Ihmettelyä eron jälki mainingeissa:)

Ei se ole harakoille mennyt, tämäkin todistaa että ajattelet ja ajattelet enemmän kuin koskaan, nyt tiedät jo mitä olet menettänyt. Joskin olisi selvitettävä itselleen omakin osuutensa. Se toisen jatkaminen kun niin kovasti yhdeydessä siihen miten toinen toimii, mahtoiko sinulle olla joku muu tärkeämpää kuin perheesi, sillä se on usein sen toisen karkoituksen tie.

Tarpeeksi kauan kun on nähnyt vain omat kaverinsa, harrastuksensa ym. muut asiat niin tärkeiksi, että toinen on aina odottanut, hän lopettaa enää toivomisen parempaan ja kuolettaa tunteensa.

Olen nainen, mutta vastaan silti.. ittellä kariutu myös 9 vuoden suhde kesällä ja tuntuu, ettei minusta ole nyt yhtään mihinkään. Sillä erotuksella, ettei meillä ole lapsia. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat oli olemassa ja elin suhteessa siinä uskossa, että "tässä se nyt on ja tähän jään". Oli puhetta lapsista, omakotitalosta, naimisiin menosta.. mies jopa kesäkuussa pohti ääneen, kosisiko minua jo nyt. Ei kosinut, vaan halusikin erota. :(

Syitä en osaa sanoa. En tiedä, enkä halua häntä ahdistella kysymyksillä. Kaipasin toki vastauksia ja tiedän, etten niitä koskaan saa. Varmaankin toinen nainen tuli kuvioihin mukaan. En halua sitäkään tietää, vaikka totta olisikin.

Pakko yrittää jaksaa mennä eteenpäin. Olen 36 vee ja harmittaa syvästi, että näin kävi. Tämä oli toinen pitkä suhteeni, edellinenkin kesti 9 vuotta, mikä on aika hurja "yhteensattuma" vai mikä lie kirous..

Yritän treenata ja olla sosiaalinen, mutta muina hetkinä vetäydyn kotiini märehtimään ja juomaan siideriä. Ei jaksa mitään. Tiedän, että aika parantaa nämäkin haavat, mutta kun voisikin painaa vaikka jotakin nappia, mistä katoaisivat kaikki tunteet - rakkaus nyt ensi sijaisesti. Rakastan exääni edelleen, ei siitä pääse mihinkään.

Mutta näillä on mentävä. Toivottavasti saat elämääs iloa jostain ja pääset tapaamaan tytärtäsi.. Pölyn laskeuduttua lienee asioista sopiminenkin helpompaa? Ehkä?

Voimia sinulle.

Paljonko menee kaljaa viikossa/viikonlopussa? Kriisilääkintään OK mutta juuri nyt olet ajautunut kierteeseen kaljaa lohduksi - eksä pitää juoppona eikä anna tytärtä tapaamisiin - masentaa. Nyt ei Jumalakaan sinua voi auttaa jos et itse halua auttaa itseäsi. Soita Miessakit ry:n neuvovaan puhelimeen. Jos sielläpäin on eroryhmä niin sinne. Jos ei ole niin on niitä helkutti muitakin auttavia tahoja kuin lähikaupan kaljatiski. Jos olet masentunut, hae apua masennukseen tk-lääkäriltä tai yksityiseltä terapeutilta. Kaljan ja tupakan hinnalla saisit jo 1-2 terapiaistuntoa kuussa omaksi hyväksesi. Ja juoksulenkeillä voisit ajaa pahaa oloa pois.
Jotenkin pistää enempi vihaksi kuin sääliksi tuollainen itsesääliin kääriytyminen vaikka sinulla on lapsikin. Kun saat itseäsi koottua taistelumoodiin elämäsi taistelussa mm. isyydestä, soita/käy lastenvalvojalla. Ei ole pelkästään vaimon ja sinun välinen asia tuoko vai ei hän lasta viikonlopuiksi. Jos on yhteishuoltajuus se VELVOITTAA sakkojen tms. uhalla vaimon antamaan lapsen isänsä huoltajuuteen sovitusti, todennäköisesti joka toinen viikonloppu. Läkkaa maksamasta elatusmaksuja jos nainen lakkasi toteuttamasta lastenvalvojalla sovittua tapaamiskäytäntöä.
Etsi apua ja vertaistukea itsellesi. Vaikutat masentuneelta ja huonojen elämänvalintojen/elintapojen heikentämältä. Kun taas saat tavata lastasi, niin oletko valmis, vai häpeätkö niin valtavasti kaikkea että jo itsekin pakoilet kaikkea isyyteesi liittyvää?

Sun pitäisi ottaa selvää oikeuksistasi tapaamisiin kunnolla.

