Haluan kuulla teidän mielipiteenne, odotanko vai lähdenkö. Kerron teille tilanteestani.
Vähän taustoistani:
-Olen kohta korkeakoulusta valmistuva 23-vuotias nainen
-Tämänhetkinen suhteeni on ensimmäiseni ja kestänyt yli neljä vuotta
-Kaipaan läheisyyttä ja asioiden jakamista toisen ihmisen kanssa
-Haluan miehen, jonka kanssa on hyvä olla ja johon voin täysin luottaa
-En ole mikään yltiösosiaalinen, mutta haluan silti ihmisiä ympärilleni
-Olen keskituloisten vanhempien lapsi. Vanhempani ovat jakaneet kaiken rahasta lähtien. Perheessäni on aina oltu hyvin läheisiä ja avoimia toisille.
-Ennen mieheni tapaamista aloitin juuri opiskelut ja muutin pois kotoa.
-Olen tunteellinen ja haluan puhua asioista
Vähän mieheni taustasta
-valmistunut DI:ksi 2011, 27 vuotta
-tämä on hänen ensimmäinen suhteensa, mutta hänellä oli jonkunlainen muutaman vuoden on-off suhde pitkäaikaisen irc-ystävän kanssa (siis myös IRL) ennen minua
-kaipaa läheisyyttä, mutta se ei ole niin tärkeää hänelle, haluaa myös omaa aikaa
-"nörtti": tietokoneet, irc, pelit, opiskelu jne. ollut iso osa elämää ennen minua, entinen koulukiusattu
-kun oppinut hänet tuntemaan, ei ole todellakaan niin ujo ja "sulkeutunut" kuin edellisestä kohdasta saattaa ymmärtää
-haluaa naisen, jota rakastaa ja joka rakastaa ja on tukena myötä ja vastamäessä
-perheestä, jossa on rahaa, muttei läheisyyttä: kaikki tekevät omia asioita tahoillaan, puhutaan vain käytännön asioista
-hän haluaa mieluummin tehdä kuin puhua
Yhdessä olemme:
-pari, joka asuu yhteisessä vuokrakaksiossa vuodesta 2011 ja kaiken kaikkiaan yhteistä taivalta takana reilu neljä vuotta
-olemme jonkinlaisessa käännekohdassa: aloitan oman alani työt täysipäiväisesti huomenna, valmistun yliopistosta keväällä 2014, molemmilla siis pian tulot, joiden avulla voisimme ostaa yhteisen asunnon ja alkaa elämään elämää opiskelujen jälkeen, vapaa-aikaa on enemmän
-suhteemme on kestänyt niin kauan, että tunnemme toisemme hyvin
-rakastamme toisiamme todella paljon
MUTTA:
-kaipaan läheisyyttä enemmän kuin hän osaa sitä antaa, enkä jaksa/halua sitä olla pyytämässä, ei se silloin tunnu aidolta, siltä että toinen on siinä, koska itse niin haluaa
-haluaisin suhteestamme syvemmän, haluaisin huomata, että hänkin on tässä ihan oikeasti
-hän on aina halunnut tehdä asioita yksin meidän yhteisen ajan kustannuksella, minä olen aina halunnut ensin edetä: muuttaa yhteen jne.
-olen halunnut jo pitkään kihloihin, mutta hän ei vielä
-haluaisin alkaa säästämään yhteiseen asuntoon yhdessä, mutta hän haluaa pitää rahansa erillään minun rahoista (onhan hänellä jo säästöjä, kun on ollut töissä jo monta vuotta minun opiskellessa), hän puhuu avioehdosta ennen kuin olemme edes kihloissa
-jotta ette ymmärtäisi väärin: en halua hänen rahojaan vaan luottamuksen ja sen, että hän uskaltaa ja haluaa kanssani YHTEISEN tulevaisuuden. Minun puolesta hän saa avioehtonsa jne. mutta ei tunnu kivalta kuulla ensimmäisenä, että haluaa pitää omat rahansa erillään minun rahoistani.
Kaikki on periaatteessa hyvin, muttei kuitenkaan. Milloin minä olen se, joka tulee ensin? Ei omat harrastukset/oma aika, ei vapaus vaan sitoutuminen, ei raha jne. Olen puhunut hänelle tästä monta kertaa: kaipaan enemmän huomiota ja aina sitä vaan luvataan antaa enemmän, muttei kuitenkaan. Haluan lähemmäs, mutta hän tavallaan kauemmas. Olemme suhteessamme vaiheessa, josta on jo nyt vaikea lähteä, tulevaisuudessa vielä vaikeampi. Mutta kannattaako lähteminen vai pitäisikö jäädä odottamaan? En tiedä, voi olla että törmäisin tähän samaan ongelmaan myös jonkun toisen kanssa. En tiedä, millaista oikeasti on toisenlaisen miehen kanssa. Tulisinko katumaan lähtöäni? Rakastan häntä joka tapauksessa todella todella paljon ja kyyneleet tulevat silmiin aina, jos ajattelen, ettei minulla olisi enää häntä.
Jos joku on ollut samassa tilanteessa tai muuten teillä on mielipiteitä, niin kertokaa. Kiitos.
Vähän taustoistani:
-Olen kohta korkeakoulusta valmistuva 23-vuotias nainen
-Tämänhetkinen suhteeni on ensimmäiseni ja kestänyt yli neljä vuotta
-Kaipaan läheisyyttä ja asioiden jakamista toisen ihmisen kanssa
-Haluan miehen, jonka kanssa on hyvä olla ja johon voin täysin luottaa
-En ole mikään yltiösosiaalinen, mutta haluan silti ihmisiä ympärilleni
-Olen keskituloisten vanhempien lapsi. Vanhempani ovat jakaneet kaiken rahasta lähtien. Perheessäni on aina oltu hyvin läheisiä ja avoimia toisille.
-Ennen mieheni tapaamista aloitin juuri opiskelut ja muutin pois kotoa.
-Olen tunteellinen ja haluan puhua asioista
Vähän mieheni taustasta
-valmistunut DI:ksi 2011, 27 vuotta
-tämä on hänen ensimmäinen suhteensa, mutta hänellä oli jonkunlainen muutaman vuoden on-off suhde pitkäaikaisen irc-ystävän kanssa (siis myös IRL) ennen minua
-kaipaa läheisyyttä, mutta se ei ole niin tärkeää hänelle, haluaa myös omaa aikaa
-"nörtti": tietokoneet, irc, pelit, opiskelu jne. ollut iso osa elämää ennen minua, entinen koulukiusattu
-kun oppinut hänet tuntemaan, ei ole todellakaan niin ujo ja "sulkeutunut" kuin edellisestä kohdasta saattaa ymmärtää
-haluaa naisen, jota rakastaa ja joka rakastaa ja on tukena myötä ja vastamäessä
-perheestä, jossa on rahaa, muttei läheisyyttä: kaikki tekevät omia asioita tahoillaan, puhutaan vain käytännön asioista
-hän haluaa mieluummin tehdä kuin puhua
Yhdessä olemme:
-pari, joka asuu yhteisessä vuokrakaksiossa vuodesta 2011 ja kaiken kaikkiaan yhteistä taivalta takana reilu neljä vuotta
-olemme jonkinlaisessa käännekohdassa: aloitan oman alani työt täysipäiväisesti huomenna, valmistun yliopistosta keväällä 2014, molemmilla siis pian tulot, joiden avulla voisimme ostaa yhteisen asunnon ja alkaa elämään elämää opiskelujen jälkeen, vapaa-aikaa on enemmän
-suhteemme on kestänyt niin kauan, että tunnemme toisemme hyvin
-rakastamme toisiamme todella paljon
MUTTA:
-kaipaan läheisyyttä enemmän kuin hän osaa sitä antaa, enkä jaksa/halua sitä olla pyytämässä, ei se silloin tunnu aidolta, siltä että toinen on siinä, koska itse niin haluaa
-haluaisin suhteestamme syvemmän, haluaisin huomata, että hänkin on tässä ihan oikeasti
-hän on aina halunnut tehdä asioita yksin meidän yhteisen ajan kustannuksella, minä olen aina halunnut ensin edetä: muuttaa yhteen jne.
