Olen ollut naimisissa yli 20 vuotta. Meillä on ollut ongelmana se, että en ole kokenut olevani rakastettu tai haluttu miehenä. Esimerkiksi sanat "Rakastan sinua" olen kuullut vaimoltani yhteensä ehkä pari kertaa joskus nuorempana. Olen puhunut asioista monasti vaimon kanssa, hän ei ole kokenut ongelmia, sanoo minun kyllä olevan hänelle tärkeä. Seksielämän olen kokenut vajavaiseksi, se on kirjaimellisesti "lauantaina saunan jälkeen pimeässä peiton alla". Vaimolla on estoja itsensä kanssa. Hän kokee, ettei ole riittävän kaunis, vaikka olen päinvastoin häntä kehunut ja todella myös tarkoittanut sitä.
Runsas vuosi sitten minulle tuli suhde toiseen naiseen (ainoa syrjähyppyni). Rakastuimme toisiimme, olimme tiiviissä yhteydessä. Hänen kanssaan seksi oli suorastaan taivaallista. Meillä oli toki paljon muuutakin yhteistä: samanlaiset harrastukset ja mielenkiinnot, pitkät keskustelut jne.
Pari kuukautta sitten päätin jättää hänet ja yrittää vaimon kanssa. Yritys on ollut kuitenkin yhtä tuskaa, kun se toinen nainen on koko ajan mielessäni. Olen myös miettinyt asiaa tuon seksin kannalta. Voinko koskaan enää sopeutua "tavalliseen" seksielämään vaimoni kanssa, kun tiedän millaista se voisi todella olla? Pelkään, että ajattelen aina vaan sitä toista, enkä pystyisi antamaan vaimolle enää mitään enkä nauttimaan itse. Vaimo on nyt sanonut, että hän voi muuntua ja yrittää päästä estoistaan.
Kysymysmerkkinä minulla on nyt, miten tärkeää toimiva seksielämä avioliitossa on. Jotenkin ajattelen, että ei sen varaan suhdetta voi perustaa, mutta toisaalta seksin on toimittava ainakin kohtuullisen hyvin, jotta koko suhdekin toimisi. En tiedä miten edetä, mikä on tulevaisuu.
Runsas vuosi sitten minulle tuli suhde toiseen naiseen (ainoa syrjähyppyni). Rakastuimme toisiimme, olimme tiiviissä yhteydessä. Hänen kanssaan seksi oli suorastaan taivaallista. Meillä oli toki paljon muuutakin yhteistä: samanlaiset harrastukset ja mielenkiinnot, pitkät keskustelut jne.
Pari kuukautta sitten päätin jättää hänet ja yrittää vaimon kanssa. Yritys on ollut kuitenkin yhtä tuskaa, kun se toinen nainen on koko ajan mielessäni. Olen myös miettinyt asiaa tuon seksin kannalta. Voinko koskaan enää sopeutua "tavalliseen" seksielämään vaimoni kanssa, kun tiedän millaista se voisi todella olla? Pelkään, että ajattelen aina vaan sitä toista, enkä pystyisi antamaan vaimolle enää mitään enkä nauttimaan itse. Vaimo on nyt sanonut, että hän voi muuntua ja yrittää päästä estoistaan.
Kysymysmerkkinä minulla on nyt, miten tärkeää toimiva seksielämä avioliitossa on. Jotenkin ajattelen, että ei sen varaan suhdetta voi perustaa, mutta toisaalta seksin on toimittava ainakin kohtuullisen hyvin, jotta koko suhdekin toimisi. En tiedä miten edetä, mikä on tulevaisuu.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Niinpä. Jos suhde on erittäin tyydyttävä niin huonon seksielämän kestää kyllä huomaamatta.
Jos suhde ei enää olekkaan niin tyydyttävä niin huono seksi yhtenä epäkohtana korostuu.
Jos olet valmis maksamaan eron hinnan ja teillä ei ole syytä elää kulissiavioliitossa niin eroa.
...puoli on kumpikin toimittava suhteessa. Olen itse ollut 13 vee suhteessa, eronnut, sählännyt, katsellut kaikenlaista ja tosi on, että erotiikkaa on monenlaista. Toisille se merkitsee enemmän kuin toisille mutta se on perustarve. Se ei merkitse kaikkea mutta on silti tärkeää. Pitkässä suhteessa fiilikset laantuvat aina joskus, huuma ei ole ikuista.
Anna vaimolle tilaisuus oppia uutta, lähtekää vaikka lomalle koska vaimo ei usein syty pyyki ym. askareiden keskellä.....
kaikkea hyvää!
Olen nainen, avioliittoa takana saman verran kuin sinullakin. Takana myös yksi syrjähyppy parisen vuotta sitten, rakastuminen, hellyyttä, seksiä jne. Paljon paljon muutakin kuin vain seksiä, joka minunkaan mielestäni ei ole se tärkein ja kantavin voima avioliitossa tai suhteessa ylipäätään.
Mutta olosuhteista johtuen pohdin samaa kuin sinä. Mitä tehdä, kun seksi avioliitossa ei toimi? Nyt kenenkään on aivan turha antaa minulle neuvoja asioiden korjaamisesta kahden keskisellä ajalla, perheterapialla ym. Takana on pitkä historia ja ongelma monimuotoinen. Olennaista on, ettei minulla avioliitossani ole tyydyttävää seksiä. Enkä oikein tiedä miten kauan jaksan elää näin. Toki kyse ei ole pelkästään seksistä vaan myös henkinen side mieheni ja minun välillä ei ole niin syvä ja rakastava kuin sen pitäisi olla. Olemme kuin kavereita - ei syvää rakkautta eikä eroottista rakkautta.
Miten kauan olla liitossa vain koska arki toimii ja on lapset? Sitä minäkin pohdin, että kuinka paljon antaa merkitystä toimivalle seksielämälle. Enkä tiedä miten edetä, mikä on tulevaisuus.
Et arvaa kuinka on lohduttavaa saada tietää että meitä on muitakin mieheiä kuin vain minä. Voi Jumalauta ! Minulla on TÄSMÄLLEEEN sama ongelma kuin sinulla.
Koin samanlaisen kuin sinä.. Nyt tiedän mitä rakkaus oikeasti on.. Hän ei halunnut rikkoa perhettään ja se siitä sitten. Tästä on jo 3 vuotta kohta enkä pääse hänestä irti. Tuntuu että en enää muita naisia voi rakastaa ! Oli se niin täydellistä että voi taivas ja Pyhä Maria....
Päätin, että kun lapset noin 14-16 otan ja lähden. En halua elää tällaisessa tunnetyhjiössä koko elämääni. Naiseni ei osaa rakastaa, Piste. Eikä ihminen muutu ! Ei tostisesti, olen minä sen niin monta kertaa saanut todeta hänen kohdallaa. Ihminen on se minkälaiseksi hänet on luotu, eikä hän osaa tunteitaan muuttaa vaikka haluaisi, TRUST ME !!!
Voimia sinulle, tarvitsemme sitä molemmat !!
p.s Minä puhun, hän ei. Hän on estoinen, minä en. Tein virheen luullessani että hän muuttuu vielä paremmaksi.
Nimim Elinkautinen 10 - 12 v vielä
Niin, olen eronnut, kaunis, mukava, itsenäinen, vahva nainen..josta 53v. mies löysi sitä mitä omasta avioliitosta oli pitkään puuttunut.
Täydellistä seksiä johon liittyi voimakas henkinen yhteenkuuluvuuden tunne.
Olen vain jo hieman väsynyt hänen mielensä ailahteluihin.
Mitä hän sitten todella haluaa.
Loukata vaimoaan ja kertoa minusta - jonka jälkeen pystyisi minua vapaammin ja useammin tapaamaan. He eroavat tuskin koskaan.
Itse en vakituista parisuhdetta kaipaa. Hyvää ystävää jonka kanssa ihanaa seksiä.
Taitaa aika soppa tästä lopulta syntyä..
Mitenkähän näissä jutuissa yleensä käy..
Kerrot että "Itse en vakituista parisuhdetta kaipaa. Hyvää ystävää jonka kanssa ihanaa seksiä."
Toisaalta nariset "Olen vain jo hieman väsynyt hänen mielensä ailahteluihin.
Mitä hän sitten todella haluaa.
Loukata vaimoaan ja kertoa minusta - jonka jälkeen pystyisi minua vapaammin ja useammin tapaamaan. He eroavat tuskin koskaan."
Siis missä menet?
Oletpas sinä todella täydellinen! Onneksi olkoon vaan.
Ei jonkun 5-kymppisen eroaminen varmaan ihan helppoa ole, totta kai mieli ailahtelee, kun sitä eroa miettii.
Väitteesi tuntuu aika oudolta. Miksi joku tuollaista haluaisi?
Teksti oli nopeasti "sutaistu" ja siksi kait epäselvä.
En taida tai emme kumpikaan taida tietää mitä tosiaan haluamme. Asia on kait vielä jotenkin kesken. Olisikohan tai voisiko joku täällä vastaavassa tilanteessa ollut hieman valaista minua..
Vaimon loukkaamisella tarkoitin sitä että kun hän saa tietää miehensä suhteesta tokkopa ilahtuu.
Eli valitseeko mies lopulta vaimonsa vai ottaako riskin ja kertoo suhteesta odottaen mitä sitten tapahtuu.
Tosin käry voi käydä jo muutenkin :)
Noh, aihe vain jotenkin pisti kirjoittamaan. On kieltämättä tunteet hieman pinnassa tämän asian kanssa. Katsellaan...
On varmaan totta että olet pudonnut taivaista ja huumasta arkeen. Kun ihmiset aloittavat nuorina pitkän suhteen, he eivät tiedä millaisiksi kasvavat, kumppani kasvaa ja millaiseksi seksuaalisuus muotoutuu.
Jos parisuhde toimii ei ole syytä syrjähyppyihin. Seksuaalisuus lähtee aivoista ja sitä voi virkistää yhdessä ololla, yhteisillä asioilla ja ololla. Muistat kai millaista oli kun tapasitte, miten teitte kaikkea uutta? Minne se on kaddonnut?
Olet nyt enemmän kuin ennen, herännyt seksuaalisesti unesta, miehenä koet olevasi halutumpi. Normaalia että haluaisit sitä lisää. Mutta mikä uudessa suhteessa on oikeaa ihastusta, mikä omaa tyytymättömyyttä suhteen tilaan, mikä itsenä kasvamista ja elämän suunnan yleistä miettimistä?
Se mikä saattaa tuntua uudessa suhteessa yhdistävältä voi ollakin pitemmän päälle toimimatonta. Et jaksakaan ehkä häntä arjessa, hänen huonoja puoliaan. Huuma kestää aikansa ja sitten kun arki tulee olet aivan yhtä alaston suhteessa kuin nyt olet vaimosi kanssa. Ja elämähän on aika samanlaista eri ihmisten kanssa, vain ympäristö muuttuu ja ehkä toinen saa eri puolia meistä esiin. Ei ole oikeaa ihmistä toiselle, vaan sopivia ja vähemmän sopivia.
Ymmärrän että kaipaat seksiä, elämätöntä elämää. Mutta eronneena voin kertoa että jääkö uusi suhteesi viimeiseksi, haluatko sittenkin kokeilla kaikkea muidenkin kanssa, miten ero vaikuttaa elämääsi, menetät elinympäristön tuttuine ihmisine, onko lapsia joiden tapaaminen vaikeutuu, entäs jos masennut erosta ja kaipaat takaisin ja loukattuasi naistasi et enää pääse?
Miten itse toimisin jos voisin elää elämäni toisin? Seksuaalisuus on tärkeää parisuhteessa, se kertoo että on haluttu ja rakastettu. Samoin yhdessäolo ja hellyys ovat niitä asioita miksi ihmiset sitoutuvat toisiinsa. Mieti sitä mitä sinulla vaimosi kanssa on? Mieti tarkkaan millaisia juttuja teette yhdessä, kenen luona käytte kylässä, pieniä asioita joita harrastatte. Sienessä käymistä, mökillä oleilua, hänen sukulaistensa luona käyntiä. Millainen hän on kun tulet töistä, mitä ruokaa syötte. Miten iltanne vietätte. Miltä hän tuoksuu kun rupeatte nukkumaan illalla. Tuon kaiken voit menettää. Voit miettiä asioita tunteella tai järjellä. Voit ajatella syrjähyppyäsi että se oli hyvä niin, vei teitä eteenpäin ja kaunis muisto. Jos saisit sitä enemmän voisi olla että siitä jäisi huono maku suuhun. Voit ajatella myös että otat riskin ja saat elämääsi enemmän. Mutta usein toimimaton seksi on merkki toimimattomasta suhteen kommunikaatiosta. Jos seksuaalisuutesi on vahvempaa, voit muistaa että miten sinkkuna hoitelit hommat. Parisuhde kun on myös kompromissejä ja kahden ihmisen hiomista yhdeksi toimivaksi yksiköksi. Ei minulla ole valmiita vastauksia, kun toisen tilannetta ei voi tietää. Ja voihan olla että olet jo päättänyt mitä teet. Toivon että teet viisaasti, ja tunnet valintojesi jälkeen että olet pitänyt itsesi miehenä.
Kirjoititpa hyvää teksiä
Olen kyllä osaa noista jo ajatellut. Olen miettinyt ynnä muita, mitä kirjoitit. Tällä hetkellä nuo kaikki ovat minulle tietynlaisia pakkoja ja kärsimyksiäkin. Ei tämä minulla pelkästä seksistä kiikasta. Ehkä tuollaisen kyläilyn ja mökkeilyn voisi saada toimimaankin jollain tasolla, mutta miten vaikeaa on sopeutua seksin puolella? Ainakin minulle seksi on muutakin kuin fyysistä "panemista", se on jotenkin syvintä toisen kohtaamista, toiselle antamista ja toiselta saamista.
Olen yrittänyt ajatella järjellä ("perhe, lapset, ystävät, talous, kaikki ovat kunnossa, miksi jättää niitä ja riskeerata tulevaisuus"), mutta väkisin tulevat esiin myös tunteet ("vaimo ärsyttää, kaipaan toista"). Siinäpä se juuri onkin, voiko nuo tunteensa saada muuttumaan vaimolle positiivisiksi.
nuo asiat voi olla sellaisia että niitä ei kaipaa kuin vasta kun menettää ne. Olet vapaa ihminen vaikka kuvittelet olevasi vankilassa. Se että koet asiat sellaisina etteivät ne huvita johtuu enemmän itsestäsi kuin toisesta. Miten sinulla on omaa aikaa, harrastuksia, ystäviä? Jos on liian tiiviisti toisen kanssa ei siitä pääse kuin yhteen suuntaan.
Ei naiset anna omaa tilaa, se pitää itse ottaa. Vaikka naiset haluavat kiltin miehen he haluavat kuitenkin että mies ottaa vastuuta. Onko naisella liiaksi vastuu nyt elämästäsi ja koet olevasi häneen kahlittu? Tiedän että nyt haluat pois tuosta kaikesta, mutta auttaako oman ajan ja tilan ottaminen?
Miehille seksi on iso asia, toisin kuin naiset yleensä ajattelevat. Kokonaisvaltaista. Ja siksi sinun onkin rakastuttava naiseesi uudelleen. Se on tahdon asia. Saattaa vaatia että olet vaikka lomalla yksin. Näet asioita kauempaa. Näet itsesi missä olet. Elämäsi on mielenkiintoisessa kohdassa. Kuten joka päivä tähänkin asti. Mutta nyt on hyvä että havaitset sen.
Suhteesta vaimoosi ja uuteen naiseen. Uuden kanssa huuman suunta tiettyyn asti on ylöspäin. Vaimosi kanssa palaatte helposti entiseen. Sinun on mietittävä haluatko muutoksen uuden ihmisen kautta vai muututko itse. Toista ei voi muuttaa ja jos odotat vaimosi hirveästi muuttuvan niin todennäköisesti petyt. Toisaalta uudessa suhteessa on myös ongelmia, voi olla että erilaisia.
Kerronpa tässä oman tarinani. Nelisen vuotta sitten tapasin ihanan naisen, alussa ei kuitenkaan heti intohimo iskenyt. Tehtiin paljon töitä yhdessä, sitten tuli tilaisuus. Kotona vaimon kanssa oli pitempään ollut kireää. Seksiä harrastettiin pimeässä peiton alla kerran kuussa. Uuuden naisen kanssa seksin harrastaminen tuntui niin vapauttavalta ja taivaalliselta, huh huh. Ja tuntui että kaikki asiat oli yhteisiä sen hyvän seksin myötä. Oli jännittävää ja kiihottavaa suunnitella seuraavaa tapaamista. Sitten totuus paljastui vaimolle, joka heitti minut ulos kodistamme. Hankin oman kämpän. Tuli avioero. Sitten iski kyvyttömyysongelmat ja sitten kun kaikki uuden naiseni kanssa oli käytännössä "luvallista" ja vapaata, huuma haitui. ns arki koitti. Tapailimme uuden naisen kanssa vielä jonkin aikaa ja edelleen olemme työkavereita. Olisin halunnut palata vaimoni luo takaisin, mutta se ei tullut kysymkseen. Vaimo tapasi uuden miehen ja on jo naimisissa uudestaan. Nyt asustelen uudessa asunnossani ja lapset käy, jos ne tarvitsee jotakin, yleensä rahaa. Olo on karmea, en suosittele tätä kenellekään.Kaipaan vaimoani ihan helvetisti. Onneksi on työ, jota paiskin aamusta iltaan.Jokaisella on kuitenkin oma elämä ja omat valinnat on tehtävä.
Minäkin kerron sinulle tarinani!
Olen nainen ja olin ollut aviossa yli 20v. Seksiä harrastimme kerran viikossa pimeässä peiton alla 5 min. Se maistui puulta, mutta en paremmasta tiennyt. Huokaisin joka kerran jälkeen, että nyt se on taas tältä viikolta velvollisuus suoritettu.
Sitten tapasin miehen, jonka kanssa seksi oli taivaallista. Ja muutenkin pidin häntä niin komeana, että olisin voinut vain katsella häntä. Oikeasti ei ollut mikään erikoinen, minun silmissäni vain. Minä rakastuin niinkuin vain nainen voi rakastua.
Mieheni kanssa en sen jälkeen enää pystynyt olemaan. Pidin häntä niin rumanakin etten olisi voinut enää ajatellakaan seksiä aviomieheni kanssa.
Tuli ero miehestä ja myöhemmin myös siitä toisesta miehestä. Asun nyt yksin.
Olen yksinäinen kuten sinäkin.
Mutta en kaipaa aviomiestäni yhtään, sitä toista miestä kyllä.
Mutta kaiken kokemani jälkeen olen silti onnellinen, että sain hetken elämässäni nauttia seksistä.
Toivo elää, että kohtaan joskus miehen, joka osaa rakastaa ja jota minä voin ihailla.
Seksi ei ole elämän tärkein asia, mutta jos siitä klikkaa niin mitä jää jäljelle?
Hyvä, että tuli tähän myös naisnäkökulma!
Itse olen vähän yli 40-vuotias nainen ja olen ollut naimisissa reilut 16 vuotta. Mentiin aikanaan yhteen vähän kuin "vahingossa" muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen - halusin pois tiukasta kotikurista, kun olin jo pitkälti yli 20-vuotias...
Silloin kuvittelin, että kunhan on joku mies rinnalla! Olin toki seurustellut ennenkin, joten tämä ei ollut ensimmäinen mies - mutta ensimmäinen varteenotettava aviomiesehdokas. Sellainen joka kelpasi myös isälleni, kun oli riittävän varakas yrittäjä!
No sitten syntyi pari lasta ja pikkuhiljaa tunsin olevani melkeinpä yksinhuoltaja, kun toinen on aina töissä - taikka nukkuu sohvalla pitkän työpäivän väsyttämänä.
Nykyisin meillä ei ole enää mitään yhteistä, paitsi talo ja lapset, jotka eivät tule oikein toimeen isänsä kanssa. Varsinkin tytär on selkeästi sanonut haluavansa pois nykyisestä kodistamme! Emme harrasta juuri mitään yhdessä, koska toisella ei ole edes aikaa sellaiseen. Joitakin pakollisia sukulaisvierailuja tehdään, mutta todella harvoin. Lomani vietän pääasiassa lasten kanssa, koska yrittäjällä ei ole lomaa...
Mies vaan haalii omaisuutta ja haaveilee jäävänsä nuorena eläkkeelle ja muuttavansa sen jälkeen etelän lämpöön talvikausiksi - ja muu perhe jäisi tänne jatkamaan tavallista arkea...!!! Minä taas haaveilen eläväni vielä joskus maaseudun rauhassa jossakin vanhassa isossa talossa, jossa olisi tilaa omille ja lasten harrastuksille.
Riitelemme usein ja osa riidoista saa alkunsa todella pienistä arkiasioista. Mies ei auta kotitöissä juuri ollenkaan, mutta esim sotkee paikkoja jopa enemmän kuin lapset. En ole koskaan tuntenut olevani omassa kodissani oikein kotonani. Mies määrää kaikista pikkuasioista, kuten ruokaostoksista ja jopa saunan lämmityksestä. Mutta isompiin asioihin, kuten lasten kouluasioihin hän ei halua sekaantua. Ei kai edes osaisikaan, kun hänellä ei itsellään ole juuri minkäänlaista koulutusta. Usein mies suuttuu, kun tulee vastaan virallisempi asia, jota ei osaa itse hoitaa. Hän on omasta mielestään kuitenkin aina oikeassa, ja kukaan tai mikään muu ei ole mitään! Toki hän onkin omalla alallaan ammattilainen, mutta vain sillä kapealla saralla. Meillä on kummallakin omat rahat ja kulut jaetaan hyvinkin tarkasti, vaikka toisen tulot on moninkertaiset itseeni verrattuna. Minä hoidan kaikki omat kuluni ja suurimman osan lasten tarpeista, sekä oman osani yhteisistä menoista.
Seksielämä on hiipunut olemattomiin, joskaan se ei koskaan ole kovin aktiivista (saatikka nautittavaa) ollutkaan. Ilmeisesti minä olin miehelleni ensimmäinen oikea tyttöystävä, eikä hän oikein edes osaa rakastella niin että siitä toinen nauttisi - eikä ole kiinnostunut opettelemaankaan. Viimeisimpinä vuosina on tainneet jo kyvytkin häipyä melkein kokonaan. Parhaimmillaan meillä on ollut 5 kuukauden tauko seksielämässä ja yleisimmin se on 1-2 kuukautta! Enkä edes odota seksiä hänen kanssaan, koska en siitä mitään saa itselleni (sisään ja ulos, siinä kaikki).
Minulla on ollut muutamia sivusuhteita ja joistakin jopa mieheni on ollut tietoinen - ja hyväksyy sen! Nyt on viimeisin miesystävä kulkenut rinnallani reilun vuoden ajan, mutta hänestä mieheni ei tiedä. Tämän miehen kanssa voisin kuvitella jopa eläväni elämää jatkossa. Hän on jo ennen minun tapaamistani harkinnut eroa vaimostaan, mutta ei ole vielä toteuttanut sitä.
Tämä mies on aivan tavallinen suomalainen, köyhä työmies. Mieluummin eläisin "elämänmakuista" tavallista ja rauhallista elämää, kuin taloudellisesti turvattua, mutta "kuollutta" elämää, jossa saa jatkuvasti varoa sanojaan ja tutkia toisen ilmeitä, että koskahan taas räjähtää...
Nyt olen päivä päivältä kasvanut henkisesti lähemmäksi eroa - mutta on vaan puuttunut oikea ajankohta ja rohkeus sen ottamiseksi esille. Olenko huono vaimo, kun tällaisia ajattelen???
Kuule!
Se menee niin että sitten kun olet valmis niin silloin et edes mieti enää. Eräskin nainen sanoi että kesken työpäivän hänellä yhtäkkiä leimahti työpöydän ääressä. Asiaa oli miettinyt ja pähkäillyt vuosia ja sitten vaan yhtäkkiä tuli se voima.
Niin kävi minullekin. Vaikka olin aivan loppu ja maassa enkä niillä voimillani olisi voinut kuvitellakaan nousevani. Minä vaan yhtäkkiä olin valmis.
Hei!
Kyllä minä omasta mielestäni olen melkoisen "kypsä" jo...
Vuosia olen tuota asiaa pohtinut ja vatvonut, mutta tänä syksynä olen saanut aivan uudenlaisen valaistuksen - ja se tuli aivan yllättäen kesäloman jälkeen.
Ainut on vaan se rohkeuden puute, kun tiedän siitä tulevan aivan mielettömän riidan - ja lopputuloksesta ei voi olla varma... Lähinnä tuossa loppuratkaisussa ajattelen lapsia, kun tiedän heidän joutuvan riitojen välikärsijöiksi!!! Pelkään, että pahimmassa tapauksessa meidät heitetään ulos talosta sillä sekunnilla, kun alan tosissani asiaa esittämään...
Asiasta on toki joskus aikaisemminkin keskusteltu (=yritetty), mutta huonolla tuloksella. Miehen mielestä kun kaikki on hienosti!
Viimeksi kun asiasta oli ääneen puhetta pari vuotta sitten, hän huusi suoraa huutoa, että maksaa meidät ulos, eikä sen jälkeen halua nähdä lapsiakaan enää koskaan (uskon että hän pystyisi siihen)...!!!
Ja sen hän on tehnyt myös selväksi, että taloa en missään tapauksessa saisi itselleni ja lapsille lunastettua, vaikka se onkin lasten ehdoilla rakennettu (ei hän sitä itselleenkään halua).
Viimeinen keino miehellä on alkaa itkeä, jos tosissaan aiheesta puhutaan, ja se on kaikkein kamalinta kuultavaa! Mutta kun hän ei pystyisi yksin tulemaan toimeen, kun ei ole koskaan tarvinnut huushollia hoitaa...
Hän ei hallitse juuri mitään teknisiä laitteita autoa lukuunottamatta! Kaikki "ylimääräinen", kuten musiikkilaitteet, tietokone ja TV:n lisälaitteet ovat käytännössä minun ja lasten hallinnassa - mies ei osaa edes käynnistää niitä, saatikka että olisi edes kiinnostunut.
Voisihan tuollaisella olla vaikeuksia pyörittää poikamiehen huushollia, varsinkin kun ei ole juuri koskaan kotosallakaan - mutta minä olen kyllästynyt olemaan hänelle pelkkä piika!!!
Enkä välttämättä tarvitse uutta suhdetta, vaikka miesystäviä onkin ollut. Olen tullut siihen tulokseen, että voisin hyvin elellä tyytyväisenä ilman miestäkin, jos niin sattuisi käymään. Tietysti noihin tiettyihin haaveisiin tarvittaisiin remonttitaitoista miestä kaveriksi, mutta sen näkee sitten aikanaan kuinka käy.
Jos olisin lähdössä yksin eikä olisi lapsia, niin olisin lähtenyt jo vuosia sitten!
Aina löytyy tekosyitä! Niitä löytyi minultakin. En ikimaailmassa voinut uskoa että minä tulen repäisemään itseni sellaisesta elämästä jossa minulla oli kaikkea. Oli rahaa ja mainetta ja kunniaa. Minua katsottiin ylöspäin. Olin saavuttanut jotain mitä muut ihmiset kadehtivat. Sen kaiken minä menetin, mutta en ole katunut. Joskus tulee mieleen että mikäs olisi ollut ollessa mutta sitten mieleen muistuu kaikki tyhjyys mitä elämäni edusti arjessa. Enhän voinut paistatella saavutuksillani kuin hyvin harvoin. Tällä hetkellä olen aivan alkutekijöissä, töissä en saa arvostusta.
Mutta silti.
Lapset eivät kärsi ja huomaan miten miehenikin on puhjennut kukkaan.
Ei erossa ole pelkkää miinusta. Plussiakin löytyy.
Mieheni on yksin ollessaan oppinut laittamaan ruokaa ja siivoamaan ja olemaan lastenkin kanssa mitä ei kuuna päivänä ennen tapahtunut.
Kiitos noista kannustavista sanoista!!!
Olen itsekin miettinyt monesti, että varmaan miehenikin olisi onnellisempi yksin taikka jonkun toisen kanssa. Hän vaan on niin äkkipikainen, että saa raivokohtauksen jo huonon sään tai vastaavan takia; puhumattakaan uutisten katsomisesta tai lukemisesta (kun kaikki muut ihmiset on tyhmiä ja osaamattomia häneen verrattuna) - joten mitä voikaan tapahtua, kun otan eron tosissani puheeksi???
Minä en voi kehua nykyiselläkään asemallani, joten kovin ihmeitä en sikäli erossa menettäisi. Toki miehelläni on säästöjä melkoisen mukavasti, mutta silti elämme melkoisen vaatimatonta elämää -hän kun on melkeinpä sairaalloisen nuuka (sukuvika)! Kaikki mikä ei ole pakollista, on minun pitänyt hommata tähänkin saakka omilla varoillani. Varmaankin moni asiaa tietämätön olettaa minun elävän leveästi miehen rahoilla, mutta toisin on...
Sen verran ainakin olen nyt viime aikoina edistynyt tässä suunnitelmassani, että kerroin aikeistani ohimennen jopa omalle äidilleni (melkein 80-vuotias), vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että vanhemmille minä viimeiseksi tällaisia haluaisin kertoa!
Työasioista sen verran, että minullakin oli viime talvi todella vaikea myös töissä - tunsin olevani jotenkin syrjäytetty ja epäarvostettu, vaikka toki lähimmät työtoverit osaavatkin arvostaa (aloin sairastella epämääräisesti). Mutta nyt syksyllä kun sain tuon ahaa-elämyksen, että nyt minua ei enää pompotella, niin sen jälkeen on töissäkin sujunut aivan eri tavalla!
Mietin vaan, että näkyykö saavutettu itsevarmuus ulospäin niin, että se vaikuttaa myös täällä työpaikalla?
Itse oon nainen ja elän parisuhteessa jossa en saa ehkä kaikkea sitä mitä haluaisin siis rakkauden, helyyden ja seksin saralla.Oon monesti miettiny et mistä kaikki johtuu ja tuskin mitään yksiselitteistä vastausta onkaan!
Itse ajattelin suhdettani mieheeni järjellä ja jos ajattelen ihan suhteen alkuaikoja, niin en kokenut mitään hirveitä halua tai himoa mieheeni se oli lähinä halua olla toisen ihmisen kanssa. Nyt sitten olen tavannut ihmisen johon oon ihan hulaantunut ja rakastunut. Koen hänen kansaan jotain sellasta jota en tiennyt olevan. Rakkaus, tunteet ja seksi on jotain aivan taivaallista, sellasta jota ei voi edes sanoin kuvata!!!!Tän ihmisen kanssa voin ja uskallan myöskin puhua kaikista mulle tärkeistä asioista ilman et heti tuomitaan!
Eli mielestäni voikin ajatella että meitä ihmisiä on kahta sorttia toisille tunteet ja seksi on tärkee juttu, kun taas toisille se ei oo niin tärkee heille riittää se kerran viikossa peiton alla! Ja ihminen jolle se ei oo niin tärkee ei voi taas käsittää tätä toista ihmistä jolla halut on ihan toista luokkaa! Tästä alkaa sit ongelmat parisuhteessa!
Ehkä meidän ihmisten tuliskin joskus vaan mennä tunteitten mukaan ilman et järkeillään asioita hirveesti ja mietitään et mitä sit jos! Täällä eletään vaan kerran ja se on tarkotettu elämiseen!
Kannataa miettiä että jaksatko lopun elämäs elää suhteessa jossa et saa kaikkea sitä mitä haluat, tavallaan elää vaan muita varten ja sit keinutuolissa miettiä et ois pitäny sittenkin repästä!
Elämässä tapahtuu muutenkin muutosta kokoajan ja joskus ne muutokset voivat olla avain onneen!
Tarinasi on ihan kuin omani alkaen aviosuhteen alkamisesta. Juuri noin on minullakin, rakkaus, tunteet ja seksi ovat taivaallisia ja osaamme puhua avoimesti kaikista asioista toisillemme. Siksi kai arveluttaa, voiko enää sopeutua normaaliin arkeen vai käytkö siinä niin, että vain katkeroituu.
Miten olet ratkaissut asian tai mitä aiot tehdä?
Jos suoraan sanon en ole viellä tehnyt ratkaisuja ja en ehkä viellä pystykkään. Tämä toinenkin ihminen on osaltaan parisuhteessa ja lisäksi on lapset ja kaikki. Mutta ei olla kumpikaan pystytty laittamaan poikki tätä meidän juttua, koska tunteet on niin voimakkaita.Vaikee selittää, se on jotain niin voimakasta yhteenkuluvuuden tunnetta. Olaan monesti yritetty muta ei tule mitään, toinen on ajatuksissa kokoajan ja tuntuu niin tuskaiselta, eli mielummin sitten nautimme niistä pienistä hetkistä kuin et menettäisi toisen kokonaan! Nää on vaikeita juttuja ja pitää vaan katsoa että mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Toivon et voitais joskus olla ihan oikeesti yhdessä!
Taas oli tarinasi ihan kuin omaani. Omalta osaltani näyttää nyt, että minun täytyy muuttaa asumaan yksikseni, jotta saisin etäisyyttä asiaan.
Järki sanoo, ettei pitkää avioliittoa pitäisi särkeä. Toisaalta se sanoo, että ei avioliittoni voi enää kunnolla toimia, kun on saanut kokea paljon rikkaampaa rakkautta ja tietää millaista se voi olla. Voisinko muuttua hyväksymään sen jo aiemmin "puutteelliseksi" kokemani rakkauselämän nyt kokemani jälkeen. Minun pitäisi muuttua paljon, oppia hyväksymään vaimoni sellaisena kuin on. Säälittää kyllä suoraan sanoen vaimoni tilanne, hän ei eroa haluaisi, haluaisi olla kanssani. Tuntuu vaan, ettei sääli tai myötätunto ole oikea pohja yhdessäololle.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä mikä on "oikea" ratkaisu, sitä ei tiedä ennakkoon eikä välttämättä edes jälkikäteenkään, eihän voi elää kuin toisen vaihtoehdon.
Kannattaisiko kuitenkin vielä miettiä. Oletko antanut vaimollesi koskaan oikein mahdollisuutta toteutaa seksifantasioitaan.
Itselläni on hieman vastaavanlainen kokemus kuin sinulla. Ihastuin työpaikallani erääseen naiseen ja tunsin aivan sietämätöntä vetoa. Emme kuitenkaan menneet sitten sen pidemmälle koska naisellakin oli perhe. Mutta se oli pitkään mielessäni.
Olemme olleet lähes 20 v naimisissa (45 vuotiaita )ja lapset murrosikäisiä. Kotona ei ole koskaan kunnolla voinut harrastaa taivaallista seksiä. Kuvittelin, että se johtuu vaimoni haluttomuudesta ja siitä ettei hän rakasta minua. Kerran sitten vaimoni otti asian puheeksi ja kertoi, että useinkin hänen tekisi mieli rakastella vaikkapa keittiön pöydällä ruuanlaiton keskellä, mutta miten se onnistuu, jos lapset puuhailevat olohuoneessa. Ja iltaisinkin on joskus vaikeaa vetäytyä makuuhuoneeseen, kun 14v ja 17v lapset valvovat myöhempään kuin me vanhemmat.
Varmasti sinulla ja uudella kumppanillasi on ollut ihanteelliset olosuhteet harrastaa sitä taivaallista seksiä, ehkä hotellissa tms. Mutta olisiko sekään enää niin taivaallista, jos koko ajan läsnä toisessa huoneessa ovat lapsesi.
Olen vakaasti sitä mieltä, että ei se vaihtamisesta parane, vaan se yhteiselämä seksielämä mukaanlukien keski-iässä voi vanhankin kumppanin kanssa olla taivaallista. Se vasta paranee vanhetessaan. Vaimostasi voi löytyä vaikka minkälaisia uusia ulottuvuuksia kunhan annat hänelle mahdollisuuden. Oletko muuten koskaan rehellisesti kertonut omista mieltymyksistäsi ? Tietääkö vaimosi niistä ?
Toivottavasti päädyt oikeaan ratkaisuun ! Mutta mieti vielä !
olipa hienoa lukea tuota tekstiäsi. Mutta ratkaisut on tehtävä aina omalla kohdallaan. Miksi muuten nimim.petetty. Onko kuitenkin niinkin käynyt, että oletkin itse tullut petetyksi ?
Nimimerkki on harhaanjohtava, kunhan keksin....
Tuli mieleen että voihan sitä puolison kanssa tehdä vaikka minkälaisia kivoja juttuja että mielenkiinto säilyisi. Ei mikään estä tekemästä ihania vuorokauden mittaisia matkoja vaikka lähimmän kaupungin hotelliin, jossa viettää aina silloin tällöin vain yhteistä aikaa keskenään. Samoin yhteiset risteilyt. Se on kiinni vain mielikuvituksesta ja yhteisestä halusta tehdä asialle jotain että intohimo säilyisi silloinkin kun koti on pieniä lapsia täynnä taikka niitä murrosikäisiä valvomassa myöhempään kuin vanhemmat.
Olen puhunut näistä asioista monta kertaa vaimon kanssa. Olen kertonut toiveistani (eivät mitään ihmeellisiä), olemme viettäneet kahdestaan hotelliviikonloppuja jne. Hänellä on estoja seksin suhteen ja sen hän on kertonut itsekin, ei vain pääse niistä eroon. Hän tykkää kyllä lempeydestä, mutta ei ikäänkuin uskalla näyttää intohimoa tai ei sitä koe. Ja minä puolestaan sitten koen, että hän ei koskaan halua minua. Eikä tässä ole kyseessä pelkkä fyysinen seksi, vaan myös tunteiden näyttäminen. Kertooko vaimosi usein rakastavasi sinua? Minä olen kuullut ne sanat ehkä 2-3 kertaa ja niistä on vuosia, vuosia aikaa. Ja tuostakin olen puhunut monasti. Nyt kun meillä tuli tämä paha kriisi, hän on kertonut minun olevan hänelle hyvin tärkeän ja elämänsä miehen, mutta nyt taas minun mittani on mennyt ohi. Niin ainakin tunnen, enkä tunnu millään saavan kiinni rakkaudesta. Tunteeni ovat vain katkeruutta ja sääliä.
Mitä sitten tulee tähän toiseen naiseen, niin ei ero johdu olosuhteista. Siinä on paljon muuta, pystyn myös avautumaan hänelle toisin kuin vaimolleni. Hänen vierellään voin vaikka itkeä (ongelmia näet on), vaimoni vieressä en ole niin koskaan tehnyt. Olen ihan samaa mieltä, että seksi paranee, kun kumppanit tuntevat toisensa ja mieltymyksensä hyvin. Valitettavasti kotona ei ole niin käynyt. En silti väitä, että vika olisi vain vaimossa. Varmasti on minussakin vikaa, sitä on vain vaikea itse huomata.
Vaikka tässä osin tyrmäsin ehdotuksiasi, kirjoitit oikein hyviä ja rakentavia ehdotuksia. Tosi hienoa, että teillä sujuu parisuhde hyvä. Harkitsen ja mietin itsekin vielä jonkun aikaa.
Kysyit, että kertooko vaimoni rakastavansa minua. Eipähän hän nyt kovin usein juuri niillä sanoilla osoita rakkauttaan. Enpä kai minäkään liian usein vieläkään. Olemme nyt "opetelleet" enemmän kaikenlaista muuta huomion osoittamista: keittelen hänelle aamukahvit viikonloppuisin (jota en ole nuorempana jaksanut, kun olen ollut aina aamu-uninen),hän huolehtii arkiaamuista, muita ihan pieniä ystävällisiä huomionosoituksia, kukkia tuon silloin täällöin ilman mitään suurempaa syytä. Hänkin saattaa antaa jonkun pienen lahjan minulle, tulee ja halaa. Olen myös vaimon tietämättä järjestänyt lapset jonnekin pois niin, että varmasti tiedän, etteivät he tule keskeyttämään. Tietenkin olen sitten kertonut vaimolle, että nyt olisi kahdenkeskistä aikaa ja hän on ollut siittä kyllä innoissaan. Vaimoni ehdotuksesta viime viikolla lähdimme ilta-ajelulle ja pysäköimme auton syrjäiseen paikkaan, voit arvailla mitä tehtiin... auton etupenkki lepoasennossa ei ole mikään huono paikka. Olen huomannut, että vaimoni on kaivannut vaihtelua siihen arkiseen hissutteluun peiton alla !!!
Kerroit, että et voi puhua vaimollesi, oletko ihan tosissasi yrittänytkään. Ehkä sinusta tuntuu nyt tämän uuden rakkauden kanssa, että hän on niin täydellinen ja kuuntelee ja hänelle on helppo puhua. Tietenkin niin on, et varmaankaan olisi edes hänen kanssaan, ellei hän juuri nyt sinua kuuntele kun sinulla on vaikeaa. Ehkä hän haluaa ja yrittää olla sinulle mahdollisimman hyvä, ettet jättäisi häntä. Teillä varmaan on aikaa vain toisillenne silloin ja voitte keskittyä vain puhumiseen ja toistenne kuunteluun. Kotioloissahan se harvoin on mahdollista.
Seksin merkitys parisuhteessa on tärkeä. Mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa parisuhteessa ei mikään muu toimi kuin seksielämäpuoli?? Ehkä tuossa ongelma nyt hieman kärjistettynä, mutta kuitenkin.....
Olen ollut aviossa 6 vuotta uskoen että mieheni on kaikin puolin vastuuntuntoinen. Meillä on kaksi pientä lasta 5 ja 1 vuotiaat.
Ennen toisen lapsen suunnittelua aloin ihmetellä mieheni outoa käytöstä. En ollut hyvä äiti, olin hänen mielestään jonkinasteinen alkoholisti(surin todellisuudessa huonoa avioliittoa), en kelvannut enää hänelle seksiin omana itsenäni( täytyi olla ties mitkä vetimet ja rilluttimet päällä jotta kelpasi), en kuullut enää hänen suustaan mitään rakkaudentunnustuksia, puhumattakaan hellyydestä. Olin laiska ja aikaansaamaton hänen mielestään kotitöissä, hän itse kun päällepäsmäröi lähestulkoon kaikessa ja oli varsinainen besserwisser.
Sukulaiseni olivat hänen mielestään huonoja, ne kun olivat suurin osa eronneet (meissä oli siis vikaa, vaikka todellisuudessa erot johtuivat muiden kuin sukulaisteni uskottomuudesta, epärehellisyydestä, väkivaltaisuudesta ja jopa rikollisuudesta), näitä kaikkiako olisi täytynyt loputtomiin sietää, jotta olisimme kelvanneet herralle?
Kerrottuani päivää aiemmin odottavani toista lastamme, mieheni sanoi minun olevan vitun huora. Nimittely oli kuulemma kiivastuksissaan sanottua -ei tarkoitettua. Eiköhän ne sanansakin aikuinen ja vastuuntuntoinen ihminen valitse toisin, jos niitä ei todellakaan tarkoita??
Menin sattumalta käymään mieheni työpaikalla lasteni kanssa. Mieheni oli itse pyytänyt aiemmin tulemaan joskus. Kuinkas ollakaan herra oli lähtenyt työajalla erään naispuolisen työntekijän varastoon laittamaan hyllyä ilmoittamatta minulle lainkaan. Kiertelimme työpaikalla ympäriinsä ihmettelemässä, missähän herra mahtaa olla. Toinen naispuolinen työntekijä pyysi keskuksen neitiä tarkistamaan onko herralla jokin palaveri tai muuta menoa - "kyllä hänen pitäisi olla talossa, missäkähän hän mahtaa sitten olla??".
Olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota "varastonaisen" käytökseen tavatessamme. Se oli suorastaan ylitsepursuavan ystävällistä ja flirttailevaa - suoraan nenän edessäni! Mieheni punasteli ja pakoili katsettani ja oli hämillään tilanteessa...mikäköhän siihen mahtoi olla syynä?
Aloin tivata työpaikalla käynnin jälkeen mikä on homman nimi - sain taas kuulla olevani vainoharhainen, luulotautinen ties mitä. Halusin ottaa selvää herran menoista työaikana - sain taas kuulla olevani ties mikä ja kaikkeen tietysti syypää. Myös hänen sukulaistensa mielestä.He kun ovat niin erinomaista väkeä, juuu.
Olin ollut ennen äitiyslomalle jäämistä työpaikkakiusattu rankemman päälle, kiusaajana oli yksi patalaiska esimies, joka jätti kaikki asiat rempalleen niin että siitä kärsi kaikki osapuolet. Sekin oli minun syytäni, kun olin syyttä suotta joutunut tilanteen uhriksi - herra ei jaksanut kuunnella minua enää.
Ilmoitin tilanteesta kummeille ja appivanhemmille, en ole saanut tukea mistään. Minähän se väärin tein, käytin herran luottamusta hyväkseni ja rikoin yhteisiä sopimuksia,nöyryytin ja petkutin vai???
Nyt en enää jaksa yrittää suhteen eteen mitään, kaikki on yhdentekevää miten käy. Eniten surettaa lapset, jotka luonnollisesti joutuvat herran manipulointipuheiden uhriksi, mikäli ero tulee.
Näin meillä, entäs teillä?
Itselläni oli vielä vähän aikaa sitten hiukan samanlaisia ajatuksia. LÄhinnä siksi, että mieheni (jonka kanssa olimme myös 20v yhdessä), ei pystynyt seksiin terveyssyistä kuin harvoin.
Pohdiskelin silloin tällöin sillä, että hakisin seksiä muualta, mutta päätin, että en, olen luvannut olla yhden kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Olisin varmaan hamaan tappin asti ollut uskollinen, mutta sitten mies teki jotain kauheaa (koski lapseen) ja erohan siitä tuli.
Nyt olen uuden elämän edessä kuin Supon uusi pomo H. Moilasena.. saas nähdä tuleeko seksiä vielä harrastettua ja kenen kanssa..
Onko ihminen luotu yksiavioisuuteen?
Meillä on vain yksi elämä.
Myös omatunto on vahva, joka voi itsessään nujertaa ihmisen, jos tekee omaatuntoa kohtaan väärin.
Tämä mitä kerroit, on jokaisen ihmisen omassa tutkinnassa, mutta edelleen meillä on vain yksi elämä.
itse hyvin seksuaalisena ihmisenä (naisena) sanon suoraan, että ilman seksiä ei ole parisuhdetta minulla. seksi ei ole kaikki, mutta minulle se on ainakin niin tärkeä osa elämää ja parisuhdetta, että kyllä kaikki muukin alkaa kuolla jos seksi alkaa näivettyä. ja tosiaan, kun tietää mitä se todella voi olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa synkkaa yhteen niin sanotusti niin enpä voisi olla kyllä yhtään huonommassa suhteessa. mut jokainen tekee niin kuin kokee voivansa elää. minä en voisi. ja joo, itsellä menossa avioliittoa kahdeksatta vuotta onnellisesti = myös seksi luistaa ja sen avulla/tuella on päästy monen muun ongelman kanssa sinuiksi. edellinen liittoni kesti vajaa viisi vuotta ja kuoli juuri tasan siihen: seksin puutteeseen ja laadun romahdukseen. miksi siis tyytyisit yhtään vähempään, kuin siihen/häneen joka tekee sinut onnelliseksi ja saa hymyilemään kesken arkiaskareidenkin. on se sitten vaikeuksien kautta voittoon ja vaimosi tai sitten toinen nainen. oma psyykeeni ei ainakaan kestäisi hellyydetöntä ja seksitöntä liittoa.
Olen seurannut mielenkiinnolla ajatusten vaihtoa koskien seksin merkitystä avioliintossa. Tietysti sen on erittäin tärkeää, liiton tukipylväs. Mutta! Miten ihmeessä sinulla on aikaa edes pohtia sen runsautta tai puutetta. Olen itse työssäkäytä 40-nainen, äiti sekä tietysti vaimo. Tulen töistä ruokakaupan kautta, teen ruoan (mieheni käy töiden jälkeen lähes säännöllisesti kaljalla).Illalla kuskaan lapsia harrastuksiin (miehellä on monta kertaa viikossa työmenoja), pesen pyykin, silitän, laitan lasten koulutarvikkeet/vaatteet valmiiksi seuraavaa päivää varten, täytän koulusta tulevia lappusia. Ja sitten olen niin väsynyt,että kaadun sänkyyn. Mies kyllä jaksaisi vaikka mitä, mutta hän ei olekaan osallistunut perheen pakollisiin toimiin.
Jos sinä keski-ikämies tunnistat itsesi yllämainitusta tekstistä, niin häpeä. Ajattelet omia tunteitasi ja seksiä, mutta oletko ajatellut vaimosi jaksamista.
Tietysti hyvän vaimon kuuluisi jaksaa vielä illalla myöhään kuiskia miehensä korvaan, että rakastan sinua.
Ruokaostokset teen pääsääntöisesti minä, ruokaa laitan ehkä 2-3 päivänä viikossa. Lapsista on enää yksi kotona, kuskailla ei paljon tarvitse, ennen kuskasin lapsia enemmän. Pyykit hoitaa pääsääntöisesti vaimo, omat silitykseni teen itse. Minä sitten enemmän ulkotöitä ja talon ylläpitoa/korjauksia. Kaljalla tai ulkona käyn ehkä parin kuukauden välein, korkeintaan. Kokouksissa (ihan todellisissa) ehkä kerran kuussa. Vaimo tekee siis enemmän kotitöitä kuin minä, tunnustan sen. Minussakin olisi parantamista, ei syy ole yksin vaimon.
Jos johonkin vaimolla menee aikaa ja ajatusta, niin se on työ, siitä hän ei tingi. Se onkin yksi kiistelyn aihe, olen siitä kimpaantunut huomauttaen, että sinulla on myös mies, hoidat aina ensin työsi, ajattelet minua vain jos aikaa jää. Noin on aina ollut ja siihen kyllästyin ja luovutin yrittämistä. Sitten tuli kuvioon toinen nainen.
Kirjoituksesi osoitti, kuinka erilaisia me ihmiset tarpeinemme ja ajatuksinemme olemme. Itse teen suurinpiirtein sen saman työmäärän kuin sinäkin ja olen vieläpä yksinhuoltaja. Kaikesta tästä jatkuvasta askaroinnista ja parista harrastuksesta huolimatta aikaa ja halua seksin ajatteluun, sen harrastamiseen ja siitä nauttimiseen järjestyy ja on pakko järjestyä - jos se jää pitkäksi aikaa väliin, alan tuntea itseni nuutuneeksi ja väsyneeksi ei-naiseksi, jolla ei juurikaan riitä elämänvirtaa... Onneksi minulla on hyvä, lämmin ja vakituinen suhde mieheen, joka on siinä suhteessa samanlainen kuin minä. Emme kuitenkaan asu yhdessä.
Suhteessamme on toki taustalla myös rakkautta ja henkinen yhteenkuuluvuuden tunne, muuten seksikin jää jonkin verran laimeammaksi elämykseksi. Mutta tässä elämän mittaan olen kyllä huomannut, että ei sekään aivan ehdoton edellytys aina ole - seksi voi olla myös sitä itseään, siis pelkkää seksiä. Maailma on niin monimuotoinen.
Alkuperäiselle sanoisin, että jos kaipuusi on kovin suuri, on surkea kohtalo typistää elämänsä pelkkään arkipäivään. Elät vain kerran.
Äskeinen kirjoitukseni oli siis tarkoitettu nimimerkille "Ihmettelijä".
Minun piti kirjoittaa eilen ihmettelijälle myös, mutta en jaksanut ;) Sinä teit sen nyt puolestani ja juuri samoin ajatuksin ;) Kiitos kun teit sen puolestani.
Satuinpa eksymään tällaisille sivuille, kun epätoivoisesti etsin tietoa avioerosta. Itse sain selville muutama viikko sitten, että miehelläni on ollut toinen nainen jo vuoden ajan. viime vuosi oli parisuhteessamme todellakin vaikeaa aikaa, mutta itse kuvittelin ja miehenikin selitteli, että töissä on rankkaa ja stressaavaa. Hänelle tuli kaikenlaisia terveysongelmiakin, hän laihtui yms. Ja tietenkin ajattelin ja uskoin, että se johtuu hänen rankasta työtahdistaan.
Hän on aina ollut sellainen omissa oloissaan ja ajatuksissaan viihtyvä ja nytkin ajattelin, että annan hänelle omaa tilaa, kuitenkin niin että olin valmis kuuntelemaan häntä, mutta hän ei paljoa minulle suostunut puhumaan, aina oli vähän ärtyinen. Olemme olleet runsaat 20 v. naimisissa ja mielestäni meillä on ollut ihan onnellinen avioliitto, olemme kokeneet ja tehneet paljon yhdessä, vaikeuksiltakaan emme ole välttyneet, mutta yhdessä olemme niistä selvinneet. Lapsia on siunaantunut 3, jotka kaikki ovat vielä kotona. Seksielämämme ei kai koskaan ole ollut aivan taivaallista, mutta upeita hetkiäkin olemme kokeneet, ainakin olen ymmärtänyt, että myös mieheni on kokenut. Perhe-elämän tiimellyksessä tilaisuuksia seksin harrastukseen kotioloissa olemme saaneet ehkä liian harvoin, mieheni olisi ilmeisesti toivonut enemmän. Aina on tarvinnut odottaa, että lapset ovat nukkumassa tai ainakin vetäytyneet omiin huoneisiinsa. Eikä sittenkään ole voinut niin villisti harrastaa. Olemme kyllä aiempina vuosina pyrkineet järjestämään hotelliviikonloppuja tms, joista olemme nauttineet (tai ainakin minä olen nauttinut), koska silloin olemme voineet keskittyä vain toisiimme. Viime vuoden aikanakin moneen otteeseen toivoin, että lähdettäisiin jonnekin yhdessä, mutta mieheni sanoi, että kun on muutenkin niin paljon reisussa, niin hän ei oikein jaksa. Olemme aina puhuneet yhdessä kaikista asioista ja olemme usein todenneet, ettei varmaankaan moni muu pariskunta viihdy näin hyvin toistensa seurassa kuin me.
Molemmilla on ollut melko vaativa työ ja tietenkin se on vienyt ajatuksia ja energiaa, mutta mielestäni se kuuluu elämään.
Nyt elämämme alkaisi olla siinä vaiheessa, että lapset ovat jo melko itsenäisiä ja pärjäisivät ilman lapsenvahtia kotona, taloudellinen tilanteemmekin on jo melko vakaa, koska olemme molemmat töissä. Nyt voitaisiin entistä enemmän keskittyä toisiimme. JOskus aikoinaan suunnittelimme, että kun olemme viisikymppisiä (muutaman vuoden päästä)niin teemme vielä jonkin elämänmuutoksen.
nyt sitten sain tietää, että onkin toinen, johon hän on rakastunut. Nainen on minua melko paljon nuorempi. Nyt olen myös alkanut ymmärtää, ettei mieheni ilmeisestikään ole rakastanut minua moniin vuosiin. Arvatkaa miltä tuntuu. En jaksa enää mitään. KOen, että elämäni on mennyt hukkaan. Luulin tehneeni parhaani, rakastin miestäni, vaikken sitä joka päivä hänelle sanallisesti sanonutkaan, yritin osoittaa sitä muulla huolenpidolla ja huomaavaisuudella, monilla erilaisilla asioilla.........en ymmärrä tätä...haluaisin kuolla... mieheni kyllä pärjää uuden naisensa kanssa ja lastemme kanssa... mä en jaksa alkaa rakentaa elämää uudelleen.............
Tervetuloa hylättyjen joukkoon. No asioista pitäsi löytää hyviä puolia eli tässä tapauksessa kirjoitit minun tarinani paitsi että olen mies ... Etsi itsellesi mies niin minäkin yritän löytää itselleni sopivan naisen. Joku voisi kertoa mistä niitä löytää.
Niinpä, mistä löytää tämän ikäinen nainen kunnollisen, luotettavan, turvallisen miehen. Ravintoloissa en ole ennenkään juossut, enkä aio sitä sen enempiä nytkään tehdä. Kai täytyy jäädä kotiin odottelemaan, josko joku ilmestyy ovelta hakemaan. Eihän sitä koskaan tiedä..
Tässä vaikeassa elämäntilanteessa kaipaisi juuri miehistä tukea ja turvaa. Omalta mieheltä sitä on enää turha odottaa.
...jos satut selaamaan ketjua vielä?
Itsestä ei ole jatkamaan, ja ero on vireillä. Myös suhde on "hyllyllä".