Olen 17-vuotias poika ja aloittamassa klassisen laulun. Äänenmurros alkoi noin 13-vuotiaana, joten olisiko nyt sopiva aika aloittaa? Pääsen nykyään yksiviivaiseen f:n asti. Kuinka paljon luonnollisella äänenmuodostuksella pystyy laajentamaan äänialaa? Tällä hetkellä osaan laulaa puhtaasti, ja muun muassa viulunsoiton ansiosta minulla on tarkka sävelkorva. Onko mahdollista, ettei klassinen laulu sovi ollenkaan joillekin, vaikka olisi musikaalinen? Pystyykö nainen opettamaan miespuolista laulajaa, vaikka äänialat eroavat?
Klassisen laulun aloittaminen
2
352
Vastaukset
- JeiiMah
Jup. 17vuotiaana on ihan ok aloittaa klassisen laulun opiskelu. Äänialan laajuudesta tai laajentumisesta ei oikein voi kuulematta sanoa sitä eikä tätä, eikä varsinkaan noin nuorelta. 17vuotiaalla äänihuulet eivät myöskään ole vielä täysin kehittyneet ja tekniikan lisääntyessä lisääntyy myös ääniala.
Klassisessa musiikissa vaikuttaa myös se mihin fakkiin loppujen lopuksi ääni aikuisena asettuu (basso, baritoni, tenori jne.), mutta sanoisin että tuossa vaiheessa ei sillä päätään tarvitse sen enempää vaivata. Toisilla fakki on hukassa vielä lähempänä 30 ikävuotta, eikä se nyt tavatonta ole etteikö joku sibassa opiskeleva olisi myös vaihtanut esim. sopraanosta mezzo-sopraanoksi.
Klassinen laulu itsessään sopii varmasti kaikille jos vain musiikkityyli itsessään miellyttää. Eri asia on sitten se edistyminen lauluopinnoissa. Hieman hassusti muotoiltu kysymys jos saanen sanoa.
Ja kyllä nainen voi opettaa myös miespuolista laulajaa. Itselläni on juuri harjoitusoppilaana mieslaulaja ja niinpä opettavat mieslaulajatkin naislaulajia. Tietysti tämä vaikuttaa opettamiseen, sillä paljon kehitystä voi tapahtua jo pelkästään kuuntelemalla. Tämä vaikeutuu kyllä jos opettaja on vastakkaista sukupuolta, koska äänet eivät ole täysin verrattavissa soinnillisesti. Mutta opintojen alussa sukupuoli ei ole mielestäni niin tärkeä, kun pääasiassa käsitellään hengitystekniikkaa, oikeaa lauluasentoa ja keskitytään perusteisiin.- S-tiiina
Vanha aihe, uudet kysymyset: poikani aloitti 15-v klassisen laulun soitettuaan tätä ennen klassista instrumenttia ala-asteelta saakka. Hänen laulunopettajansa ovat vaihtuneet ja häntä on pidetty lupaavana ja epätavall valmiina bassona. Nykyopettajalla hän on laulanut korkeampia kappaleita ja kesän jlk opettaja oli todennut että näyttää kehittyvän sen sijaan baritoni. Minulle on opetetu että äänen korkeus on yhteydessä myös anatomiaan -mitä isommat äänihuulet, sen matalampi ääni. Voiko miehen ääni tosiaaan vaihtaa alaa korkeampaan itsestään vai onko jotakin harjoiteltu väärin/riittämättömästi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913148Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729601Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949094Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k147720Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71133YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980