Parhaat nuoruusvuodet ovat vielä edessäpäin

Gradu onneksi pikkuhiljaa takapäin. Ei tee ihmiselle hyvää pyöritellä päässään ja paperilla moraalifilosofisia teemoja sukupuoliteorioihin ja ihastumiseen liittyen kun itsekin jatkuvasti haikailee jonkun perään jota ei välttämättä tai edes todennäköisesti tule itselleen koskaan saamaan. Tai mistä sen tietää. Omassa päässäni tilanne on tällä hetkellä ihan auki eli fifty-fifty toisin sanoen, mutta ei se nyt oikeastaan miltään elämän keskipisteeltä tunnu. Eikä sen varmaan kuulukaan tuntua.
15151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eli taas valmistuu veronmaksajien rahoilla yksi turhanpäiväinen hömppämasteri. Tosin ätmille sopiva aihepiiri sinulla tuntuu olevan.

Äänestä
  • Miten niin ätmille? Humanistithan vasta naismenestystä nauttivatkin, ainakin kun oppivat stilisoimaan asiansa jännittävällä tavalla korkealentoiseksi ja maailmojasyleileväksi. Toista se on meillä "matemaattisilta autistialoilta" gradunsa tehneillä, jotka voimme kohauttaa vaan muiden autistien - eli miesten - kulmakarvoja teemoillaan, ja päteminen on suoritettava lähinnä työmarkkina-asemalla retostelemalla, mikä taas on vähän vastenmielistä (joskin tällä palstalla toisinaan tyydyttävää vastaprovosointia).

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Miten niin ätmille? Humanistithan vasta naismenestystä nauttivatkin, ainakin kun oppivat stilisoimaan asiansa jännittävällä tavalla korkealentoiseksi ja maailmojasyleileväksi. Toista se on meillä "matemaattisilta autistialoilta" gradunsa tehneillä, jotka voimme kohauttaa vaan muiden autistien - eli miesten - kulmakarvoja teemoillaan, ja päteminen on suoritettava lähinnä työmarkkina-asemalla retostelemalla, mikä taas on vähän vastenmielistä (joskin tällä palstalla toisinaan tyydyttävää vastaprovosointia).

    Okay. Opiskelun mielekkyys ja järkevyys mitataan siis naismenestyksellä.... ja sitähän aloittajalla on ollut yllinkyllin. LOL.

    Äänestä

  • iso Arska-86 kirjoitti:

    Okay. Opiskelun mielekkyys ja järkevyys mitataan siis naismenestyksellä.... ja sitähän aloittajalla on ollut yllinkyllin. LOL.

    Mainostinkin tätä jo aiemmin tuolla toisaalla, mutta kun tämä ketju näkyy olevan suorastaan aiheelle räätälöity, niin menköön toistonkin uhalla:

    http://www.youtube.com/watch?v=o2PxNIP5_S4

    Äänestä

  • Hämärän rajoilta kirjoitti:

    Mainostinkin tätä jo aiemmin tuolla toisaalla, mutta kun tämä ketju näkyy olevan suorastaan aiheelle räätälöity, niin menköön toistonkin uhalla:

    http://www.youtube.com/watch?v=o2PxNIP5_S4

    Onneksi Suomessa ei rakenneta pilvenpiirtäjiä. Hissimusiikkinakin helvetin ärsyttävää.

    Äänestä

Ei ole mitään järkeä pyöriä TÄÄLLÄ kun on gradua tekemässä!

Kaikenlainen elämä on kaikkialla muualla kuin täällä.

Äänestä
  • No enhän mä sitä gradu nyt ympäri vuorokauden sentään tee, vaikka aihealue kieltämättä pyöriikin päässä aika paljon myös vapaa-ajalla. Eilen kirjoitin pari sivua ja tänään arviolta pari, ehkä kolmekin sivua lisää.

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    No enhän mä sitä gradu nyt ympäri vuorokauden sentään tee, vaikka aihealue kieltämättä pyöriikin päässä aika paljon myös vapaa-ajalla. Eilen kirjoitin pari sivua ja tänään arviolta pari, ehkä kolmekin sivua lisää.

    Tutkit Chauceria markkina-arvoteorian näkökulmasta.

    Äänestä

  • laasaslainen kirjoitti:

    Tutkit Chauceria markkina-arvoteorian näkökulmasta.

    Sinnepäin, väittäisin tosin että enemmän psykoanalyyttisellä tasolla.

    Äänestä

Lukekaa lukekaa, ja pankaa sit yritys pystyyn niin saan mäkin vihdoin töitä.

Äänestä

Ainakin sen teinipelleilyn eli vanhojen asioiden, kuten entisten ihastumisten, jatkuvan päässä pyörittelyn ja valittamisen voi lopettaa, jolloin se todellinen aikuiseksi kasvaminen pääsee toteutumaan.

Äänestä

Onnea gradun johdosta.. Täällä ei auta ihastumisistaan jauhaa koska ei pysty täällä asioihin vaikuttamaan. Muuten täällä on kiva löpistä.
Vuosia on edessäpäin vaikkei niinkään nuoruus-sellaisia.

Ehkä näistä menneistä vuosista on jotain käteen jäänyt mutta aika näyttää tuleeko elämään muutakin sisältöä kuin normipäivä työssä käyden ja tämä palstailu.

Äänestä
  • No kiitos. Tiedän että menee vähän henkilökohtaisuuksien puolelle mutta eipä se tällä palstalla tunnu niin justiinsa olevan... tavallisestihan sanotaan että jos jokin asia painaa mieltä niin siitä kannattaa yrittää keskustella, ja uskallan kyllä omalta osaltani väittää että oloani on parantanut kun olen voinut täällä kuitenkin suht anonyymisti jakaa omia kokemuksiani ja saanut samalla rakentavaa palautetta.

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    No kiitos. Tiedän että menee vähän henkilökohtaisuuksien puolelle mutta eipä se tällä palstalla tunnu niin justiinsa olevan... tavallisestihan sanotaan että jos jokin asia painaa mieltä niin siitä kannattaa yrittää keskustella, ja uskallan kyllä omalta osaltani väittää että oloani on parantanut kun olen voinut täällä kuitenkin suht anonyymisti jakaa omia kokemuksiani ja saanut samalla rakentavaa palautetta.

    Niin.

    Äänestä

Paras nuoruus on kaikilla edessä vanhainkodissa, jossa hoitajat ruokkii ja sivarit pyyhkii takapuolen kuin lapselta konsanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies 86 kirjoitti:

Gradu onneksi pikkuhiljaa takapäin. Ei tee ihmiselle hyvää pyöritellä päässään ja paperilla moraalifilosofisia teemoja sukupuoliteorioihin ja ihastumiseen liittyen kun itsekin jatkuvasti haikailee jonkun perään jota ei välttämättä tai edes todennäköisesti tule itselleen koskaan saamaan. Tai mistä sen tietää. Omassa päässäni tilanne on tällä hetkellä ihan auki eli fifty-fifty toisin sanoen, mutta ei se nyt oikeastaan miltään elämän keskipisteeltä tunnu. Eikä sen varmaan kuulukaan tuntua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu