HEMPULIT posti-autot

Postin kulku on tärkeä asia yhteiskunnassa, jakelu-autot joilla posti tuodaan syrjäkyliin ovat mielestäni liian hempuleita toimiakseen lumisilla paikoilla, koska ei taida niissä nelivetoa olla, siirtyyköhän Suomen armeijakin kohta säästö syistä mopo-autoihin?
14214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nykyäänhän kakki tapahtuu internetissä.Posti alkaa olla menneisyyden laitos.Esimerkiksi New Zealannissa postinjakelu tapahtuu enää pari-3 kertaa viikossa.Sodankylässä on tosin se paikallislehti,jota kuskataan aivan turhaankin joka savuun.
Herätkäähän nykyaikaan

Äänestä
  • niinkin, voisi postin jakaa vaikka kerran viikossa, turhia lehtiä kuten Lapin kansa ei tarvitsisi lainkaan jakaa tai painaa. Jos ja kun netti kaatuu, niin silloin on postilla merkitystä ainakin verottajalla. Sodatkin käydään netissä tulevaisuudessa ja nykyäänkin jo. On olemassa sukupolvi, joka ei käytä nettiä, heitä varten on oltava vanhaa palvelua postia, pankkia. Kauppakin on osaksi siirtynyt nettiin ja raha muuttunut sähköiseksi. Pedonmerkki vaan otsaan kaikille 666, sehän on jo jokapaikassa, mistä se raamattu sen tiesikin, olen ihmetellyt, muuten niin monelta osin hölmöneuvoinen kirja. Täytyy vaan toivoa, ettei tule aurinkomyrskyjä.

    Äänestä

Tiet kuuluu aurata ja pitää kunnossa. Autoilijat sen maksaa veroina.
Miksi tiet ovat kuin pottumaat hirvittävistä veromääristä huolimatta?
Mihin ne rahat jaetaan? Kuka ne kuluttaa? No virkakoneisto tietenkin. Niitä loisia riittääkin pilvinpimein. Hyvinvoiva kansanosa mällää jouten. Siis virkamiehet lähes kaikki.

Äänestä
  • taas hieman lisää, joka paikkaa on mahdotonta kokoajan täysin puhtaana lumesta pitää, varsinkin syrjäseudulla, postilaatikoiden edustat, jotta "kottikärryn" renkailla varustetut eivät jäisi jumiin. Erikois tilanteita saattaa tulla ja tulee sään suhteen, silloin ollaa ongelmissa, kun ei ole ymmärretty asioita etukäteen, käy samoin kuin VR; n kanssa, kun realiteetit unohtui ynnä muuta. Jos postia aijotaan jakaa pitäisi ymmärtää, että kalusto olisi tarkoituksen mukaista, mutta varmasti tämä tullaan kohta huomaamaan kun tulee ne poikkeus ajat. Sarjaan nykyajan HEMPULOINTI kuuluu posti, mallia näytti jo VR.

    Äänestä

Samapa se niille postiautoille. Jos sieltä se jyskymainos, stemma, mitätön siljo, pirkka tulee kerra puolessa vuodessa. Ne menee suoraan roskiin..

Te ette taaskaan ymmärtäneet tai sisäistäneet kommenttia kuten on teille on hyvin tavallista.

En jaksa jankata pazkaa. Menkää töihinki joskus. Harrastakaa jotakin. Samat tyypit täällä partioi kokoajan yksinäisinä ja pätemisen tarpeessa. Eikö ole juuri muuta virikettä?

Äänestä
  • Tiet kuuluu aurata ja pitää kunnossa. Autoilijat sen maksaa veroina.
    Miksi tiet ovat kuin pottumaat hirvittävistä veromääristä huolimatta?
    Mihin ne rahat jaetaan? Kuka ne kuluttaa? No virkakoneisto tietenkin. Niitä loisia riittääkin pilvinpimein. Hyvinvoiva kansanosa mällää jouten. Siis virkamiehet lähes kaikki.

    Lukekaa kommentti uudestaan ajan kanssa. Ajatelkaa asiaa laajemmin. Yrittäkää sisäistää asia. No... jos....jooo.......

