Onko tunteettomia

ihmisiä?

Tapasin jokin aika sitten nelikymppisen miehen. Vapaa, ei lapsia, ei takana pitkiä, kestäviä parisuhteita. Kaikesta päätellen elämä on ollut ja on edelleen suhteellisen menevää. Otin puheeksi, onko tapailullamme näköpiirissä millaista jatkoa. Mies sanoo, ettei hän ole oikein tuntenut mitään naisten kanssa. Ok, ymmärsin tästä, että tavallista suhdetta ei ole tulossa. Kysynkin, onko se oikeasti mahdollista, että ihminen ei tunne kummempia tunteita, ihastumista, eikä ainakaan rakastumista? Jos ei tunne tunteita, eikö kaipaa vakituisemman suhteen hyviä puolia, vai kokeeko suhteet vain riipaksi?

8

192

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomiota tehnyt

      Valitettavasti minulle tulee ikävä tunne miehistä, joilla ei ole parisuhdetta takana. Odotan nelikymppiseltä ihmiseltä, on hän sitten nainen tai mies jonkinlaista vähintään 5 vuoden yhtäjaksosta suhdetta. Se kertoo ihmisestä sen, että hän on kykeneväinen parisuhteeseen.

      Toinen ikävän fiiliksen tuojat ovat miehet, joilla on usean vuoden tauko parisuhteesta. He ovat jo liiaksi tottuneet olemaan yksin, joten heillä ei tahdo löytyä aikaa naiselle.

      Löydä sitten tästä viidakosta itsellesi mies ;) Onnea sinulle etsintään!

      • kysyjä

        Kiitos vastauksestasi ja samoin sinulle onnea ja kaikkea hyvää! :-)


    • yksinäinen mies.

      Mulla ei ole tunteita koska kukaan ei ole miusta tykännyt koskaan. Jos joku naine kiinnostuisi niin en mä uskoisi sitä enkä tekis mitään mikä edes auttais suhteen aloittamista. Nainen varmaan kyllästyisi äkkiä kun en osottaisi mitään tunteita enkä varmaan soitaisi sille jos se pyytäisi. Pitäisin sitä vitsinä jos nainne sanois haluavan tutustua minuun paremmin.

    • 9+16
    • jaa jaa

      Nelikymppinen, ei lapsia, ei takana pitkiä parisuhteita? Huh. Juoksisin karkuun. Häneltähän puuttuu kokonaan taidot edes olla parisuhteessa.
      Ei ole tuntenut mitään naisten kanssa. Voisiko olla niin, että hän on enemmän kiinnostunut miehistä? Etsinyt itseään ja omaa seksuaalisuuttaan koko ikänsä?

      • No niin aina

        "Häneltähän puuttuu kokonaan taidot edes olla parisuhteessa."

        Tuotahan naiset tykkäävät hokea. Heille on tärkeää, että ihmisellä on takanaan epäonnistuneita suhteita.

        Minulle sillä ei olisi merkitystä onko toisella ollut ennen pitkiä suhteita, jos hän pystyisi minun seurassasi olemaan luontevasti ja meillä olisi yhdessä hyvä olla. Monella naisella näyttää menneisyys merkkaavan huomattavasti enemmän kuin nykyisyys, mutta tehkööt mitä haluaa.


    • Varmaan on, mut

      Ei sen edes tarvitse olla tunteeton koonaan. Hän saattaa olla piilohomo, joka toteuttaa heterouttaan mutta rakastuu miehiin: kuitenkaan kykenemättä tulla ulos kaapista.
      Hän saattaa olla hetero, mutta arvottomuuden tunteisiin kasvatettu ja oppinut. Sitoutumiskamoinen, joka on niin tunnelukossa romanttisiin suhteisiin nähden, ettei pysty seurustellessa ja seksissä tuntemaan mitään syvempää, oman arvottomuuden tunteensa takia. Kiintyminen on vaikeaa eikä hän ehkä pohjimmiltaan usko perheeseen.
      On olemassa ihmisiä, jotka romanttisessa mielessä kiintyvät myös ennmmin tekemisiin tai esineisiin: he harrastavat seksiä ihmisten kanssa, mutta rakastuvat vaikka autoon tai taloon.

      Eli vaihtoehtoja on vaikka kuinka monia (siis enemmän kun tässä) sille tunteettomuudelle.

      Vakituisen suhteen hyvät puolet, mmitä ne on, jos pärjää omillaan, on tulot, elämä ja saa seksiä? Hän kokee elämänsä turvatuksi, saavansa sen mitä kaipaa: mitä hän siis kaipaisi vakisuhteelta? Noin vanhana hän ei omaa lapsia, eli hän ei halua perhettä. Hän saa seksiä ja fyysistä läheisyyttä ja elää elämäänsä muuten. Kaipaisiko hän keskusteluja? Ehkä hän on pinnallinen. Tai kokee ystävien antavan henkistä läheisyyttä.
      Jos hän ei kykene rakastumaan eikä kiintymään, mitä hän muka kaipaisi? Parisuhde on ystävyys, missä harrastetaan seksiä, rakastutaan ja kiinnytään. Jos ei jälkimmäisiin kykene, seksiä saa ja ystäviä on, mihin semmoinen ihminen kaipaisi parisuhteelta mmitään? Useimmiten myös avuttomia ovat naiset ja "tarvitsevat" miestä eli isän korviketta. Miehet eivät ole avuttomia, he osaavat, tekevät eivätkä tarvitse naista edes elättäjäksi (vanhanaikainen malli), tekijäksi (stereotypinen malli) tai vahvistajaksi (naiset turvautuvat useimmin).

      Luonneviasta erilaisuuteen, seksuaalisuuteen tai henkiseen vahingoittumiseen, synnyinominaisuuksiin tai vaan... huonoo säkään ja vääriin ihmisiin, kaikki on mahdollista, mutta älä yritä vääntää sitten pidemmän päälle suhteesta mitään, mitä se ei ole ja uskotella itsellesi, että kaikki tarvitsevat parisuhdetta: kaikki eivät tarvitse!

    • löytyy niitä

      Olen elämäni varrella tavannut tunteettomia ihmisiä. Kaikilla ei ole kykyä tuntea. On sellainen diagnoosikin kuin aleksitymia. Kyllä niitä oikeasti on. Ehkä enemmän miehissä kuin naisissa, mutta tilastolla ei ole väliä kun osuu kohdalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      130
      3089
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      39
      2949
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      105
      1331
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1057
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe