Miten se vaikuttaa lapsiin, jos vanhempien suhde toisiinsa on aivan kuollut? Ei riitoja eikä muuta riehumista, muttei lämpöäkään eikä oikeaa välittämistä. Lasten takia yhdessä, ettei lasten tarvitsisi kokea vanhempien eroa. Että elettäisiin yhtenä perheenä sitä arkea, vaikka rakkautta vanhemmilla on vain lapsille. Mutta onko kuitenkin suurempi paha näyttää tunteetonta esimerkkiä? Onko ero parempi? Lapset ala-asteikäisiä
Mikä parasta lapsille?
pihalla.
17310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Haluatko antaa lapsillesi tuollaisen parisuhdemallin? Että vanhemmat ovat etäisen kohteliaita toisilleen, eivät näytä tunteita toisiaan kohtaan?
Miltä luulisit lapsista tuntuvan, jos he aikuisina saisivat tietää, että vanhemmat olivat yhdessä vain heidän vuokseen ja kituuttivat vuosia rakkaudettomassa liitossa vain, että lapsilla olisi ns ehjä koti?
Siinä pari "vastapalloa".
Se antaa lapsille realistisen ja vastuullisen kuvan siitä, että elämä ei ole pelkkää hauskanpitoa. Alkuhuuma päättyy parin vuoden sisällä ja sen jälkeen joutuu tekemään työtä sen eteen, että yhteiselämä sujuu. Parisuhteissa tulee myös kausia jolloin tunteet kuolevat, niitä pitää vain herätellä uudestaan henkiin.
On tyystin eri asia elää tavallista perheen arkea ilman mitään suuria hehkutuksia kuin elää rakkaudettomassa liitossa. Elämä ei todellakaan ole pelkkää hauskanpitoa - mutta ei sen pitäisi olla pelkkää harmaata päivästä toiseen selviytymistäkään?
Toimivasssa parisuhteessa on kausia, jolloin toista ei tunne rakastavansa "sata lasissa", mutta eivät ne tunteet minnekään KUOLE. Ei kuolutta eloon voi herätellä, mutta arjen jalkoihin jäänyttä rakkautta voi herätellä.
Niin, kun ei kotona jaksa edes hymyillä. Toinen jäänyt pettämisestä kiinni kerta toisensa jälkeen, mutta ei halua erota. Itse yritän saada voimia eroon, jonka joudun tekemään yksin. Pitkään ajattelin, että lasten takia yritän jaksaa. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että rikon itseni tällä niin, että minusta ei ole enää lapsille mitään antamaan. Äiti olisi pelkkä kuori. On pakko tehdä päätös erosta, vaikka se rikkookin paljon. Joskus jääminen rikkoo enemmän...
Ikävä, että tilanteesi on tuo. Kunpa kaikki ymmärtäisivät ajatella myös itseään, koska äidin ollessa onnellinen, myös lapset ovat. Käväisin äsken tuolla Uskottomuus-palstalla ja siellä oli aivan lohdutonta luettavaa petetyiltä naisilta. Kaikki rikki, joko salaavat sen ylpeyteen tai vihamielisyyteen. Saisit käydä siellä kirjoittamassa ;)
Itsellä päätös avioerosta vei pari vuotta, mutta sitä en kadu. Kun pääsi alkuepäröinnin, katumisen ja surullisuuden ylitse, tiedän tehneeni oikean päätöksen ja on helpompi hengittää. Hymykin karkailee vähän väliä ;) Paljon voimia sinulle!
Voi sen miettiä niinkin, että mitä sanoisit itse omalle lapsellesi neuvoksi jos hän olisi tilanteessasi. Tai miten neuvoisit ystävääsi.
Henk.koht en ole niin vahva, että pystyisin elää kulisseissa. Enkä halua sitä lapsellenikaan enkä näyttää sellaista esimerkkiä. En tiedä mikä on oikea vastaus.
Ei vaikut välttämättä oikein mitenkään. Lapsilla on luultavasti aivan turvallinen olo, koska vanhemmat eivät esim. kokoajan uhkaile eroavan toisistaan, kuten monissa tunnepohjaisissa liitoissa tapahtuu.
Ajatus siitä että lapset jotenkin "vaistoaisivat" vanhempien "olemattoman" tunesuhteen, ja kovasti kärsisivät siitä, lienee enemmän vanhempien huonon omantunnon tuomaa selittelyä. Molemmat vanhemmat ovat lapselle äärimmäisen tärkeitä, ja kun he ovat läsnä täyspäisinä, se on lapsesta turvallista.
Nämä toisiaan erolla uhkailevat "tunnepitoiset" ihmiset eivät kuitenkaan omista tasaista ja normaalia tunne-elämää. Ei ole normaalia uhkailla toista avioerolla ja erotakin vähän väliä. Olivatpa syyt käytökseen minkälaiset tahansa.
Ap voisi vaikka miettiä entisajan aviopareja, joiden keskuudessa ei ollut yleistä näyttää tunteitansa avoimesti. Eikös seuraavan sukupolven ihmisistä tullut "kylmiä"? Lapset eivät tee siten miten vanhemmat sanoo, vaan miten he tekevät. Seuraavat aina vanhempiensa esimerkkiä, tiedostamattakin.
Tottakai lapselle on turvallista saada kasvaa ns. ydinperheessä jos ei tunnepuolta ollenkaan ajattele. Mutta oppivatko he näyttämään sellaisessa perheessä omat tunteensa? Mistä he sen oppisivat, jos vanhemmat eivät osoita toisilleen hellyyttä, eivät pidä toisiaan hyvänä eivätkä puhu edes lasten kuullen tykkäävänsä toisistaan? Onko se susta hyvä parisuhteen malli? Lapsethan imee kaiken itseensä, mitä vanhemmat tekee tai sanoo. Tiedostamattaan käyttäytyvät samoin kun vanhempansa. Ei se mun mielestä riitä, että lapsille osoittaa hellyyttä ja kertoo heille rakastavansa heitä jos vanhempien välit on kylmät.
Mun vanhemmat on sodan jälkeen syntyneitä, jotka ei todellakaan tunteitaan osaa näyttää. Enkä tiedä edes haluvatko. Muakin pienenä kiellettiin itkemästä, jos vaikka satutin itseni. Hyvin meni oppi perille ja huomasin omassa liitossani käyttäytyväni aivan samoin kuin kylmät vanhempani. Siitäkin huolimatta, että pyrin olemaan erilainen kuin vanhempani ovat. Lapsia kyllä rakastan ja osoitin sen heille kaikin tavoin. Mies oli samalla lailla avuton näyttämään tunteitaan. Lapset sai purkaa itseään, itkeä ja huutaa, olla iloisia tai onnettomia. Siitä en heitä torunut koskaan. Itse vaan en osannut.
Ero tuli sitten aikanaan meille. Ja mitään muuta en ole katunut elämässäni kuin sitä, että lapset joutui näkemään sen, miten käyttäytyy vanhemmat, joiden välillä ei ole oikeaa rakkautta.
Nyt mä pelkään, että tekevät omissa suhteissaan samoin kuin minä. Itse olen oppinut jo olemaan avoimempi, itken kun itkettää, nauran kun naurattaa. Uskallan jopa sanoa toiselle, että mä tykkään susta.
Minä sodan jälkeen syntyneenä olen kasvanut lämpimässä ja vastuullisessa kodissa. Vanhemmat eivät tosi ole suukotelleet meidän lasten edessä, mutta se rakkaus ja välittäminen on näkynyt muuta kautta.
Vanhemmilleni moraalikasvatus oli kunnia-asia ja se on heijastunut meidänkin jälkeläisiin.
On se niin hienoa, kun perhe pysyy ehjänä ja voi kokoontua yhteen useammassa polvessa.
Mitä nämä itsekkäiden minäminä- ihmisten jälkeläiset saavat ja mitä taas edelleenkin jakavat eteenpäin?
Mikään ei riko lapsia enempää kuin alati vaihtuvat uudet äiti-ja isäpuolet tai ns. ehdokkaat!
Katselkaa ja kuunnelkaa ympärillenne, niin näette miten paljon erot vaikuttavat lapsiin ja eniten juuri noiden pettämisien ja uusien ihmissuhteiden vuoksi.
Jokainen lapsi haluaa säilyttää vanhempansa ja perheensä yhdessä!
Nämä itsekkäästi ajattelevat vanhemmat eivät jaksa kantaa vastuutaan, kuten pitäisi. He selittävät itselleen ja muille, kuinka lapset kärsivät jos ei näe lällyrakkautta vanhempiensa välillä. Todellinen rakkaus heijastuu muilla tavoin ja se on sitä lastensa ja perheensä parasta arvostavaa vanhemmuutta.
Rakastakaa lapsianne ja kasvattakaa heidät yhdessä aikuisiksi turvallisessa ympäristössä, sillä kyllä sitten on aikaa haihatella ja etsiä sitä "elämää suurempaa rakkautta", kun lapset ovat lentäneet pesästä.
Kaverisuhdeliitto on lapsille paljon parempi kuin tunnesuhteella vaihtuvat uusiikot.
Kaverisuhdeliitossa uskon olevan seksiäkin mukana, ja paljon välittämistäkin, siinä vain ei ehkä jatkuvasti riiputa toisessa kiinni, enkä näe sellaista suhdetta lapsille enkä kenellekään hyvädyksi, jossa ollaan liimautuneina toisiinsa olipsa näkemässä kuka hyvänsä.
Ihmiset ovat erilaisia, joten lasten onneksi ja turvaksi on oppia elämään ilamna jatkuvaa toiseen liimautumista, jota uusperheelliset harrastavat, sillä sitä elämää ei ksokaan kestä kauempaa kuin sen "ensihumman ihastuksen aika". eikä pidäkään, sillä ihminen siinä tunnetilassa unohtaa, että arkeen kuuluu asioistaan huolehiminen ja ennenkaikkea lapsistaan välittäminen ja huolehtiminen.
Uusperheet elvävät kakkoiselämää, jossa lapset laitetaan etävanhemmalle tai toisinpäin ja silloin eletään kuin ei mitään lapsia olisi edes olemassa.
Rahaa käytetään hulvattomasti, lasten tulevaisuuden ajatteleminen on ainoastaan sitä, kun saan heitettyä ne ulos kun täyttävät kahdeksantoista.
Mutta jää ajattelematta, että kuinka ne lapset pystyvät elättämään itsensä, kun koulujen käyntiin ei kannusteta, ei ole takana muuta kuin peruskoulu.
On mennyt täysin sekaisin vanhempien elämä. Entiseen aikaan ei julkisesti näytelty tunteita, ne kuuluivat kotiin ja sieläkään ei lasten näkyviin.
Minusta on täysin oikein, että lapset saavat laspsuuden elää lapsina. He itsevat ovat syntymässään saaneet muut vietit, jotka kehittyvät itsestään ja kodin opetuksella he oppivat tasapainoiseen elämään, jossa kunnioitetaan ihmisiä ihmisinä, eikä seksisinä ja kiimaisina elukoina.
On suurta arvokkuuutta että ihminen hilllitsee viettejään ja osaa elää perheensä kanssa, eikä juosta viettijensä perässä pitkin kujia ja katuja ja sitten ilmoittaa, että on rakkaudeton liitto. Kait se jokaisen liitto noilla keinoin menee siihen jos jatkuvasti on ajatukset vain ydhessä asiassa ja todella jokaiseen kissanristiäiseen pitää mennä ja jättää vaikka pinenet lapsensa kotiin yksin.
Rakkaudettomassa avioliitossa on helppo elää, jos ollaan suunnilleen samaa mieltä lasten kasvatuksesta, raha-asioista yms. eikä riidellä. Minä listasin moneen kertaan plussia ja miinuksia sekä itseni ja lasteni kannalta. Ja ne plussat voittivat. Niin kauan kun kummallakaan ei ole parempaa tarjolla niin ihan hyvin menee.
Sitten lapset muuttivat vuorollaan pois eikä ollut mitään mieltä jäädä exän palvelijaksi pidemmäksi aikaa niin erottin. Kun vähensin palvelua (pyykit, siivous yms) niin ukko etsi paremman palvelijan.
Olet tehnyt oikean ratkaisun ja nostan sinulle hattua!:)
Lapset ovat vain lainaa ja ennenkuin huomaakaan he ovat jo lentäneet pesästä. Silloin voi itse kukin haihatella ja juosta sen ns. paremman elämän perässä. Aika monelle on tuttavapiiristäni jäänyt luu käteen. Sitten sen hyvän huomaa, kun sen on jo menettänyt!
Ihmiset ovat menneet sekaisin intohimon saalistamisen vuoksi, eikä ymmärrä ettei mikään kuuma uusi ihastuskaan säily samanlaisena kovin montaa vuotta. Pettäjä etsii pettäjän ja taas kierros jatkuu...
"vain yksi elämä lause" on todella kulunut näiden (normaaliin) elämäänsä kyllästyneiden suussa! Argh!
Rakkaudeton liitto, vanhempien suhde toisiinsa täysin kuollut. Näitä repliikkejä täältä saa lukea yhtenään.
Sohaisen hieman tätä asiaa kipeästi niiden kohdalla, jotka nöin ajattelevat.
Te olette yhteen menneet ja lapsetkin laittaneet, teillä on ollut sitä rakkautta, mihin se katosi, minkä alle hautautui. Sitähän pitäisi etsiä kiivaasti tkaisin eikä suinkaan luoduttaa ja varsinkin luulla, että se löytyy takaisin pysyvästi muualtakaan.
Eiköhän vain ole käynyt, että elämän arvojärejstys on tullut asetettua väärin.
Kun mennään yhteen pitää myös luopua jostakin ja se on jäänyt monesti tekemättä, eivät kaverit voi elää parisuhtessanne mukana jatkuvasti, eikä vanhemmat tai harrastukset olla päällimmäisenä.
Se suurin parisuhteen "verenimijä" on kyllä pienet lapset. Raskauden aika muuttaa äidin olotilaa valtavasti, itsetunnon kanssa on ongelmia, mieskin voi etääntyä kun vaimo on massiivisen pyöreä raskaudesta, voi pahoin.
Laspsen synnyttyä, äiti on väsynyt, synnytys ei ole helpoo asia, lapsi vaatii iktullaan läpi vuorkauden ruokaansa ja vaippojen vaihto ja syliinkin oppii vaatimaan pian itkulla. Sitten on tuon pienen vatsavaivat, joskus aivan hirvittäviä.
Tässä sitä vaaditaankin hermojen kestävyyttä ja siinä tarvittaisiin todella kipeästi molempien vanhempien yhteistä tekemistä, jotta toinen voi saada hetken tauon vauvan hoidosta.
On vain usein niin, että tästä alkaa nalkuttaminen ja riidat. Olosuhteet ovat osin syynä, mutta suurin osa on lepsellista touhua, ymmärtämättömyyttä.
Tämän asian kun neuvolat jo odotusvaiheessa ottaisibvat opetettavksi vanhemmille, vanhemmus on paljon muuta kuin hymyilevä vauva, sillä sitä hymyä on vain hetki päivässä.
No sitten on tämä miesten milipide naisesta synnytyksen jälkeen, täällä näkee kirjoitettavan, että on löysä lihava ja jotain hyvinkin ala-arvoista.
No mies menee etsimään salasuhteen, joka luultavammin on eronnut lasten äiti, mikä tämän ihmisen tekee paremmaksi kuin oman vaimon, sillä onhan hänkin synnyttänyt.
Joten tiedoksi miehet, kyllä sen vaimonkin paikat siitä kiinteytyy ja myöskin kroppa palautuu.
Koettakaa nyt ymmärtää miehet, että on valtavan suuri loukkaus vaimolle nuo nimitykset ja hylkääminen, sillä hän on synnyttänyt yhteisen rakkauden hedelmänne ja alattatekin hylkiä.
Nainen ei voi itse näille asioille yhtään mitään. Nuo vaiheet kuuluu raskauden aikaiseen elämään.
Ny voitte hyvin seurata kauniin prinsessa Madeleinen raskautta, kun kaotsotte kuvaa hääpäiv'änä ja katsotte kuvaa nyt, huomaatte jo suuren eron, pitäisikö hänet hylätä oitis, kun on pyöristynyt jo aika paljon, saatikkaa ennekuin kuin on maaliskuu.
Pettäjän tiellä teiltä menee kaikki uskottavuus ja todella halveksin jokaista pettäjää.
Erot ymmärrän, kun niihin liittyy sellainen syy, että perhe-elämä on turvatonta ja lapsetkin joutuvat pelkäämään. Mutta en missään nimessä tällaista lapsellisen toiminnan kautta tulevaa vastuuttomuutta, lukekaa edes kirjoja raskauden vaikutuksista naiseen kuten mieheenkin ja opeltelkaa ymmärtään lapsen vauva.aikaa, kasvasmisen eri vaiheen kiukjkukausia, ei aikuisen pidä juosta pieniä lapsiaan karkuun ja pettämään puolsioaan. Raukkamaista toimintaa.
Lasten pelkäämistä on varmasti enemmän uusioperheissä kuin ydinperheissä, sillä ongelmaisessakin ydinperheessä lapsen on parempi.
Hei!
Elämässä on parisuhteen ja rakkauden lisäksi monta muuta tekijää, jotka tuovat onnea: lasten kasvattaminen, terveys, puutarhan hoito (!), harrastukset, työ, koti, lomamatkat yms. Kaikilla alueilla ei aina mene hyvin, mutta onnea elämään tuovat muutkin asiat kuin rakkaus, esim uralla eteneminen tai kivat lapset.
Kannattaa miettiä, millaista elämä olisi yksin eron jälkeen, lasten roudausta paikasta toiseen, taloudellinen puoli yms. Mitkä asiat nyt ovat hyvin? Mitä muuta voisi tehdä oman onnensa eteen? Uusia harrastuksia, ystäviä?
Parasta lapsille on että ilmoitat puolisolle "olen varannut meille viikonlopun parisuhdekurssilta kahden kuukauden päästä. Kumman äiti tulee olemaan meille lapsenvahtina?"
Kotisokeutta teillä liikkeellä, muuta en osaa sanoa. Ja ehkä lievää masennusta tai uupumusta 1-2 aikuisella?