Ei tässä nettideittailussa ole mitään järkeä

Nyt täytyy heti alkuun sanoa, että nyt meni hermot lopullisesti tähän nettideittailuun. Olen n. 29v mies ja olen pari vuotta pyörinyt Suomi24:n treffipalstalla. Minulla on hyvin laadittu profiili, jossa olen kertonut monipuolisesti itsestäni. Tyttökaverini on lukenut sen ja hänen mukaansa se on hyvä.

Minulla ei ole ollut mitään vaatimuslistaa naisten suhteen vaan olen avoimin mielin laittanut naisille viestejä, jos profiilitekstin perusteella vaikuttaa vähänkin siltä, että voisi olla jotain yhteistä. Aloitusviestini on ollut sellainen kolme kappaletta. Ei mikään lyhyt, mutta ei pitkäkään. Siinä olen kertonut lisää itsestäni ja esittänyt naiselle kysymyksiä esim. harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista.

En ymmärrä, että miksi naiset ovat niin passiivisia tutustumisen suhteen. Saan naisilta melko hyvin vastauksia, mutta voisin saada paremminkin. Ehkä kaksi kymmenestä vastaa, mikä taitaa olla aika hyvin tämän palstan perusteella. Naiset ovat monesti kirjoittaneet, että vaikutan mukavalta ja fiksulta.

En käsitä näitä naisten yhden tai kahden lauseen vastauksia viestiini. Nyt on kolmelta tullut lyhyen ajan sisällä tämän tyyppinen vastaus: Vaikutat tosi mukavalta ja fiksulta. Viestissä ei ole mitään muuta. En ymmärrä, että miksi nämä vaivautuvat kirjoittamaan, jos eivät viitsi sitten enempää kirjoittaa. Minulle ainakin tulee käsitys noista vastauksista, että ei naista oikeasti kiinnosta tutustuminen. En näille ole sitten enää viitsinyt kirjoitella mitään. Pitääkö naiset ihan tyhmänä vai, mikä tämän tyyppisissä vastauksissa on ideana?

Sitten toinen ärsyttävä juttu naiset, jotka kirjoittavat sentään vähän enemmän, mutta eivät kerro oikeastaan yhtään mitään. Kun kysyn harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, niin vastaukset ovat tyyliin: harrastan kaikenlaista ja olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Nämä ympäripyöreät vastaukset, joissa ei ole mitään sisältöä eivät oikein anna mitään mahdollisuuksia jatkaa keskustelua. Netissä nyt ei ihan kaikkea kannata kertoa, eikä varsinkaan henkilökohtaisia juttuja, mutta voi täällä nyt nimimerkin suojissa aika vapaasti harrastuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan kertoa ilman paljastumisen vaaraa. Yksi tyhmimmästä päästä oleva vastaus kysymykseeni kyseisen naisen harrastuksista oli, että mitä minä tarkoitan harrastuksilla. Ei voi muuta kuin todeta, että voi elämän kevät. Ei ketään saisi haukkua tyhmäksi, mutta ei kyllä tästä saanut kovin älykästä vaikutelmaa.

Sitten yksi valitettavan yleinen ärsyttävä piirre naisissa on se, että he eivät tee mitään tutustumisen eteen. He kyllä vastaavat, kun kyselen asioista, mutta he eivät kysele minulta. Vastauksetkin saattavat olla ympäripyöreitä. Tutustuminen ainakin minun mielestäni vaatii sitä, että kumpikin osapuoli on aktiivinen. Aika vaikea tustustua ja jatkaa sitä, jos vain toinen osapuoli on aktiivinen. Pitäisikö minun keksiä itselleni kysymyksiä, joita nainen saattaisi haluta minulta kysyä ja vastata sitten niihin? En ymmärrä miksi naiset ovat niin passiivisia. Ei kai kaikki ole voinut syntyä kultalusikka suussa ja olla pilalle hemmoteltuja diivailijoita?
Tästä nyt saa feministit kimppuuni, mutta jos treffipalstan perusteella pitäisi luoda mielikuva naisista, niin se on erittäin huono, eikä naisista kovin älykästä vaikutelmaa saa.

Sitten ärsyttää se, että kun on kirjoiteltu jonkin aikaa, niin sitten vain kadotaan sanomatta mitään. Kun pidemmän aikaa on kirjoitellut, niin minun mielestäni olisi asiallista ilmoittaa tyyliin, että kiitos viestittelystä, mutta ei kiinnosta jatkaa tutustumista. Suurin syy siihen, että miksi treffipalstalta en ole tyttöystävää löytänyt on se, että ulkonäkö on ainoa asia joka ratkaisee. Olen urheilullinen ja hyvässä kunnossa, mutta kun naama on ruma, niin ei siinä auta mikään. 99% viestittelyistä on päättynyt kuvan vaihtamiseen. Tämän jälkeen naisesta ei ole kuulunut mitään, vaikka hän olisi kehunut minua fiksuksi, mukavaksi ja meillä olisi ollut yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja oltaisiin tultu hyvin juttuun. Pitää vaan hyväksyä tosiasia, että ei minun ulkonäölläni tyttöystävää saa. Taidanpa seuraavaksi poistaa profiilin.
20522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuliko tuohon virhe "tyttökaverini on lukenut sen ja hänen mukaansa se on hyvä".

Äänestä
  • Tyttökaverilla tarkoitin kaveria, joka nyt sattuu olemaan tyttö. Minulla ei ole tyttöystävää, eikä ole koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • pettynyt_deittailija kirjoitti:

    Tyttökaverilla tarkoitin kaveria, joka nyt sattuu olemaan tyttö. Minulla ei ole tyttöystävää, eikä ole koskaan ollutkaan.

    Selvä..Luettelemasi jutut on kovin yleisiä deittailussa, joten et ole ainut,
    eikä asiaan ole mitään lääkettä keksitty, ainakaan tähän päivään mennessä.

    Koskee kyllä molempia sukupuolia, niin harmillista kun se onkin.

    Äänestä

Kuva kannatais laittaa heti kättelyssä ettei tule yllätyksiä ja eipä tuo kellään muullakaan ole sen helpompaa.. Olen itse satunnaisesti noin 2 vuoden ajan harrastellu netti deittailu ja 2 treffeille päätynyt.

Tuo treffailu ja deittailu on muutenkin hyvin luonnontotan ja vaatisi avoimet mielet mollemmin puolin, ettö siitä mitään tulisi ja näin avoimia ja sosiaalisia ihmisiä on yksinkertaisesti vaikea löytää... Useimmat kiusaantuu jotenki treffeillä ja kokevat että heti pitäisi iskeä salamoita välillä, mutta omasta mielestä se on ihan käsittämätön idea...

Eihän nyt tuntemattomilla ihmissä jotka tunnin verran ovat kahvilla voi tulla minkäänlaista todellista kuvaa toisistaan ja monet luovuttavat jo tässä vaiheessa ettei mennä toisille treffeille... Itsekkin alan oleen tosi kyllästynyt netti treffailuun ja en jaksais lähtä baarinkaan hakee seuraa ku sieltä se oikean löytäminen on kun koittais kalastaa haulikolla, mutta samalta se tuntuu kyllä täällä netin ihmeelisessä maailmassaki.

"Sitten yksi valitettavan yleinen ärsyttävä piirre naisissa on se, että he eivät tee mitään tutustumisen eteen. He kyllä vastaavat, kun kyselen asioista, mutta he eivät kysele minulta."

Jostain kumman syystä tämä käy itselleni myös aina.... mutta olen huomannut että parhaiten menee niitten muijien kanssa jotka kirjoittavat sinulle... Naisen täytyy olla todella kiinostunut sinusta että se kirjoittaa sinulle.... ja jos olet kuvasikin laittanut ettet yllätä häntä niin sitten mahiksen on jo hyvät päästä edes treffeille....

Ei mitään muuta ku onnea metsästykseen...

Äänestä

Onko sinulla ollenkaan naisia kohtaan muita tunteita, kuin vihaa, katkeruuttaa ja pettymystä?

Naiset saadaan tunteisiin vetoavilla sanoilla kiinnostumaan, asialinjaiset kirjoittelut tappavat mielenkiinnon kokonaan viimeistään muutaman kirjoittelun jälkeen. Harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista kysyminen on tappavan tylsää! Viekoittelevampaa on kysyä vaikka haluaisiko nainen tulla kynttilän valoon siemailemaan viiniä vieretysten ja läheisyyttä jakamaan..

Minusta sinä et vaikuta ollenkaan mukavalta ja fiksulta, vaan tosi mielenkiinnottomalta, tylsältä ja tylyltä.

Äänestä
  • "Naiset saadaan tunteisiin vetoavilla sanoilla kiinnostumaan, asialinjaiset kirjoittelut tappavat mielenkiinnon kokonaan viimeistään muutaman kirjoittelun jälkeen."

    Näin, ja jos aloitusviestiin tulee kahden sanan vastaus, niin naisen voi haastaa leikkisästi esim. "Oletpas puheliaalla tuulella tänään :D". Sellaista molemminpuolista kiusoittelua on hyvä harrastaa, kannattaa yrittää erottua niistä kuivan asiallisista opistoinsseistä.

    -I-Ching

    Äänestä

"Viekoittelevampaa on kysyä vaikka haluaisiko nainen tulla kynttilän valoon siemailemaan viiniä vieretysten ja läheisyyttä jakamaan.."

Hah! Olen tavannut netissä nykyisen ja edellisen tyttöystäväni ja pari tapailukumppania siinä välissä ja koskaan ennen ole tuollaista sontaa kirjoitellessani ladellut. Tai eihän tuossa lässytyksessä mitään pahaa ole, mutta kun on vain netissä juteltu, tuommoinen puhe tulee jokaisen normaalin naisen mielestä liian nopeasti.

Äänestä
  • Aivan samaa mieltä. Jos mies alkaa imeläksi jo viesteissä, treffejä ei tule. Rento jutustelu asialinjalla toimii paremmin. Ja kyllä niitä jutun aiheita harrastusten ja viinin lipittelyn väliltäkin löytyy. Lukaise vaikka päivän lehdet ja etsi sieltä joku kiinnostava aihe keskustelulle.

    Ja sitten vielä tämmöinen yleishuomio: nettideittailu ei sovi herkkähipiäisille. Jos menee herne nenään vastaamattomuudesta, viestittelyn katkeamisesta, oharien tekemisestä treffeillä tai ihan mistä tahansa muuse nettiedeittailuun liittyvistä lieveilmiöistä, niin silloin on parempi etsiä joku toinen tapa löytää seuraa. Ne eivät tule muuttumaan vaikka kuinka polkisi jalkaa ja valittaisi täällä palstalla.

    Äänestä

  • fifeiifcdmcd kirjoitti:

    Aivan samaa mieltä. Jos mies alkaa imeläksi jo viesteissä, treffejä ei tule. Rento jutustelu asialinjalla toimii paremmin. Ja kyllä niitä jutun aiheita harrastusten ja viinin lipittelyn väliltäkin löytyy. Lukaise vaikka päivän lehdet ja etsi sieltä joku kiinnostava aihe keskustelulle.

    Ja sitten vielä tämmöinen yleishuomio: nettideittailu ei sovi herkkähipiäisille. Jos menee herne nenään vastaamattomuudesta, viestittelyn katkeamisesta, oharien tekemisestä treffeillä tai ihan mistä tahansa muuse nettiedeittailuun liittyvistä lieveilmiöistä, niin silloin on parempi etsiä joku toinen tapa löytää seuraa. Ne eivät tule muuttumaan vaikka kuinka polkisi jalkaa ja valittaisi täällä palstalla.

    Hei kaikki,

    erittäin mielenkiintoinen keskustelu.

    Olen samaa mieltä, että pitää hieman kyllä kuulostella minkälainen nainen siellä toisessa päässä on: kaikki lähestymistavat eivät sovi kaikille. Tuo viinijuttu uppoaisi kyllä minuun...

    Kirjoitat aivan oikein että nettideittailu vaatii paksua nahkaa. Noita aloittajan listaamia ärsyttäviä puolia todella on, mutta niistä ei saa katkeroitua tai jäädä niihin vellomaan.

    Lauka pystyyn ja kohti uusia yrityksiä!

    T: Heli E-kontakti.fistä
    www.e-kontakti.fi

    Äänestä

Jos tapaamiseen ei ole mielenkiintoa noin kolmannen viestin kohdalla niin sitä ei tule koskaan tapahtumaan.

Kirjeenvaihtoseuran etsiminen on ihan oma asiansa, mutta jos hakee parisuhdetta niin tapaaminen ratkaisee.

Äänestä

Mahtaisikohan se naisten passiivisuus johtua yksinkertaisesti siitä että he eivät halua tutustua sinuun?

Kyllä sen on huomannut tälläkin taholla että jos ei mies oikein olisi kiinnostunut minusta, niin ei sieltä sitten oikein mitään infoakaan irtoa. Kiinnostunut ihminen sukupuolesta riippumatta on nimenomaan INNOSTUNUT ihminen ja sen kyllä erottaa kuka on ja kuka ei.

Jos ei pärstä mene läpi niin minkäs teet. Itseäni tympii miehet jotka alkavat vaatimaan että minun pitää vaihtaa kampausta, kun itseasiassa se on se naamani mikä ei heille kelpaa. Nimittäin yhtään suurempi se suosio ei minulla ole ollut eri kampauksellakaan, se on jo nähty!

Äänestä
  • Kuule panninaamatar. Sitä minä tässä olen ihmetellytkin, että miksi naiset ylipäätään vastaavat viestiini, jos heitä ei tutustuminen kiinnosta. Jättäisivät vastaamatta, jos ei kiinnosta. En ymmärrä nimenomaan sitä, että miksi kirjoittavat, jos heitä ei oikeasti kiinnosta

    Äänestä

  • pettynyt_deittailija kirjoitti:

    Kuule panninaamatar. Sitä minä tässä olen ihmetellytkin, että miksi naiset ylipäätään vastaavat viestiini, jos heitä ei tutustuminen kiinnosta. Jättäisivät vastaamatta, jos ei kiinnosta. En ymmärrä nimenomaan sitä, että miksi kirjoittavat, jos heitä ei oikeasti kiinnosta

    Koska muuten on joku toinen urpo täällä pystyttämässä keskustelua siitä kuinka väärin on kun ei vastata jotain vaikka ei kiinnostaisikaan. Siksi. Kaikki ei ole koskaan tyytyväisiä.

    Sitäpaitsi, jos toinen lähestyy "mitenkäs on viikko lähtenyt" käyntiin niin kohtelias jos haluaa olla, on paljon luontevampaa lähestyä vastauksella kuin kieltäytymisellä.

    Äänestä

Naiset ei halua tutustua. 99% naisten profiileista on feikkejä ja turhia eikä ne oikeesti etsi mitään miestä elämäänsä. Kyllä jos laittaa 400 viestiä ja kukaan ei vastaa niin on selvää että naiset ei etsi mitään miestä. Suomessa on kai miljoona jotka asuu yksin ja ovat sinkkuja.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa. Olen joskus ostanut tuon Suomi24 plus jäsenyyden pariksi viikoksi ja katsellut naisten profiilien tilastoja. Jos nainen on lähettänyt sekä vastaanottanut kuukaudessa 300 viestiä 20 mieheltä herää kyllä epäilys että tuo nainen ei todellisuudessa etsi seuraa.Nuo naiset saattavat tosin vastatakin mutta yleensä se loppuu muutamaan viestiin. Monille naisille netti treffit ovat varmasti lähinnä keino tyydyttää narsismiaan. Samasta ilmiötä on minusta kyse myös sosiaalisen median kohdalla.

    Äänestä

Ihmetyttää, kun täällä on nuoria miehiä, jotka valittaa ettei löydy seuraa, vaikka
perusasiat on kunnossa, samoin itsestä huolta pitäminen.

Nyt jää jäljelle enää luonne kysymys..Siinä on pakko olla jotain vinksallaan,
niin no onhan se naamakin yksi tärkeimmistä netti kansalle, mutten oikein
usko tuohon, että nämä ovat jotenkin rumia.

Äänestä
  • 20 iässä mies voi olla luonteeltaan parisuhdemateriaalia, mutta jää siitä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä ilman.

    Sitten siinä käy niin, että nuoren miehen luonne menee lopulta pilalle, kun on vuosia ilman naisseuraa.

    Äänestä

Pettynyt deittailija, älä välitä, tämä ei ehkä ole sinun foorumi niinkuin ei ole ollut minunkaan. Kuvattomia yhden kahden lauseen naisia täällä on pilvin pimein, varmaan on miehiäkin. Omalla kuvallani olin minäkin kunnes piikoitin samasta syystä profiilini, jo alusta näki että siellä kävi kaikenlaista uteliasta kaarinaa, mutta tosi mielellä oli harva. Niinpä painuin tylysti baanalle ja löysin ihan livenä raflasta kivan - samoin tarkoitusperin olevan - naisen. Nyt synkkaa!

Äänestä

Että ihan 2vuotta meni ennenku huomasit ettei kannata aikaansa viettää deittailemalla tuntemattomien ja kasvottomien ihmisten kanssa.

Äänestä

Aloitusviesti 3 kappaletta? Itse olen käyttänyt paria kolmea lausetta, IIjokisarjan copypastaaminen ensimmäiseksi viestiksi kertoo sinusta jo aika paljon.

Olet varmasti ihan mukava ja fiksu, mutta se ei ole naisen suusta sama asia, kuin "wau, mikä mies". Tajuat varmasti tämän itsekin.

Itselleni ei ainakaan riitä mukava ja fiksu nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt_deittailija kirjoitti:

Nyt täytyy heti alkuun sanoa, että nyt meni hermot lopullisesti tähän nettideittailuun. Olen n. 29v mies ja olen pari vuotta pyörinyt Suomi24:n treffipalstalla. Minulla on hyvin laadittu profiili, jossa olen kertonut monipuolisesti itsestäni. Tyttökaverini on lukenut sen ja hänen mukaansa se on hyvä.

Minulla ei ole ollut mitään vaatimuslistaa naisten suhteen vaan olen avoimin mielin laittanut naisille viestejä, jos profiilitekstin perusteella vaikuttaa vähänkin siltä, että voisi olla jotain yhteistä. Aloitusviestini on ollut sellainen kolme kappaletta. Ei mikään lyhyt, mutta ei pitkäkään. Siinä olen kertonut lisää itsestäni ja esittänyt naiselle kysymyksiä esim. harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista.

En ymmärrä, että miksi naiset ovat niin passiivisia tutustumisen suhteen. Saan naisilta melko hyvin vastauksia, mutta voisin saada paremminkin. Ehkä kaksi kymmenestä vastaa, mikä taitaa olla aika hyvin tämän palstan perusteella. Naiset ovat monesti kirjoittaneet, että vaikutan mukavalta ja fiksulta.

En käsitä näitä naisten yhden tai kahden lauseen vastauksia viestiini. Nyt on kolmelta tullut lyhyen ajan sisällä tämän tyyppinen vastaus: Vaikutat tosi mukavalta ja fiksulta. Viestissä ei ole mitään muuta. En ymmärrä, että miksi nämä vaivautuvat kirjoittamaan, jos eivät viitsi sitten enempää kirjoittaa. Minulle ainakin tulee käsitys noista vastauksista, että ei naista oikeasti kiinnosta tutustuminen. En näille ole sitten enää viitsinyt kirjoitella mitään. Pitääkö naiset ihan tyhmänä vai, mikä tämän tyyppisissä vastauksissa on ideana?

Sitten toinen ärsyttävä juttu naiset, jotka kirjoittavat sentään vähän enemmän, mutta eivät kerro oikeastaan yhtään mitään. Kun kysyn harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, niin vastaukset ovat tyyliin: harrastan kaikenlaista ja olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Nämä ympäripyöreät vastaukset, joissa ei ole mitään sisältöä eivät oikein anna mitään mahdollisuuksia jatkaa keskustelua. Netissä nyt ei ihan kaikkea kannata kertoa, eikä varsinkaan henkilökohtaisia juttuja, mutta voi täällä nyt nimimerkin suojissa aika vapaasti harrastuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan kertoa ilman paljastumisen vaaraa. Yksi tyhmimmästä päästä oleva vastaus kysymykseeni kyseisen naisen harrastuksista oli, että mitä minä tarkoitan harrastuksilla. Ei voi muuta kuin todeta, että voi elämän kevät. Ei ketään saisi haukkua tyhmäksi, mutta ei kyllä tästä saanut kovin älykästä vaikutelmaa.

Sitten yksi valitettavan yleinen ärsyttävä piirre naisissa on se, että he eivät tee mitään tutustumisen eteen. He kyllä vastaavat, kun kyselen asioista, mutta he eivät kysele minulta. Vastauksetkin saattavat olla ympäripyöreitä. Tutustuminen ainakin minun mielestäni vaatii sitä, että kumpikin osapuoli on aktiivinen. Aika vaikea tustustua ja jatkaa sitä, jos vain toinen osapuoli on aktiivinen. Pitäisikö minun keksiä itselleni kysymyksiä, joita nainen saattaisi haluta minulta kysyä ja vastata sitten niihin? En ymmärrä miksi naiset ovat niin passiivisia. Ei kai kaikki ole voinut syntyä kultalusikka suussa ja olla pilalle hemmoteltuja diivailijoita?
Tästä nyt saa feministit kimppuuni, mutta jos treffipalstan perusteella pitäisi luoda mielikuva naisista, niin se on erittäin huono, eikä naisista kovin älykästä vaikutelmaa saa.

Sitten ärsyttää se, että kun on kirjoiteltu jonkin aikaa, niin sitten vain kadotaan sanomatta mitään. Kun pidemmän aikaa on kirjoitellut, niin minun mielestäni olisi asiallista ilmoittaa tyyliin, että kiitos viestittelystä, mutta ei kiinnosta jatkaa tutustumista. Suurin syy siihen, että miksi treffipalstalta en ole tyttöystävää löytänyt on se, että ulkonäkö on ainoa asia joka ratkaisee. Olen urheilullinen ja hyvässä kunnossa, mutta kun naama on ruma, niin ei siinä auta mikään. 99% viestittelyistä on päättynyt kuvan vaihtamiseen. Tämän jälkeen naisesta ei ole kuulunut mitään, vaikka hän olisi kehunut minua fiksuksi, mukavaksi ja meillä olisi ollut yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja oltaisiin tultu hyvin juttuun. Pitää vaan hyväksyä tosiasia, että ei minun ulkonäölläni tyttöystävää saa. Taidanpa seuraavaksi poistaa profiilin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu