Elämäni alkoi luisua raiteiltaan jo kaksi vuotta sitten. Nyt lopputulos on että luottotiedot ovat menneet, ulosotossa velkaa melko paljon ja nykyisestä asunnosta saamassa häädön maksamattomien vuokrien takia.
Kodittomaksi en halua enkä vanhemmilleni halua tilanteesta kertoa, koska oman tyhmyyden kautta olen loppuelämäni pilannut.
Helpommalla pääsen kun päätän päiväni. Ei tarvitse enää murehtia rahaasioista eikä siitä missä meinasin asua kun jään kodittomaksi.
Ainoa asian joiden avulla olen jaksanut on mukava työpaikka ja muutama hyvä ystävä. Tuntuu vain etten edes näiden avulla enää jaksa elää ja kantaa näitä murheita.
Kodittomaksi en halua enkä vanhemmilleni halua tilanteesta kertoa, koska oman tyhmyyden kautta olen loppuelämäni pilannut.
Helpommalla pääsen kun päätän päiväni. Ei tarvitse enää murehtia rahaasioista eikä siitä missä meinasin asua kun jään kodittomaksi.
Ainoa asian joiden avulla olen jaksanut on mukava työpaikka ja muutama hyvä ystävä. Tuntuu vain etten edes näiden avulla enää jaksa elää ja kantaa näitä murheita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jaksat sinä, elämää on paljon edessäpäin, tämä on nyt yksi vaikea vaihe joita jokaislele tulee. ole yhteydessä sossuun ja vanhempasi, tietenkin kerrot, mielummin kuin näet heidän muserutvan itsemurhasi takia.
Itsemurha-alttiuteen liittyy usein mineraali-epätasapaino. Vaihda valkoinen suola oikeaan vuorisuolaan, joka on harmaata hienoksi jauhettuna, ja joka on melkein mustaa isompina rakeina. Ainakin myymälät joissa myydään erilaisia kristalleja ja geologisia koristekiviä jne. myyvät tätä Himalajan suolaa.
Itsari ei kannata. Siinä sanoo Luonnolle että ei halua fyysistä kehoa, ja voi jäädä kaikkine haluineen lillumaan eetteriin, haluaa niin monta asiaa, mutta ei ole kehoa jolla tyydyttää toiveita.
Vaihda rahan perässä kitumisen vaikka Hare Krishnoihin. Pääset sellaisten henkilöiden seuraan joilla on sama näkemys, että mammonassa ei ole saavutettavaa. Juttukavereita jotka ovat samalla aallonpituusella kanssasi. Jo tämä lisää elämäsi mielekkyyttä tuhatkertaisesti.
Lisäksi saat sisäistä onnellisuutta ikivanhojen mietiskelymenetelmien auttaessa Sinua löytämään todellisen minäsi turhautuneen psykofysiikan takana. Tuossa luento, katso edes tämä, onko liikaa vaadittu?
"What is actual happiness"
http://www.youtube.com/watch?v=QpDnNQ5rU-8
Älä missään nimessä tee ajattelamatonta tyhmyyttä vain raha-asioiden vuoksi. Vanhemmille on monin verroin suurempi taakka loppuelämäksi jos kuolet oman käden kautta kuin asunnon alta meneminen.
Asunto aina löytyy ja kannattaa ihan nyt reilusti mennä velkajärjestelyselvittelyyn. Muutama vuosi ja olet taas selvillä. Olen itse kokenut velkahelvetin, avioeron ym. mutta elämä koettelemusten jälkeen entistä syvällisempää.
Vaikeudet opettavat elämämään. Kaikki teemme erehdyksiä. Miksi te nykyäajan ihimset ette halua opetella elämää.
Ajattele nyt vanhempiasikin.
Nimimerkki Olen selvinnyt kirjoitti täyttä asiaa. Itsellänikin on hyvin samantyyppinen historia. Nyt elämäni on järjestyksessä ja rahat riittävät elämiseen.
Ei todellakaan kannata edes harkita päiviensä päättämistä vain siksi, että on ollut harkitsematon ja ajautunut velkoihin. Et todellakaan ole ainoa, joka joutuu opettelemaan rahan käytön vaikeimman kautta.
Sinulla Täältä pois on hyvä työpaikka, hyviä ystäviä, läheisiä ja vielä asuntokin alla. Perusasiat ovat siis kunnossa.
Hakeudu vaikka kotikuntasi velkaneuvojalle ja edelleen velkajärjestelyyn. Kun sinulla on säännölliset tulot, on aivan varmasti mahdollista järjestää velat nippuun ja niille kohtuullinen maksuaikataulu.
Nyt rohkeasti vaan toimimaan, sinulla ei ole mitään hävettävää.
Toivottavasti olet vielä hengissä, että voit lukea vielä yhden näkökulman, miksi ei pidä lähteä elämästä myötyriksi oman käden kautta.
Olet valittu ja erittäin onnekas, kun juuri SINÄ olet saanut elämänlahjan ja mahdollisuuden, kun ajattelee, kuinka moni epäonnistuu.
Tiedäthän, että monta miljoonaa siittiötä ui vimmattua vauhtia ollakseen ensimmäinen ja yleensä vain yksi siinä onnistuu. Joskus kaksi, harvemmin sitä useampi.
Kaikki loput tuhoutuvat nopeasti, eikä YKSIKÄÄN saa enää ikinä toista mahdollisuutta. Seuraavalla kerralla on jo toiset yrittäjät ja heistäkin vain yksi onnistuu.
Mikä etuoikeus, mikä lahja, mikä harvinaisuus saada ELÄMÄ!
Vaikeudet on tehty voitettaviksi ja se on aivan totta. Elämä voi näyttää vielä kauneimpiakin puoliaan, kun tarttuu ongelmiinsa kiinni ja selvittää ne.
Kaikesta muusta voi selvitä, mutta ei kuolemaan johtavasta vakavasta sairaudesta. Silloin vasta on aika luovuttaa ja mukautua tilanteeseen, kun muuta ei voi.
Mutta niin kauan kun on elämää, on myös toivoa. Ajattelepa sitä!
Mokomia pikku ongelmia!!! S**tänä, ku röyhkeää jonku kämpän ja velkojen takia uikuttaa itsemurhasta. Ota nyt v**ttu selkäranka ryhtiin ja hoida asiaa kuntoon.
tälläkin hetkellä joku 8v. Lapsi menetti äitinsä kuolemalle...joltain perheeltä hukkui pikkulapsi kotilampeen...joku halvaantui, toinen sai syövän ja kolmas oksentaa verta..ja ne ei ruikuta. Ne elää surun ja helvetillisen tuskan kanssa.
Nyt p**rkeleen koijari hoidat asiaa kuntoon. Laiskuus on sun ongelma. Ei mikään muu. Mieti, miten paska elämä jollain voi olla,eikä Se IKINÄ saa sitä korjattua. Kuollutta ei saa takas...hukkunu on eloton aina vaan. Ni sulla tonmonen s**tänä työllä ja rahalla järjestettävä "ongelma". Herää pahvi!!! Hoida asiaa,elämä uikuta!
Olisitkos erehtynyt?
Samassa tilanteessa olen kuin sinäkin mitään en omista, ei ole tuloja ja ulosotto painaa päälle.
Tosin itse en paskaankaan välitä niistä ihmisistä jotka luulevat voivansa vittuilla minulle vain elämäntilanteeni takia. Kuka nyt omista vihollisistaan välittäisi? Vihollisia vastaan kuuluu taistella ja vittuilu on sodanjulistus joka antaa oikeuden hyökätä takaisin.
Valitettavasti kun sinulla alkaa mennä vähän huonommin suurin osa Suomalaisista muuttuu vihollisiksesi, mutta ainakin saa naureskella kun nämä samat pellet valittavat palstat täyteen sitä miksi täällä on rikollisuutta.
http://www.youtube.com/watch?v=mgmVOuLgFB0
Katso video. Saattaa auttaa. Itsellänikin on vaikeaa, mutta kun ajattelen, "huominen koittaa aina" ja isältä olen oppinut periksiantamattomuuden.
vanha ystäväni teki pari viikkoa sitten itsemurhan. aika samoista syistä varmaan kuin sinä meinaat. moni jäi suremaan!
ainoa toiveeni on että olisin vielä saanut puhua hänen kanssaan, olisin estänyt tekemästä sitä.
olisi pitänyt mennä käymään kun oli mahdollisuus. nyt on jo liian myöhäistä.
älä tee sitä, kerro vanhemmillesi. se on pienempi taakka kuin kuollut lapsi tai ystävä..