Heh, luulin että täältä tulis vain paskaa niskaan, mutta järki puhettahan täältäkin löytyy :) Tyttäreni on se asia, mikä minut on elämässä kiinni pitänyt.
Tiedän että olen hyvä isä tyttärelleni, hiukan loppuun ajettu ja sit vielä jätetty, just ku ois alkanut elämä hymyilee töidenkin osalta.
Onneksi työ yhteisö on auttanut ja lekuristakin on tukea tullut, jotta olen päässyt eteenpäin. Mutta vielä on pitkä matka kuljettavana ja toivon että sen lopullisen rakkaanikin vielä löydän:)

"Nyt tiedän että olen taas viikonlopun yksin, odotan että joku tuttu edes soittaisi ja pyytäisi käymään edes kahvilla, se pelastaisi päiväni.
Olen kyllä itsekin soittanut ja kysynyt että sopiiko piipahtaa, mutta en kehtaa enää soittaa. Tulee olo kuin säälistä päästäisivät käymään."

Ap kirjoitus on merkittävä, hän odottaa että joku soittaisi ja kutsuisi kylään, tosin itsekin on soitellut, mutta kokee sen hieman nolona."

Tämä on sitä nykyistä menoa, ennen voi aivan hyvin piipahtaa vaikka joka päivä esim. naapurissa tai mennä sukulaisten luo, kun ei ollut noita puhelimia.
Joten mitäpä jos vain vierailisit ilman odottamista, ainakin vanhempiesi luokse uskon sinun voivan mennä koska vain, onko joku kaveri jonka luokse voit piipahtaa yllättäenkin.
Tässä juuri piilee se kamala asia, joutuu olemaan yksin vaikka vain se että on jonkin kotona ja lukee lehteä riittäisi. Ei siihen tarvita yhtään enempää, ei edes kahvia tai siivousintoilua vaan tavallinen arkinen koti riittää.

Jos yksikin tällainen paikka riittää, sinne oitis ja samalla voit vaikka lakaista raput, tehdä lumityöt avuksi, olet mukana elämässä.

Nuo puhelimet hiiteen samoinkuin turhanpäiväisten Facebook viestien lukeminen , todelliset ihmiset lähelle.
Mene, mutta ei kapakkaan, eikä uutta etsimään. Nyt on aika vain opetella elämään ilman tuota nykymaailman humpuukia, joka on ilmeisesti rikkonut jo elämäsi kertaalleen.

Juuri tuli ero 10 vuotta kestäneestä suhteesta. Naiseni löysi toisen ja suhde päättyi samantien.

Koska nyt olen yksin on ainoa tie eteenpän joten keskityn työhön, harrastuksiin ja itseeni.

Elämä antaa ja elämä ottaa. Itsesäälissä rypeminen ei oletettavasti ole koskaan ketään auttanut joten jätän sen samantien pois kuvioista.
Häntä pystyyn ja maailmaa katsomaan!

Viiniä otan melko varmasti uutenavuonna vaikka sitä nyt juhlitaankin sitten eri tavalla kuin ennen.

Niin se suhde päättyi minullakin. 7 vuotta saman naisen kanssa jolla on edelleen napanuora tiukasti kiinni vanhemmissa. Yksi lapsikin meiltä löytyy.
Itsestäni sen verran että hoidan lapsen käytännössä yksin. Vaimo on päivätöissä ja käy samalla iltakoulua. Eli vastuu jäi siis minulle.
Hoidan lapsen ma-to välisen ajan sekä myös aika paljon viikonloppuisin. Teen itsekin päivätöitä ja lisäksi omistan yhden nettifirman. Siltikin pystyn hoitamaan lapsen :)

Nyt sitten minulle on tulossa viikon loma ja olisin toivonut että saan viettää sen oman perheeni kanssa eli vaimon ja lapsen kanssa.
Ongelmaksi tuli se että vaimoni vanhemmat tulivat meille joulukuun alussa vierailulle ja ovat nyt olleet jo 2,5 viikkoa kylässä. Sanoin eilen että toivoisin heidän jo lähtevän kotiinsa koska haluan olla tämän loman perheeni kanssa.
Tästä syntyi hirveä perheriita. Vaimoni ja hänen vanhempansa minua vastaan :)
Nämä muut ovat sitä mieltä että appivanhemmat voivat olla meillä vaikka loppiaiseen asti :) Eli kuukauden verran :)!!??
Multahan ei taaskaan kysytty mitään , joten päätin lopettaa parisuhteen paikkaan. Itse koen tärkeäksi sen että ollaan ydinperheen kanssa eikä sukulaisten kanssa jatkuvasti. Ja vieläpä meidän omassa asunnossa.
Olemme iältämme 33 ja vaimo on 32v.
Näin siis päättyi jälleen yksi suomalainen perhe ja meistä tuli merkintä tilastoon.

Tämä on ajatus...mieti! ÄLÄ KOSKAAN KADEHDI SEN IHMISEN ILOJA, JONKA SURUJA ET TUNNE!!!!