Helsingin Sanomat kirjoittaa erään erolapsen oman kertoman mukaisen tarinan.
Perhen erossa, lapset otettiin äidiltään ja sijoitettiin, tämä poika pääsi yksityiskotiin, Jo kolmen vuoden kulututua sosiaalihuolto otti perheestä pois ja sijoitti lastenkotiin ja sitä rataa kulki laitoksien kautta. Häntä hyväksikäytettiin ja samlla poikakaan ei samaan mitään oppeja, joten tie vei rötösten teille.
Samassa kertomuksessa tutkija Vesa Puurinen että kertoo nykynäkemyksen mukaan koulukodin kasvateilta jää puuttuumaan kaikki normaalit sosiaaliset elämäntaidot.
Kurin ja pelon ilmapiirissä vuosikausia eläneille ei pääse kehittymään niitä.
Kuinka monessa eronperheessä lapset elävät juuri tässä ilmapiirissä ja varsinkin sitten kun se uusi vanhemman elämänkumppani tulee orjuuttamaan lapsia.
Tämä henkilö kertoo myös omista suhteistaan, kuinka arka oli siihen hylkäämiseen, silloin puhui nyrkki.
Tämä luku kannattaisi jokaisen lukea ja varsinkin perheiden joissa vanhempien välit ovat rikkoontuneet.
Lapsen elämtaitojen kasvaminen on tärkeä asia.
Onko se oma onnenne todella niin tärkeä, että voitte unohtaa täm,än puolen hoitamisen eli lasten elämän. Lapsi ei tule kertomaan teille itsestään asioita, hän pelkää yksinään, pelkää että se lähivampankin jättää. Ja karua on tuon pelon vallassa eläminen ja sen vaikutukset lapsen elämään aikuisena.
Perhen erossa, lapset otettiin äidiltään ja sijoitettiin, tämä poika pääsi yksityiskotiin, Jo kolmen vuoden kulututua sosiaalihuolto otti perheestä pois ja sijoitti lastenkotiin ja sitä rataa kulki laitoksien kautta. Häntä hyväksikäytettiin ja samlla poikakaan ei samaan mitään oppeja, joten tie vei rötösten teille.
Samassa kertomuksessa tutkija Vesa Puurinen että kertoo nykynäkemyksen mukaan koulukodin kasvateilta jää puuttuumaan kaikki normaalit sosiaaliset elämäntaidot.
Kurin ja pelon ilmapiirissä vuosikausia eläneille ei pääse kehittymään niitä.
Kuinka monessa eronperheessä lapset elävät juuri tässä ilmapiirissä ja varsinkin sitten kun se uusi vanhemman elämänkumppani tulee orjuuttamaan lapsia.
Tämä henkilö kertoo myös omista suhteistaan, kuinka arka oli siihen hylkäämiseen, silloin puhui nyrkki.
Tämä luku kannattaisi jokaisen lukea ja varsinkin perheiden joissa vanhempien välit ovat rikkoontuneet.
Lapsen elämtaitojen kasvaminen on tärkeä asia.
Onko se oma onnenne todella niin tärkeä, että voitte unohtaa täm,än puolen hoitamisen eli lasten elämän. Lapsi ei tule kertomaan teille itsestään asioita, hän pelkää yksinään, pelkää että se lähivampankin jättää. Ja karua on tuon pelon vallassa eläminen ja sen vaikutukset lapsen elämään aikuisena.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaa myös lukea historiankirjoja. Sieltä löytyy tarina taidemaalarista, joka arvostuksen puutteessa päätti käynnistää maailmansodan.
Näinhän täällä käy, yksittäisen ihmisen tarina on aina yleistettävissä kaikkia muitakin koskevaksi kohtaloksi.
Olet ymmärtänyt tarinan aivan väärin! Avioeroa käsitellään parilla lauseella tarinan alussa ja tarinan pääpointti on se, miten yhteiskunnan ja huostaanoton kriteerien laiminlyöminen on vahingoittanut lasta 60-LUVULLA!!! On toki nyt "muodissa" katteettomien ilmoitusten tekeminen sosiaalitädeille lasten hyvinvoinnista, tilanteessa, jossa vanhemmat ovat eronneet riitaisasti ja toinen käyttää lapsia aseena entistä puolisoa kohtaan. Tämä on taas asia erikseen.
Korostaisin sitä, että lapsen vanhemmat ovat nimenomaan eronneet ilmeisesti isän alkoholismin vuoksi, eli oikeasta syystä. Tehneet aivan oikein.
Tarinan henkilö korostaa, että haluaa omalle lapsellekin turvallisemman elinympäristön, jossa ei alkoholia näy. Alkoholia hänen talossaan ei käytetä. Oletko ajatellut, mitä olisi mahdollisesti tapahtunut, jos perheen äiti olisi jäänyt parisuhteeseen ja hyväksynyt isän alkoholismin? Perheen lapset olisivat luultavasti kokeneet alkoholismin osana luonnollista elämää eikä sairautena, joka se oikeasti on.
Nimenomaan perheen lapsi olisi tarvinnut. Kyseessä ei ole uusioperhe, vaan orpous, jossa molemmat vanhemmat ovat hyljänneet lapsensa. Mistä tiedät, miten historia olisi mennyt, jos tämän miehen äiti olisi osannut elää normaalia elämää ja hankkinut isäpuolen, joka olisi huolehtinut lapsista ja vaimostaan?
Nyky-yhteiskunnassa ei myöskään rääkätä lastenkodeissa ihmisiä ja käytetä heitä pakkotyövoimana.
Uskallan myös väittää, että uusioperheissä ei tartuta piiskaan samalla tavoin kuin 60-luvulla. Useimmissa uusioperheissä nimenomaan tämä uusi kasvo ei uskalla puuttua lasten kasvatukseen, koska ei ole lapsen biologinen vanhempi. Julkisuudessa on toki esiintynyt näitä ÄÄRIMMÄISIÄ TAPAUKSIA, joissa äiti-/isäpuoli on kohdellut vierasta lasta julmalla tavalla.
En ymmäränyt väärin, lapset otettiin erossa myös äidiltän pois, metruriperhe, jossa paljon lapsia. Lapset erotetiin äidistä ja sisaruksistaan, eipä jäänyt paljon pojalle mukaan.
No ymmärrään toki siinä ajassa olelen tätäkin, mutta tämä yhdistyy tähän päivään ja lasten kohteluun hyvin paljon.
Eroissa lasta ei oteta pois, mutta samalla tapaa lapsi yksin, ei aina, mutta liian usein.
Se millaisesta perheestä ja erosta on kyse ei ole väliä.
Lapselle vanhempien ero on sinällään kauhea paikka, hehän monesti syyllistävät itseään siinä tottelmattomuudesta jos mistäkin ja pelkäävät jäävänsä kokonaan ilman vanhempiaan, että se toinenkin vanhempi. Lapsi siis elää pelon ilmapiirissä ja vileä kovin monta kertaa ankaran komennon alla.
Tästä jää arvet elämään ha aukevat välillä, ihmissuhteet pelottavat.
No monestihan eronnut vanhempi menee uusioliittoon jonkun kanssa, näissä taasen myös hyvin usein tämä uusi ihminen haluaa alkaa määrittää lapsille omia oppejaan, jotka voivat hyvinkin ankaria, lapsille kiroillaan, moititaan, syytetään. Tämä voi tpahtua tuon oman vanhemman näkemättä tai sitten hän on niin omissa lumoissaan, että ei todella ymmärrä lapsen haavoittuvuutta.
Julkisuudessa on esiintynyt kaikkein karkeimmat tapaukset, mutta olen joutunut näkemään, kuinka yleistä ja salakavalaa se on.
En ollut itsekään uskoa moista, mutta minulla on niin selvät todisteet ja nyt jo monesta perheestä,että en voi ummistaa asialle silmiäni.
Uskon monen isän ja äidin joatin aistivan, mutta se uusi suhdekin on tärkeä tälle aikuiselle, joka käy omaa taisteluaan oahasta olostaan, että tuo lapsen tilanne jää ajattelmatta, miten haavoittavaa se todella on.
Voinpas kertoa omasta kokemuksestani, että lapset yleensä syyllistävät itseään, jos vanhemmat jäävät huonoon avioliittoon. Tuhosi tunne-elämäni totaalisesti. Oli hirveätä katsella vierestä kun äiti kärsi. Sekä henkisesti että silloin tällöin fyysisesti! Olen ehdottomasti avioeron puolella!!!
Minäkin avioeroperheen lapsena olen avioeron kannalla.
Ja näin vuosikymmeniä jälkeenpäin ajatellen, olis ollu hyvä että meidät lapset olis otettu huostaan.
Ennen vanhempien avioeroa perhe oli helvetti, jossa isä purki pahaa oloa perheeseensä, ja äiti oli kaikkea muuta kun läsnä ja tunnekylmä. Sama meno jatkui avioeron jälkeen, vaikka mitä uhkauksia kuunnellen, hyvää oli se että joutui kestämään yhtä kerrallaan.
Tapauskohtaisesti myös huostaanoottokin on parempi kun elää hullujen kanssa.
Olen kohta 40, enkä ole tekemisissä vanhempien kanssa, enkä tunne heitä kohtaan minkäänlaista rakkautta. Kyllähän molemmat aika ajoin yrittää elämääni terrorisoida, syyllistää ja haukkua. Mutta vaikenen kun muuri.
Kun lueskelin näitä kirjoituksia tuli mieleeni, että olette niin valtavan tietäväiä ja aina osaatte se oman sanasenne laittaa päinvastaiseen suuntaan esim. nimimerkillä omaa kokemusta löytyy.
Vanhempien huono avioliitto, miten sen havaisit, minkä ikäisenä.
No toisaalta ymmärrän asian silloin, kun siihen liittyy väkivalta tavalla tai toisella tai jokin addtikti, joka vie kaiken pois perheeltä, talouden, ajan tasapainosienen elämän.
Monesti näen kirjoituksia, jotka koenkin eräänlaisena vastarintana, sillä niinhän ihminen juuri toimii. Ensin pitää olla kaikkea vastaan, ennekuin osaa ottaa mistään neuvosta minkäänlaista oppia. Ei erojakaan olisi tätä määrää jos ei oltaisia niin ehdottomia ja vahvoja siitä että minä yksin olen oikeassa, vaikka hakkaa omaa päätään suoraan kiveen.
Kun oivaltaa jossain sen, että voisin sentään kuunnella jotain muutakin ja ajatella, oonko siitä minulle avuksi, mutta kiveähän se pää usein on, ei sinne oikein mahdu mitään kuin se, että olen päättänyt nyt erota, puoliso kuin kaveri ja mikään ei tunntu miltään.
Muuten eikös se ole hyvä tilanne jos puoliso on kaveri, kavereitahan kaikki hakaevat aina, tämä kaveri tunnetaan paremmin kuin kukaan, miksi puoliso ei kelpaa kaveriksi.
Luulisin olevan jopa paljon luotettavammankin kuin jonkun baarista läydetyn tyhjänpuhujan.
tämä sieltä löydetty pelaa ihmissuhdepeliä ei hän todellisuudessa enää osaa ihastua ei rakstua, vaan ihmiset ovat hänelle pelinappuloita.