Olen 21vuotias nainen ja elänyt 4 vuotta, Eli koko nuoruuteni huonossa parisuhteessa. Suhteemme on ollut alusta asti riitaisaa vuoristorataa. Ehkä olemme sitten jollain tapaa toisistamme riippuvaiset. Olen aina surullinen ja onneton ja mietin eroamista joka ikinen päivä, mutta en uskalla jäädä yksin. Salaisesti haaveilen yksin asumisesta mutta aina jos mies alkaa pakata tavaroitaan riidan jälkeen, niin joudun paniikkiin ja anelen että hän jäisi luokseni.Riitelemme jatkuvasti. Mies on tällä hetkellä kuukauden työttömänä ja Vaikka on kotona kaikki päivät niin ei osallistu kotitöihin, nukkuu iltapäivään saakka ja istuu tietokoneen äärellä iltamyöhään. Jos pyritän keskustella aiheesta niin hermostuu ja painuu ovesta ulos.
Eli oikeastaan olemme niin syvällä suossa etten nää enää muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Mutta mistä tietää että on oikea hetki? Pelkään että elämäni menee hukkaan ja niinhän se meneekin. . Kun ei selvästi olla toisillemme.
Eli oikeastaan olemme niin syvällä suossa etten nää enää muuta vaihtoehtoa kuin ero.
Mutta mistä tietää että on oikea hetki? Pelkään että elämäni menee hukkaan ja niinhän se meneekin. . Kun ei selvästi olla toisillemme.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla samanlainen tilanne myös melkein.
Eli tapasin mieheni kun olin 17 vuotias. Suhteemme on myös ollut alusta asti hurjaa vuoristorataa. Rakastetaan tulisesti, mutta riidellään myös todella pahasti.
Riitainen äityivät välillä erittäin pahoiksi, huusimme ties mitä toisillemme jne lukuisia ongelmia oli kokoajan ja uskon että olimme/olemme myös jollain tapaa riippuvaisia toisistamme. Olen kuitenkin aina tuntenut että rakastan häntä, rakastatko sinä omaa miestäsi?
Mietin myös eroa päivittäin pari vuotta sitten, jotenkin ne pienet hyvät hetket saivat minut pysymään suhteessa.
Sitten selvisi että olen raskaana ehkäisystä huolimatta ja halusin lapsen takia yrittää ja parantaa suhdettamme.
Tällä hetkellä lapsemme on 2 vuotias ja yllättävää kyllä olen onnellinen siis parisuhteessa. Emme enään riitele hurjasti, tietysti välillä jotain kinaa mutta ei mitään aikaisempaan verrattuna. En nyt sano tietenkään että hankkikaa lapsi, mutta meidän kohdalla kaikki muuttui kun niin kävi. Kaikki asettui uomiinsa jotenkin oudosti, lapsemme yhdisti meidät!
Mutta se minun kokemuksistani..
Mistä asioista sitten riitelette? Onko teillä miten usein hyviä hetkiä vai onko ollenkaan? Mitä tunnet miestäsi kohtaan, onko kaikki vaan negatiivisia tunteita?
Puhu miehesi kanssa ja miettikää yhdessä haluatteko korjata suhteen ja mitä pitäisi korjata.
Olet vielä niin nuori että sinulla on paljon vielä edessäsi.
Jos suhde on oikeasti huono kokoajan ja fiilikset vaan huonoja niin suosittelen kyllä eroamaan, helpostihan sitä jämähtää huonoon suhteeseen..
Tsemppiä sinulle, mitä ikinä päätätkään!!
Rakastan ja välitän hänestä aivan valtavasti.
Jos mietit eroamista ja haluat sitä niin teet vaan päätöksen kun aika on kypsä, ilmeisesti sitä jo on. Kun päätät, et peru vaikka miltä tuntuisi. Lupaan että seuraavana päivänä olet jo helpottunut. Helpotus on asia jonka minä tunsin niin voimakkaana etten olisi ikinä uskonut. Jos sinua pyydellään takaisin niin kieltäydyt. Aloitat uuden elämän ilman kiirettä ja stressiä ja riitelyä. Tapaat varmasti vielä jonkun joka on oikeasti sinua varten! Voimia täältä, tiedän miltä tuntuu.
Ootte liian läheisiä toisillenne ja sitä myötä riidat. Ajattele, siskot ja veljet aina riitelevät, kaverukset: parisuhteessa on vaarana jos riitelee että toinen lähtee läpsäsemään pihalle lopullisesti suhteesta.
Mutta te ette pelkää tarpeeksi toistenne menettämistä, niin siksi uskallatte huutaa ja riidellä toisillenne.
Eroaminekin nähdään vain potentiaalisena kiristyskeinona tuon kaltaisissa "ystävyys"suhteissa.
Samoin mies "uskaltaa "heittäytyä todella ilkeäksi ja ei osallistu kotitöihin, koska tietää ettei tarvitse. ei pelkää sua, tai sun menettämistä riittävästi. hänelle on ihansama mitä ajattelet hänestä. kunnioitus laskee jos ruinaat häntä takaisin.
Ihmisellä pitää olla motivaatio yrittää olla toiselle hyvä, mutta jos molemmat on nähneet jo toisen "kauheimmillaan" niin ei enää ole tarvetta esittää järkevää vaan riidellään kuin pikkuvekarat.
Lapsenteko senvuoksi että se muka "lähentäisi", voi toimia joillekin mutta lähinnä sekin perustuu siihen että on motivaatio pelätä toisen menetystä..
mut ei se rakkautta silti välttämättä tuo takaisin..melko lyhytnäköistä että ottaisitte oppia noista lapsen avulla suhdetta lämmittävistä, heillä on raskaus ollut vahinko ja on sattumaa että kävi hyvin.
Niin ei välttämättä tule tapahtumaan..sitten on vain ajateltava lasta ja ero on vielä kamalampaa.
Mun mielestä tärkeämpää kuin säilyttää väenväkisin suhdetta, on säilyttää ITSEKUNNIOITUS että ei pelkää sitä toisen menettämistä ja varsinkaan märise.
jos ihminen säilyttää itsekunnioituksensa, on ahkera kohtelias ja hyväkäytöksinen, ei ole suhteissa jotka "alentavat"sun omaakin käytöstä alaspäin, niin säilyy vahvempana ihmisenä ja pian on varaa valita kenekanssa haluaa olla. joko se nyksä tulee takas, tai joku uus, mutta itsekunnioitus on paljon tärkeämpää kuin "olla ikuisesti yhdessä voi älä koskaan jätä"
Tottakai tämä ei tarkoita ettei pidä tunteita näyttää,ja laittaa sydäntä alttiiksi, kovettaa itsensä..
vaan ne tilanteet kun riidellään niin ei saisi aina antaa periksi koska pelkää yjsinäisyyttä, mutta myäskin toisen arvostus aikaansaisi sen ettei tulisi koko riitoja. jos se tarkoittaa että jomman kumman on alistuttava tai muuten tulee riita, niin ei ole silloin parisuhdetta, tai sitä ei voi sanoa parisuhteeksi enää.