    Äänestä

  • Turhan jankkaajat kirjoitti:

    Tiet kuuluu aurata ja pitää kunnossa. Autoilijat sen maksaa veroina.
    Miksi tiet ovat kuin pottumaat hirvittävistä veromääristä huolimatta?
    Mihin ne rahat jaetaan? Kuka ne kuluttaa? No virkakoneisto tietenkin. Niitä loisia riittääkin pilvinpimein. Hyvinvoiva kansanosa mällää jouten. Siis virkamiehet lähes kaikki.

    Lukekaa kommentti uudestaan ajan kanssa. Ajatelkaa asiaa laajemmin. Yrittäkää sisäistää asia. No... jos....jooo.......

    No helekutti, unohit sotkan. Se tullee aika tihiään.
    Kääk! Kääk! Kääk!

    Äänestä

Paskoo jauhetaan tässä ketjussa. Voi pask.t sentään. Kyllä postiautot on hyvin päässeet ja kulkeneet tähänasti. Piruako postiautossa nelivedolla tekee???

Äänestä

Vilhoko jäi eläkkeelle,niin sen jälkhen hommat on menhet persielleen postissa.Näin met sen näemmä.

Äänestä
  • kiini tietenkin mitä postilaatikkoon tulee, siinähän ne korkeamman tason harrastukset nähdään, mitä laatikkoon tulee, tosin se on totta, että ei "tavalliselle" tule muuta kuin esim. se Siljo, Jysky, Pirkka ja joskus Lapecon lasku, jotta nämä ensin mainitut saadaan kuletettua taas toiseen suuntaan. Ennakoiminen on viisautta, tähänasti ei ole huominen, yhteiskunnan organisaatiot pitäisi rakentaa, suunitella kestäviksi, pysyyhän se korttitalokin aikansa pystyssä, mutta ei tarvitse paljoa puhaltaa tai pöytää ravistaa kun jo on nurin, sama on tilanne yhteiskunnassa monen asian suhteen.

    Äänestä

  • Yksilöstä kirjoitti:

    kiini tietenkin mitä postilaatikkoon tulee, siinähän ne korkeamman tason harrastukset nähdään, mitä laatikkoon tulee, tosin se on totta, että ei "tavalliselle" tule muuta kuin esim. se Siljo, Jysky, Pirkka ja joskus Lapecon lasku, jotta nämä ensin mainitut saadaan kuletettua taas toiseen suuntaan. Ennakoiminen on viisautta, tähänasti ei ole huominen, yhteiskunnan organisaatiot pitäisi rakentaa, suunitella kestäviksi, pysyyhän se korttitalokin aikansa pystyssä, mutta ei tarvitse paljoa puhaltaa tai pöytää ravistaa kun jo on nurin, sama on tilanne yhteiskunnassa monen asian suhteen.

    Kääk, kääk, kääk,kääk!
    Unohditte taas minut. KÄÄK, KÄÄK, KÄÄK...

    Äänestä

  • SOTKA kirjoitti:

    Kääk, kääk, kääk,kääk!
    Unohditte taas minut. KÄÄK, KÄÄK, KÄÄK...

    koituskaan koko roskaposti arsenaalia luetella, Mustanpörssin lehti on kaikkein parasta, pehmeätä, hellii herkkää perhettä.

    Äänestä

  • Ei ollut tar- kirjoitti:

    koituskaan koko roskaposti arsenaalia luetella, Mustanpörssin lehti on kaikkein parasta, pehmeätä, hellii herkkää perhettä.

    Kääk, kääk, kääk,kääk....
    Itte olet roskapostia. KÄÄK, KÄÄK, KÄÄK!

    Äänestä

  • SOTKA kirjoitti:

    Kääk, kääk, kääk,kääk....
    Itte olet roskapostia. KÄÄK, KÄÄK, KÄÄK!

    roskaposti automaatti. KÄÄK, KÄÄK, PAM!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takakumisuti kirjoitti:

Postin kulku on tärkeä asia yhteiskunnassa, jakelu-autot joilla posti tuodaan syrjäkyliin ovat mielestäni liian hempuleita toimiakseen lumisilla paikoilla, koska ei taida niissä nelivetoa olla, siirtyyköhän Suomen armeijakin kohta säästö syistä mopo-autoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu