Eli paras ystäväni teki minulle ensimmäisen kerran oharit. Tarkoitus oli jo nähdä viime viikonloppuna, mutta hän ilmoitti minulle, ettei jaksanut nähdä ketään (tai ainakaan minua).
Tämän takia tapaaminen parhaan ystäväni kanssa siirtyi tälle viikonlopulle (eilen oli tarkoitus nähdä). Yritin perjantaina kysellä aikaa, jolloinka tavattaisiin. Ensimmäisen kerran puhelimessa tätä kyselin, jolloinka hän hiljeni hetkeksi ja sanoi soittavansa pian takaisin. Soittoa ei kuitenkaan kuulunut, jonka takia illalla kahdeksan jälkeen lähetin hänelle viestiä, että mihin kellonaikaan näkisimme. Hän ei vastannut viestiini.
Lähetin sitten viestiä hänelle lauantaina alkuillasta ja sanoin hänelle, että teki oharit. Hän ilmoitti olleensa jossain muualla (jossain toisessa kaupungissa ollut perjantaista asti), mutta tarkemmin hän ei kertonut, että mitä tekemässä. Epäilen, että hän vietti viikonloppunsa ihastuksensa luona ja siksi teki minulle oharit. Tämän jälkeen kysyin häneltä, että miksi hän teki minulle oharit, jolloin hän jätti taas vastaamatta.
Tänään sitten lähetin hänelle uudelleen viestiä, että miksi hän ei selitä ohareitaan, mutta vastausta ei kuulu. Minua oikeasti harmittaa todella paljon ja osittain olen myös vihainen, koska kohtelee minua näin. Olen ollut hänelle aina ystävällinen ja mukava, mutta tuntuu, etten saa häneltä ollenkaan hyvää kohtelua takaisin. Tuntuu, että olisin eräänlainen hätäventtiili.
Tässä nyt sitten pitäisi miettiä, että miten suhtautuisin asiaan. Törkeää tässä oli se, ettei hän edes ilmoittanut minulle tästä peruuntumisesta. Toivon todellakin, että hänellä on todella pätevä selitys tälle kaikelle. Toisaalta sitä ei koskaan tiedä, että valehteleeko hän päin naamaa. Tuntuu turhauttavalta koko ajan olla hänen perässään kyselemässä syytä tähän kaikkeen. Saisi edes vastata viesteihini.
Saisiko täältä kenties kokeneilta jonkinlaisia vinkkejä? Mitä pitäisi asialle tehdä? Pelkkä anteeksipyyntö tuntuu pieneltä, mutta toisaalta en keksi muutakaan keinoa korvata tapahtunutta.
Kiitos kaikille vastaajille jo etukäteen ja toivon, että saisin asiallisia vinkkejä. Anteeksi viestin sekavuudesta.
Paras ystävä teki oharit
19
1516
Vastaukset
- Nähnyt tämän itsekin
Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Anna meren se selvittää kuka viereesi jää.
Laulun sanoissa kiteytyy todellisen ystävyyden ja "ystävyyden" ero.
Paskamainen temppu, toivotaan että sinulla on aitoja ystäviä jotka ovat sanojensa ja lupaustensa mittaisia. - Yllättynyt ystävä
Ystävyys on tuntunut alusta asti todelliselta, mutta hiljattain "todellinen ystävyys" on ollut kääntymässä pelkkään "ystävyyteen". Minulla ei ole juurikaan ystäviä, sillä kaikki ovat puukottaneet selkään ja pettänyt luottamukseni. Minulla on vain pari ystävää ja pelkään, että kaikki ystävät katoavat lopulta ympäriltäni.
Olen aina ollut ystävällinen ja mukava, kuunnellut mielelläni muita ja tiedän mitä todellinen ystävyys on. Silti kaikesta huolimatta hyvää ystävää ei tunnuta arvostavan. Paras ystäväni ei ole vastannut vieläkään viestiini, yritin hänelle vielä kerran viestiä pistää.
Olen tällä hetkellä todella vihainen ja harmistunut, sillä en olisi uskonut, että näin kävisi. Osasin kyllä odottaa, että tämäkään viikonloppu ei onnistu, mutta oletin hänen ilmoittavansa minulle edes siitä, että tapaaminen peruuntuu tarpeeksi hyvästä syystä.
Nyt vain odotan, että hänestä kuuluisi jotain. Hän saa luvan selittää, vaikkei häneen välttämättä luottamista ole. Hän on valehdellut muillekkin ystävilleen käyttäen "valkoisia valheita". Kerran hän oli minun kanssani viettämässä aikaa, mutta sitten kun toinen ystävä kysyi häneltä, missä hän menee, niin hän ei kehdannut kertoa. Siksi oletan, että hän keksii minullekkin vain valheen, jotta uskoisin häntä.
En tiedä sitten, että mitä tekisin asian kanssa. En anna sen kuitenkaan jäädä tähän. Olisi kiva selvittää tämä asia hänen kanssaan, sillä asia vaivaa minua. Mitä te itse tekisitte minun tilanteessani?- Nähnyt tämän itsekin
Tuo on todella valitettavaa kuultavaa. Tiedän tarkalleen miltä tuo tuntuu. Jos vain voisin jotenkin piristää mieltäsi. Minulla on käynyt juuri samalla tavalla. Ihmiset jotka ovat olleet niin ystäviä ja lupaillut laveasti sitä ja tätä ovat osoittautuneet muuksi kuin ystäviksi.
Se satuttaa todella pahasti kun on toiselle sisinpänsä avannut ja kertonut asioita luottaen toiseen ja tämän lupauksiin ystävyydestä. Ainakin voit kertoa että sinusta tuo oli kurja temppu ja toivot että jatkossa toivot hänen pitävän lupauksensa.
Iso lämmin halaus sinulle! - Nähnyt tämä itsekin
Nähnyt tämän itsekin kirjoitti:
Tuo on todella valitettavaa kuultavaa. Tiedän tarkalleen miltä tuo tuntuu. Jos vain voisin jotenkin piristää mieltäsi. Minulla on käynyt juuri samalla tavalla. Ihmiset jotka ovat olleet niin ystäviä ja lupaillut laveasti sitä ja tätä ovat osoittautuneet muuksi kuin ystäviksi.
Se satuttaa todella pahasti kun on toiselle sisinpänsä avannut ja kertonut asioita luottaen toiseen ja tämän lupauksiin ystävyydestä. Ainakin voit kertoa että sinusta tuo oli kurja temppu ja toivot että jatkossa toivot hänen pitävän lupauksensa.
Iso lämmin halaus sinulle!Vielä sellainen, onko sinulla harrastuksia tai jotakin josta voisit löytää ihmisiä joilla on samat mielenkiinnon kohteet? Jos tämä sinua huonosti kohdellut ei vaivaudu edes vastaamaan voisi olla järkevää etsiä ihmisiä joiden arvomaailma ja ajatukset olisivat samanlaisia kuin sinulla.
Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaista kokemaan. Ei ainakaan sellaiselta ihmiseltä jota ystävänään pitää!
Mutta jos tahdot purkaa mieltä kirjoittele ihmeessä, se helpottaa ettei joudu olemaan niin yksin tällaisessa tilanteessa.
- kadonnut kuu
Oon ollut tossa samassa tilanteessa ja se nyt ei mitenkään kadehdittavasti päättynyt.
Annoin anteeksi sen että hän teki mulle ohareita kerta toisensa jälkeen, vedoten yleensä siihen että rahat oli lopussa, ja muutenkaan ei jaksa jos sanoin että ei meidän rahaa tarvii käyttääkkään vaikka nähtäisiin.
Hän tosiaan oli mun ainut ystävä ja sen takia sitten annoin aina anteeks ja ymmärsin aina tilanteen, vaikka oikeastaan olin loukkaantunut että hän useammin perui mun tapaamiset kuin tuli niihin. Kerroin hänelle myös mille musta tuntuu silloin kun tästä tuli toistuva tapa hänelle.
Lopulta mulla oikeastaan meni jo itsetuntokin tämän asian takia tosi paskaan kuntoon, tällä kaverilla kun oli aikaa nähdä muita sen kavereita ja facebookissa pyytää muita kahville tai baariin.. Tuli sellanen olo että en kelpaa mihinkään/kellekkään edes tän ystävyyden ulkopuolella.
En enää aio pyydellä häntä mihinkään, saa ottaa nuo aiemmat suunnitelmat puheeks ja kysyä että lähdetäänkö jos haluaa, mutta mulla ei ole aikomusta kysellä perään enää ja ryvetä itsesäälissä. En ole vielä täysin valmis pistämään välejä poikki, mutta jos huomaan masentuvani tän kaverin takia niin sitten kait tuokin pitää tehdä..
Ei tästä nyt varmaan mitään apua ole, eikä tätä kannata mitenkään esimerkki tapauksena edes pitää. Toivon vaan että sulla ystävä lopulta kertoo mistä on kyse ja arvostaa sen verran että pyytää myös anteeks. :)- Yllättynyt ystävä
Toivotaan, että pyytää anteeksi. Paras ystäväni on kuitenkin myöntänyt aikoinaan, että anteeksipyyntö ei ole hänen taitolajinsa. Täytyy katsella miten tämän asian kanssa käy. Tuntuu siltä, etten saa koskaan oikeaa selitystä ohareille selville.
