Miesystävä haluaa lapsia, minä en

Erota. Te molemmat haluatte että toinen taipuisi toisen tahtoon. Sitä kompromissiä ei taida löytyä näin vakavassa asiassa.

Parempi erota ennenkuin tuhlaatte toisenne aikaa lisää.

Osota vielä 10 vuotta jos mieli muttuu ja jos ei muutu niin älä tee toisen mieliksi lapsia ja se siitä. Lapset ovat ihan mukavia ja on kiva katella kun ne kasvaa ja itse olen yhden laspen isä niin en halunnut koskaan sitä vastuuta ja vapauden mentystä minkä lapsi aiheuttaa. Onneksi voiton puolella kun lapsemme tayttää seuraavaksi 19v. ja se siitä.

Sitä ei tiedä muuttuuko sun mieli.

Mutta kyllä noi on nii isoja asioita elämässä, ettei kummankaan pitäs joutua taipumaan.

Tuttavapiirissä on vastaavanlainen tapaus, mutta huomattavasti surullisempi... tää pariskunta aloitti seurustelun 18 vuotiaina, ovat nyt lähemmäs 40v, mies edelleen haluaisi lapsia, nainen ei.. mies on tooosi surullinen asiasta... mutta erotakkaan eivät osaa.. ei tossa voi kumpaakaan syyttää... miehellä olis vielä aikaa kyllä löytää joku, mutta itteppähän päättää, ja toivoisin todella että jos asia on niin tärkeä, niin tekis sitten sen, eikä vaan puhuis, luulenpa että tämä vaimo olis kyllä ihan tyytyväinen koiriensa ja koirien harrastusten kanssa, joka vie hänen ihan kaiken aikansa. Kaikista ei vaan ole äideiksi eikä tarvitsekkaan. Mutta mun mielestä kummankaan ei pitäs tollaseen suhteeseen jäädä.

Itse muuten olin 35 vuotiaaksi asti tiukasti sitä mieltä, etten ikinä, enkä koskaan mukuloita tee.. sitten iskikin ajatus että enpä niitä kohta voi saadakkaan enää.. olin pitkään tajuamatta vähän kadehtinut ystävien perheitä.. sitä mieli pitkälti muuttui senkin takia, että ton ikäsenä on jo menty ja tehty niin paljon, että alkoi kaipaamaan ihan jotain muuta, ja tajusi myös oman ikänsä... onneks mies tajusi saman asian samoihin aikoihin.. 10v siis oltiin ensin yhdessä, kunnes tää mukula pyöräytettiin. Kyllä siinä varmasti olis ero tullut, jos erimieltä oltas oltu.. tuon ikäsinä kun aikaa ei varsinkaan naisella montaa vuotta ole, eikä toista voi pakottaa isäksi jos ei sitä tahdo, niin olisin kyllä varmasti tehnyt rajujakin ratkaisuja, jos mies olis ollut toista mieltä.. mies oli kuitenkin asiasta minua innostuneempi, ja valehtelematta on oikeasti parempi vanhempi tolle tytölle kun minä, isin tyttö se on, ja minä roikun hyvänä kakkosena. En häpeä sitä asiaa myöntää!! :)

Olet sairas,lapsi ei ole mitään ylimääräistä kehossa!

Noin negatiivisista ajatuksista raskautta ja äitiyttä kohtaan huokuu selvästi pelko ja epävarmuus, ei tietoisesti ja harkitusti tehty päätös.
Onko sinun parisuhteesi sinua täysin tyydyttävä? Siitä kuulostaisi myös olevan kyse.

Moni ikäisesi nuorinainen käy läpi samoja ajatuksia raskaudesta ja äidinroolista kuvitellen kykenevänsä päättämään elämästään yksin ja täysin itsenäisesti. Sitten ollaan yhtäkkiä raskaana ja koko ajatus- ja asennemaailma heittää kuperkeikan ilman, että nainen itse uskoi sen olevan edes mahdollista.

Raskautta ja varsinkaan vanhemmuutta ei voi elää etukäteen kuin teoriatasolla. Vasta sitten kun raskaus on totta, astuvat myös tunteet mukaan, eikä yksikään nainen voi etukäteen tietää millaisia tunteita raskaus hänessä herättää.
Ja sitten on vielä se mieskin. Hänkin on mukana tunteineen, toiveineen ja ajatuksineen sekoittamassa naisen pakkaa. Parisuhde muuttuu kahden aikuisen itsekkyydestä perheeksi, vanhemmuudeksi, jossa ei voi eikä haluta olla enää vain itsekkäitä. Yhteistyö ja kumppanuus saavat aivan uuden tarkoituksen ja merkityksen, molemmille.

Nainen ei tule raskaaksi ja kasvata lapsia yksin. Eikä missään nimessä ilman rakkaudentunnetta.
Eri asia on sitten se suhde johon lasta halutaan. Sen on hyvä olla vakaalla pohjalla ensin, jotta suuri elämänmuutos koetaan positiivisena alusta lähtien.

Kehoitan siis keskustelemaan asiasta yhdessä vielä pitkään – myös positiivisissa tunnelmissa.
Kehoitan tunnustamaan pelot ja epävarmuudet ja puhumaan niistäkin ääneen.
Kehotan hakemaan faktatietoakin ensin, jos sitä kaipaatte.

Mitä suurempi elämänmuutos kiikarissa, sitä paremmin siihen kannattaa itseään ja parisuhdettaankin valmistaa.

Jos jatkatte vielä, niin sinun täytyy tehdä kantasi kristallinkirkkaaksi miehelle, että hän tietää mihin lähtee eikä hukkaa vuosiaan odotellen, että muutat mielesi joskus.

Jos noin keskeisestä asiasta ei päästä yksimielisyyteen, suhde taitaa olla jokseenkin tuomittu. Monen muun asian kanssa voi tehdä kompromisseja, mutta lasten yrittäminen on aika yksiselitteisesti kyllä tai ei.

Oman kokemuksen mukaan se on yleensä toisinpäin. Nainen vauvakuumeessa ja mies 'ei vielä valmis'. Nainen se loppupeleissä päättää lapsenteosta, hänellä on siinä luonnollisesti isompi rooli ja vastuukin. Itseäni kyllä ärsyttää naiset jotka neljän kympin lähestyessä heräävät huomaamaan että se kersakin pitäisi tehdä... Varo vaan ettei ukkosi pane paksuksi jotain toista vosua vauvakuumeessaan.

Jos olisin tilanteessasi, että en haluaisi lasta, vaikka toinen sitä kiihkeästi toivoo, ottaisin eron.

Antaisin toiselle vapauden mennä sellaisen naisen kanssa yhteen, joka haluaa lapsen.
Pitäisin tätä omassa suhteessani kynnyskysymyksenä, kun olisin etsimässä uutta kumppania.

Teidän liitossanne on nyt niin iso ja merkittävä repeämä ja asennoituminen parisuhteen tarkoitukseen, joka ei parane muulla kuin isoilla ratkaisuilla.

Riiteleminen on tyhmintä mitä voi tehdä tässä tapauksessa.

Päästä miehesi pannasta. Ota joku beduiini Afrikasta (siis joka ei ole vielä maassa) ja huomaat että pian alkaa kikkarapäätä pukkaamaan.

Onkohan ap saanut ajatuksiaan järjestykseen tässä asiassa?