Olen 17-vuotias 186cm ja 124kg poika. Painoindeksini on noin 35,8. 18 vuottakin tulee vielä tämän vuoden puolella täyteen.
Olen ollut ylipainoinen oikeastaan peruskoulun alusta lähtien. Jo ensimmäisillä luokilla huomasin olevanin "suurempi" kuin muut, osasyynä tosin se että olin myös hieman pidempi kuin muut. Painostani johtuen olin - yllättäen - hitaampi kuin muut, ja usein minut jätettiinkin tahallaan porukan ulkopuolelle milloin missäkin asiassa - kiusaamiseni alkoi. Tällöin ymmärsin ensimmäisen kerran olevani "erilainen" kuin muut, mutta en tehnyt asialle mitään. Yläasteelle siirryttäessä painoni kasvoi aina vain lisää ja lisää ja koulukiusaaminen paheni. "Vitun läskejä" sun muita haukkunimiä viljeltiin jatkuvasti ja kiusaaminen siirtyi henkisestä myös fyysiseen; kehoni oli jatkuvasti mustelmilla, jolloin keksin milloin mitäkin syitä mustelmille kotona. Yläasteelle mentäessä ja painon kasvaessa rasvaa alkoi kehittyä myös tuohon mahan yläpuolelle ja manboobsini olivat yksi suurimmista kiusaamiseni aiheista. Pakenin kiusaamistani eristäytymällä omaan huoneeseeni syömään kaikkea paskaa enkä liikkunut enää ollenkaan kun en halunnut että minua nähtäisiin. Myös itsetuhoiset ajatukset vaeltelivat päässäni ja aika ajoin itkin itseni uneen siinä toivossa että huomenna voin olla jo paremmassa paikassa. Lopulta opin onneksi jättämään kiusaajien solvaukset täysin huomiotta, mutta huonot elämäntapani vain jatkuivat; en liikkunut enkä välittänyt mitä suuhun laitoin. Sama ralli on jatkunut oikeastaan näihin päiviin saakka ja vaikka nyt tiedostan ongelmani niin en puutu siihen.
Viimeiset pari vuotta painoni on pyörinyt 120 ja 125 kilon välillä. Välillä saatan viikonkin putkeen syödä päivittäin 1000-1500 kalorin sipsipussin (ja vielä pahimmillaan kaikenlaista muuta siihen päälle) ilman mitään omantunnontuskia kun taas välillä haluaisin vältellä ruokaa niin paljon kuin mahdollista. Virvoitusjuomissa olen juonut aina oikeastaan vain light-vaihtoehtoja, eniten Pepsi maxia. Normaali arkiruokani on ihan perus keittoja, kanaa, kalaa jne, mutta vihanneksia tai salaattia en ole oppinut syömään. Lähes poikkeuksetta lautaseltani löytyy vain pari perunaa/pastaa ja milloin mitäkin lihaa. Keitoistakin syön vain perunat ja lihat. Hedelmien syöntini on melko kausipainotteista, talvisin syön hedelmiä eniten kun ne ovat parhaimmillaan, mutta muuten olen melko valikoiva hedelmien suhteen.
Olen aiemminkin ajatellut laihduttamista ja toissakesänä yritinkin aloittaa laihduttamisen; ajattelin pyöräileväni vajaan 25km lenkin päivittäin, mutta kolmen päivän jälkeen sekin loppui kun keksin aina uusia tekosyitä olla pyöräilemättä tänään. Vajaan parin viikon jälkeen sekin laihduttaminen oli jo unohtunut. Lenkkeilyllä olen yrittänyt pitää kuntoani edes jotenkin yllä. Yleensä kävelin/kävelen noin 3,5 kilometrin lenkin, johon aikaa menee noin 45 minuuttia, mutta into siihenkin on taas lopahtanut.
Äitini saatua alkusyksystä selville painoni, on hän yrittänyt puuttua elämäntapoihini mm. sanomalla voivansa järjestää minulle ajan ravintoterapeutille ja hommata minulle personal trainerin. Jostakin syystä en ole kuitenkaan tarttunut tilaisuuteen. Epäröin. Minulla ei ole juurikaan itseluottamusta ja sosiaaliset tilanteet tuottavat minulle lieviä vaikeuksia: jollakin tavalla pelkään ihmisten reaktioita jos kävisin kuntosalilla. Teenkö jotain väärin? Näytänkö muuten vain tyhmältä (hikoilen melko paljon, manboobsit)? Mitä jos siellä on tuttuja/puolituttuja? Mitä jos minulle nauretaan?
Viime aikoina ole vihdoin alkanut ymmärtämään ongelmaani ja pikku hiljaa olen alkanut kääntymään sille kannalle, että minun kannattaisi hyväksyä äitini tarjous. Tästä huolimatta jatkan epäröimistä... Minulla ei ole tarpeeksi motivaatiota. Ylipäätä minulla on lähes asiassa kuin asiassa aloittamisen kanssa vaikeuksia ja välillä luovutan liian helposti. Aina välillä iltaisin päähäni pamahtaa ajatus, että "NYT! Huomenna aloitan laihduttamisen", yön vietän sitä pohtiessa ja aamulla herään ajatellen että "ei nyt, ehkä joskus myöhemmin." Miten pääsen yli epäröinnistäni? Miten saan vaadittavan motivaation? Vinkkejä otan mielelläni vastaan!
Tavoitteinani olisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa kesän alkuun mennessä (kesätyöt jne...) ja siinä kunnossa 2014 lopussa että jaksan intissä painaa tammikuussa 2015 ilman suurempia ongelmia. Yhteensä pitäisi noin 30 kiloa saada pois. Realistinen tavoite?
Olen ollut ylipainoinen oikeastaan peruskoulun alusta lähtien. Jo ensimmäisillä luokilla huomasin olevanin "suurempi" kuin muut, osasyynä tosin se että olin myös hieman pidempi kuin muut. Painostani johtuen olin - yllättäen - hitaampi kuin muut, ja usein minut jätettiinkin tahallaan porukan ulkopuolelle milloin missäkin asiassa - kiusaamiseni alkoi. Tällöin ymmärsin ensimmäisen kerran olevani "erilainen" kuin muut, mutta en tehnyt asialle mitään. Yläasteelle siirryttäessä painoni kasvoi aina vain lisää ja lisää ja koulukiusaaminen paheni. "Vitun läskejä" sun muita haukkunimiä viljeltiin jatkuvasti ja kiusaaminen siirtyi henkisestä myös fyysiseen; kehoni oli jatkuvasti mustelmilla, jolloin keksin milloin mitäkin syitä mustelmille kotona. Yläasteelle mentäessä ja painon kasvaessa rasvaa alkoi kehittyä myös tuohon mahan yläpuolelle ja manboobsini olivat yksi suurimmista kiusaamiseni aiheista. Pakenin kiusaamistani eristäytymällä omaan huoneeseeni syömään kaikkea paskaa enkä liikkunut enää ollenkaan kun en halunnut että minua nähtäisiin. Myös itsetuhoiset ajatukset vaeltelivat päässäni ja aika ajoin itkin itseni uneen siinä toivossa että huomenna voin olla jo paremmassa paikassa. Lopulta opin onneksi jättämään kiusaajien solvaukset täysin huomiotta, mutta huonot elämäntapani vain jatkuivat; en liikkunut enkä välittänyt mitä suuhun laitoin. Sama ralli on jatkunut oikeastaan näihin päiviin saakka ja vaikka nyt tiedostan ongelmani niin en puutu siihen.
Viimeiset pari vuotta painoni on pyörinyt 120 ja 125 kilon välillä. Välillä saatan viikonkin putkeen syödä päivittäin 1000-1500 kalorin sipsipussin (ja vielä pahimmillaan kaikenlaista muuta siihen päälle) ilman mitään omantunnontuskia kun taas välillä haluaisin vältellä ruokaa niin paljon kuin mahdollista. Virvoitusjuomissa olen juonut aina oikeastaan vain light-vaihtoehtoja, eniten Pepsi maxia. Normaali arkiruokani on ihan perus keittoja, kanaa, kalaa jne, mutta vihanneksia tai salaattia en ole oppinut syömään. Lähes poikkeuksetta lautaseltani löytyy vain pari perunaa/pastaa ja milloin mitäkin lihaa. Keitoistakin syön vain perunat ja lihat. Hedelmien syöntini on melko kausipainotteista, talvisin syön hedelmiä eniten kun ne ovat parhaimmillaan, mutta muuten olen melko valikoiva hedelmien suhteen.
Olen aiemminkin ajatellut laihduttamista ja toissakesänä yritinkin aloittaa laihduttamisen; ajattelin pyöräileväni vajaan 25km lenkin päivittäin, mutta kolmen päivän jälkeen sekin loppui kun keksin aina uusia tekosyitä olla pyöräilemättä tänään. Vajaan parin viikon jälkeen sekin laihduttaminen oli jo unohtunut. Lenkkeilyllä olen yrittänyt pitää kuntoani edes jotenkin yllä. Yleensä kävelin/kävelen noin 3,5 kilometrin lenkin, johon aikaa menee noin 45 minuuttia, mutta into siihenkin on taas lopahtanut.
Äitini saatua alkusyksystä selville painoni, on hän yrittänyt puuttua elämäntapoihini mm. sanomalla voivansa järjestää minulle ajan ravintoterapeutille ja hommata minulle personal trainerin. Jostakin syystä en ole kuitenkaan tarttunut tilaisuuteen. Epäröin. Minulla ei ole juurikaan itseluottamusta ja sosiaaliset tilanteet tuottavat minulle lieviä vaikeuksia: jollakin tavalla pelkään ihmisten reaktioita jos kävisin kuntosalilla. Teenkö jotain väärin? Näytänkö muuten vain tyhmältä (hikoilen melko paljon, manboobsit)? Mitä jos siellä on tuttuja/puolituttuja? Mitä jos minulle nauretaan?
Viime aikoina ole vihdoin alkanut ymmärtämään ongelmaani ja pikku hiljaa olen alkanut kääntymään sille kannalle, että minun kannattaisi hyväksyä äitini tarjous. Tästä huolimatta jatkan epäröimistä... Minulla ei ole tarpeeksi motivaatiota. Ylipäätä minulla on lähes asiassa kuin asiassa aloittamisen kanssa vaikeuksia ja välillä luovutan liian helposti. Aina välillä iltaisin päähäni pamahtaa ajatus, että "NYT! Huomenna aloitan laihduttamisen", yön vietän sitä pohtiessa ja aamulla herään ajatellen että "ei nyt, ehkä joskus myöhemmin." Miten pääsen yli epäröinnistäni? Miten saan vaadittavan motivaation? Vinkkejä otan mielelläni vastaan!
Tavoitteinani olisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa kesän alkuun mennessä (kesätyöt jne...) ja siinä kunnossa 2014 lopussa että jaksan intissä painaa tammikuussa 2015 ilman suurempia ongelmia. Yhteensä pitäisi noin 30 kiloa saada pois. Realistinen tavoite?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mun pikkuveli painoi saman saman verran toissa keväänä ja häntä kiusattiin kanssa. Vaan miten kävikään? Veljeni on tällä hetkellä tyttöjen suosiossa ja kiusaajat jääneet varjoon koska yllättäen onkin pidempi (kasvupyrähdys) ja aitoa massaa tullut. Ei ole mennyt salille vaan aloitti alkuun kävelemään ja hiljaksiin lähti juoksemaan välitämättä siitä mitä muut ajattelevat ''isosta'' juoksupolulla. Eli sanoisin että älä stressaa lähde vaan rohkeasti muiden mukaan vaikka uimahallille tai oikein hitaasti aloitat juoksun koska isolla massalla tekee liian nopeasti aloitettuna vain hallaa itselleen.
Kokeile aloittaa näillä eväin:
Aamu: Maustamaton rahka tai jogurtti marjoilla/luumukeitolla
Lounas: Kouluruokailu tai kana/kala pohjainen keitto/salaatti
Välipala: Hedelmä tai suolattomia pähkinöitä
Päivällinen: kasviskeitto
Iltapala: 2kpl ruisleipää tai täysjyväleipää kalkkuna leikkeellä ja vihreän teen kera.
ONNEA MATKAAN JA TSEMPPIÄ! :)