Miksi hän teki tämän tempun minulle, hän on kuitenkin sanonut monesti, että olen oikeasti todella mukava ja ystävällinen, kun kuuntelen aina hänen murheitaan. Tuntuu, että kaikki tämä on ollut vain teeskentelyä ja olo tuntuu petetyltä.
- Yllättynyt ystävä
Minulla ei ole juurikaan minkäänlaisia harrastuksia, koska mikään ei tunnu enää kiinnostavan. Minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, koska pelkään heidänkin pettävän luottamukseni. Olen menettänyt useamman kerran luottamuksen muihin ystäviini. Vain pari ystävää ei ole pettänyt luottamustani kertaakaan.
Tuntuu pahalta, kun minun paras ystävä kääntyy ihan erilaiseksi. Hän on tosiaan vähitellen ruvennut käyttäytymään erityisellä tavalla. Kuten jo aiemmin sanoin, tuntuu, että hän pitää minua hätäventtiilinä. Hän saattaa soittaa minulle, mutta sitten kun tämä hänen ihastuksensa soittaa, niin hän pistää minut pidolle ja pitää minua siellä minuuttitolkulla ja sulkee sitten luurin korvaan ja jatkaa puhumista hänen ihastuksensa kanssa. Kerran hän piti minua melkein puoli tuntia pidossa ja sitten törkeästi vain pisti puhelun poikki.
Kertokaa, miten saan parhaan ystäväni ymmärtämään, ettei hän voi kohdella minua näin. Hän on minulle todella läheinen ja haluisin "entisen parhaan ystäväni" takaisin, joka jaksoi edes vähän välittää.
Olo pahenee illan mittaan, koska häneltä ei ole vieläkään kuulunut vastausta. Tuntuu todella pahalta ja olen todella vihainen ja harmistunut. Olen voinut jo henkisesti pitemmän aikaa pahoin ja tämä niskaan vielä... ei hyvin mene tällä hetkellä.- Nähnyt tämän itsekin
Pitäisikö sinun harkita jonkin harrastuksen aloittamista? Sen kautta voisi löytyä uusia tuttavuuksia. Jos ystäväsi pitää sinua vielä varaventtiilinä on hänen käytöksensä sinua kohtaan vieläkin törkeämpää.
Opiskeletko tai onko sinulla muita sosiaalisia kontakteja tarjoavaa paikkaa? - Yllättynyt ystävä
Nähnyt tämän itsekin kirjoitti:
Pitäisikö sinun harkita jonkin harrastuksen aloittamista? Sen kautta voisi löytyä uusia tuttavuuksia. Jos ystäväsi pitää sinua vielä varaventtiilinä on hänen käytöksensä sinua kohtaan vieläkin törkeämpää.
Opiskeletko tai onko sinulla muita sosiaalisia kontakteja tarjoavaa paikkaa?Käyn tällä hetkellä toista vuotta lukiota. Siellä ihmiset ovat moittineet pukeutumistani, vaikka siinä ei ole mitään vikaa. Tuntuu, etten saa missään hyväksyntää, vaikka olen pohjimmiltani erittäin mukava muille kaikesta huolimatta.
Paras ystäväni viihtyy enemmän hänen muiden ystäviensä seurassa, jotka välillä haukkuvat häntä ja ovat muutenkin pahaa seuraa tiettyjen syiden takia. Parasta ystävääni ollaan myös kohdeltu huonosti, mutta hän silti viihtyy heidän seurassaan enemmän.
Minusta on kuitenkin mukavaa nähdä, että olet täällä aktiivisesti auttamassa tämän asian kanssa. Hyvä, että edes jossain saa purkaa pahaa oloa. - Tervehdys taas
Luin juuri tuon viimeisen viestisi ja on todettava, että on parempi, kun vaan koitat unohtaa koko tyypin. (Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.) Jos ystäväsi tuollaisia temppuja sinulle tekee hän on joko huomattavan itseriittoinen tai vielä pahempaa, saa jotain kicksejä siitä, kun pääsee kohtelemaan sinua huonosti. Oli miten päin vain, tuollaista tapausta tuskin saat ymmärtämään, miten huonosti hän sinua kohtelee. -Hän tuskin välittää, vaikka ymmärtäisikin. Voi ehkä luvata parantaa tapansa, mutta käytännössä tuskin näin tekee.
Ehkä tuo tapaus (ystävksi häntä tuskin voi nimittää) on huomannut kuinka kiintynyt häneen olet ja katsoo, että hänellä on varaa kohdella sinua tasan niin kuin huvittaa ja sinä sen siedät. Sinun yksinäisyydenpelkosi nyt ajaa sinut sellaiseen "ystävyyteen", joka ei tee itsellesi muuta kuin pahaa. Tähän pätee se vanha "parempi olla yksin, kuin huonossa suhteessa".
Sinulla on ongelmia luottamuksen kanssa ja kuulostat jopa vähän masentuneeltakin. Ne on nyt sellaisia asioita, joita kannattaisi yrittää käsitellä, että pääset pikkuhiljaa eteenpäin. (Vaikka ihan jonku ammattilaisenkin kanssa, jos vain mahdollista.) Tuo "ystävyys", mikä sinulla on, ei varmasti auta sinua siinä asiassa. Ajattele omaa hyvinvointiasi ja usko minua kun sanon, että tuo "ystävä" ei ole sellainen, jota tarvitset elämääsi tällä hetkellä. Sinun pitää saada itsesi ensin parempaan kuntoon ja sitten ehkä löytyy niitä terveempiäkin ystävyyssuhteita. Tsemiä. - Nähnyt tämän itsekin
Yllättynyt ystävä kirjoitti:
Käyn tällä hetkellä toista vuotta lukiota. Siellä ihmiset ovat moittineet pukeutumistani, vaikka siinä ei ole mitään vikaa. Tuntuu, etten saa missään hyväksyntää, vaikka olen pohjimmiltani erittäin mukava muille kaikesta huolimatta.
Paras ystäväni viihtyy enemmän hänen muiden ystäviensä seurassa, jotka välillä haukkuvat häntä ja ovat muutenkin pahaa seuraa tiettyjen syiden takia. Parasta ystävääni ollaan myös kohdeltu huonosti, mutta hän silti viihtyy heidän seurassaan enemmän.
Minusta on kuitenkin mukavaa nähdä, että olet täällä aktiivisesti auttamassa tämän asian kanssa. Hyvä, että edes jossain saa purkaa pahaa oloa.Noille kommenteille sinun ei tule antaa mitään arvoa. Sinä olet ainut laatuinen ja ihana juuri sellaisena kuin olet, älä anna kenekään kertoa toisin. Vaatteilla koreilevat vain epävarmat ja pinnalliset ihmiset.
Se ihminen joka sinä olet, ei vaadi kenenkään hyväksyntää. Olet kohtelias sekä ilmeisen empaattinen tuo on tässä ajassa niin harvinaista ettet sitä varmaan itse edes ymmärrä.
Minusta kekenkään ei pidä jäädä yksin eikä varsinkaan tilanteessa jossa kaipaa ystävää ja ymmärrystä. Minusta talvisodan "Kaveria ei jätetä" pitäisi olla jokaiselle eämän ohjenuora eikä vain slogan veteraanien heijastin myynnin mainoksissa.
Tiedän miltä sinusta tuntuu sillä olen kokenut miltä tuntuu kun ongelmat kaatuvat päälle ja ihminen jota ystäväkseen luuli käänsi muitta mutkitta selkänsä. Se ainoa jota ystäväkseni luulin.
Ainoa ihminen jonka ystävyyteen ja vilpittömyyteen tässä kylmässä maailmassa saatoin luottaa oli 92 vuotias sotaveteraani jonka elämän viisaus ja aitoa ystävyyttä kaipaan joka ikinen päivä.
Ja jos jotenkin voin auttaa toista ihmistä jota kaltoin kohdellaan olen aina valmis kuulemaan ja tukemaan toista. Sinä et ole yksin, voit luottaa että sinusta välitetään juuri sellaisena kuin olet. Meistä kaikki eivät ole niin pinnallisia ja julmia kuin ne ihmiset jotka sinulle huomauttelivat epäolennaisista asioista. - Yllättynyt ystävä
Tervehdys taas kirjoitti:
Luin juuri tuon viimeisen viestisi ja on todettava, että on parempi, kun vaan koitat unohtaa koko tyypin. (Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.) Jos ystäväsi tuollaisia temppuja sinulle tekee hän on joko huomattavan itseriittoinen tai vielä pahempaa, saa jotain kicksejä siitä, kun pääsee kohtelemaan sinua huonosti. Oli miten päin vain, tuollaista tapausta tuskin saat ymmärtämään, miten huonosti hän sinua kohtelee. -Hän tuskin välittää, vaikka ymmärtäisikin. Voi ehkä luvata parantaa tapansa, mutta käytännössä tuskin näin tekee.
Ehkä tuo tapaus (ystävksi häntä tuskin voi nimittää) on huomannut kuinka kiintynyt häneen olet ja katsoo, että hänellä on varaa kohdella sinua tasan niin kuin huvittaa ja sinä sen siedät. Sinun yksinäisyydenpelkosi nyt ajaa sinut sellaiseen "ystävyyteen", joka ei tee itsellesi muuta kuin pahaa. Tähän pätee se vanha "parempi olla yksin, kuin huonossa suhteessa".
Sinulla on ongelmia luottamuksen kanssa ja kuulostat jopa vähän masentuneeltakin. Ne on nyt sellaisia asioita, joita kannattaisi yrittää käsitellä, että pääset pikkuhiljaa eteenpäin. (Vaikka ihan jonku ammattilaisenkin kanssa, jos vain mahdollista.) Tuo "ystävyys", mikä sinulla on, ei varmasti auta sinua siinä asiassa. Ajattele omaa hyvinvointiasi ja usko minua kun sanon, että tuo "ystävä" ei ole sellainen, jota tarvitset elämääsi tällä hetkellä. Sinun pitää saada itsesi ensin parempaan kuntoon ja sitten ehkä löytyy niitä terveempiäkin ystävyyssuhteita. Tsemiä.Olen itsekin hieman miettinyt, että olisiko aika päästää irti hänestä kokonaan. En oikeasti kestä tällaista kohtelua, kun elämä on jo pitemmän aikaa tuntunut kovinkin haasteelliselta. Ahdistusta ja masennuksen piirteitä on ollut jo pitemmän aikaa kuvioissa.
Olen sanonut hänelle useasti, että olen kiintynyt häneen, josta varmaan hän onkin saanut sellaisen kuvan, että voi kohdella minua miten huvittaa. Tämä yksinäisyydenpelko on varmaan selitys sille, miksi olen tähänkin asti antanut asioiden vaan olla ja tottunut "huonolaatuiseen" ystävyyssuhteeseen.
Itsetunto on ollut myös alhaalla ja välillä ajattelen, että ehkä minä olen vain tylsä ihminen, joka ei kelpaa kenellekkään edes ystävänä. Toivotaan, että tilanne paranee ajan mittaan. - Yllättynyt ystävä
Nähnyt tämän itsekin kirjoitti:
Noille kommenteille sinun ei tule antaa mitään arvoa. Sinä olet ainut laatuinen ja ihana juuri sellaisena kuin olet, älä anna kenekään kertoa toisin. Vaatteilla koreilevat vain epävarmat ja pinnalliset ihmiset.
Se ihminen joka sinä olet, ei vaadi kenenkään hyväksyntää. Olet kohtelias sekä ilmeisen empaattinen tuo on tässä ajassa niin harvinaista ettet sitä varmaan itse edes ymmärrä.
Minusta kekenkään ei pidä jäädä yksin eikä varsinkaan tilanteessa jossa kaipaa ystävää ja ymmärrystä. Minusta talvisodan "Kaveria ei jätetä" pitäisi olla jokaiselle eämän ohjenuora eikä vain slogan veteraanien heijastin myynnin mainoksissa.
Tiedän miltä sinusta tuntuu sillä olen kokenut miltä tuntuu kun ongelmat kaatuvat päälle ja ihminen jota ystäväkseen luuli käänsi muitta mutkitta selkänsä. Se ainoa jota ystäväkseni luulin.
Ainoa ihminen jonka ystävyyteen ja vilpittömyyteen tässä kylmässä maailmassa saatoin luottaa oli 92 vuotias sotaveteraani jonka elämän viisaus ja aitoa ystävyyttä kaipaan joka ikinen päivä.
Ja jos jotenkin voin auttaa toista ihmistä jota kaltoin kohdellaan olen aina valmis kuulemaan ja tukemaan toista. Sinä et ole yksin, voit luottaa että sinusta välitetään juuri sellaisena kuin olet. Meistä kaikki eivät ole niin pinnallisia ja julmia kuin ne ihmiset jotka sinulle huomauttelivat epäolennaisista asioista.Kiitos tästä viestistä. Olo on jo hieman helpottuneempi, vaikkei asiaan ole vieläkään ratkaisua. Hyvä kuulla, että jotkut ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan hädän tullessa. Tämän tapaisissa tilanteissa kenenkään ei pitäisi jäädä yksin.
Hyvin kuvailit minun elämäntilanteeni sanomalla, että ongelmat kaatuvat päälle ja ihminen jota ystäväkseni luulin, käänsi muitta mutkitta selkänsä. Tämä takin kääntäminen oli vain yksi lisä pitkään jatkuvaan listaan, jossa on muita "ystäviäni".
Pelkään kuitenkin, että tilanne kärjistyy riitaan, jossa paras ystäväni ei ymmärrä reaktiotani. Tilanne on muutenkin sekava, sillä en tiedä voiko hänen sanaansa luottaa. En voi kuitenkaan täysin varmasti sanoa, että puhuuko hän totta. Olemme useammin yhteydessä puhelimen välityksellä, mutta näemme kuitenkin melko usein toisiamme. Puhelimen päästä toinen voi selittää mitä ikinä sylki suuhun tuo ja minun ilmeisesti pitäisi se kylmästi uskoa.
Saa nähdä mihin tilanne tosiaan kärjistyy... - Nähnyt tämän itsekin
Yllättynyt ystävä kirjoitti:
Kiitos tästä viestistä. Olo on jo hieman helpottuneempi, vaikkei asiaan ole vieläkään ratkaisua. Hyvä kuulla, että jotkut ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan hädän tullessa. Tämän tapaisissa tilanteissa kenenkään ei pitäisi jäädä yksin.
Hyvin kuvailit minun elämäntilanteeni sanomalla, että ongelmat kaatuvat päälle ja ihminen jota ystäväkseni luulin, käänsi muitta mutkitta selkänsä. Tämä takin kääntäminen oli vain yksi lisä pitkään jatkuvaan listaan, jossa on muita "ystäviäni".
Pelkään kuitenkin, että tilanne kärjistyy riitaan, jossa paras ystäväni ei ymmärrä reaktiotani. Tilanne on muutenkin sekava, sillä en tiedä voiko hänen sanaansa luottaa. En voi kuitenkaan täysin varmasti sanoa, että puhuuko hän totta. Olemme useammin yhteydessä puhelimen välityksellä, mutta näemme kuitenkin melko usein toisiamme. Puhelimen päästä toinen voi selittää mitä ikinä sylki suuhun tuo ja minun ilmeisesti pitäisi se kylmästi uskoa.
Saa nähdä mihin tilanne tosiaan kärjistyy...Hyvä jos jotekin voin helpottaa oloasi.
Siinä kerroin itsestäni, kun on kokenut toisen selkäänpuukotuksen voi helpommin myötäelää toisen ihmisen tuntemuksia. Tiedän mitä tuo tekee itsetunnolle ja kuinka se vaikuttaa luottamukseesi toisia ihmisiä kohtaan.
Itse olen saman kokenut ainakin viideltä ihmiseltä elämän eri vaiheissa. Vaikka tuo on tehnyt melko vaikeaksi luottaa keneenkään en ikinä kääntäisi selkääni toiselle ihmiselle joka apua tarvitsee. Se on vastoin niitä arvoja ja periaatteita joihin minä tässä ainoassa elämässäni haluan noudattaa.
Mutta älä anna periksi tai alistu olemaan kenenkään kynnysmattona. Sinä ansaitset tulla kohdelluksi korrektisti ja tämä on ihmisen joka sinulle näin teki ymmärrettävä.
Ja jos kaipaat kuulijaa kirjoita tänne niin et yksin joudu asian kanssa olemaan. Se ettei saa purkaa asioita jotka mieltä vaivaavat on todella raskasta. Eikä niitä pidä hautoa sillä ne vain kertyvät ja kuormittavat sinua. Pura tuntojasi ja anna itkun tulla jos siltä tuntuu. Se että osaa näyttää tunteitaan on ei ole heikkoutta vaan voimavara joka on kantava sinut yli tämänkin tilanteen. - Yllättynyt ystävä
Nähnyt tämän itsekin kirjoitti:
Hyvä jos jotekin voin helpottaa oloasi.
Siinä kerroin itsestäni, kun on kokenut toisen selkäänpuukotuksen voi helpommin myötäelää toisen ihmisen tuntemuksia. Tiedän mitä tuo tekee itsetunnolle ja kuinka se vaikuttaa luottamukseesi toisia ihmisiä kohtaan.
Itse olen saman kokenut ainakin viideltä ihmiseltä elämän eri vaiheissa. Vaikka tuo on tehnyt melko vaikeaksi luottaa keneenkään en ikinä kääntäisi selkääni toiselle ihmiselle joka apua tarvitsee. Se on vastoin niitä arvoja ja periaatteita joihin minä tässä ainoassa elämässäni haluan noudattaa.
Mutta älä anna periksi tai alistu olemaan kenenkään kynnysmattona. Sinä ansaitset tulla kohdelluksi korrektisti ja tämä on ihmisen joka sinulle näin teki ymmärrettävä.
Ja jos kaipaat kuulijaa kirjoita tänne niin et yksin joudu asian kanssa olemaan. Se ettei saa purkaa asioita jotka mieltä vaivaavat on todella raskasta. Eikä niitä pidä hautoa sillä ne vain kertyvät ja kuormittavat sinua. Pura tuntojasi ja anna itkun tulla jos siltä tuntuu. Se että osaa näyttää tunteitaan on ei ole heikkoutta vaan voimavara joka on kantava sinut yli tämänkin tilanteen.Ikävää, että olemme molemmat joutuneet kestämään tällaista, mutta kuten sanoit, niin se on helpompi myötäelää toisen ihmisen tuntemuksia.
Itsetuntoon se todellakin vaikuttaa ja sitä ei saa millään nostettua vaikka kuinka yrittäisi. Aina tulee jotakin negatiivista elämässä vastaan, joka saa tuntemaan itsentä "ei hyväksytyksi" muiden joukossa. Tässä pahinta on se, että minulla ei ole ketään kenelle puhua. Yritin monelle ystävälleni puhua näistä asioista, mutta he eivät ymmärtäneet ja saattoivat jopa törkeästi vaihtaa aiheesta toiseen. Onneksi voin tänne kirjoitella, jotta oloa saa tosiaan hieman helpommaksi.
Tiedän, että vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin, niin parhaasta ystävästäni luopuminen on mahdoton tehtävä minulle. Tuntuu, että hän on ainut läheisistä ystävistäni, joka minulla on jäljellä. En sitten tiedä millä perusteella sanon häntä läheiseksi ystäväksi, jos kerran minua näin kohtelee.
Tiedän kuitenkin parhaan ystäväni reaktion, jos kerron hänelle tuntemuksistani: hän sanoisi kylmän viileästi, että minä ylireagoin ja tällaisesta aiheesta ei voi suuttua ja loukkaantua. Tai jos voi, niin suuttuisin muka liian helposti. Tuntuu, että paras ystäväni ei oikeastaan tiedä tai jos tietää, niin ei ymmärrä mitä voi tehdä ja mitä ei. Olen hänelle jo pari kertaa kovemmin suuttunut, mutta reaktio on ollut se, mitä tälläkin hetkellä pelkään.
Hän on pari kertaa tehnyt myös toisenlaisen tempun: aina kun olen löytänyt itselleni jonkun kivan tytön ja menen hänen kanssaan yhteen, niin hän on vain nauranut yhdessä ystävänsä kanssa, että minullako muka tyttöystävä. Tämän jälkeen hän on vielä todennut, että suhteeni ei kestäisi kauaa. Tämä tietenkin sai minut jälleen tuntemaan henkistä pahoinvointia ja kun hänelle tästä suutuin, niin hän totesi, että ylireagoin. Myöhemmin hän kuitenkin väitti ymmärtäneensä mistä oli kyse.
Kyse oli siis eräänlaisesta itsetunnon sortamisesta. Kerroin hänelle myös pienesti ensitreffeistäni erään tytön kanssa ja hän heti totesi, ettei ole mahdollista, että minä onnistuin tekemään vaikutuksen tähän tyttöön. Erittäin törkeää.
Olen silti vuosikauset antanut hänelle anteeksi, vaikka asiat ovatkin vaivanneet siitä hetkestä vielä pitemmälle asti. Annan hänelle liian helposti anteeksi.
Ehkä jonain päivänä mittani tulee täydeksi ja "räjähdän" hänelle. En sitten tiedä, saa jäädä nähtäväksi.
- Tervehdys
Ystäväsi tuntuu olevan myötäilijä/välttelijätyyppiä. Pelkää mahdollisia "konflikteja" niin, että harrastaa valkoisia valheita silloinkin, kun siihen ei ole tarvetta. Ei "kehtaa" sanoa mitä oikeasti ajattelee tai missä mennään.
Itsekin olen tuollaiseen käytökseen törmännyt ja tullut siihen lopputulokseen, että parempi, kun antaa olla vain. Ikinä kun et voi tietää, tarkoittaako ihminen mitä puhuu. Ja sitten kun ois jotain selvitettävää tai puhuttavaa, kadotaan maan alle mieluummin kuin korjataan asiat.
Eli varaudu siihen, ettet häneltä vastausta saa. Varaudu myös siihen, ettet hänestä kuule. Ei varmaan kannata yrittää enempää ottaa yhteyttä. Sitä enemmän ystäväsi sinua välttelee.
Sitä onkin sitten vaikempi ymmärtää, mistä tuollainen on saanut alkunsa. Varmaan eri syitä itse kullakin. Minun "ystävälläni" tuo liittyy jotenkin siihen, että hän yhdistää vastuun syyllisyyteen, eli kokee, että jos hän jotenkin olisi vastuussa jostakin, hänet leimataan syylliseksi. Niinpä hän pyrkiikin välttelemään kaikkia tilanteita, joissa hän voisi tavalla tai toisella olla vastuussa jostakin. Jopa siihen pisteeseen asti, ettei hän kerro omia mielipiteitään kun ei uskalla seistä niidenkään takana -etenkin kun aina on olemassa riski, että joku muu saattaisi olla toista mieltä. Katoaa ja jättää muut hölmistyneinä ihmettelemään, jos pitäisi jotain asioita hoitaa tai selvittää. Ja ihan turhaa on kuvitella, että tilanteista voisi puhua jälkikäteen. Joko hän ei muista, ei ymmärrä tai teeskentelee, ettei mitään ole koskaan tapahtunutkaan. Hulluksi siitä vain tulee, jos koittaa asioita sellaisen ihmisen kanssa selvittää.
Hankalaahan se on, mutta parempi, kun koitat keskittyä ihan muihin asioihin ja jätät ystäväsi käytöksen omaan arvoonsa. Ehkä hänestä vielä kuuluu mutta varaudu myös siihen, ettet kuule hänestä. Muista, että tuossa on todennäköisesti kyse ystäväsi tavasta toimia. Ei siitä, että olisit tehnyt jotakin väärää tai olisit ansainnut tulla kohdelluksi tuolla tavalla. Tekeehän hän tuollaista myös muiden ihmisten kohdalla, joten ei kannata ottaa liian henkilökohtaisesti. Se vaan tuntuu aina pahalta, kun se sattuu omalle kohdalle. Vielä pahemmin se tietysti sattuu, jos on ennenkin saanut puukkoa selkään.
Ajattele kuitenkin niin, että olet onnekas, kun sinulla ne parikin ystävää on. Monilla ei ole sitäkään. Aika usein käy niin että joutuu huomaamaan, että se ystävyys ei ollut kaveruutta kummempaa. Valitettavasti. - hyvä ystävä
Olen itse menettänyt kaksi parasta ystävääni seurustelun takia (molemmat ystäväni siis alkoivat seurustelemaan ja sen jälkeen mun ystävyys ei kiinnostanutkaan tippaakaan).. Se tuntuu todella, todella pahalta. Varsinkin kun ollaan oltu yhdessä monta vuotta ja luvattu että ollaan ystäviä aina ja ikuisesti ja sitten yhtäkkiä ystävä kääntää selän kuin mitään ei oisi koskaan tapatunutkaan.
Mulla meni muutama vuosi, jotta selvisin ensimmäisestä "paras ystävä-erosta", toisessa ei mennyt kuin muutama viikko kun ystävä paljastuikin kieroksi selkäänpuukottajaksi. Nykyään ajattelen ennemminkin että onneksi pääsin eroon. Ei tuollaiset ihmiset ansaitse hyvän ystävän aikaa, jotka ovat valmiita noin vain sen heittämään romukoppaan. - fgdsghsh
Entinen paras ystäväni oli aivan samanlainen, lähti ties minne ihastustensa perään ilmoittamatta minulle eikä välittänyt, vaikka olisimme sopineet mitä. Lopulta löysi miehen läheltä ja muutti samantien hänen luokseen ja kun aikansa oli vastaamatta viesteihini emmekä nähneet ja riidat paisuivat, niin ilmoitti ettei enää tarvitse minua. Sanomattakin selvää, ettemme ole enää ystäviä. Harmittaa vain oma sinisilmäisyys ystävyyttämme kohtaan, jonka luulin kestävän kaiken, koska olimme olleet parhaita ystäviä yli 10 vuotta, kokeneet yhdessä kaiken.
Ikävöin edelleen tätä ystävääni silloin tällöin, koska kaikki muistot ovat suurimmaksi osaksi hänen kanssaan koettuja. Minulla on nyt kaksi hyvää ystävää ja pelkään ajoittain heidän tekevän samalla tavalla, mutta he ymmärtävät sen ja jaksavat kertoa minulle vaikka sata kertaa uudelleen, etteivät ole lähdössä mihinkään. Toivottavasti löydät uusia ystäviä, sillä tuon "ystävän" voisit heittää johonkin pois, hän ei siitä muutu. - Anonyymi
Joo mulla kans läheinen ystävä teki oharit ku soitti että tulee perheensä kanssa meille mutta perhe tuli ilman häntä ja nyt on tarinassa että on viettämässä aikaa toisen kanssa. Tuo alkaa todella käymään hermoille ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Eniten harmittaa kun hän ei vastaa voittoihin tai viesteihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758