-olen halunnut jo pitkään kihloihin, mutta hän ei vielä
-haluaisin alkaa säästämään yhteiseen asuntoon yhdessä, mutta hän haluaa pitää rahansa erillään minun rahoista (onhan hänellä jo säästöjä, kun on ollut töissä jo monta vuotta minun opiskellessa), hän puhuu avioehdosta ennen kuin olemme edes kihloissa
-jotta ette ymmärtäisi väärin: en halua hänen rahojaan vaan luottamuksen ja sen, että hän uskaltaa ja haluaa kanssani YHTEISEN tulevaisuuden. Minun puolesta hän saa avioehtonsa jne. mutta ei tunnu kivalta kuulla ensimmäisenä, että haluaa pitää omat rahansa erillään minun rahoistani.
Kaikki on periaatteessa hyvin, muttei kuitenkaan. Milloin minä olen se, joka tulee ensin? Ei omat harrastukset/oma aika, ei vapaus vaan sitoutuminen, ei raha jne. Olen puhunut hänelle tästä monta kertaa: kaipaan enemmän huomiota ja aina sitä vaan luvataan antaa enemmän, muttei kuitenkaan. Haluan lähemmäs, mutta hän tavallaan kauemmas. Olemme suhteessamme vaiheessa, josta on jo nyt vaikea lähteä, tulevaisuudessa vielä vaikeampi. Mutta kannattaako lähteminen vai pitäisikö jäädä odottamaan? En tiedä, voi olla että törmäisin tähän samaan ongelmaan myös jonkun toisen kanssa. En tiedä, millaista oikeasti on toisenlaisen miehen kanssa. Tulisinko katumaan lähtöäni? Rakastan häntä joka tapauksessa todella todella paljon ja kyyneleet tulevat silmiin aina, jos ajattelen, ettei minulla olisi enää häntä.
Jos joku on ollut samassa tilanteessa tai muuten teillä on mielipiteitä, niin kertokaa. Kiitos.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minun puolesta hän saa avioehtonsa jne. mutta ei tunnu kivalta kuulla ensimmäisenä, että haluaa pitää omat rahansa erillään minun rahoistani.
Milloin minä olen se, joka tulee ensin? Ei omat harrastukset/oma aika, ei vapaus vaan sitoutuminen, ei raha jne.
Laitoin nuo kaksi ajatustasi tähän mukaan. Ensimmäisessä ajatuksessa on elämänkokemuksesi ansiosta ja työelämässäni pankissa näkemäni vuoksi kyllä kumppanisi kanssa samaa mieltä.
En tiedä, mistä syystä te nuoret ajattelette, että pitäisi pistää rhat samaan pussiin, en todellakaan suosittele, vaan pitäkää omat tilinne ja avioehto on hyvä asia aina silloin, kun toisella on jo omaisuutta yhteen mennessä tai odotettavissa on perintöjä tai sekin, että toinen hankkii huomattavasti enemmän.
Rakkaus ei saa koskaan perustua, toisen rahoihin, omaisuuteen, tai arvooon, koulutukseen, ne eivät ole rakkautta vaan hyväksikäyttöä.
Tuo toinen on myös huomioitava aisa, ei toista voi omistaa, kyllä kummallakin pitää olla vapautta, joka vaatii luottamusken.
Toisaalta kyllä yhteenmentäessä pitää ymmärtää, että täytyy myös luopua jostakin osasta sitä entistä elämää, kaveit ja harrastukset eivät saa viedä ja hallita perhe-elämää ja ottaa aikaa siltä kokonana pois.
Pitää olla yhdessäoloa ja menoa ja tekemistä myös puolison kanssa,
Pitää oppia elämään yhdessä, oppia huomioimaan myös puoliso.
Tässä ei ollut minulle mitään uutta. Tosiaan itsekin ajattelen, että avioehto on hyvä asia sitten joskus, kun edes naimisiin asti päästäisiin. Ja tosiaan voisin säästää vaikka puolet ja puolet ja laittaa vaikka omistuksen aikanaan vaikka kummankin laittaman rahasumman mukaan. Mutta en halua ensimmäisenä kuulla, että haluan pitää rahat erillään.
Eikä rakkauteni perustu mainitsemiisi asioihin.
Toista ei voi omistaa, sen tiedän. Onko väärin tarvita halausta kerran päivässä? Tai yhteisistä asioista keskustelemista?
Kuullostaa siltä, että haluaisit miehen olevan vain sinua varten. Toiselle pitää antaa omaa aikaa. Rahojakaan ei kannata yhdistää, ainakaan ennen kuin on lapsia. Niin moni liitto päättyy eroo nykyään. Asunnon voi silti ostaa suhteellisilla osuuksilla, ilman yhteisiä rahojakin. Lisäksi tunnut kuvittelevan, ettet joudu tekemään mitään kompromisseja suhteessa, elämä vaan ei mene niin, että ilman joustoa saisi aikaiseksi pitkän parisuhteen. Jos haluat parisuhteen kestävän, joudut ehdottomasti joustamaan kerran jos toisenkin. Mieti mikä sinulle on tärkeintä ja rakastatteko toisianne?
Jos löydät kovin tunteellisen miehen, hän tuskin sitten on ulkoisessa tai muussa mielessä kovin miehinen mies, joten haluatko sellaisen miehen?
Olen joustanut pienissä ja suurissa asioissa niin kuin hänkin. En vain tiedä, kuinka paljon tätä joustamista pitää tehdä. Minulle tärkeintä on, että olisimme molemmat onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme.
Totta kaikki ylläoleva.
Lisäksi parisuhde on elämänpituinen koulu. Loppumatonta opiskelua, kompromissien tekoa, antamista ja saamista. Siinä hioudutaan ja hiotaan toinen toistensa särmiä.
Ei mikään suhde ala, ja jatka kulkuaan kuin juna raiteillaan, siinä pitää olla kaksi ihmistä jotka kommunikoivat ja kuuntelevat toinen toisiaan ja kunniottavat toisiaan.
Pitää olla halu luopua myös.
Jos jatkatte suhdetta, teidän on otettava huomioon kaikki tuo ja tämä, sekä vielä olla halukkaita satsaamaan tämän kaiken eteen, molemmat!
Puhumisen paikka! Ja ei se ole yhdellä puhumisella valmis, monta kertaa! Ja itsetutkiskelua, omien arvojen paikalleen asettelua. Realistisuutta. Parisuhde on 90% sitä tavallista harmaata arkea, 10% hyvässä lykyssä niitä vaaleanpunaisia onnenpilviä! Mutta myös arkeen mahtuu valtava määrä rakkautta ja läheisyyttä kun molemnmat sitä on valmiita osoittamaan.
Muistakaa myös,että teidän lapsuudenperheenne olivat just niitä lapsuudenperheitä. Nyt teillä on aika perustaa oma suhde ja perhe, tehdä siitä teidännäkoisenne eikä vertailla ja syytellä että "ei meidän äiti ja isä koskaan", ja "ei meidän perheessä ollut noin tai näin." Totta kai te tuotte suhteeseen omat taustanne ja maailmankuvanne, mutta se ei saa hallita ja määrätä että näin on jatkuttava tässä meidänkin kodissa!
Opiskelua ja vielä kerran opiskelua!
Kiitos tästä! :)
Kuulostaa siltä että et ole onnellinen. Itse olin sinun asemassasi elämässäni jossain vaiheessa ja lähdin. Enkä ole katunut päätöstä koska löysin parempaa. Huikealta riskiltä se tuntui silloin, mutta oli sen arvoista.
Haluaisitko kertoa lisää? Miten päädyit ratkaisuusi? Millaista elämä oli silloin ennen ja millaista elämä on nyt?
Mitä mies haluaa sinulta, elämältä? Haluaako hän yhteisen tulevaisuuden kanssasi? Vai oletko vain opiskeluajan heila?
Kun kerrot, että rakastatte toisianne - miten se ilmenee? Rakastaako mies sinua?
Hän haluaa jonkun sopivan ihmisen, jonka kanssa olla. Ja kyllä haluaa yhteisen tulevaisuuden kanssani, hän on tyytyväinen siihen, mitä meillä on ja millaista meillä on. Mutta ongelma on siinä haluanko minä hänen kanssaan yhteisen tulevaisuuden, jos elämä on aina tällaista. Kykenenkö ymmärtämään kerta toisensa jälkeen, kun tulen torjutuksi tai pystynkö elämään sen läheisyyden kanssa, jonka häneltä saan?
Tiedän, että rakastan häntä ja hän minua. Tuemme ja autamme toisiamme. Viihdymme toistemme seurassa. Ilahdutamme toisiamme. Haluan häntä. Ongelma on ehkä myös siinä, että näytämme rakkautemme eri tavoilla. Mies olemalla läsnä tärkeissä asioissa jne.. Niin minäkin olen, mutta lisäksi kaipaan suoria sanoja ja tekoja. Näytän sen omasta mielestäni paremmin. On hän itsekin sanonut, että suoria osoituksia rakkaudesta on hänen puoleltaan varmasti liian vähän. Mutta hän on asiamies, kun taas minä pehmoileva ja ihmisläheisempi.
Muuta erilleen puolen vuoden koeajaksi. Jos sinä aikana saatte kaiken puhuttua selväksi, ja mies ajatuksin, sanoin ja teoin osoittaa olevansa sinulle sopiva mies eläkeikään asti niin hyvä. Häntä täytyy nyt herätellä, hän elää siinä harhassa että "ylempiarvoisena" hän sanelee suhteen pelisäännöt. Sen mikä on normaalia, riittävää ja mitä toisen on kohtuullista kaivata/toivoa/vaatia.
Itse veikkaan että eron ja itsetutkistelun kautta päädyt johonkin parempaan elämässäsi.
Tutustu kiintymyssuhdeteoriaan pariterapian kannalta. Itse olet "normaali", mies välttelevä parisuhteessanne. Näitä on suomalaissa miehissä enemmän kuin naisissa.
Ei liity "miehekkyyteen" että on lievästi kotivammainen, vaikka valitettavan yleistä onkin. On myös ultramiehekkäitä, välittömiä, tunteellisia IHANIA miehiä, he avioituvat ja saavat lapsia nuorena. Heitä tuskin koskaan löytää seuranhakupaikoista, he ovat "family man"-tyyppiä. Olet vasta 23, mutta silti antaisin ohjeen irrottautua, nollata oma parisuhdetilanteesi ja syventyä psykologia-ihmissuhde-henkisen kasvun juttuihin omaksi eduksesi. Sitten viisastuneena otat ja nappaat sen ujon, mutta ihanan miehen jolla on sydän kultaa. Siinä tarvitset onnea ja harkintaa, ja ehkä pari erehdystäkin.
Nainen rakastaa vimmatusti sukupuolikumppaniaan. Jos herkeät antamasta, ero on helpompi ja mieskin alkaa heräillä siihen, että jotakin on pielessä.
"Milloin minä olen se, joka tulee ensin? Ei omat harrastukset/oma aika, ei vapaus vaan sitoutuminen, ei raha jne. Olen puhunut hänelle tästä monta kertaa: kaipaan enemmän huomiota ja aina sitä vaan luvataan antaa enemmän, muttei kuitenkaan. Haluan lähemmäs, mutta hän tavallaan kauemmas."
Veikkaan, että jos jatkat tätä puhetta vielä jonkin aikaa, niin kumppanisi astuu pian todella kauas sinusta!
Jos sanoo miehelle, että tämä ei huomioi tarpeeksi, etkä tarkenna, mitä konkreettista muutosta toivoo, niin miehen ei ole kovin helppo täyttää toivetta.
