Olen kyllästynyt ihmisiin, en välitä kyläillä enkä kutsua kylään. En välitä kulkea missään riennoissa. Tuntuu, että keskusteluaiheet ovat tylsiä, olipa sitten kyse mistä tahansa. Vietän mieluiten vapaa-aikani täysin yksin, en soittele kenellekään enkä tapaa
ihmisiä viikonloppuisin enkä iltaisin. Lähinnä ahdistaa, jos joku kutsuu itsensä kylään, mitä kuitenkin vielä tapahtuu.
Ottaen huomioon, että olen ollut ihan sosiaalinen ihminen, en oikein ymmärrä itseni, toki tiedän että tämä osittain johtuu
väsymyksestä, minulla on kroonisia kipuja, ja syön väsyttäviä lääkkeitä, mutta tämä ei johdu ainoastaan siitä, en ottanut
yhteyttä kesälomani (5 viikkoa) aikana ihmisiin laisinkaan, enkä silloin ollut erityisen väsynyt. Eivät hekään enää ota kovin usein minuun yhteyttä, tiedän, että olen itse ajanut itseni tähän tilanteeseen, jopa tahallisesti. Saan nykyään olla aikalailla rauhassa, ja nautin siitä. En pidä myöskään puhelimessa puhumisesta, omistan toki kännykän, mutta se on lähes aina äänettömällä tai täysin kiinni. En halua olla tavoitettavissa.
Luen paljon ja ulkoilen. Kesällä vietän paljon aikaa puutarhassa. Nautin siitä, että minulla ei ole aikatauluja, ei mitään sovittuja tapaamisia. Vapaa-päivänä nautin aamulla kun herään, tietäen, että minulla on koko päivä aikaa tehdä ihan mitä minua huvittaa.
Työssä olen aika puhelias ja sosiaalinen, en kylläkään välitä kuunnella jonkun henkilökohtaisia sepustuksia kovin pitkään,
en myöskään välitä puhua omista asioistani kenenkään kanssa. En yksinkertaisesti jaksa kiinnostua ihmisten jutuista, suurin
osa kun ovat hyvin tylsiä. Jostain syystä kuitenkin se on juuri minulle kun tulevat puhumaan. En ymmärrä, että jotkut voivat puhua samasta asiasta jopa tunnin, ottaen huomioon, että se voi olla vaikka jonkun auton väri tai malli, joku TV:stä tullut ohjelma ym. Viihdyn kuitenkin jostain syystä erittäin hyvin työpaikkani ihmisten kanssa, ehkä kun he eivät kuulu yksityiselämääni ja vapaa-aikaani.
Minulla on edelleenkin helppoa tutustua uusiin ihmisiin, ja ihmiset lähestyvät minua helposti ja haluaisi selvästi tutustua tai ystävystyä. Nykyään vetäydyn vain heti kättelyssä tilanteesta, koska en halua lisää ihmisiä elämääni. En miehiä enkä naisia.
ihmisiä viikonloppuisin enkä iltaisin. Lähinnä ahdistaa, jos joku kutsuu itsensä kylään, mitä kuitenkin vielä tapahtuu.
Ottaen huomioon, että olen ollut ihan sosiaalinen ihminen, en oikein ymmärrä itseni, toki tiedän että tämä osittain johtuu
väsymyksestä, minulla on kroonisia kipuja, ja syön väsyttäviä lääkkeitä, mutta tämä ei johdu ainoastaan siitä, en ottanut
yhteyttä kesälomani (5 viikkoa) aikana ihmisiin laisinkaan, enkä silloin ollut erityisen väsynyt. Eivät hekään enää ota kovin usein minuun yhteyttä, tiedän, että olen itse ajanut itseni tähän tilanteeseen, jopa tahallisesti. Saan nykyään olla aikalailla rauhassa, ja nautin siitä. En pidä myöskään puhelimessa puhumisesta, omistan toki kännykän, mutta se on lähes aina äänettömällä tai täysin kiinni. En halua olla tavoitettavissa.
Luen paljon ja ulkoilen. Kesällä vietän paljon aikaa puutarhassa. Nautin siitä, että minulla ei ole aikatauluja, ei mitään sovittuja tapaamisia. Vapaa-päivänä nautin aamulla kun herään, tietäen, että minulla on koko päivä aikaa tehdä ihan mitä minua huvittaa.
Työssä olen aika puhelias ja sosiaalinen, en kylläkään välitä kuunnella jonkun henkilökohtaisia sepustuksia kovin pitkään,
en myöskään välitä puhua omista asioistani kenenkään kanssa. En yksinkertaisesti jaksa kiinnostua ihmisten jutuista, suurin
osa kun ovat hyvin tylsiä. Jostain syystä kuitenkin se on juuri minulle kun tulevat puhumaan. En ymmärrä, että jotkut voivat puhua samasta asiasta jopa tunnin, ottaen huomioon, että se voi olla vaikka jonkun auton väri tai malli, joku TV:stä tullut ohjelma ym. Viihdyn kuitenkin jostain syystä erittäin hyvin työpaikkani ihmisten kanssa, ehkä kun he eivät kuulu yksityiselämääni ja vapaa-aikaani.
Minulla on edelleenkin helppoa tutustua uusiin ihmisiin, ja ihmiset lähestyvät minua helposti ja haluaisi selvästi tutustua tai ystävystyä. Nykyään vetäydyn vain heti kättelyssä tilanteesta, koska en halua lisää ihmisiä elämääni. En miehiä enkä naisia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No miksi sitten tänne kirjoitit? Sulla siis kaikki kuten haluatkin, jatka samaan malliin, äläkä hae kontakteja täältä netistä kun et niitä kerran halua.
Netissä jutustelu on helppoudessaan eri asia kuin kyläily yms. joista ap kirjoitti. Seuran voi lopettaa milloin vain eikä vastavuoroisuutta tarvita. Ihmeellisen vihamielinen on viestisi.
Minulla on vähän samanlaisia taipumuksia kuin ap lla, vaikka ei sairautta olekaan. Viihdyn mainiosti yksin, ja minulle riittävät pinnallisemmat tuttavuussuhteet esimerkiksi naapurien tai kampaajan kanssa. Minusta on suorastaan kammottavia sellaiset ystävyyssuhteet, joissa omat asiat tilitetään viimeistä piirtoa myöten tuntikausia kestävissä puheluissa. Kärsin valtavasti nuorena tällaisista ystävyyksistä. En halua kuulla juoruja ja pahan puhumista, jotka ovat niin ominaisia ns. ystävyydessä.
En mielelläni kutsu ihmisiä kotiini enkä mene myöskään muiden luo kylään. Joskus olen miettinyt, johtuuko tuo pettymyksistä, joita olen ystävyyssuhteissani kokenut. En edes halua läheisempää ystävää. Kuitenkin pidän ihmisistä, kunhan he eivät tunkeudu reviirilleni. Myös minun on helppo tutustua ihmisiin, mutta en halua syventää mitään tällaista ystävyydeksi asti. En mene naapureiden luo kylään enkä kutsu häntä kotiini, vaikka vaihdan hänen kanssaan rappukäytävässä kuulumisia. Lenkillä käyn mieluiten yksin.
Meitä on monenlaisia. Nautin poikkeuksellisen paljon yksinolosta ja luulisin, että tilanteen syy on herkkyydessä eli häiriinnyn muiden ihmisten hälinästä moneksi päiväksi. Näin vanhempana osaan suojata itseäni paremmin ja nauttia elämästä omalla tavallani. Joten ymmärrän sinua hyvin, ap.
On tämä siinä mielessä hyödyllinen "avautuminen" että joku voi saada ahaa-elämyksen siitä että ei vika ole aina itsessä. Sitä toista ei vaan kiinnosta tutustua kehenkään.
Mutta enempi tuo kuullostaa jonkinlaiselta masennukselta, ihan kuten kirjoittaja itsekin epäilee. Harmi vaan että vahingot ystävyyssuhteissa saattavat olla pysyviä, eli jatkossa tapaamiset jäänevät pinnallisiksi tuttavien jutusteluiksi.
Mulla on aivan sama juttu. Olen luokitellut itseni aina sosiaaliseksi, mukavaksi ja huumorintajuiseksi ihmiseksi, mutta viime vuosina en vain ole jaksanut pitää yhteyttä ystäviin ja lopulta kaikki ovat kääntäneet mulle selkänsä syystä tai toisesta.
Pelottavinta on huomata, että on ollut vaikka viikon täysin yksin eikä edes kaipaa seuraa. Musta tuntuu että tutut, kaverit ja ystävät ovat kaikki ihan hirveän pinnallisia ja suoraan sanottuna tyhmiä. Kaipaan juttuseuraa silloin tällöin, mutta en sellaista mitä muut ihmiset voivat tarjota.
Tuntuu että mun masennuskin on "parantumassa" sitä mukaa mitä vähemmän pidän ihmiskontakteja.
Minä olen varautunut ja en ystävysty helposti. En edes ymmärrä mistä ihmiset keksivät puheenaiheita keskenään. Ja kuten aiempi kirjoittajakin totesi en käsitä pitkiä puhelinkeskusteluja, minä en sellaisia kaipaa. Kaipaisin kuitenkin edes yhtä ihmistä jonka kanssa voisimme joskus jutella.. jostain, ei mistään syvällisestä, normi asioista mistä ihmiset nyt tapaa jutella. Kaipaisin samanmielistä yhteisiin tekemisiin. En aina haluaisi mennä paikkoihin yksin, silloin kun joskus jossain tulee käytyä. Olen kuitenkin perheellinen, mies ja lapsia, joten en nyt ihan yksin ole. Yksinäisyyteni on lähinnä henkistä. Ja on minulla ystäviä jotka ovat olleet samat lapsuudesta asti, mutta olen vetäytynyt vähän niistäkin. Samanhenkinen ystävä puuttuu. Pidän kyllä yksinolosta pääosin, mutta silti olisi kiva kun olisi joku.. kaveri. Tosin huomaan jo nyt tätä kirjoittaessani, että kuinka vaivallionen kaveri voi olla. Joten parempi olla yksin ja niin saa tehdä ja olla niin kuin itse haluaa ei kuitenkaan ole ketään niin samanhenkistä. Ihmiset aina kuitenkin vaativat jotakin... elämä on tehnyt minusta aika kyynisen. Joten huomaan kirjoittavani itselleni, parhaalle ystävälleni.
On ihian normaalia olla varautunut. Hiljaisuus on myös hyvästä. Nykypäivänä vain yliarvostetaan sosiaalista höpöttämistä ilman sisältöä. Meistä suomalaisista kuitenkin puolet on introverttejä, kun maailman väestöstä heitä on kolmasosa. Myös meitä suomalaisia yritetään väen vängällä kammeta turhan puhujiksi. Tämä on varsin tuore ilmiö ihmiskunnassa, ylisosiaaliset höpöttäjät vain ovat maailmassa vallalla.
Itselläni on hyvät sosiaaliset taidot, mutten ole kovin sosiaalinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kykenen ilmaisemaan itseäni sosiaalisissa tilanteissa ymmärrettävästi ja ymmärtämään toisia hyvin, niin sanallisen viestinnän kuin tunneälynkin osalta. En kuitenkaan kaipaa suuressa määrin sosiaalista kanssakäymistä, tarvitsen riittävästi omaa rauhaa ja yksinäisyyttä, enkä välitä suurista ihmisjoukoista, kommunikoin mieluiten pienissä ryhmissä tai kahden kesken, väsyn liiallisen p...kan puhumiseen eli "small talkiin", vaikka on toki terveellistä välillä puhua kevyemmistäkin aiheista, eikä kulkea aina syvissä vesissä. Mutta kykenen olemaan myös hiljaa toisten seurassa, mitä ekstrovertit eivät tahdo kestää millään. Sekin on osa sosiaalista taitoa, että kestää hiljaisuutta porukassa kokematta sitä painostavaksi, päinvastoin, se voi olla erittäin antoisaa niin kalassa kuin kahvipöydässäkin, antaa ajatusten kulkea ja sitten välillä turista jotain. Ystävyyttä ja yhteyttä voi kokea myös hiljaisuudessa, ehkä jopa enemmän siinä.
Kuvaat hyvin asiaa kertomalla, että yksinäisyytesi on lähinnä henkistä. Ymmärrän hyvin. Hälisevässä ja pinnallisessa maailmassa on muitakin, jotka kokevat samoin, kohisevan ihmismassan joukosta on vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa tuntee yhteyttä.
http://valopolku.blogspot.fi/2012/08/hiljaiset-introverttien-manifesti.html
http://www.introvertit.net/
Nimimerkeille Viihdyn yksin, gbdgrgre, tuleva erakko?, itseänitäynnä ja pohdiskelija!
Olen jo pitkään etsiskellyt nettikaveria Suomesta. Sellaista, jota ei kiinnosta kahvitteluseura tai baari-illat kasvotusten. Asun ulkomailla, kaukana Euroopasta ja haluaisin vain nettikeskusteluseuraa silloin tällöin suomenkielellä. Ilman lupauksia tapaamisista tai jatkuvuudesta. Viihdyn hyvin yksin, mutta silloin tällöin kaipaisin samanhenkistä suomalaista seuraa ihan vain saadakseni taas maalaisjärjen toimimaan. Olen naimisissa ja muksuja on useampikin. Jos haluaisit kirjoitella elämästä ilman velvotteita, tiedät miten toimia.
tunnistan kertomuksistanne itseni. ennen vain ajattelin että minussa on joku vika kun en halunnut aina olla kavereitten kanssa ja tunsin itseni jopa epäonnistuneeksi sen takia kun minulla ei ollut suurta kaverijoukkoa ympärillä koulussa.
RAKASTAN OLLA YKSIN
ja mieheni kanssa. Molemmat erakkoja, mutta onnellisia sellaisia. Emme kertakaikkiaan kaipaa muita ihmisiä. Töissä on pakko käydä, mutta muuten ihanaa erakkoelämää. Nautin täydestä sydämestä rauhasta, järjestyksestä ja hiljaisuudesta. Elää terveellisesti ja pitää itsestä hyvää huolta. Nukkua paljon, syödä hyvin, ulkoilla ja urheilla. Hemmotella itseämme ja toisiamme saunoen, poreammeessa ja tehden jalkahoitoja jne. Kukaan ei häiritse meitä millään tavalla. Meillä ei todellakaan puhelimet soi tai ovikellot pimputtele. Matkustaminen on intohimomme, mutta olemme siellä vain kahdestaan, muiden ihmisten seuraa emme kaipaa. Ne ovat ihania irtiottoja arjesta. En ymmärrä, miten jotkut ihmiset haluavat päästä julkisuuteen. Mielestäni se on kamalaa elämää. Piiloelämä on parasta. Enkä todellakaan sano tätä kateuttani : ) Kotini on linnani ja sohvani on laiskanlinnani. Mieheni on ainut sosiaalinen kontaktini, jos työelämää ei oteta mukaan.
Itse tykkään olla myös yksin, silloin saa ajatella asioita rauhassa ja tehdä omaan tahtiin kotitöitä tai muuta. Työ jota teen on ihmissuhdetyötä. On ihanaa olla välillä ihan hiljaa, ei tarvitse puhua kenellekkään. En koskaan ole ollut mikään lauma eläjä, muutama läheinen ystävä rittää, jotka ymmärtävät, että välillä haluan vetäytyä kotiin ja olla yksin, miettiä ja pohtia maailman menoa.