärkein, oletteko onnellisia?
Onnellisia joskus, tyytyväisiä useimmiten. Kukaan ei ole onnellinen koko ajan.
"Kukaan ei ole onnellinen koko ajan."
Kuulostaa niin "Sen ajan lapsien" puheelta.
Olen luultavasti sitä seuraavaa sukupolvea ja en tyydy yhtään vähempään kuin siihen mitä haluan ja mikä minulle kuuluu. Rakastan puolisoani ehdoitta ja hän myös minua. Ymmärtäen että mikään ei tule ilmaiseksi ja joskus 30 vuotta sitten sytytetty liekki ei pala kaikkien "tuulien" läpi. Jos ei toinen puhalla samaan hiileen niin se on moro. Elämä on...
Ymmärsin Cloettan lauseen toisin. Kyse ei ole siitä, että tyytyisi osaansa ja kärsisi hiljaa, vaan (nähdäkseni) siitä, että parisuhteelta ei pidä odottaa ylimaallisia. Parisuhteessa saa kokea rakkautta, hyväksyntää, hellyyttä ja onnellisuutta, mutta samassa paketissa tulee muutakin. Puolisoni elämäntehtävä ei ole tehdä minua onnelliseksi. Elämä ei ole aina pelkkää onnea, kenelläkään, vaikka olisi kuinka hyvä puoliso rinnalla.
Ja puolisossa on aina isoja tai pieniä ärsyttäviä asioita, joiden kanssa on vain opittava elämään. Jos ei opi, jos ei pysty hyväksymään, sitten on lähdettävä. Kyse ei loppujen lopuksi ole siitä, kuinka tulee toimeen puolison kanssa vaan kuinka tulee toimeen itsensä ja omien tunteidensa kanssa, kun huomaa, ettei puoliso tai suhde olekaan täydellinen tai sellainen kuin kuvitteli tai toivoi.
Ollaan oltu naimisissa reilut 10 vuotta ja yhdessä kaiken kaikkiaan reilut 20 vuotta. Lapsia on. Meillä ei ylenpalttisesti leperrellä, mutta puhutaan nätisti ja kullitellaan kyllä ;) Tuttavapariskuntamme aikoinaan ihmetteli, kun meillä ei ollut tapana edes suutuspäissämme kiroilla toisillemme, ja veikkasi, että asia "korjaantuu" vuosien myötä. Eipä ole näin käynyt: jupisen loukkauksia pääni sisällä, mutta varon päästämästä niitä suustani.
Mitä teemme pitääksemme suhteen hyvänä? Kohtelemalla puolisoa arvostavasti ja osoittamalla kiinnostusta pääsee pitkälle. Tässä elämänvaiheessa omaa, parisuhde- ja perheaikaa ei voi erottaa toisistaan, mutta en tiedä, onko tarviskaan. Ehkä pointti on arjen jakaminen, se tunne, että ollaan samassa veneessä matkalla samaan suuntaan. Yritetään helpottaa toistemme elämää ja vaatia enemmän itseltä kuin toiselta. Tiedämme, mitä toisillemme kuuluu. Yhteinen aika on meille esim. kävelylenkkejä, ruoanlaittoa ja saunomista. Mulle on jotenkin luontevaa keskustella jonkin tekemisen yhteydessä, ei niin, että istutaan vastakkain ja päätetään, että nyt kulta keskustellaan tästä suhteestamme.
Voimme luottaa siihen, että jos tulee riitaa, taustalla ei ole halu loukata vaan väärinkäsitys tai suutuspäissään/väsymyksessä huonosti valitut sanat. Sitten on asioita, joista emme enää riitele, koska olemme todenneet olevamme eri mieltä ja piste. Ei se ole vaarallista. On asioita, jotka hiertävät, mutta jos niille ei mitään voi, niiden kanssa pitää oppia elämään. Mulla ja miehelläni on aika erilaiset mielenkiinnon kohteet, mutta paljon yhteistäkin. Linjana on, että ei tarvitse pitää samoista asioista, eikä omien mieltymysten perusteella saa rajoittaa toista.
Olemmeko onnellisia? Suunnilleen. Vuodet ovat tuoneet varmuutta. Tiedämme molemmat, että vaihtoehtoja olisi, mutta haluamme viettää elämämme toistemme kanssa, ja se tuntuu mahtavalta. Mutta ei kahden itsellisen ihmisen yhteiselämä voi aina olla silkkaa auvoa. Ei kenenkään elämä ole. Onni ei tule puolisosta tai suhteesta, se lähtee itsestä.
En sano että mussunmussun kielenkäyttö on vahingoksi, mutta on monta tapaa elää hyvää suhdetta. Toisille on oikeasti huumoria ja jopa virkistävää akoitella ja apinoida. Tiedä hiton pitkiä hyviä pareja jotka sanailee toisille kuin Pulmusissa. Tiedän myös pareja joissa mussutetaan, kullitellaan, ja petetään sitten toisen kanssa. Eräs narsisti mies käytti vuosia kaikenmaailman sulosanoja avioonsa, ja petti koko ajan ja haukkui naista vaikka miten hulluksi muille.
Yleisesti ei ole kiva jos joku pari tuo oikean pahanolonsa muiden eteen, mutta kaikki pahat sanat eivät ole suurempaa kurjuutta täynnä.
Olen kiltissä suhteessa, tiedoksi vaan. Me emme piiskaa sanoin, mutta lähellä on toisenlaisia. Ja ne rakastavat toisiaan jo kolmattakymmenettä vuotta. Puolison ylenpalttinenylistely on pahaenteisempää. Esko Salmista siteeraten tässä puolison kehumisessa:"mitä sitä puhdasta paitaa pesemään..."
Kahdenkeskinen sisältö.
Vaimoni on joskus puheessani "parkkinahka selluliitti". Suoraan tulkittuina sanat johtavat pahasti harhaan. Ilmaisu liittyy tiettyyn tilanteeseen ja tapahtumiin.
Minua hän väittää "monityydyttämättömäksi rasvahapoksi"!
Virhetulkinta on jälleen enemmän kuin todennäköinen.
Äänensävyt kertovat enemmän todellisuudesta.
Minä olen 24 ja poikaystävä kohta 25. Olemme olleet neljä vuotta yhdessä. Asumme yhdessä, mutta emme ole kihloissa tai avioliitossa. Vielä ainakaan :)
Olemme onnellisia. Emme mitenkään erityisesti "hoida" suhdetta, mutta urheilemme yhdessä, käymme ravintoloissa ja katsomme lempisarjojamme. Teemme usein ruokaa yhdessä. Meillä on molemmille vaikka kuinka monta hellittelynimeä ja muutenkin osoitamme hellyyttä toisillemme esim. suukoilla tai muuten koskettamalla.
Emme riitele, koska olemme aika rauhallisia ja olemme sitä mieltä, että ongelmista on parempi keskustella. Ja jos toista loukkaa vahingossa niin voi pyytää anteeksi. Ja jos on esim. kiukkuinen olo ja haulaa olla rauhassa niin senkin voi sanoa suoraan.
Olemme aika paljon keskenämme työ- ja opiskeluaikojen ulkopuolella, mutta molemmilla on kotona myös omat harrastukset.
Olen 42 v ja miesystäväni 51 v. Elämme etäsuhteessa ja näemme toisiamme vain viikonloppuisin. Yhteiseloon kuuluu usein myös kaksi kouluikäistä poikaani.
Olemme seurustelleet melkein kaksi vuotta ja kipinä on säilynyt... ehkä jopa voimistunut... Keskustelemme paljon, katselemme leffoja, laitamme ruokaa, kiertelemme kirpputoreja ja joskus myös musisoimme yhdessä... minä laulan ja mies säestää kitaralla :)
Välillämme on paljon hellyyttä, kosketuksia ja suukkoja... Mielestäni se on todella tärkeää parisuhteessa, vaikkei seksiä joka päivä olisikaan.
Kiva lukea toisten parisuhteista :)
Minä 22 ja mies 36. Yhdessä oltu 2,5v,josta kaksi vuotta asuttu yhdessä. Kihloissa ollaan oltu vähän yli vuoden. Ikäero ei ole ollut ongelma,vaikka sitä paljon onkin. Rakastamme toisiamme ja se on tärkeintä :)
Emme kutsu toisiamme koskaan hellittelynimillä. Hellyyttä osoitetaan pusuilla,kosketuksilla. Olemme melko rauhallisia molemmat ja emme juuri riitele. Asiat sanotaan suoraan,jos on jotain sanottavaa. Vietämme aikaa yhdessä paljon kotona katsoen elokuvia, pelaillen jotain pelejä,käydään ulkona syömässä,käydään kävelyllä tai joskus ollaan menty vain viettämään kylpyläviikonloppua yhdessä. Makuuhuoneenkaan puolella ei ole valittamista. :)
Minä 28 ja mies 33. Parisuhteessa, Avoliitossa ja Kihloissa. Parisuhteessa 1v7,5kk, Avoliitossa 1v6kk ja Kihloissa 1v5kk. Komea, söpö, rehellinen, luotettava, huumorintajuinen. Katsellem yhdessä leffoja, vietämme kynttilä-illallisia, reissaamme yhdessä 2 koirani kanssa / erikseen. Emme ole vielä naimisissa. Häitä juhlitaan varmaan muutamien vuosien päästä. Kyllä me olemme onnellisia.
Me olemme olleet yhdessä vähän reilun vuoden, emme asu yhdessä. Vaan meillä on ns. kaukosuhteessa. Mutta tapaamme joka viikonloppu.
Me hellittelemme toisiamme, halimme, kirjoittelemme, soittelemme ja puhumme paljon.
Olen todella onnellinen mieheni kanssa ja odotan että pääsemme saman katon alle.
Olemme olleet yhdessä pian 50 vuotta joista avioliitossa pari vuotta vähemmän.
On yhteistä ja on omaa.
Tulin juuri parin tunnin kuntoilurupeamalta ja odottelen vaimoni kotiutumista uimahallin vesijumppa- vesijuoksu liikunnasta.
Arkisin, aamupäiväisin on kummallakin omat harrastuksensa.
Kotona katselemme molempia kiinnostavia tv-ohjelmia ja keskutelemme niistä ja muutenkin ajankohtaisista ilmiöistä.
Suunnittelemme yhdessä asioita. Mm. vaimon vierailuja poikamme perheen luona.
Minä en jää sinne mutta vaimo on usein siellä pari, kolme vuorokautta tarpeesta riippuen.
Yhteisiä matkoja pohdimme vuoden verran eteen päin.
Ja kaikkea arkista.
3:nen sukupolven kehittyminen on tietenkin mielessä.
Mitä teemme pitääksemme suhteen hyvänä? Siinä tarkoituksessa emme mitään vaan elämme normaalia elämää pitäen mielessä puolison hyvinvointi ja viihtyminen.
Poikkeuksena on vaimoni myönteinen suhtautuminen tiettyihin fyysisiin tarpeisiini.
Kyllä hänkin nauttii intiimistä läheisyydestä mutta minä olen siinä varsinaisesti saavana osapuolena.
Ehkä tuo on sitä "parisuhteen eteen tekemistä"?
Me emme riitele. Riitojen mahdolliset aiheet menevät ristiin.
Olemme kumpikin niin temperamenttisia, että turskahdamme heti eikä mitään jää hampaan koloon.
Olemme olleet reilut 7 vuotta yhdessä. Olemme naimisissa, kaksi lasta, omakotitalo. Meillä menee hyvin, on aina mennyt. Olemme läheisiä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Intohimoa on ja mielikuvitusta makuukammarin puolella, seksiä noin 6 kertaa viikossa. Puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä, myös ikävät asiat puhutaan. Riitoja ei juurikaan ole. Koskaan emme puhu toisillemme rumasti tai huudeta toisillemme.
Mieheni on mielestäni maailman seksikkäin ja luotan häneen kuin kallioon. Kunnioitan häntä valtavasti, rakastan todella paljon. Vapautta meillä on mennä harrastuksiin ja omiin menoihin. Luotamme ja uskomme suhteeseemme.
Olemme onnellisia. Kerran vuodessa pyrimme pääsemään lomalle kahdestaan, lisäksi pari viikonloppua kahden kesken. Iltaisin katsomme elokuvia, kokkaamme ja hellimme toisiamme lasten mentyä nukkumaan. Viikonloppuisin saunotaan koko perhe ja lasten mentyä nukkumaan juomme muutaman oluen kahdestaan saunoen ja maailmaa parantaen.
Liittomme toimii ennen kaikkea siksi että kumpikin haluaa tehdä toisistaan onnellisen ja tyytyväisen.
Avoliitossa 12v, 1 lapsi. Elämä tuo muutoksia, ihmiset muuttuu. Muruteltu meilläkin ja rakkautta vannottu joka päivä, telkkarin edessä illat kainalossa kuherreltu. Nyt alkaa arki painamaan. On stressiä, paineita ja haastetta. Rakkaus tuntuu haalistuvan kun on niin paljon arkea. Panostamiseksi ei riitä enään muruttelu ja muhinointi, pitää seistä vankkana puolison rinnalla, kohdata haasteet ja ymmärtää toisen ratkaisut. Jaksaa ne toisen huonot päivät, jotka venyvät vuosiksi.
Itse olen myös yksi niistä joka on ihan älyttömän onnellisessa suhteessa ja toitotan aina kuinka ihana mies mulla on yms.
Olemme kihloissa tällä hetkellä. Matkaa on välillämme vähän yli 400km. Mutta valmistun jouluna ja muutan aluksi takaisin lapsuudenpaikkakunnalleni ja sitten olemme kihlattuni kansa tunnin päästä toisistamme.
Olemme jo katselleet yhteistä vuokrakämppää ensi syksyä varten :)
Heti alusta tiesimme että olemme toisillemme juuri ne oikeat!
Olemme seurustelleet vuoden. Minä 28 ja mies 26. Emme asu yhden katon alla vaikka näemme melkein päivittäin. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Tutustuminen häneen on ollut mielenkiintoista ja tunnen paljon häntä kohtaan. Seksiä on paljon ja olo on tuntunut luonnolliselta. En ole koskaan ollut näin vapautunut seksissä kuin nyt, nautinto on niin mieletöntä!
Nyt kuitenkin asiat menevät päin peetä koska huomasin hänen runkanneem useita kertoja ystäväni kuvilla FB:ssa. Maa jalkojeni alta on murentunut ja tunnen itseni loukatuksi. Nyt menee surkeasti ja en taida pystyä jatkamaan suhdetta. Ei enää tunnu siltä, että toiseen haluaisi luottaa.
Olen 27-v. ja mieheni 31-v., suhdetta takana 8 v. Välillä sitä ihan järkyttyy, että olemmeko oikeasti olleet noin kauan yhdessä, koska joka päivä tuntuu, että suhteen alusta olisi korkeintaan 2 v. aikaa :) Olemme olleet reilun vuoden naimisissa tästä ajasta ja asuneet saman katon alla 7 v. Rakastuin miehessäni hänen maanläheisyyteen, rauhallisuuteen, sosiaalisiin taitoihin ja fiksuuteen. Tietysti hänen yli 190 cm pituus kiinnitti huomioni aluksi, mutta se nyt on toissijainen juttu :) Itse taas helposti avaan suuni ennen kuin ajattelen ja kimpaannun herkemmin, mutta olen oppinut rauhallisuutta mieheltäni. Hoidan ikävät asiat välittömästi pois alta, kun taas mieheni tykkää odotella ihan viimeiseen asti ja vasta sitten ryhtyy toimeen :D
Emme tietoisesti ole pitäneet suhteestamme huolta, mutta tietysti pyrimme järjestämään aikaa yhteiselle tekemiselle keskellä arkeakin, jotta yhteys säilyisi kiireen keskellä. Molemmilla on myös oma elämä, joka vie varsinkin mieheni ajoittain useammaksi päiväksi pois kotoa. Meillä ei ole lapsia, mutta teemme molemmat epäsäännöllisiä vuoroja töissä, joten parhaimmillaan joskus voi olla vain muutama yhteinen vapaapäivä 6 - 8 viikossa.
Minusta hyvä parisuhde on sitä, että toista ei tukahduteta. Annetaan molempien pitää se oma elämä parisuhteessakin ja kunnioitetaan sitä. Annamme paljon vapautta toisillemme, joka tietysti vaatii myös luottamusta. Sanomme joka päivä "rakastan sinua" ja suhteemme on kaikkien näiden asioiden yhteissummana pysynyt tuoreena, hyvänä ja onnellisena :) Tietysti kaikkea ikävääkin mahtuu elämään, mutta niistäkin asioista on selvitty! Kyllähän se tosi on, että välillä sitä hermostuksissaan tulee toista vähän sätittyäkin, mutta kyllä sitä aika nopeasti tullaan häntä koipien välissä pyytämään anteeksi :)
Kertokaa ihmiset millainen teidän parisuhdetilanteenne on?
-Hyvä. Minulla on aivan upea mies ja hän sanoo samaa minusta!
Kauanko olette olleet yhdessä, millainen kumppaninne on?
-Ensi vuonna tulee 20v täyteen.
Mitä teette pitääksenne suhteenne hyvänä?
-Eipä oikeastaan mitään. Kummatkin kunnioittaa toisiaan, erimielisyydet ratkotaan keskustelemalla ja tykätään kummatkin "lääppimisestä" eli pussaillaan, halataan ja kävellään käsi-kädessä silloin kun siihen on mahdollisuus.
Oletteko naimisissa, seurusteletteko, asutteko avoliitossa?
-Naimisissa.
Ja mikä tärkein, oletteko onnellisia?
-Kyllä, erittäin! Osaamme kumpikin arvostaa sitä mitä meillä on.