Mitenkä te pariskunnat olette tottuneet,siihen kun oma kumppani työmatkoilla monta kertaa vuodessa? Omalla miehellä on tänä vuonna varsinkin ollut paljon matkoja,niin Suomessa,kun ulkomaillakin.
On kerran ollut jo 2kk Yhdysvalloissa ja välillä pari viikkoa kerralla,jossain muualla. Tällä hetkellä on niin,että lähtee tortaina takaisin Yhdysvaltoihin,missä ehkä menee koko loppuvuosi. Tosin pomolta pyysi,että edes jouluksi pääsisi Suomeen.
Onneksi kuitenkin on skype. Mitenkä te muut jaksatte sen ajan,kun oma kumppani on matkoilla?
On kerran ollut jo 2kk Yhdysvalloissa ja välillä pari viikkoa kerralla,jossain muualla. Tällä hetkellä on niin,että lähtee tortaina takaisin Yhdysvaltoihin,missä ehkä menee koko loppuvuosi. Tosin pomolta pyysi,että edes jouluksi pääsisi Suomeen.
Onneksi kuitenkin on skype. Mitenkä te muut jaksatte sen ajan,kun oma kumppani on matkoilla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se oli osa toimeentulon takaamista ja tulevaisuuden valmistelua. Mitä kestämistä siinä olisi ollut?
Ennen lapsien hankkimista mieheni työmatkat olivat kotimaassa ja viikon mittaisia mutta useita peräkkäin.
Kun hankimme lapsia minä olin kotona lasten kanssa ja silloinkin mieheni pisin poissaolo kesti vain kuukauden.
Se tehdään mikä on tarpeen. Olisi tavattoman itsekästä ryhtyä valittamaan kun mies touhuaa pitkin maailmaa hankkimassa toimeentuloa.
Enemmänkin olisi ollut syytä huolestua niistä tuhansista veropakolaisista jotka olivat kotoa poissa puolen vuoden jaksoissa.
En minä valitakkaan, ja hienoa se on miehelle,kun näkee maailmaa ja tietenkin saa niistä työmatkoista enemmän palkkaa. Mutta onhan siinä kestämistä,kun toinen on poissa,että miten sitä jaksaa olla erossa toisesta sen pari kuukautta putkeen. Enkä minä tietenkään asialle mitään voi,kun toiselle tulee lähtö parin päivän varoitusajalla. :)
Eipä tuo kehunut hienouksia. Osa matkoista suuntautui Puolaan ja Unkariin.
70- ja 80-luvulla ei ollut skypeä eikä GSM:ää. Kommarimaista soittaminenkin oli hankalaa.
Ruotsi, Saksa, Englanti ja Itävalta olivat sentään silloisten, normaalien tietoliikenneyhteyksien päässä.
Mieheni maailmaan tutustuminen taisi jäädä suppeaksi rajoittuen toimipaikkohin ja niiden lähiympäristöön rajallisen ajan puitteissa.
Loppuaikojen lyhehköillä matkoilla olin mukana äitini toimiessa omatoimisten lastemme tukikohtana.
Olin mukana Saksassa ja Itävallassa mutta vain 2:n viikon ajat.
Täytyy tunnustaa, että nautin vapaa-ajastani ja mieheni toimeksiantajien paapomisesta.
Noh, olet tällaisen kumppanin valinnut, joten ei siinä auta kuin joustaa, jos aikoo parisuhdetta pitää yllä.
Keskity nyt enempi hyviin puoliin, että välimatka pitää parisuhteenne tuoreena. Ette pääse jämähtämään rutiineihin, koska aina se odottaminen tuo oman onnen momenttinsa suhteeseen.
Nykyaikana tämä odottaminen onkin harvinaista herkkua, koska on totuttu saamaan nyt-kaikki- heti.
Odottaminen lisää persoonaan itsekuria, itsehillintää, kykyä sieltää paineita, turhautumista.
Odottaminen ja kumppanin tapaamisen täyttymys rikastuttavat elämää.
Sinusta tulee tässä erillään ollessa itsenäisempi kuin niistä naisista, joilla on kumppani läsnä joka hädässä.
Saat muodostaa sillä välin oman elämäsi mieleiseksesi, saat vapautta, mutta voit samaan aikaan olla parisuhteessa! Kadehdittava olotila.
Kaikki on asenteesta kiinni. Myönteisellä asenteella kestät hyvin miehen työmatkat.
Toista oli ennen aikaan, kun kirjeidenkin perille tulo saattoi kestää viikkoja. Saati sitten kirjekyyhkyjen aikaan, saattoi lintuparan haukka pyydystää lentopostimatkallaan ja kyllä siinä kirjeenvaihtoa sai jännittää huuli pyöreänä.
Nyt on onneksi kännykät ja skypet, joten ei mitään hätiä pitäisi olla.
Niinhän minä olen kumppanini valinnut ja olin siihen miehen matkusteluun varautunut. Varsinkin nämä miehen lähdöt on aina haikeita,mutta kyllä se yleensä helpottaa,kun toinen laittaa viestiä tai voi puhua skypessä.
Se onkin ihan mukavaa,ettei se mies aina ole nurkissa pyörimässä ja on omaa aikaa miettiä kaikenlaista. Ehkä enemmän aikaa nähdä ystäviä,perhettä. :)
Onhan se aina ihanaa kyllä,kun mies palaa kotiin pitkän työmatkan jälkeen. :) kyllä tähänkin tottuu... :)