Poislähtökö ainoa vaihtoehto

Meillä on ollut paljon ongelmia, isoja riitoja ja toisella myös lievä alkoholiongelma. Pettämistä tai väkivaltaa ei ole ollut.
Nyt toinen osapuoli kertoo, että hän kokee vihaavansa itseään ja omia tekojaan niin paljon, että hän haluaa muuttaa pois, erota. Hän haluaa kuulua minun ja lapsen arkeen. Hän toivoo, että hän saisi itsevihansa pois ja tätä kautta voisi ehkä palata kotiin. Rakastaa minua jollain tavalla.
En oikein ymmärrä tätä tilannetta mitenkään. Näen, että poismuutto laukaisee vielä lisää itsesyytöksiä, sillä on selvä, että lapsi reagoi tähän.
Olen sanonut, että olen tukena ja haluan pitää hänet edelleen puolisonani. Minä rakastan häntä paljon, kaikista ongelmista huolimatta. Itse koen, että me pariskuntana voimme tämän asian selvittää. Ymmärrän itsekkin, että nyt olemme ns. pohjalla. Meidän molempien on muutettava omaa käytöstämme radikaalisti, että asiat saadaan kuntoon. En haluaisi nyt ruveta repimään kotiamme ja perhettämme, haluaisin aikalisän.Tämä tilanne on myös herätellyt minua.
Kellään vastaavaa tilannetta päällä? Kaikki näkökulmat ovat enemmän kuin tervetulleita.
6340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asumusero on aina askel kohti eroa. Jos tarkoitus ei ol erota, niin poismuutto on mielestäni väärä liike. Ainoastaan siinä tapauksessa, että perheessä on väkivaltaa tjms., on asumusero perusteltu muiden turvallisuuden takia.

Jos tarkoitus on parantaa välit, niin suosittelen hakeutumaan ammattiauttajan hoitoon. Tähes poikkeuksetta pariterapia on ainoa keino, jolla noista tilanteista kunnialla selvitään. Kuvauksesi perusteella uolle toiselle osapuolelle myös yksilöterapia on tarpeen - ehkä myös sinulle. Tuo itseviha vaikuttaa masennusoireelta, joa vaatii tehokasta hoitoa.

Ensimmäiseksi pitää päättää se, haluatteko erota vai pysyä yhdessä. Jos päätätte vielä yrittää yhdessä, niin sitten "kovat aseet" käyttöön. Muutosta pitää todella haluta ja toimia sen mukaisesti.

Äänestä

Hän haluaa nyt erota ja saada itsensä kuntoon. Sitten kun on saanut itsensä kuntoon niin toivoo, että tilanne olisi sellainen, että hän voisi palata ns. kotiin, jos se vain silloin on mahdollista.
Mutta ensisijainen hänen tavoite on, että hän ei enää vihaisi itseään vaan oppisi rakastamaan itseään.
Haluaa kuulua kuitenkin meidän elämäämme. Haluaa, että saamme häneltä sitä hyvää mitä hänessä on. Tietenkin minä haluan sitä hyvää, mutta ei meillä aina tarvitse kivaa olla. ihan tavallinen arki on minusta kuitenkin kaikkein parhainta.

Mitä oikein tarkoittaa itsensä vihaaminen?
Aloitimme juuri terapian ja olemme molemmat käyneet siellä nyt ensin yksin. Yhteinen aika on viikon päästä. Olin todella hyvin mielin noiden molempien käymisten jälkeen ja minusta tuntui, että nyt me avasimme oikean oven ja pystymme saamaan asiat kuntoon. Hitaasti, mutta varmasti.

Miten voin auttaa toista saamaan tuon vihan tunteen pois itseltään?

Äänestä
  • Et voi auttaa miestä, vain alan ammattilainen osaa. Toiselle on toki osoitettava, että toisesta löytyy niitä hyviäkin puolia, niin kuin joka parisuhteessa tehdään.
    Ehkä asumusero ei ole huono juttu. Annatte toisillenne tilaa kasvaa ja kehittyä itsenä, ei pelkästään toisen kumppanina.
    Miksi miehesi niin kovasti vihaa itseään? Tuo alkoholi ja masennus yleensä liittyvät toisiinsa, joten kyseessä voi olla hyvinkin masennus.

