Valmistun talveen vesipaastolla, tervetuloa seuraamaan!

Marraskuun paasto

Hellurei ja hellät tunteet. Marraskuu on jo ihan lähellä. Valmistuessani yhä aiemmin pimeneviin iltoihin ja harmaantuneisiin päiviin päätin ryhtyä paastolle, vesipaastolle. Lähinnä saavuttaneeksi sen hyvän, kirkkaan ja energisen olon. Mutta myös puhdistaakseni niin kroppaa kuin mieltä, ja saadakseni taas startin terveellisimmille elämäntavoilla ja painonpudotukselle. Minun BMI on 27-28. Paaston loppuessa kerron taas sen hetkisen tilanteen painon suhteen.

Edessä on siis näillä näkymin 12 päivää vesipaastolla, heti huomisesta lähtien. Vettä juon mahdollisimman paljo, lähemmäs kymmenen lasia päivässä, mutta mitä vähemmän paastopäiviä on jäljellä, sitä vaikeammaksi se tulee, johtuen kielen sammaksesta ja muista puhdistautumisoireista. Alkupäivinä voi olla luvassa päänsärkyä, myöhemmin huimausta, mutta ne kuuluvat asiaan.

Paaston lisäksi yritän vetäytyä mahdollisimman erilleen muista ihmisesta. Venyttelen ja meditoin, jotta saisin henkisestä olosta vielä paremman. Joka päivä pyrin kirjoittamaan ajatuksista ja tuntemuksistä tänne Suomi24 palstalle. Marraskuussa, eli heti siis huomenna aloitetaan!

15

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerro jo

      No mitä on tapahtunut?

    • Marraskuun paasto

      1. päivä on takana. Päivä meni ihan normaalisti mutta illalla maha alko vähän kertomaan nälästä. Illalla teki myös mieli ruokaa mutta kuitenkin onnistuin pysymään siitä erossa. Olo on ollut ihan normaali, ei valittamista. Vettä tuli juotua seitsemän lasillista.

    • Kerro jo

      Lisää

    • Marraskuun paasto

      2. päivä ohi. Tämä oli aikalailla samanlainen mitä eilinenkin, mutte itsekurin kanssa oli kyllä älyttömän paljon tekemistä. Jääkaapilla tuli käytyä varmaan viisi kertaa, mutta luojan kiitos mitään ei tullut syötyä. Ollenkaan ei ole tullut mitään paasto-oireita, huimausta tai päänsärkyä.

    • Marraskuun paasto

      3. päivä ohi. Oli ihan äärettömän vaikeaa itsekurin kanssa. Vaikein päivä tähän mennessä. Jääkaapilla kävin varmaan tuhat kertaa mutta vesilinja säilyi onneksi. Ihan vähän huimasi aamulla ja voimia ei hirveästi ole mutta muuten ihan ok olo.

    • Marraskuun paasto

      4. päivä takana. Tähän mennessä helpoin päivä! Olo tuntu tosi energiseltä ja hyvältä ja ruoka pelkästään ällötti. Jaksoin tehä vähän ruumiillistakin työtä. Sammasta kielessä kyllä aika paljon, ei kiva. Mutta helpoin päivä tähän mennessä!!

    • lapsettaa

      Ihanko pelkällä vedellä menet? :O
      Millanensun fyysinen rasite päivän mittaan on muuten?
      Onnea sulle paljon, ansaitset kyllä isot aplodit sun itsehillinnälles!! Jatka tietojen päivittämistä täällä :)

      • Marraskuun paasto

        Joo vedellä mennään. Kuulostaa ihan pähkähullulta mutta sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Aika vähäinen fyysinen rasite on ja niin se pitääkin olla näin paaston aikaan. Liikuntaa en harrasta ollenkaan, mitä nyt postiluukulle kävelen jne. Kiiitos paljon :)


    • Marraskuun paasto

      5. ja 6. päivä takana. Menee ihan hyvin. Aika voimaton olo on eikä jaksa juuri mitään tehdä, paitsi normiaskareita. Iho on kirkastunu muuten tosi paljon tai sitten silmissä vaan vikaa. Muutenkin ruoka tällä hetkellä ällöttää tosi paljon..

    • Marraskuun paasto

      7. päivä ohi. Oli vähän vaikeempaa itsekurin kanssa. Voimiakaan ei ollut mitenkään älyttömästi joten koko päivän tuli lähinnä vaan makoiltua ja istuttua. Hengitys muuten haisee tosi pahalle, mutta ei auta muuta kun pestä kieltä että sammas vähenee.. Vähän päätäkin särki mutta meni ohi ilman lääkkeitä.

      • Lumpeenkukka 76

        Tsemppiä! Itsekin nyt eilen aloitin paaston, eli vettä ja ikävä kyllä kahvikin sallittu täällä. Muuten. Jos sun henki haisee, niin entä jos ostaisit purkkaa? Itse ajattelin käydä ostamassa purkkaa, lievittää myös näläntunnetta.

        Olis tarkoitus paastota aluksi 3 päivää. Isänpäivänä sunnuntaina syön jotain pakosta kun käyn vanhempien luona. Sitten taas maanantaista sunnuntaihin.eli vielä 7 päivää lisää. Saa nähdä miten käy. Alku oli lupaavaa, eilen illalla vasta tuntui että tekisi mieli syödä. Illat on vaikeimpia. Haittaako jos tähän ketjuun päivitän itsekin kuulumisia? :)


      • Marraskuun paasto
        Lumpeenkukka 76 kirjoitti:

        Tsemppiä! Itsekin nyt eilen aloitin paaston, eli vettä ja ikävä kyllä kahvikin sallittu täällä. Muuten. Jos sun henki haisee, niin entä jos ostaisit purkkaa? Itse ajattelin käydä ostamassa purkkaa, lievittää myös näläntunnetta.

        Olis tarkoitus paastota aluksi 3 päivää. Isänpäivänä sunnuntaina syön jotain pakosta kun käyn vanhempien luona. Sitten taas maanantaista sunnuntaihin.eli vielä 7 päivää lisää. Saa nähdä miten käy. Alku oli lupaavaa, eilen illalla vasta tuntui että tekisi mieli syödä. Illat on vaikeimpia. Haittaako jos tähän ketjuun päivitän itsekin kuulumisia? :)

        Joo tuo purkka kyllä toimii tosi hyvin! Mulla vaan tulee siitä ilmavaivoja ;) ne ekat päivät on aina vaikeimpia, tsemppiä!! Ja käy todi hyvin että kirjottelet tänne kuulumisiasi :) tsemiä paljon :)


    • Marraskuun paasto

      8 ja 9 päivä ohi, ainakin melkein. Oon nimittäin menossa nukkumaan kun väsyttää niin älyttömästi! Aamulla heräilen jo viiden aikaan, huhhuh. Olo on muuten ollu tosi energinen ja oon positiivisesti yllättynyt miten helppoa on pysyä vieläkin erossa ruoasta!! Tästä jatkuu

    • Marraskuun paasto

      10 ja 11 päivätkin alkaa olla ohi. Tänään on tehny ruokaa jonkun verran ja vähän heikottanutkin.. Huomenna ajattelin että lopetan tämän paaston pikkuhiljaa. Lähtöpaino siis oli 75kg ja nyt se on 65kg!! Eli todella iso muutos! Tästä on hyvä siirtyä sitten normaaliin terveelliseen ruokaan :)

      • lapsettaa

        ihan mahtavaa! täytyy kyllä ihailla sua! onnee paljon painonpudotuksesta ja hirveesti tsemppiä jatkoon!:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3220
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1952
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1791
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1418
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1212
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe