En tiedä missä on vika, kun minut hylätään aina. En taida kelvata loppujen lopuksi kenellekään... Miehille ei riitä edes se, että se vain pistävät kylmästi ilman mitään varoitusmerkkejä välit poikki, vaan osa on myös suorastaan kiusannut, ottanutkin yhtäkkiä yhteyttä että on muka kamala ikävä ja sitten kun minä olen vihdoin noussut sydänuruista jaloilleni niin matto vedetään alta ja paljastuukin että mies esimerkiksi seurustelee tai muuta "mukavaa"...
Eräs joka oli epämääräisen parin vuoden on/off seurustelumme aikana pettänytkin minua useamman eri naisen kanssa, joka välillä jätti ja sitten soittikin perään että "onkin ikävä ja mennään kihloihin!", johon lopulta katkaisin välit täysin, on yrittänyt sitkeästi aina kuukauden välein ottaa minuun yhteyttä jopa 3 ja puolen vuoden (!) ajan, en koskaan ole vastannut. Puolitoista vuotta sitten vastasin vahingossa, kun tämä soitti tuntemattomasta numerosta. Heti kun oli kertonut kuka on, pistin puhelimen kiinni. Silti jaksaa äijä soitella perään ja kuvittelee että olen niin sinisilmäinen että lähden taas mukaan sen peleihin, sairasta touhua...
Eräs taas pisti minuun ihanasti alkaneen suhteen jälkeen täysin yllättäen välit poikki, ihan kertakaikkisen kokonaan. Miehestä en kuullut enää koskaan tämän jälkeen, se sattui todella ja järkytti uskoa miehiin pahasti...
Eräs kiukutteli kun en suostunut seurustelemaan heti viikon jälkeen ensi tapaamisesta ja kaverin itsetunto taisi kokea jonkun suuremman kolauksen tästä. Jatkoimme kuitenkin tapailua koska kyllähän minä olin silti kiinnostunut, satun vain lämpenemään hitaammin, niin etten nyt sentään viikossa kuuluta rakkauttani.. Tämä mies sitten kiusasi kaikin tavoin, välillä oli lempeä, ja välillä sitten saattoi laitella viestiä että "vitsi mikä ilta, heräsin kolmen naisen kaa samasta kämpästä! mennäänkä muuten huomenna leffaan?" ihan käsittämätöntä tahallista mustasukkaiseksi tekemistä ja silti yritti edelleen romanttisessa mielessä kysellä esimerkiksi että olisinko jo lämmennyt seurustelulle...
Näitä samankaltaisia tapauksia on laskujeni mukaan takana nyt 5, meneillään on kuudes tapaus, mies piiritti minua aikansa kunnes lähdin treffeille, oli tosi mukavaa ja kaikki sujui hyvin. Tapailimme pari kertaa sen jälkeen ja kaikki tuntui menevän hyvin. Nyt sitten mies pitää jotain ihmeen hiljaiseloa, laittaa itse välillä viestiä facebookissa vaikkapa että mitä teen muttei vastaa mitään vastauksiini... Minä en kenenkään perässä ala juosta, jos minulle laitetaan omatoimisesti viestiä ja siihen itse vastaan, esittäen samalla vastakysymyksen että mitä mies itse tekee, niin on mielestäni aika selvää jos mies ei siihen mitään vastaa, että eipä taidakaan paljoa kiinnostaa jutustella, ihmettelen vain miksi sitten ylipäätään laittaa viestiä.
Olen empaattinen, toisen huomioon ottava, kiltti mutten kynnysmatto, omaan omat mielipiteeni ja pidän kiinni omasta arvostani, en alennu kenenkään koiraksi. Olen aina ystävällinen muille, olen reilu ja elämänasenteeltani positiivinen, 26-vuotias nainen. Ehkä joskus taipuvainen olemaan liian kiltti. Siedän ehkä turhan paljon huonoa kohtelua, mutta onneksi rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan ja silloin puhallan leikin poikki lopullisesti. En ymmärrä miksi minä, joka en satuttaisi kärpästäkään, saan niin paljon suoranaista julmaa kiusaamista ja kohtelua osakseni... Välillä on niin paha mieli, etten tiedä miten päin olisin... On aivan sama mitä ikä- tai "yhteiskuntaluokkaa" mies edustaa, kilteimmätkin osaavat muuttua moukkamaisiksi...
Tulee sellainen olo, etten vain kelpaa. En vain tajua missä on vika. Ulkonäöstä nyt jos jotain pitää mainita, niin olen hoikka, keskimittainen, pitkähiuksinen, siro nainen, laittaudun aina, mutten ole mikään halvan näköinen missään nimessä.. saatan saada kehuja tuntemattomiltakin, mutta kaiken huonon kohtelun jälkeen en osaa enää pitää itseäni kuin rumana variksena, miksi kukaan kohtelisi nättiä naista niin rumasti... Käyn salilla, töissä, olen reipas nuori nainen jolla on elämässä kaikki ihan ok, mutta silti en vain kelpaa tyttöystäväki... Olen hieman ujo ja epävarma itsestäni, mutten koskaan tuppisuuna miesten seurassa, vaan osaan kyllä potkia itseni avaamaan suuni ja keskustella luontevasti...
Mistä johtuu että joudun aina hylätyksi? Mikä minussa voisi olla vikana? Joku minussa täytyy olla vikana, kun ihmissuhteet eivät onnistu, en jaksa uskoa että vain satun huono-onnisesti itse törmäämään huonoihin ihmisiin... Miksi ihmiset ylipäätään on niin julmia ja tunteettomia, alkaa usko loppumaan hyviin ihmisiin...
Eräs joka oli epämääräisen parin vuoden on/off seurustelumme aikana pettänytkin minua useamman eri naisen kanssa, joka välillä jätti ja sitten soittikin perään että "onkin ikävä ja mennään kihloihin!", johon lopulta katkaisin välit täysin, on yrittänyt sitkeästi aina kuukauden välein ottaa minuun yhteyttä jopa 3 ja puolen vuoden (!) ajan, en koskaan ole vastannut. Puolitoista vuotta sitten vastasin vahingossa, kun tämä soitti tuntemattomasta numerosta. Heti kun oli kertonut kuka on, pistin puhelimen kiinni. Silti jaksaa äijä soitella perään ja kuvittelee että olen niin sinisilmäinen että lähden taas mukaan sen peleihin, sairasta touhua...
Eräs taas pisti minuun ihanasti alkaneen suhteen jälkeen täysin yllättäen välit poikki, ihan kertakaikkisen kokonaan. Miehestä en kuullut enää koskaan tämän jälkeen, se sattui todella ja järkytti uskoa miehiin pahasti...
Eräs kiukutteli kun en suostunut seurustelemaan heti viikon jälkeen ensi tapaamisesta ja kaverin itsetunto taisi kokea jonkun suuremman kolauksen tästä. Jatkoimme kuitenkin tapailua koska kyllähän minä olin silti kiinnostunut, satun vain lämpenemään hitaammin, niin etten nyt sentään viikossa kuuluta rakkauttani.. Tämä mies sitten kiusasi kaikin tavoin, välillä oli lempeä, ja välillä sitten saattoi laitella viestiä että "vitsi mikä ilta, heräsin kolmen naisen kaa samasta kämpästä! mennäänkä muuten huomenna leffaan?" ihan käsittämätöntä tahallista mustasukkaiseksi tekemistä ja silti yritti edelleen romanttisessa mielessä kysellä esimerkiksi että olisinko jo lämmennyt seurustelulle...
Näitä samankaltaisia tapauksia on laskujeni mukaan takana nyt 5, meneillään on kuudes tapaus, mies piiritti minua aikansa kunnes lähdin treffeille, oli tosi mukavaa ja kaikki sujui hyvin. Tapailimme pari kertaa sen jälkeen ja kaikki tuntui menevän hyvin. Nyt sitten mies pitää jotain ihmeen hiljaiseloa, laittaa itse välillä viestiä facebookissa vaikkapa että mitä teen muttei vastaa mitään vastauksiini... Minä en kenenkään perässä ala juosta, jos minulle laitetaan omatoimisesti viestiä ja siihen itse vastaan, esittäen samalla vastakysymyksen että mitä mies itse tekee, niin on mielestäni aika selvää jos mies ei siihen mitään vastaa, että eipä taidakaan paljoa kiinnostaa jutustella, ihmettelen vain miksi sitten ylipäätään laittaa viestiä.
Olen empaattinen, toisen huomioon ottava, kiltti mutten kynnysmatto, omaan omat mielipiteeni ja pidän kiinni omasta arvostani, en alennu kenenkään koiraksi. Olen aina ystävällinen muille, olen reilu ja elämänasenteeltani positiivinen, 26-vuotias nainen. Ehkä joskus taipuvainen olemaan liian kiltti. Siedän ehkä turhan paljon huonoa kohtelua, mutta onneksi rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan ja silloin puhallan leikin poikki lopullisesti. En ymmärrä miksi minä, joka en satuttaisi kärpästäkään, saan niin paljon suoranaista julmaa kiusaamista ja kohtelua osakseni... Välillä on niin paha mieli, etten tiedä miten päin olisin... On aivan sama mitä ikä- tai "yhteiskuntaluokkaa" mies edustaa, kilteimmätkin osaavat muuttua moukkamaisiksi...
Tulee sellainen olo, etten vain kelpaa. En vain tajua missä on vika. Ulkonäöstä nyt jos jotain pitää mainita, niin olen hoikka, keskimittainen, pitkähiuksinen, siro nainen, laittaudun aina, mutten ole mikään halvan näköinen missään nimessä.. saatan saada kehuja tuntemattomiltakin, mutta kaiken huonon kohtelun jälkeen en osaa enää pitää itseäni kuin rumana variksena, miksi kukaan kohtelisi nättiä naista niin rumasti... Käyn salilla, töissä, olen reipas nuori nainen jolla on elämässä kaikki ihan ok, mutta silti en vain kelpaa tyttöystäväki... Olen hieman ujo ja epävarma itsestäni, mutten koskaan tuppisuuna miesten seurassa, vaan osaan kyllä potkia itseni avaamaan suuni ja keskustella luontevasti...
Mistä johtuu että joudun aina hylätyksi? Mikä minussa voisi olla vikana? Joku minussa täytyy olla vikana, kun ihmissuhteet eivät onnistu, en jaksa uskoa että vain satun huono-onnisesti itse törmäämään huonoihin ihmisiin... Miksi ihmiset ylipäätään on niin julmia ja tunteettomia, alkaa usko loppumaan hyviin ihmisiin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikka nimimerkki onkin kylmä, niin toivottavasti mun teksti ei ole.
Ensinnäkin, lopeta idioottien tapailu :) Toiseksi ei se ole sun vika, että sä törmäät aina idiootteihin eli ota nyt sitten selvää. Me eletään markkinataloudessa, mikä voi kylmettää ihmisiä. Ne joilla on kysyntää syystä tai toisesta hyödyntää luonnollisesti sitä. Eli sosiaalisilla ja naisista hyvältä näyttävillä miehillä on kysyntää... ja nehän sitten hyödyntää sitä. Ihan sama meininki on vastaavasti naisilla, miehiä pyörii ympärillä ku kärpäsiä, joten ei tartte kuin valita ne parhaat ja pyörittää niitä kunnes löytyy se paras.
No mutta, sekoitetaanpas sitten pakkaa vähän lisää. Tässä meidän parisuhdemarkkinataloudessa ne "valioyksilöt" sitten tapailee toisiaan. Valioluokan naiset tapailee valioluokan miehiä ja pyörittävät sitten toisiaan (jokainen tapaileen aina paria kerrallaan ainakin) ja kaikki valittaa kun ei löydy sitä oikeaa :) Tämän lisäksi välillä parisuhdemarkkinatalouteen löytää tiensä joku enemmän tosissaan oleva kiltti mukava ihan nättikin tyttö tai muuten ihan ok ja kiva edustuskelpoinen mies. Kumpikaan näistä eksyneistä ihanista ihmisraukoista ei vaan tajua, että nyt ne tapailee yhtäkkiä tässä parisuhdemarkkinatalousviidakossa toimivia "valioyksilöitä", jotka pyörittää monia kerralla. Ja miksipä ei pyörittäisi, miksi ottaa yksi karkki jos tarjolla on kolme erilaista, joita kaikkia voi maistaa ja tehdä päätöksen vasta sitten. Pointti varmaan meni perille :)
No mut pitääks sit normaalimpien ihmisten tai niiden tyyppien jotka haluaa oikeasti tutustua yhteen ihmiseen kerrallaan ja rauhassa alentaa vaatimustasoaan? En mä oikeasti tiedä, mutta että hyväksyy itsensä sellasenaan kuin on ja on tyyvytäinen itseensä sekä ymmärtää tuon pinnallisuuden tason voi ehkä auttaa mahdollisesti käsittelemään asioita.
Mä olen todella pahoillani, että oot joutunut tapailemaan kusipäitä. Toivottavasti et kylmety koskaan ja heitä hanskoja naulaan ja ala itse samanlaiseksi, koska siihen tämä meidän nykyinen treffailukulttuuri saattaa johtaa. Erityisesti nettitreffit näyttää olevan pullollaan ihmisiä, joilla on tapana treffailla useampaa kerralla. Se vaan johtuu niiden tyyppien omasta keskeneräisyydestä ja erinäisistä peloista. Uskaltaisin aika monen kohdalla veikata yksinäisyyden pelkoa. Joskus taas pelosta, että joutuu "tyytymään", kun ei uskalla antaa toiselle aitoa mahdollisuutta tai koska omat kriteerit on niin sairaan korkealla eikä uskalla tavata ihmisä ihmisinä jne. Syitä on ihan liian moninaisia.
Eiks niin, että me ihmiset ollaan niin yksinkertaisia, että meidät on helppo yleistää yhteen nettiprofiiliin. Tietää heti kuka on oikea ja kuka ei ;)
"En tiedä missä on vika, kun minut hylätään aina. En taida kelvata loppujen lopuksi kenellekään... "
Miehille?
Et sinä miehiä ole tapaillut vaan jotain mulkvisteja, miehet ovat erikseen.
Älä ota itseesi. On niitä kuule naisissakin noita samoja tapauksia.
Siitä saat syyttää itseäsi että sekaannut itse noihin miehiin eikä se että nuo suhteet menevät pieleen.
Sinähän olet onnekas ettei nuo suhteet ole menneet pidemmälle koska nuo oliot ovat olleet mulkvisteja.
Sinun täytyy vain jatkossa aistia paremmin miehistä keitä he ovat ja olla varovaisempi.
Aiemmin, kun olin itse tulossa jätetyksi, selailin treffipalstoja ja mielenkiinnosta myös ikäisteni miesten profiileja. Kiinnitin huomiota siihen, että lähes kaikki olivat omasta mielestään erinomaisia saaliita. Hyviä puolia ylikorostettiin ja jopa heikkoudet käännettiin vahvuuksiksi. Minä en olisi voinut profiilia palveluun laatia, sillä minun olisi pitänyt (liikaa) valehdella pärjätäkseni kilpailussa.
Kerrot itsestäsi kovin positiiviseen sävyyn. Oikeastaan kuvaus itsestäsi voisi olla suoraan deittiprofiilistasi. Kerrot hyvistä puolistasi ja lisäät siihen joitakin vähemmän hyviä ominaisuuksia, jotta et vaikuttaisi ylimieliseltä. Noilla ominaisuuksilla, joita itsestäsi kerrot, olisin varmasti kiinnostunut sinusta, mikäli minulla olisi haku päällä.
Mutta onko se totuus? Onko sinulla vääristynyt minäkuva? Annatko itsestäsi valheellisen vaikutelman ensitapaamisilla?
Oletko kuitenkin liian itsevarma, jolloin miehet tuntevat tarvetta kilpailla kanssasi? Kun he mielestään tämän kilpailun häviävät, he jättävät sinut. Tekemäsi hyvä ensivaikutelma kuitenkin jonkun ajan päästä muistuu miesten mieleen, ja se kumoaa ne syyt, jonka takia suhteenne päättyi. Tästä syystä he ottavat uudelleen yhteyttä.
Oletko siis aidosti oma itsesi hakiessasi seuraa ja aloittaessasi suhteen? Todellinen luonne tulee kuitenkin aika pian esiin ja mikäli se liikaa eroaa ensivaikutelmasta, se on riittävä syy toisen jättämiselle.
Juu, en kelpaa minäkään. Sinä tapailet jotain komeita pelimiehiä joilla on muitakin naisia. Monikaan mies ei halua sitoutua tai seurustella nykyään vaan on kivempaa kierrättää naisia. Oletko yrittänyt tutustua ihan taviksiin joilla ei ole kysyntää niin paljoo.?
Hei. Mulla ihan sama juttu. Nyt olen 3 kk:tta yrittänyt toipua n vuoden takaisesta jojottelusta. Mun tunteita käytettiin julmasti hyväks. Pitkään hiljasta ja kun pääsin sinuiks asian kanssa etten kelpaa, taas otettiin yhteyttä ja kun luulin että asiat on hyvin, mitä mulle vakuuteltiin, taas tempastiin märällä rätillä päin näköö. Tätä jaksoin pitkään...ja aina jouduin pettymään. Kysyin monesti että onko mussa jotain miksi en kelpaa ja mikä on...aina vastaus että ei, sussa ei oo mitään ja välitän ja rakastan.
Mulla kans kyky empatiaan, sympatiaan ym. Mä joka käänteessä yritin ymmärtää ja ajattelin et kyllä tämä tästä...ei vaan mennyt niin. Mua pidettiin vaan laastarina ja siiheks asti että löytyy joku muu ja sit kylmästi heitettiin pois, ilman mitään selityksiä.
Kyllä tämä viimeinen kokemus jätti jälkensä...syvästi!
Toivon sinulle ja kaikille muille vastaavanlaisten kokemuksien jälkeen, että löytyisi sellainen johon voi luottaa ja ei tarvitsisi miettiä kelpaanko vai onko kaikki vaan teatteria.
Tsemppiä!
Valitettavasti miehissä ei lue "kunnollinen". Ja ei, en osaa ilmeisesti kun vaan tavata juurikin näitä jotka vaan särkee sydämen. En ole sen kummemmin etsinytkään mitään, mutta jostain syystä aina tapaan vaan niitä jotka eivät ole rehellisiä ja vaan satuttaa. Voikumpa pystyisi erottamaan jyvät akanoista eikä tarvitsisi aina vaan kärsiä. Mä olen juuri se kiltti ihminen joka luottaa aina vaan ja saa maksaa siitä kalliin hinnan.
Mut elämä jatkuu...
Auttaisiko itsensä tutkistelu? Omanarvon tunnon vahvistaminen sitä kautta, että opettelee tunnistamaan mikä on itselle hyväki ja mikä ei? Miettiä mitä itse haluaa ja toivoo mieheltä ja suhteelta, eikä pelkästään yrittää miettiä mitä mies odottaa?
Voisiko näin päästä eteenpäin?
Ei pidä olla liian ankara itselleen. Virheitä ja virhearvioita tulee, mutta niistä voi oppia. Liian sinisilmäinen ei kannata olla miestenkään suhteen.
Toi on ihan totta. Noiden kurjien ja raastavien kokemuksien jälkeen ensimmäinen projekti on saada itsensä kuntoon. Ei siitä koskaan mitään hyvää voi seuratakkaan jos aina ajattelee, että mitä mä olen tehnyt väärin. Itseluottamuksen ja itsekunnioituksen takaisin saaminen on iso urakka...sitten kun nämä asiat on elämässä kunnossa niin eteenpäin siirtyminen ja uusien asioiden ja ihmisten kohtaaminen helpottuu.
Just toi sinisilmäisyys on koitunut mun lisäksi varmasti monen kompastuskiveksi...ja se muiden asioiden lisäksi itsessä on muutoskohteena. Se, miten se onnistuu, kenties selviää mulle jossain vaiheessa.
Hei miehet... Onks niinkuin yleispiirre nykyään kaikilla, että heti pesän perään ja mitä enemmän naisia niin sen coolimpi äijä? Auta armias jos nainen osaa pitää rajansa eikä lähde on/off juttuihin sellainen nainen on miehelle kauhistus. Itse olen aika haastava nainen luonteeltani tarkoittaen, että en juokse miesten perässä. Annan hyvin itsevarman kuvan ja pärjään omillani. Silti sieluni itkee joka suhteen päättymisen jälkeen ja itsetunto alkaa väkisinkin valumaan kaiken moskan kokemisen jälkeen ja todellakin nää miehet eivät ole Mr Suomi ulkonäöltään itseasiassa aika rumia heppuja. Ei se rumuus tee ihmisestä parempaa vaan se miten on kohdeltu aiemmin ja onko mies sujut entisistä suhteista. Kannattaisi olla sinkkuna jonkin aikaa ja käsitellä parisuhteen tunnot, niin voi edetä uuteen suhteeseen, eikä vie ex:n taakkoja uuteen suhteeseen. Vastuuntunnottomuus on lisääntynyt ihmissuhteissa katsomatta ikää, kokoa ja kokemusta katsomatta. Harmillista
On tosi helppo allekirjoittaa, että vastuuntunnottomuus on lisääntynyt parisuhteissa. Luulen, että tietyllä tavalla tämä johtuu jollakin tavalla vallitsevasta kertakäyttökulttuurista. Mikäli ongelmia ilmenee on helpompi vaihtaa partneria kuin jäädä ratkomaan asioita. Toisaalta jatkuva vaihtaminen johtaa siihen, että oikeasti omia tunteita ja omaa itseään ei jäädä pohtimaan.
Yli-itsevarmat ja itsenäiset naiset taas toisaalta pelottavat minua henkilökohtaisesti. Jos nainen antaa itsestään kuvan, että ei tarvitse miestä mihinkään, niin siinä kysyy itseltään väkisin, että mikä sitten on minun funktioni yhtälössä? Ei sellaiseen parisuhteeseen halua jäädä, jossa on merkityksetön. Eiköhän jokainen meistä loppupeleissä halua olla rakastettu ja hyväksytty.Toisaalta väitän, että ihmisillä, joilla on erityisen suuri tarve todistella itsenäisyyttään ja itsevarmuuttaan, on tarve todistella itselleen jotain.
Tuntui todelta lukea aloittajan kertomusta. Olen miettinyt paljon mistä tällaisten samanlaisten kuvioiden toistuminen omassa elämässä johtuu. Eräs vanhempi viisas nainen sanoi, että jokin tarkoitus tällä on ja kehotti miettimään mihin tarpeeseen tällaisia suhteita haen. Meillä on kuitenkin tarve kehittyä, ei taantua. Tietoisestihan näitä pettäjiä ei tietenkään hae, tutka on alitajunnan ohjaamana päällä ja valitsee juuri nämä miehet. Mutta miksi? Yhdessä tuskallisessa suhteessa taas kerran rimpuillessani pohdin tätä paljon ja sain ahaa-elämyksen luottamuksesta. Kun ei oikein luota itseensä eikä arvosta itseään, ihminen lähtee hakemaan luottamusta muista. "Kanna sinä minua, kun minä en itse kykene siihen". Jos näin huonolla itseluottamuksella varustettu ihminen saa sen mitä mielestään haluaa, eli luotettavan, rehellisen kumppanin, hän voi todellakin nojautua tuohon toiseen ihmiseen, ikäänkuin siirtää oman luottamuksensa hänen kannettavakseen. Tällaisessa suhteessa voi jopa kuvitella olevansa onnellinen, mutta oma itse unohtuu. Se jää taka-alalle, siihen ei panosta, ei arvosta, kun sitä ei enää ole, on vain tuo toinen ihminen, jonka luottamus riittää kantamaan meitä molempia. Vahvista omaa itseluottamustasi, tee asioita jotka ovat sinulle tärkeitä. Mieti mistä pidät ja mistä et ja tee oman elämäsi valinnat sen mukaan. Ajan myötä tiellesi osuu myös toisenlaisia miehiä, sellaisia joista haaveilet. Tämä nyt ei ole mikään yleispätevä ohjeistus, kirjoitan tätä ehkä enemmän itselleni.
Onkohan joku muu pohtinut enemmänkin luottamusta? Olisi mukava kuulla ajatuksia.
Jos nyt tätä vielä luet, SIRPALEINA:
"Just toi sinisilmäisyys on koitunut mun lisäksi varmasti monen kompastuskiveksi...ja se muiden asioiden lisäksi itsessä on muutoskohteena. "
Älä luovu siitä, että luotat toiseen ihmiseen. Se sattuu, kun toinen ei olekaan luottamuksen arvoinen, mutta paljon paljon pahempi asia on, jos kyynistyt ja alat epäillä. Tiedän kokemuksesta. Jos sinisilmäisyys tarkoittaa sitä, että luottaa toisen sanaan eikä epäile, niin se on mielestäni hieno piirre eikä siitä kannata luopua. Se on pettäjän tappio, jos ei osaa olla sen luottamuksen arvoinen.