Onko enää mitään järkeä avioliitollani. Mieheni kertoi, että syy, miksi istuu kaiket päivät ja illat kahvilassa, on se, että hän ei kestä minua. Hän ei esim siedä, jos puhun rahasta (minä elätän hänet) tai mistään muista vaikeuksista tai menen nukkumaan yhtään myöhemmin kuin hän (hän sammuttaa valot klo 21-21:30). Sanoinpa, että jospa pitäisi paussia minusta ja katsotaan sen jälkeen. Seuraavana päivänä ei enää halunnut sitä paussia minusta, mutta eipä hän kotona sen paremmin viihdy. Tulee sitten taas iltasella nukkumaan kotiin. Kuinka paljon minun pitää lopulta suostua elämään yksin. Minä koen aika pitkälti, että minulla on paperiaviomies, papereissa mutta ei todellisuudessa...
paperiaviomies
-ihmettelijä-
28454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oletko idiootti kun olet tuollaisen miehen kanssa, kyllä mihellä on suuri vastuu perheen hyvinvoinnista.
Eroa, hyvä ihminen!
Miksi enää roikut tollasessa idiootissa.Miehiä on maapallo pullollaan ja sinulle varmasti löytyy mies joka arvostaa ja rakastaa sinua.
Ilmeisesti mustamies on sellainen status sympooli suomalaisnaiselle, että hän on valmis sen vuoksi kestämään, sietämään mitä tahansa.
on tietyille tyttöparoille fetissi.
"Once you go black" jne...
Tuossa on jotain perää. Ulkomaalaisilta puolisoilta kestetään enemmän. Ei ehkä status-symboli, mutta on ehkä helpompi laittaa kaikki epämiellyttävä kulttuurin piikkiin, kuin hyväksyä se asia, että puoliso kohtelee huonosti.
Erästä suomalaista naista kutsui puoliso sammakoksi (ulkomaan kielellä), koska oli niin ruma nainen. Pakko oli mennä naimisiin, että sai maahantuloon edellyttävät paperit. Tosin erosi heti tämän jälkeen!
...Ja onkohan tosi tarina ! Naimisissa on tämäkin ,ettei lupa lähde vaan reppanalla ..Älä jauha paskaa .
Kuinka paljon pitää suostua elämään yksin, sen päätät sinä. Joillekin yhteinen aika tai sen vähyys ja erillisyys eivät ole ongelmia, joillekin on. Tärkeämpi kysymys on, onko järkeä elää ihmisen kanssa, joka ei kestä sinua.
En tiedä, mitä lupasitte mennessänne naimisiin. Itse lupasin osoittaa rakkautta ja keskinäistä luottamusta ja toimia perheen hyväksi. Jos minä tai puolisoni emme pystyisi pitämään tästä kiinni, voisimme yhtä hyvin purkaa sopimuksen.
Meillä on kovin erilaiset toiveet yhdessäolosta. Miehelläni on poissaolevan isän malli. Hänen isänsä kävi perheessään hyvin harvoin. Hänen mielestään naisen pitäisi olla aina iloinen ja hiljainen kun mies tulee kotiin. Minä taas tuppaan reagoimaan miehen poissaoloon vetäytymällä henkisesti kauemmas. Sen verran voisin todeta aiempiin kommentteihin, että mieheni ei ole minulle statussymboli. Minä olen valmis kestämään paljon avioliiton tähden riippumatta miehen kansallisuudesta sen vuoksi, että hän on kuitenkin aviomieheni, ei miesystäväni. Jos miesystävä käyttäytyisi tuolla tavoin, niin hän ei olisi enää miesystäväni :(.
Mutta sillä kestämisellä on omat normaalit rajansa. Keskellä tapahtumia ollessaan ei huomaa asioita niin kuin ulkopuolinen ja siksi epänormaali saattaa tuntua normaalilta. Ap:n tapauksessa kuitenkaan tuollainen käyttäytyminen ei ole missään tapauksessa normaalia ja hyväksyttävää.
Kuulostaa siltä, että miehelläsi on ihan oikea asenne. Näin suomalaisena miehenä on kuitenkin todettava, että sinä tai kukaan muukaan ei kuuna päivänä hyväksyisi tuollaista käytöstä työttömältä "sovinistisialta".
Jälkiviisaasti voisi kysyä, tulivatko erilaiset perhemallit sinulle yllätyksenä, mutta se ei vie asioita eteenpäin. Kiinnitin huomiota nimen omaan tuohon, kun mies sanoo, ettei kestä sinua. Ei varmaan olekaan kiva tulla kotiin, jossa vaimo mököttää eikä ole henkisesti läsnä? Kierrätte samaa kehää ja lisäätte pahaa oloa joka kierroksella.
Suomessa perhe-elämän/parisuhteen oletetaan olevan kiinteää yhdessäoloa ja naisen on vaikea hyväksyä, jos mies viettää enemmän aikaa kavereidensa kuin vaimonsa kanssa. Mies voi olla omasta mielestään hyvä mies, kun ei roiku vaivana. Monessa kulttuurissa miehet ja naiset viettävät paljon aikaa omissa porukoissaan, mutta suomalaisella naisella ei aina ole sitä naisyhteisön tukea - tai se ei kiinnosta.
Voi ymmärtää syitä, mutta ei kaikkea tarvitse hyväksyä, jos ei halua. Monesti normi tuppaa olemaan, että mies määrää ja nainen seuraa, mutta ottamalla puolison toisesta kulttuurista on tavallaan samalla hyväksynyt, että molempien näkemykset pitää huomioida.
Toista ei voi muuttaa ja määräillä. Jos asia ei keskustelemalla ratkea, eipä siinä paljon voi tehdä. Suosittelen, että keskityt täysillä omaan elämääsi ja teet sellaisia asioita, joista tykkäät. Et menetä siinä mitään, päätit sitten erota tai kestää.
Tässä onkin tämä juttu, että minä en enää oikein koe avioliittoamme avioliitoksi, vaan kuten sanoin, niin minusta tuntuu, että olen naimisissa vain paperilla. Olen lähes yksinäisempi kuin yksin ollessani. Yksin ollessani minulla oli seuranani toivo hyvästä parisuhteesta. Nyt minulla ei ole enää tuota toivoa. On vain yksinäisyys. Jos yritän puhua asiasta miehelleni, niin aina sama vastaus "pitääkö meidän olla kiinni toisissamme 24 t päivässä". Näen hänet vilaukselta aamuisin ja kun tulen töistä. Heti kun tulen töistä, hän lähtee. Hän tulee illalla sitten kotiin lähellä nukkumaanmenoaikaa. Viikonloppusin hän on kotosalla silloin kun minulla on menoa. Kun tulen kotiin, hän lähtee. Joskus hän tulee syömään kotiin, mutta lähtee sen jälkeen jälleen omille teilleen. Ja kaiken keskellä hän väittää rakastavansa minua :(.
Minulla ei ole ystäviä, joita voisin tavata kovin usein. Minä en mökötä, kun hän tulee kotiin, mutta en ole perusluonteeltani hersyvän iloinen. Olen kyllä iloinen ja minulla on huumorintajua, mutta mieheni ei osallistu minun huumoriini. Hän ei koskaan naura kotona ja hyvin harvoin edes hymyilee. En muista koska hän olisi nauranut muuta kuin puhuessaan kavereidensa kanssa puhelimessa. Vetäytyminen ei tarkoita varsinaisesti mököttämistä tai vihaisena oloa. En minä ole vihainen hänelle enkä mökötä, kun hän tulee kotiin. Se aika on ohi. Olen tavallaan luovuttanut.
Olen pahoillani. Kenenkään ei tulisi olla yksinäinen, erityisesti ollessaan naimisissa. Ihmettelen miehesi tapaa kommentoida, ettei teidän tulisi viettää 24 tuntia päivässä yhdessä -ettehän te varmaan vietä edes 2 tuntia?
Oletko miettinyt, että olisit onnellisempi erotessasi? Silloin et tuntisi, että toinen elää omaa elämäänsä ja ei ota sinua huomioon. Koska miehesihän ei huomioi sinua mitenkään eikä vietä aikaansa kanssasi. Oletko kysynyt, miksi hänestä on niin "vastenmielistä" viettää kanssasi aikaa?
Oletko varma, että hänellä ei ole toista naista?
Jos aviomieheni sanoisi, että ei kestä minua, niin siitä vaan, saisi lähteä menemään. Mitä sellainen avioliitto on missä ei juuri ollenkaan vietetä aikaa yhdessä. Tulee ap kirjoituksestasi tunne, että mies ei voi sietää sinua ollenkaan. Tuollaisenko kanssa haluat jakaa elämäsi, aivan järjetön suhde.
Jos olisi kyseessä suomimies, niin todennäköisesti eroaisit, mutta...
Voi, miksi olet tuollaisen miehen kanssa? :(
Mies välttelee sua ja tekee kaikkensa ettei tarvitsisi sinun kanssa aikaa viettää. Ei tuo ole mikään avioliitto. Mies on täysi sika. Hänellä ei ole tunteita pelissä ja varmaan ei ole koskaan ollutkaan. Anna sille ukolle potku persiille.
Ei taida sovinistisialla ollut koskaan naista. Jos toisesta oikeasti välittää ja rakastaa niin kyllä silloin halutaan viettää aikaa yhdessä, eikä lähdetä ulos huitelemaan kun toinen tulee kotiin.
Ärsyttää miten jotkut suomalaiset naiset on niin sokeita ja mies saa kaiken anteeksi kulttuurierojen varjolla.
JOS miehen kulttuuri on oikeasti muka sitä että aviopuolison kanssa ei vietetä aikaa niin miettikää nyt naiset kerran jos toisenkin että haluatteko te olla osana tämmöistä kulttuuria. Kestättekö te sen että ette näe aviomiestänne muuta kuin ehkä vilaukselta ennen kuin se lähtee ovesta.
Rakkaus on universaali kieli, eikä se siitä muutu vaikka kansalaisuus tai uskonto olisi mikä. Rakkauteen aina kuuluu toisen kanssa aikaa viettäminen, toisen kunnioittaminen ja uskollisuus.
Jos mies sanoo että tulee kulttuurista jossa aviopuolisot eivät oikeastaan edes oleile saman katon alla niin mies tulee sellaisesta kulttuurista jossa ei rakkausavioliittoja harjoiteta. Naimisiin mennään rahan takia tai siksi että koska suku on niin aikoinaan järjestänyt. Tämmöisestä kulttuurista tuleva mies ei pidä avioliittoa minään ja vaimo on vain palvelija.
Tiedän tunteen, mistä kirjoitat. Olen elänyt samassa tilanteessa, mutta meillä oli pitkä avioliitto takana ennen kuin muuttui tuollaiseksi ja ne yhteiset lapsetkin... Jos teillä ei ole lapsia yhdessä niin pyytäisin miettimään tarkkaan,mihin aikaasi "tuhlaat"? Lapsien kanssa tilanne onkin sitten jo vaikeampi :( tsemppiä!
Tuskin lapsetkaan nauttivat siitä, että perheen isä ei ole ikinä kotona? Kukapa haluaisi nähdä äitinsä onnettomana ja yksinäisenä? Kehoittaisin nimenomaan, jos niitä lapsia on, miettimään millaisen kuvan normaalista perhe-elämästä heille haluaa antaa heidän matkansa varrelle.
Eilen (kuten yleensä) mies tuli kotiin lähellä nukkuma-aikaa...juuri sen verran ennen että ehtii tehdä suomen läksyt. Mutta kuten yleensä, niin minä olen velvollinen auttamaan läksyissä (nyt hän jo haluaisi minun tekevän hänen läksynsä). Minä siis kelpaan auttamaan opinnoissa ja sponsoroimaan elämisessä, mutta elämäänsä hän ei halua kanssani jakaa. Sitten hän loukkaantuu, jos en ole kovin innokas auttamaan häntä läksyissä mutta hänhän on iso mies ja ne ovat hänen läksynsä! Sehän on aikuisikäisen opiskelijan oma velvollisuus suoriutua opinnoistaan. Hassua että minä joudun opiskelemaan suomea hänen puolestaan...
Lähetä tiedot maahanmuuttovirastoon!
Sinä päätät, millaista elämää haluat elää. Kukaan ei päätä sitä puolestasi. Kannattaa funtsia, missä ja millaisessa suhteessa haluaisit olla vaikka 10 vuoden päästä. Ja kannattaa myös olla elämättä ihmeen toivossa. Ihmeitä harvoin tapahtuu.
Jos jäät tuollaiseen suhteeseen, voit olla varma, että hersyvän iloinen luonteesi näivettyy kuoliaaksi ennen pitkää. Suhde ei kerta kaikkiaan kuulosta terveelliseltä sinulle. Pelasta itsesi.
Voi voi, niin tuttua tuo sinun kertomuksesi, näinhän se elämä menee minunkin kohdalla, joitakin pieni poikkeavuuksia kylläkin, mutta juuri tuo puhumattomuus, yhteisen tekemisen puute, vähättely, kielikoulu jutut. siinä on kyllä tosiaankin elämän ilo ja nauru hävinnyt luonteesta, ihan hävettää oma luonteen muutos joka johtuu toisen käytöksestä ja kun tiedän itse olevani tyhmä ja liian kiltti.
Joku sanoi minulle että oma onnellisuus löytyy kun ajattelee aina ensin itseään, tätä olen yrittänyt omaan päähäni laittaa, mutta ei se meinaa siellä pysyä.
Ajatuksissa tällä hetkellä kaverin ulos saaminen elämästä. Voimia sinulle myös siihen, sinun elämäsi eikä minunkaan tule koskaan muuten muuttumaan, tehdään se muutos ennenkuin liian myöhäistä.
Ei muuta kuin ukko ulkoruokintaan! Ei tuo tuosta kyllä muuksi muutu, turhaan odotat ihmettä tapahtuvaksi.