    Äänestä

  • olet ainakin yrittän kirjoitti:

    Et voi auttaa miestä, vain alan ammattilainen osaa. Toiselle on toki osoitettava, että toisesta löytyy niitä hyviäkin puolia, niin kuin joka parisuhteessa tehdään.
    Ehkä asumusero ei ole huono juttu. Annatte toisillenne tilaa kasvaa ja kehittyä itsenä, ei pelkästään toisen kumppanina.
    Miksi miehesi niin kovasti vihaa itseään? Tuo alkoholi ja masennus yleensä liittyvät toisiinsa, joten kyseessä voi olla hyvinkin masennus.

    Hän vihaa siksi kun on nyt tajunnut, että hän on toiminut väärin minua kohtaan ja ei ole lainkaan huomioinut sitä, että mitä minä haluan. Alkoholi on meillä se pahan alku ja juuri. Hän ei ole mikään heavy user, mutta kun ottaa niin ottaa paljon ja mokailee silloin ja esim valvoo viikonloppuisin yöt ja sitten seuraava päivä nukutaan tai ollaan ihan väsyneenä eikä jakseta mitään. Alkoholiongelma on myös saanut minut välttämään hänen kanssaan sellaisia tilanteita joissa sitä tarjotaan. En halua joutua niihin tilanteisiin, koska käyttö sitten lähtee taas lapasesta.

    Hän sanoi tajunneensa, että hän on oikeasti käyttäytynyt väärin ja syyttänyt siitä sitten minua. Ei ole suostunut tunnustamaan sitä, että itse on toiminut väärin. En oikein edes ymmärrä mitä kaikkea tähän kuuluu.

    Mikään hänen teoistaan, ei ole minusta sellainen, että siinä sentään itseään tarvitsisi vihata. Enemmänkin toivoisin, että ottaisi opikseen. Tämä opiksi ottaminen on hänelle hyvin vaikeaa ja hän sanoi myös, että hänelle on tullut jokin uhma käyttäytyä huonosti minua kohtaan. Olemme kuitenkin jo kohta nelikymppisiä niin eikai tässä nyt enää mitään uhmia pitäisi tulla.

    Minussa on vikani ja tiedän sen, en ole aina kovin rakentava ja vaadin asioita. Minulle ykkösprioriteetti on se, että saisimme häneltä tuon tunteen pois ja saisimme suhteemme kuntoon. Olen valmis kääntämään jokaikisen kiven.

    Äänestä

Suostuisiko hän käymään lisäksi AA:ssa tai vastaavassa? Toisten alkoholiongelmasta ja siitä seuraavasta häpeästä kärsivien seura ja kertomukset omista mokista olisivat varmasti tässä tilanteessa avuksi.

Äänestä

Jospa hän on tehnyt jotain muuta minkä takia vihaa itseään?

Minun veljelläni on samansuuntaista käyttäytymistä, vihaa itseään ja on masentunut ja ahdistunut. Ei suostu puhumaan siitä mikä häntä oikeasti vaivaa. Syyttelee vaikeaa lapsuuttaan (se ei ollut edes mikään vaikea), toisinaan lipsauttelee jotain jostain "perimmäisestä syystä" ja epäilemme että hän on homo. Onko mahdollista että miehesi on esim ollut uskoton tai jotain vastaavaa, mutta ei sitä uskalla myöntää ja onkin siksi noin ahdistunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5+13 kirjoitti:

Meillä on ollut paljon ongelmia, isoja riitoja ja toisella myös lievä alkoholiongelma. Pettämistä tai väkivaltaa ei ole ollut.
Nyt toinen osapuoli kertoo, että hän kokee vihaavansa itseään ja omia tekojaan niin paljon, että hän haluaa muuttaa pois, erota. Hän haluaa kuulua minun ja lapsen arkeen. Hän toivoo, että hän saisi itsevihansa pois ja tätä kautta voisi ehkä palata kotiin. Rakastaa minua jollain tavalla.
En oikein ymmärrä tätä tilannetta mitenkään. Näen, että poismuutto laukaisee vielä lisää itsesyytöksiä, sillä on selvä, että lapsi reagoi tähän.
Olen sanonut, että olen tukena ja haluan pitää hänet edelleen puolisonani. Minä rakastan häntä paljon, kaikista ongelmista huolimatta. Itse koen, että me pariskuntana voimme tämän asian selvittää. Ymmärrän itsekkin, että nyt olemme ns. pohjalla. Meidän molempien on muutettava omaa käytöstämme radikaalisti, että asiat saadaan kuntoon. En haluaisi nyt ruveta repimään kotiamme ja perhettämme, haluaisin aikalisän.Tämä tilanne on myös herätellyt minua.
Kellään vastaavaa tilannetta päällä? Kaikki näkökulmat ovat enemmän kuin tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu