Älköön kukaan loukkaantuko mutta kun tuntuu että nykysin erotaan hyvin hatarin syin ja perustein.Tuntuu että l niin Minä-Minä-keskeisiä että ei kestetetä arkea eikä sitä totuutta että toista ei voi muuttaa. Kamalaa katsoa kun on uusperheitä ja kireän ilmapiirin perhe-tai sukujuhlia jossa on exiä ja nyxia ja joillakin jo 3 kierros..Säälittää lapsen/lapsien asema ja kohtalo.
Miksi erotaan niin helposti?
aviossa 20+vuotta
23329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei haluta suhteista pitkäikäisiä. Mennään naimisiin vaan kun muutkin menevät.
Kun sanotaan papille tahdon niin se on vaan sana kun kaikki muutkin sen sanovat.
Pitäs muistaa että se on tahdon asia TAHDOTKO sinä olla toisen kanssa. Sanohan se pappikin että tahdotko rakastaa ylä- ja alamäessä. Eikä tahdotko rakastaa vain alamäessä ja sitten kun tulee ylämäki niin ota ero!
Ylämäessä jos ollaan tai kun ollaan, siitä on löydettävä keskustelemalla reitti taas alamäkeen.
Mutta kun ei etes haluta löytää reittiä vaan kokeillaan uutta kaveria. Lyhytnäköistä toimintaa.
Tuodaan surua monelle ihmiselle.
-henkka- kun kirjoitit "Ylämäessä jos ollaan tai kun ollaan, siitä on löydettävä keskustelemalla reitti taas alamäkeen.
Mutta kun ei etes haluta löytää reittiä vaan kokeillaan uutta kaveria. Lyhytnäköistä toimintaa.
Tuodaan surua monelle ihmiselle." Tarkoititko ehkä juuri toisinpäin? Ylämäessähän ollaan kun menee hyvin, alamäkeen mennään kun menee huonosti :D
Hip hei! Nyt pääsi likka-85 asioiden varsinaiseen ytimeen ja näin selvisikin syy nykyajan lukuisiin eroihin. Mies tulkitsee myötä- eli alamäen auvoiseksi elämäksi kun taas nainen pelkää joutuvansa alamäen vietäväksi. Vasta- eli ylämäki ei tällöin olisikaan selviytymistä vastoinkäymisissä vaan yhteinen tie huipulle. Pohdittavaa eroseminaareihin.
Älkää loukkaantuko, mutta sanon, että kukaan ei eroa hyvin hatarin syin tai perustein. Kaikki ei ole kotona aina sitä, mitä kumppanit ehkä ulospäin näyttävät.
Jos itsellä on hyvä avioliitto, ei voi ehkä kuvitellakaan, millaista on kitua huonossa avioliitossa. Ja tältä pohjalta on helppo syyllistää eroon päätynyttä puolisoa.
Henkisesti raskas aviopuoliso tai riitainen avioliitto, ei ole ilo lapsillekaan!
Erotaan helposti, kun on menty yhteenkin "helposti" ilman perinpohjaista harkintaa, että onko minusta elämään tämän toisen ihmisen kanssa tulevat vuodet ja vuosikymmenet, tuli, mitä tuli?
Hehkutetaan liikaa sitä, miten pitäisi panostaa parisuhteen laatuaikaan ja "hoitamiseen" - hah, no sepäs jää varsin nopeasti perusarjen jalkoihin, etenkin jos kuvioissa on lapsia / tulee lapsia. Ei ymmärretä, että kulmakivenä on toimiva arki eikä arjesta pakeneminen.
Erotaanko sitten liian helposti - sitä on paha sanoa, koska koskaan ei voi tietää, mitä toisten parisuhteen keskiössä tapahtuu. Pitääkö huonossa liitossa kärvistellä, koska on "noloa" erota...?
Huonosti rakennettu talokin kitiseen ja nitisee liitoksissaan ja myrsky hajottaa sen säpäleiksi... Sama juttu huonosti perustetun parisuhteen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä kuin aloittaja. Muista kuitenkin asiasta puhuessasi, että ero voi olla toisen puolison valinta. Asia voi olla hyvin kipeä jätetylle (ehkä lisäksi petetylle) osapuolelle.
Nykyisin erokin on helppo toteuttaa vaikka sähköpostilla.Helposti tosiaan aletaan asumaan toisen kanssa vaikka lapsia olisi edellisestäkin liitosta ja pieniäkin.Kun on erottu helposti ja taas suinpäin uuteen suhteeseen niin eihän siitä välttämättä hyvää seuraa.Pappishowt kirkossa shown vuoksi vaikka rakkautta ei oliskaan ehditty harjoitella. Uskollisuus on nykyään vaan sana eikä hyve jota pitää tavoitella.
Ihmiset ovat jakaantuneet kahtia. On ihmisiä, jotka ajattelevat avioliiton olevan kierrtystavaraa, koska elämme "suvaitsevassa maailmassa" ja osa ovat romantikkoja, jotka vaativat äärimmäisiä asioita puolisolta. Siksi on helppo erota, kun ei osunutkaan kohdalle se unelmien prinssi (aatoksia monen vuoden jälkeen). Sitoudutaan liian nuorina, tuntematta itseään ja omia tarpeitaan. Valitettavasti on olemassa myös ryhmä, kolikon toinen puoli, jossa pysytään avioliitossa, eikä nähdä enää, mikä on terve parisuhde. Tällaisia suhteita ovat väkivaltaiset suhteet, joissa annetaan anteeksi asioita, joita ei missään nimessä pitäisi. Lisäksi henkinen väkivalta tuntuu lisääntyneen parisuhteissa. Mielestäni parisuhdetta tulisi aina yrittää korjata, mutta joskus tulisi todella laittaa se ero vireille.
Tässä olen juuri saanut yllättyneenä kuulla, kuinka paljon vaikeuksia tuo parisuhteeseen toisen matkatyöt.
Tiedän erään vaimon soittaneen satojen kilometrien pääsä työmatkalla olevalle miehelleen, mies oli ollut unentokkurassa, mutta ilmesisesti oli unet kadonnet, kun hän vuorostaan kyseli tätä asiaa, joka oli ihan tärkeä, miten on jatko on mennyt, mutta oli saanut ihan positiivista tietoa. Tänään sitten puhelin keskustelussa vaimo, mie ollut ensimmäisenä kysynyt tuosta yökkisestä asiasta ja vaimon milestä se olikin välinpitämättömyyttä, vaikka mies oli jo yöllä kysellyt huolissaan asiasta.
Jos on satojen kilometrien päässä, ei sieltä voi valitettavasti oikein mitään tehdäkään, ainoastaan olla puhelinyhdeydessä ja siinäkään ei oikein jatkuvasti voi olla.
Tähän smaan asiaan kkompastuu monta liittoa, ei ymmärretä, että työn vuoksi joutuu matkustamaan, jos ei sitä tee ei ole työpaikkaakaan, eikä voi syöksyä paikalle vaikka kotona olisikin paha tilanne, vaikka kuinka haluaisi.
Jos näistä sitten aletaan märehtiä, aletaan ajaa sitä omaa liittoa alas.
Jotenkin kyllä katson työnantajiinkin todelle anovasti, että hoitaisivat hyvin perhellisten matkaajien kanssa.
Olisi myöskin hyvä matkaajalle kertoa, että pitää kotiin yhteyttä matkankin takaa ja on päivittäin kiinnostunut perheen voinnista, jos se suinkin on mahdollista.
Ja pitää itsensäkin työmatkalla olijan muistaa perheensä ja tukea heitä puhelimen kautta vähintään.
Ei työmatkalle mennä viihtelle ja vapaaikaa viettämään perheestä, Tässäkin on kysymys lapsen sairastumisesta, mies toki oli järjestellyt apujoukkoja vaimolleen ennen lähtöä, mutta kun sekään ei tunnu olevan hyvä asia, kaikkiahan ei kelpuuteta apujoukoiksi.
Olen joskus pohtinut erään tutun perheen eloa.Mies on ajoittain matkatöissä ja olen kuullut kuinka vaimo karjuu miehelleen puhelimessa ja haukkkuu ja sulkee puhelimen..Syyttää miestä joka on esim kiinassa töissä jostakin lasten riitelystä tms.Ihmettelen suuresti missä vaimon kunnioitus puoliosaan kohtaan.Minulle ei tulisi mieleenkään haukkua miestäni niin törkeästi puhelimessa..Erikoisen pitkä pinna sillä miehellä.. :O
Täällä joku kirjoitti työmatkoista ja sen henkilön syyllistämisestä, joka tekee niitä työmatkoja. Itseäni hivenen sieppasi kyseinen kirjoitus.
Meidän perheeseen kuuluu kolme henkilöä, kaksi aikuista ja yksi esikouluikäinen lapsi. Viime talvena oltiin siinä tilanteessa, että puolisoni työtehtävät vaihtuivat. Silloin hän kertoi minulle, että hän olisi jatkossa 2-3 päivää työmatkalla/ arkiviikko. Tämä sopi minulle, sillä halusin hänen voivan edetä työssään.
Käytäntö meni todella nopeasti siihen, että niitä työmatkoja onkin 4-5päivää/ arkiviikko. Nyt viimeaikoina on yleisempää, että se on koko arkiviikko (ma-pe).
Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa meidän arjessa. Se tarkoittaa sitä, että aamuisin minä herään, valmistan aamupalan minulle ja lapselleni, vien lapsen hoitoon, jatkan siitä töihin ja teen työpäivän. Työpäivän lopuksi haen lapsen hoidosta, käydään ehkä kaupassa, valmistan ruuan, siistin kotia, pesen pyykkiä, mahdollisesti kuskaan lapsen johonkin hänen harrastukseen tai leikin hänen kanssaan illan. Opiskelen myös aikuispuolella joten minulla on iltaisin koulua ja silloin mahdollisesti saan lapsenvahdin tai sitten en ja siltä illalta koulu sitten saa jäädä. Minä huolehdin kaikki neuvolat, lääkärissä käynnit (lapsemme on allerginen ja atoopikko), autojen huollot, nurmikoiden leikkuut, talvella lumitöiden tekemiset jne. Tässä on siis minun perinteinen arkiviikkoni.
Kun mies tulee perjantaina kotiin, niin hän lähtee hyvässä lykyssä vielä illalla omaan harrastukseensa ja vaikka hän olisi taas koko seuraavan viikon poissa, lähtee hän sunnuntai-illallakin omaan harrastukseensa.
Viikonloppuna hän voi viedä lapsemme harrastukseen tai sitten minä vien toisena ja hän toisena. Hän voi pelata pelikonsolilla 3h ilman, että hän huomaa ajan kulumista. Viikonloppu-iltaisin lapsen nukkumaan menon jälkeen alkaa ottamaan alkoholia ja vähintään toisena iltana on selkeästi humalassa, usein molempina. Minä herään viikonloppuaamuisin lapsen kanssa ja hän herää 2-3h meidän jälkeen. Tänä vuonna tasan kerran minä olen saanut jäädä sänkyyn nukkumaan ja hän on noussut meidän lapsen kanssa. Se oli äitienpäivä. Siivota ei viikonloppuna tarvitse, sillä minä olen viikolla jo siivonnut niin, että mitään sellaisia askareita ei tarvitse tehdä. Minä myös viikonloppuisin olen se, joka käy kaupassa ja valmistaa ruuan ja pesee hänen viikolla likaiseksi tulleet vaatteet.
Mieheni työmatkat ovat pääsääntöisesti paikkakunnalle missä hänellä asuu kavereita. Hän majoittuu hotelliin, menee aamulla valmiiseen pöytää, hyppää firman järjestämään kuljetukseen työpaikalleen tekee 8-9h työpäivän ja sen jälkeen hän käy syömässä kavereidensa kanssa tai he käyvät pelaamassa esim biljardia tai sitten hän käy leffassa tai muuten vain kuntoilemassa. Joskus hän joutuu osallistumaan ryhmänsä illanistujaisiin. Tiedän, että hänellä on työ, joka vaatii paljon ajatustyötä ja hänellä on työnsä puolesta paineita.
Tässä siis tämä meidän kuvio. Pienen lisämausteen tähän meidän arkeen antaa nyt se, että mies ilmoitti kesällä, että meillä ei ole enää kemiaa, seksiä liian vähän, olen nykyisin kovin negatiivinen, en ole se sama johon hän tutustui, olen usein väsynyt jne. Hän ei kuulemma tiedä haluaako jatkaa minun kanssa enää. Tuntuu, että pää hajoaa, onneksi sain ajan parisuhdeterapiaan. Josko siellä edes jotain selvyyttä saisi omiin ajatuksiinsa.
Ei luoja millainen tilanne! :o Paljon tsemppiä sinulle! Kuulostaa ihan siltä, että eläiset jo valmiiksi yksinhuoltajan arkea. Moni tuollaisessa tilanteessa eroaakin juuri sen takia, kun tuntuisi arki olevan jopa helpompaa ilman toista osapuolta. Miehesi tulisi ehdottomasti nähdä ja ymmärtää se kaikki, mitä koko viikon teet. Voit myös ruveta itsekkäästi ja lähteä viikonloppuisin jonnekin muualle riilluttelemaan, ja mies hoitaa lapsia. Toinen asia sitten, onko tämäkään hyvä vaihtoehto liiton koossapitämisen kannalta.
Toivottavasti saatte hyviä eväitä parisuhdeterapiasta! Voimia sinne!
Ei kestetä enää arjen arkisia asioita kun se vaalenapunaiset rakkauden huurut katoavat molempien päästä.Ei enää hellitä toisiaan kun lapsia on tullut.Mieluummin katotaan nettipornoa ja unohdetaan vaikka töihin mennessä antaa pusu puolisolle ja toivottaa hyvää työpäivää.Arki on sitä elämää 98 prosenttia ja loput juhlaa :D
Tämän taki kannattaa ne mahdolliset laspet tehdä vasta siellä 35v paikkeilla kun ihminen itsenäistyy kunnolla vasta tuolla 30 kympin paikkeilla ja jos ollaan menty nuorena kimppaa niin se parisuhde ei kestä sitä molempien itsenäistymistä ja oman elämän ottoa ja erotaan.
Siinäkin on vaaransa, kun tarpeeksi kauan saa elää tavllaan "sinkkuelää" eli joko yksin tai parisuhteessa ilman lapsia. On oppinut sellaisille tavoille, että aina on ensimmäisenä omat menot, harrastukset, tavat, lapseen on hyvin vaikea suhtautua oikein, nimittääin siihen että on lässä lapsen ja perheen elämässä.
Varsinkin jos aikaisemmin on aina menty ulta illan jälkeen yhdessä harrstuksiin, kaveriden kanssa, on hirvittävän vaikea tilanne, että pitää toisen jäädäkin kotiin lapsen kanssa, siitä alkaa nalkutus, moittiminen ja väsyminen, väsyminen on sitä että ei pääse, ei sitä että ei jaksa hoitaa vauvaa.
Vileä tuosta yleisimmin miehen matkatöissä olosta, kyllä taitaa olla vain niin, että miestä haukutaan ja moitiaan kaikille ja aivan syyttä, ei hän itse voi päättää että minähän en matkatöitä tee, se on seuraavissa yt-neuvotteluissa varma irtisanominen, eli onko tämä parempi vaihtoehto vaimolle, taloudellinen alasajo.
Toinen kriisin paikka on asunnon vaihto, kun toinen vain odottaa , että toinen hetkessä löytää kunnollisen asunnon.
Ainakin täälläpäin tällä hetkellä myynnissä olevat talot vaativat melkoisen remontin , monissa on ns. piilosokkeli, kannattaa ottaa selvää mikä on ja mitä tarkoittaa, toinen on, että ne ovat niin kamailla väreillä sisutettu, että kirkuvat oikein silmille, vaatii suuren remontin. Saatikka sitten, pohja, jossa on tingitty rakannusvaiheessa tai katto on huonossa kunnossa.
Näin suurta ostosta ei voi tehdä sisustuksen hivellessä silmää, vaan täytyy tietää kokonaisuus, vesi- ja viemäriputkien ikä on tärkeä, lämmitysmuoto on tärkeä.
Kylllä välittäjät myyvät sian säkissä jos et itse sitä säkin siällystä tutki.
Ja sitten nuo kosteus ym muut tarkistukset, niihin ei kannata sinisilmäisesti uskoa, tekijät eivät ole kovin koulutettuja asiaan, mittareitahan voi olla, mutta ne ovat lapsenkengissä vielä.
Eikä sen pitäisi olla suurta huolehtivuutta perhestään, kun ei pakon perään jotakin huonoa kohdetta osteta korjattavakseen, saatikka voiko asukaan. Eräässkin ilmeni olevan aspaestia, siihenkö veisit pienet lapset myrkyttymään. Välittäjä kehui kohteen maasta taivaaseen.
Eli älä hyvä vaimo tai kumppani nalkuta ja vaadi, sinusta saatetaan välittää ja saada sinulle kaikkein parasta, mutta se aina tapahdu hetkessä.
Ottakaakap käytöön tuo Positiivarin ajatusten aamiainen ja jättäkää Facebook kirjoituttelut paljon väahemmälle ja katseleminenkin
Puolison lihoamien,muuttuminen seksuaalisesti kylmäksi ja mykkäkoulu-siinäpä ne syyt pähkinänkuoressa.
Arvoisa 3-17, ei sinun kannata loukkaantua, vaan ihan hyvä että olet menossa sinne parisuhdeterapiaan, siellä osaavat kuunnella sinua.
Toki nämä työmatkat jos niitä on varsin paljon vaikeuttavat perhe-elämää, siinä toinen siellä kaukana tavallaan elää omaa elämäänsä ja kuten kerot, sinunkin miehelläsi on harrastuksia ja seuraa siellä, ei todellakaan hyvä.
Itse teet taasen kotonanne kaiken yksin, joten joudut liian paljon eteen, olet väsynyt.
Tärkeää olsi miehesikin käydä tuolla neuvottelussa ja ymmärtää että tilanteenne on aivan eri, ei sinä teet ytöä yön päivän kanssa, ja miehelle jää hurvitteluaikaa, joka sitten saa myös särön parisuhteeseenne, eihän sitä seksiä voi antaa jos toinen on toisella paikkakunnallakun ja kotiin tultuakin on vielä matkansa hurmoksissa.
Kumminkin päin nämä pitkät ja jatkuvat työmatkat - ja työkeikat haavoittavat monesti myös perhettä.
Monesti ajatellaan sen rahan suuruutta otettaessa vastaa tällainen työ, toisinaan ei voi valita, mutta varmaa on että harva perhe kestää jatkuvat työmatkat, siinä todellakin parisuhde ei ole edes mahdollista toimia.
Jos on suinkin mahdollista valita, suosittelen jokaisen olla ottamatta vastaa työtä, joka vie useasti pois perheen luota.
Vastakkain asettu perhe vai raha tai toisin raha vai perhe on suuri merkitys.
Haluaako todella menettää perheen ja valittavasti tähän matkailuun liittyy vaarallisena monenttina uskottomuuteen hypääminen niin vahvasti.
Joillekin miehille se viikonkin seksin odotus on vain liian pitkä aika.
Aina on ollut pelimiehiä ja pelinaisia ja he ovat usein ns matkalaukku-työssä.Silloin voi estoitta ja vapaasti pettää eikä tarvitse pelätä että kiinni jää. Ja sukujuhlissa esitetään ns kulissiperhettä.Yleensä näkin liitot loppuvat ennepitkää.
vaikka olis kuinka alamäki, väkivaltaisesta pitää erota..
Miten niin erotaan helposti? Ei minun mielestäni. Useimmat eroavat hyvin ohdakkeisen tien päätteeksi, kun kumpikin tai molemmat ovat kaikkensa yrittäneet. Jos toisella ei ole edes mielenkiintoa yrittää, tai sitä on vain näennäisesti, niin ei ole mitään syytä liitossa kärvistelemiseen, vaikka itsekin tein niin vähintään viisi vuotta. 10 vuotta ennen eroa tuli ensimmäistä kertaa tunne, uupumus ja väsymys "tästä ei tule mitää". Oman itsensä täydellinen unohtaminen ja uhraaminen "perheen yhteiseksi hyväksi" on sudenkuoppa johon hyvin moni putoaa. Mutta senkin huomaa vasta kun on jo kuopassa.
Ulkopuoliset ihmiset eivät voi millään tietää eri erojen taustoja.
Minä olin ollut 40 vuotta naimisissa hakiessani eroa. Rakkaudesta yhteen mentiin ja 2 lasta saatiin, asunto hankittiin. Tehtiin perheenä paljon kaikkea yhdessä ja hyvät muistot siitä ajalta jäi. Työttömyys kuitenkin muutti exäni, masennusta, pettämistä, vihaisuutta, avioliitto väljähtyi. Yksipuolinen satsaus ei avioliittoa pidä pystyssä, vaan kyllä siihen molempien panosta tarvitaan.
Rakastin miestäni (ja rakastan varmaan loppu elämän), mutta hänen kanssaan ei yhteiseloa voinut enää ajatella. Hän ei ollut valmis lähtemään pariterapiaan, vaikka vuosia siitä puhuin.
Olemme kavereita exäni kanssa. Isänsä kanssa aikuiset lapset ovat harvakseltaan, kun hän on kuulemma niin rasittava ja puuttuu liikaa heidän elämäänsä.
Taidan olla nk. yhden miehen nainen, enkä ole edes halunnut etsiä uutta kumppania. Minulla on mielenkiintoinen työ ja mukavat työkaverit, oma asunto ja muutama hyvä kaveri ja harrastuksia. Olen sinut itseni kanssa.
Nykysuhteita seurattuani olen kyllä "Aviossa 20 vuotta" kanssa samaa mieltä, että helposti sitä erotaan ja helposti syrjähyppyjä tehdään. Lapsia säälittää, mutta toisaalta, ei jatkuva riitainen ilmapiiri ole mukava kenellekään, jolloin sitä haluta muuttaa. Hirvittää kuunnella, miten paljon asuntovelkaa nuoret parit uskaltavat ottaa. Tuntuu, että kaikki pitää muutenkin aina saada kerralla, eikä pikku hiljaa säästämällä (ilman velkaa) kuten ennen vanhaan.
Ei auta terapiat ja asumuserot yms. Kaksi asiaa: halua on tai ei, rakkautta on tai ei. On aivan sama mitä alttarilla luvataan, paljonko velkaa tai montako lasta sekä millaiset taustat tai olosuhteet yms. vallitsee. Kun asiat lähtee menemään pieleen, asiat korjaantuu vain, jos molemmat sitä haluaa. Kun tunteet kuolee, aivan turha yrittää enää mitään ja ero on oikea ratkaisu.
Voisiko helposti eroamiseen taustasyynä olla myös se, että eroaminen on nykyään ´helppoa´? Tarkoitan sitä, että eroa ei enää paheksuta samalla tavalla kuin vaikka ennen vanhaan. Nykyisin se on jokaisen parin oma asia, ovatko yhdessä vai ei. Tietynlaista sosiaalista painetta avioliittoon jäämiseksi ei enää ole.
Avioliiton merkitys on muutenkin kuihtunut, kun yhdessä voidaan olla ilmankin ihan vain avoparina. Lapsiakin voi hankkia ilman avioliittoa, tämä on ehkä yksi suurimmista muutoksista. Vielä 50 vuotta sitten avioliiton ulkopuolella lapsien tekeminen oli paheksuttavaa ja näitä lapsia kutsuttiin sitten äpäriksi tai lehtolapsiksi. Kuten joku sanoi, naimisiin meneminen on tietynlainen show joka mennään läpi, kun kaikki muutkin tekee niin.
Avioon meneminen ikään kuin ´on tapana tehdä´. Monet sitten kastavat lapsensa koska ´näin on tapana tehdä´. Sosiaalista painetta avioon menemiseksi ja lasten tekemiseksi kyllä löytyy paljon. Sukulaiset tivaavat "milloinkas menette naimisiin kun olette olleet yhdessä noin pitkään?" ja sen jälkeen "milloinkas teette lapsen kun olette olleet naimisissa noin pitkään?". Sitten kun tajutaankin, että en minä tällaista elämää halunnut, niin otetaankin se ero.