Toivottavasti olet tarkentanut hänelle, mitä käytännössä haluat häneltä.
Olet tyytymätön puolisoosi, mutta olisi hyvä muistaa se, että hän on vain ihminen. Ja ihmisenä olemme rajallisia sekä epätäydellisiä.
Täydellistä miestä, juuri sinun tarpeisiisi luotua, ei maa päällään kanna missään eikä koskaan.
Aina jää jotain uupumaan.
Aina jää jossain kohdin vaillinaiseksi.
Se osa, jota toinen ei pysty/osaa täyttämään meissä, siihen etsimme ITSE tyydytyksen lähteen, josta ammentaa.
Monella parisuhteessa olevalla naisella on naisystäviä tai sukulaisia, jotka osin täydentävät uupumaan jäänyttä läheisyyden tarvetta.
Yhdeltä ihmiseltä, puolisoltakaan ei voi vaatia 100% läheisyyden tarpeen täyttämistä.
Joissain parisuhteissa läheisyyden tarpeen täyttyminen voi mennä näin:
puolisolta 45%, 1.naisystävä 15%, 2.naisystävä 15%, äiti 10%, sisko 15%.
On parisuhteessa ensiarvoista, että sietää toisen erilaisuutta sekä lapsuudenkotien erilaisuutta laittamatta niitä arvojärjestykseen.
Sivullisena on vaikea arvioida, miten missäkin perheessä koetaan läheisyys.
Ei se välttämättä ole näkyvää halailua ja syvällisten puhumista!
Läheisyys voi ilmentyä siinä, että puhutaan niistä käytännön asioista tai että "jokainen tekee omiaan omilla tahoillaan".
Ja vaikka näin on, he ovat tietoisia toistensa läsnäolosta... sekin on läheisyyttä.
Voi olla, ettet ole tajunnut niitä näkymättömiä siteitä, jotka miehesi lapsuuden kodissa sitovat heitä yhteen.
Mietipä tätä sanaa läheisyys. Mikä on yhdelle läheisyyttä, ei toiselle ole sitä ollenkaan.
Vauvalle toki läheisyys on fyysistä, mutta aikuisille se voi ilmetä muullakin tavalla. Tietysti aikuinen tarvitsee fyysisen läheisyyden ja kosketuksen, mutta jokaisella on yksilöllinen tarpeensa sen suhteen.
Parisuhteessa saa olla varovainen, ettei tule painostaneeksi toista. Toivomuksia voi esittää, mutta loppu on sitten jokaisen omissa valinnoissa ja kykenemisessä.
Joustaminen on tärkeä pointti.
Persoonallisuuserojen sietäminen parisuhteessa voi tulla kompastuskiveksi, jos joustoa ei löydy.
Toiset ihmiset ovat sellaisia, että heitä kiinnostavat enemmän asiat kuin ihmiset. Miehesi tutkinto antaa siitä viitteitä, että hän on asiakeskeinen. Sinä ehkä olet enemmän ihmiskeskeinen.
Jos et kestä miehesi tätä erilaisuutta, niin silloin on paras lähteä eri teille.
Sille tielle lähteminen, että muovaisi toisen persoonaa mieleisekseen, on tuhoon tuomittu valinta.
Se ei onnistu, siitä seuraa vain riitaa ja älämölöä, itkua, terapiaa sekä hammastenkiristystä.
Olen kertonut hänelle, mitä haluan, kun sanon tarvitsevani läheisyyttä.
Olen miettinyt paljonkin tuota, että aina jää jostain puuttumaan, että en tule varmaankaan koskaan löytämään miestä, joka olisi täysin sellainen kuin itse haluaisin. Ei niin kuulukaan olla. Onko tämä läheisyys ja yhteisen ajan "ongelma" miehessäni se kohta, jossa täytyisi vaan joustaa? Koska muuten hänessä on kaikki se, mitä tarvitsen. Olen yrittänyt joustaa tässä asiassa jo pitkään, mutta pystynkö muuttumaan koskaan, sitä en tiedä.
En ajattele, että kummankaan meistä tausta olisi toistaan parempi tai mitään sellaista. Koen vain perheidemme erilaisuuden ja taustamme vaikuttavan vahvasti tämänhetkiseen tilanteeseemme.
Ja osuit varmasti oikeaan tuon asia- ja ihmiskeskeisyyden kanssa. Niin on varmasti. Tosin olen itsekin usein teoreettinen ja pidän eksaktiudesta. Olen kuitenkin alalla, joka yhdistää luonnontieteen eksaktiuden ja ihmiset. Tavallaan ajattelen, että erilaisuutemme oli ehkä silloin alussa jopa yksi tekijä, miksi häneen rakastuin.
Ja minua on häirinnyt myös pitkään se, että olenko liian painostava tai liian "päälle päsmäri". Monet isot päätökset suhteessamme on ollut minun ajatuksista lähtöisin. Mietin toisinaan, että olisimmeko koskaan päässeet edes tähän asti, jos en olisi asioita ehdottanut. Olenko painostanut häntä? Onko hän oikeasti halunnut asioita, joita olen ehdottanut. En haluaisi missään nimessä olla painostava, mutta hän on toisaalta itsekin sanonut, että hyvä vaan kun joku tökkii eteenpäin. Nyt olen vain alkanut kaivata, että joku aloite tulisi hänenkin puoleltaan, että huomaisin hänen oikeasti haluavan sen tulevaisuuden, josta minulle puhuu.
Kiitos viestistäsi. Se oli jotenkin todella osuva tilanteeseeni!
Haluaisin vain niin paljon, että kaikki on hyvin. Niin että en tuntisi jotain puuttuvan, mutta saisin silti olla hänen kanssaan. Mitä se sitten tarkoittaa? Onko tällaista kompromissia olemassakaan?
Onko tässä käynyt nyt niin, että parisuhteenne on alkanut rutinoitua tiettyihin kaavoihin, jossa mies jo olettaa etukäteen, että sinä toimit veturina ja hän tulee äänettömänä matkustajana viimeisessä vaunussa?
Miehessäsi näyttää olevan aimo annos flegmaattisuutta.
Vaan siinäpä se, kuinka synnynnäisiin temperamentin piirteisiin pystyisi vaikuttamaan?
Tottumuksesta siihen, että juuri sinä pistät töpinäksi, mies siirtää mieluusti vastuuta harteillesi
Painostaminen päätöksentekoihin tuskin auttaa, mutta voisit pienemmässä mittakaavassa ja asioissa harjoituksen vuoksi jättää miehen kontolle toimia vuorostaan veturina.
Esim. toisinaan juhlapyhien tai lomien vietosta päättäminen ja järjestäminen sovitusti miehen vastattavaksi.
Ja tärkeää, että tällöin maltat heittää omalta puoleltasi hanskat tiskiin ja annat hänen kulkea edellä päättämässä, toimimassa asioiden järjestelyssä jo myös käytännön tasolla.
* Tärkeää sekin, että suostut esim. lomajärjestelyihin mukisematta vastaan, menivät ne syteen tai saveen.
Niinkin yksinkertainen alkeisharjoitus miehellesi päättämisen riemusta ja vastuusta kuin sopivan illallisravintolan haku, tai viikonlopun ruokalistasta päättäminen, edellyttää sinun puoleltasi passiivisuutta ja toisen tahdon alle antautumista, että se saa sinussa myös omat prosessit liikkeelle.
Saattaa olla sinun persoonassai antautumisen vaikeus esteenä mukautumiseen toisen vietäväksi, ja joka vaikeus laittaa sinut mieluummin päättämään kaikesta suhteessanne.
Tämä vain heittona ja oletuksena, koska vain käytännössä huomaat vaikutuksen itsessäsu, jos mies ryhtyy todella opettelemaan veturina ja päättäjänä oloa suhtessaanne.
Kuulosta minun unelmiennaiselta. Muuta mun luokse niin saat hellyytä ja läheisyyttä.